Tornia tornin perään.

Viimeinen viikko Japanissa on ollut pitkälti juoksemista paikasta toiseen, joten blogin päivittely on jäänyt vähäiselle. Tänään on viimeinen päiväni Tokiossa, joten aion käyttää sen lähinnä pakkaillen ja siivoillen, sekä tietysti blogia kirjoittaen :) Huomenna pitääkin sitten suunnata jo aikaisin aamulla kohti lentokenttää. Niin se aika vain menee.

23.8 päätimme vihdoinkin lähteä käymään Tokyo Skytreessä. Sitä ennen kuitenkin otimme suuntiman Asakusaan, jossa ostimme mm. viimeiset tuliaiset. Asakusa on aivan Skytreen lähellä, joten päätimme kävellä lyhyen matkan tornille. Oli se vain hullua miten Skytree vain kasvoi ja kasvoi korkeutta mitä lähemmäksi menimme! :D Sain myös vihdoinkin kuva kuuluisasta Kultaisesta kakasta xD (jonka ilmeisesti pitäisi olla jonkinlainen oluttuopista nouseva kupla, sillä kyseinen rakennus kuuluu olutfirmalle).

Siellä se on, ja Skytreekin kurkistaa hiukan rakennuksen takaa :)

Lopulta pääsimme perille, ja vuorossa oli jonottaminen. Onneksi jonottaminen oli hoidettu siinä mielessä hyvin, että aluksi ei pitänyt seistä jonossa ollenkaan. Kävimme vain hakemassa jonotuslipukkeet, mihin oli merkattu aika, jolloin meidän piti ilmestyä tietylle portille. Siinä välissä olisi sitten tunnin ajan voinut tehdä vaikka mitä, mutta me istuimme lepuuttelemassa jalkojamme. Siinä istuskellessamme alkoi vieressämme istunut vanhempi rouva kysellä meiltä Japaniksi kaikennäköistä, eikä rouva ollut moksiskaan kun vastasin hänelle japaniksi. Hän kertoi olevansa miehensä kanssa myös ensimmäistä kertaa Skytreellä, ja menevänsä puolta tuntia aikaisemmin portille kuin me. Hän suositteli meille ystävällisesti myös Tokyo Toweria, mutta sen katsastaminen olikin jo valmiiksi suunnitelmissamme.

Odottelimme vajaan tunnin, ja menimme portille hieman aikaisemmin kuin lapussa oli merkattu. Pääsimme kuitenkin heti lippujonoon, mikä oli melko pitkä. Melko pitkällä tarkoitan sitä, että siirryimme ulkoa sisälle jonoon, joka kiersi ja kaarsi isossa tilassa satoja metrejä. Siinähän sitten jonottelimme, ja vilkuttelimme pariskunnalle, jonka rouvan kanssa olimme aikaisemmin jutelleet. He pääsivät puolta tuntia aikaisemmin jonoon kuin me, mutta jonossa he eivät olleet kuitenkaan hirveän kaukana meistä. Jonottamista riittikin sitten paljon, mutta saimme ainakin nauttia hypertarkoista näytöistä, joissa esiteltiin Tokion nähtävyyksiä. Oli se vaan nannaa silmille.

Jonotimme ja jonotimme, kunnes saimme liput, ja sen jälkeen jonotimme hisseihin. Hissit osoittautuivat todella hienoiksi, ja siellä oli näyttö, missä näkyi hissin nopeus. Parhaimmillaan nopeus oli 600 metriä minuutissa, joten ihan kiitettävän nopeasti kiidettiin ylöspäin. Ja sitten olimme ylhäällä 350 metrissä. Päästäkseen tähän kerrokseen pitää maksaa 2000 jeniä, mutta vielä ylemmäksi pääsee maksamalla 1000 jeniä lisää. Kallista lystiä kyllä, mutta kerrankos sitä maksaa kunnon maisemista. Kiersimme ympäri tornia ihastellen Tokiota, joka välkkyi kaiken värisissä valoissa. Aurinko oli juuri laskemaisillaan, ja saatoimme vielä nähdä kaukaisuudessa Fuji- vuoren tumman siluetin. Ihmisiä oli tolkuttomasti, ja päästäksemme vielä ylemmäs meidän piti jälleen jonottaa.

Ylemmäs mentäessä hissistä näki ulos, ja pakko myöntää, että mahasta otti hieman kun katselin kaukaisuuteen. Oli kyllä komea kokemus. Sitten pääsimme ylös, josta menee tornin sivustaa pitkin putkilo, josta näki panoraamamaisen näkymän Tokiosta. Aivan putkilon yläpäässä onkin sitten korkein kohta, mihin vieraat pääsevät tornissa eli 450 metriä :) Siitä sitten matka lähtikin alaspäin, mikä olikin hyvä, sillä jalat huusivat vaihteeksi armoa.

Alemmaksi mentäessä vastaan tuli lasilattia, jonka päällä olisi voinut kävellä. En pelkää korkeita paikkoja, mutta pelkään kävellä kaiken vähänkin läpikuultavan päällä, oli siellä alla tyhjää tai ei, joten mahani kieppui aika mukavasti lasilattian vieressä. Päätin kuitenkin voittaa edes osittain pelkoni, ja astuin osittain lattian päälle. Hysteerinenhän minusta melkein tuli, mutta tulipahan tehtyä. Eikä kaduta :D

Uskalsin mennä vain osittain lasin päälle xD

Loppujen lopuksi Skytree oli mielestäni ihan hieno kokemus. Jonottaa piti paljon, ja ylhäällä ihmisiä oli niin paljon, ettei päässyt kokeilemaan mitään juttuja, mitä sieltä löytyi. Itse kuitenkin olin tullut katselemaan maisemia, ja sainkin nauttia niistä täysin rinnoin. Toista kertaa en kuitenkaan alkaisi maksamaan moisia summia samasta kokemuksesta. 1000 jeniä siitä, että pääsee sata metriä ylemmäksi oli aivan liian paljon, joten rahojen ollessa vähissä, ei välttämättä kannata törsätä rahojaan päästäkseen ylemmäs. Parhaimmat kuvatkin sain 350 metristä :) Istumapaikkoja oli myös vähän, ja ylipäätänsä mitään tekemistä. Yksi kahvila paikassa oli, samoin yksi kauppa. Ja törkeän kallista kummassakin, tietenkin.

Päästyämme maankamaralle, saimme ihastella tornin yövalaistusta, ja sitten suuntasimme junalla kotiin. Tulipahan ainakin käytyä maailman korkeimmassa tornissa! ^_^

Seuraavana päivänä, 24.8, suuntasimme puolestaan Tokyo Towerille, mutta sitä ennen kävimme vilaisemassa Hard Rock Cafeeta Roppongissa. Ostin kuitenkin itselleni Hard Rock- paidan, vaikka aluksi vakuuttelin, etten sellaista tarvi... Käppäilimme siitä sitten ottamaan kuvia Tokyo Towerista, mutta ylös asti emme menneet tällä kertaa. Olimme kuitenkin juuri käyneet Skytreessä, joten emme kokeneet tarvetta siihen.

Eniten kirosin tällä reissulla kameraani, joka ottaa tajuttoman huonoja kuvia pimeällä. Täytyy varmaan hommata järjestelmäkamera seuraavaa reissua varten! :P

Ja voittaja on...

Arvonta on suoritettu, ja voittaja on selvillä!

Laput virallisen valvojan tarkastuksessa...

... ja valmiina arvontaan!

Arvontaan osallistui lähes neljäkymmentä henkeä, vaikka alla olevassa videossa väitänkin muuta... :D

Onnittelut voittajalle! Olen suoraan Facebookin kautta yhteydessä voittajaan, jotta saadaan palkinto lähtemään uudelle omistajalle. 

Vaan mitä paljastuikaan valkoisesta yllätyslaatikosta?!

Sehän on upea kangasjuliste!

Tämä ja muut palkinnot lähtevät pian matkalle Suomen maahan, joten ei muuta kuin kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, ja muistakaa jatkossakin seurailla Matsukazen sivuja Facebookissa ^_^

Vielä ehdit osallistua arvontaan!

Hei rakkaat lukijat!

Vielä ehditte osallistumaan arvontaan, josta olen jo aikaisemmin kertonut blogissani.

Arvontaan voi siis osallistua tykkäämällä Matsukazen Facebook-sivuista tämän päivän loppuun mennessä painamalla tykkää- nappulaa sivuston vasemmalta laidalta, tai menemällä osoitteeseen: www.facebook.com/matsukazeblog

Olen julkaissut palkinnosta aikaisemmin kuvan, ja sen pystyy tarkastamaan täältä.

Arvonnan suoritan huomenna virallisten valvojien tiukan katseen alla, ja samalla paljastan yhden palkinnon sisällön :) Voittajan tulen ilmoittamaan pikemmiten sekä Facebookissa, että blogissa.

Ei muuta kuin onnea kaikille arvontaan! ♥

Pilvetön päivä Kamakurassa ♥

Muutama päivä sitten suuntasimme jo aamusella Shinagawan asemalle, missä tapasimme jälleen Miyukin. Sovimme viime kerralla menevämme seuraavaksi Kamakuraan katselemaan temppeleitä ja pyhäkköjä, ja niinpä hyppäsimme junan kyytiin, ja lähdimme matkaan. Junamatka kesti 50 minuuttia Kamakuraan, ja Kamakurassa otimme vielä Enoshiman- linjan junan Haseen.

Kamakura oli aikoinaan Japanin pääkaupunki, ja se valikoitui sellaiseksi sijaintinsa vuoksi. Sitä ympäröivät toiselta suunnalta vuoret, ja toiselta suunnalta meri, joten sinne on vaikeaa hyökätä. Nykyään tuo yhdistelmä on huikaiseva aivan muista syistä. Taivas oli pilvetön, kun matkasimme ensin syömään, ja sen jälkeen Kôtôku-în nimiselle temppelille. Temppeli on tunnettu suuresta pronssisesta Amida Buddha- patsaasta, joka istuu temppelin edessä. Sisäänpääsymaksu oli 200 jeniä, ja 20 jenillä pääsi katsastamaan itse Buddhan sisälle. Sisällä tosin oli kuuma kuin saunassa, joten emme viihtyneet siellä kauaa. Sisältä näki kuitenkin paremmin, miten Buddha on aikoinaan rakennettu, joten se oli erittäin mielenkiintoinen :)

Buddha ja minä :D

Kierreltyämme jonkin aikaa pitkin temppeliä, lähdimme pois ja Miyuki ehdotti, että menisimme katsomaan merta. Se kävi meille vallan mainiosti, ja hetken kuluttua henkäisin ihastuksesta, kun kimalteleva meri tuli näkyviin talojen välistä. Kuin pikkulapset heitimme kengät pois ja kirmasimme veteen, joka oli mielettömän lämmintä! Miyuki tyytyi katselemaan ja kuvaamaan meitä, joten emme viitsineet kovin kauaa vedessä olla. Päätimme kuitenkin, että mikäli vain mahdollista niin palaisimme Kamakuraan uimaan, sillä lähettyvillä oli ihan virallinen uimaranta. Itse olen haaveillut uimisesta jo monta viikkoa, joten toivon todella, että kalenterissa riittäisi aikaa rantapäivälle.

Rantamaisemaa.

Polskinnan jälkeen palasimme junalla Kamakuran asemalle, ja lähdimme kävelemään kohti Tsurugaoka Hachimangu- pyhäkköä. Menimme läpi suuresta torii- portista, ja kävelimme pitkää hiekkaista katua kohti temppeliä. Miyuki kertoi, että kadun varrella olevat puut ovat kaikki kirsikkapuita, ja keväällä paikka on kuulemma mielettömän kaunis kirsikankukkien kukkiessa. Japanissa on myös tapana käydä temppeleillä tai pyhäköillä uutenavuotena, ja Tsurugaoka on erittäin suosittu pyhäkkö silloin. Kolmen päivän aikana uutenavuonna pyhäköllä vierailee n. 2 miljoonaa ihmistä!

Pääsimme vihdoin pyhäkölle, ja Miyuki kävi pesemässä kätensä, kuten Japanissa on tapana ennen rukoilua. Kapusimme jyrkät portaat ylös temppelin päärakennukselle, mikä oli täyttä tuskaa paahtavassa auringossa. Miyuki kävi rukoilemassa, ja sen jälkeen kiertelimme temppelillä napsimassa kuvia. Miyuki kertoi meille, että Kamakurassa puluja pidetään jumalien viestinviejinä, joten niiden annetaan olla rauhassa kaduilla sun muualla :) Kaupoista pystyikin ostamaan joitain puluaiheisia esineitä matkamuistoksi. Pyhäköillä näkee myös paljon kettuaiheisia patsaita, sillä kettuja pidetään pulujen tavoin viestinviejinä.

Vasemmalla näkyy kanto muistona 1000 vuotiaasta puusta.

Vielä muutamia vuosia sitten pyhäkön pihamaalla kasvoi valtava puu, jolla oli ikää yli 1000 vuotta, mutta vain pari vuotta sitten voimakas tuuli katkaisi sen. Jäljellä oli vain korkea kanto muistona sen entisestä loistosta. Lähistöllä oli myös paljon isoja saketynnyreitä, joita paikalliset firmat ym. ovat antaneet pyhäkölle lahjaksi. Tönötti siellä saketynnyrien joukossa muutama kaljalaatikkokin :D

Pyhäkön jälkeen suuntasimme kauppakadulle, ja syömään Miyukin suosikkikahvilaan anmitsu- nimistä herkkua. Anmitsu on perinteinen japanilainen jälkiruoka, jota Miyuki suositteli meille jo aikaisemmin. Kyse on annoksesta, jossa on merilevästä valmistettuja hyytelöpaloja, erilaisia hedelmiä, mochi- palloja, sekä makeaa punapaputahnaa. Oma annokseni oli cream anmitsu, joka tarkoittaa, että annoksessa on myös jäätelöä. Annoksen kanssa tulee myös ruskeaa siirappia, jota kaadetaan kaiken päälle ennen syömistä. Täytyy myöntää, että oli aika nannaa. Miyuki otti annoksen nimeltä mitsumame, joka on muuten samanlainen kuin anmitsu, mutta ilman punapaputahnaa.

Herkuttelun jälkeen alkoikin sitten ankara talsiminen, sillä suuntasimme Zeniarai Benten- pyhäkölle, joka on suosittu erityisesti yhdestä syystä: pyhäkön sanotaan tekevän rikkaaksi henkilön, joka pesee rahojaan siellä. Kauppakadulta oli 20 minuutin matka pyhäkölle, ja aurinko paistoi edelleen ankarasti. Miyuki selitti matkalla, kuinka Kamakura on kallista aluetta asua, ja alue onkin monien julkisuuden henkilöiden suosima paikka. Kieltämättä alueen asunnot olivat melko hulppean näköisiä, enkä ihmettele miksi paikka on niin suosittu; vähänkin korkeammalta näkyy sekä meri, että vuoret. Viimeinen mäki ennen pyhäkköä oli tuskaa, mutta lepäsimme hetken aikaa ylhäällä ennen kuin aloimme pestä rahaa. Pyhäköllä oli kalliossa kolo, jonne menimme, ja laitoimme rahaa pieneen punottuun astiaan. Sen jälkeen siirryimme veden ääreen ja kauhoimme kauhalla vettä kolikoiden päälle. Siinä sitten lotrasin oikein kunnolla veden kanssa, ja tällä hetkellä odotan innolla niitä luvattuja rikkauksia :D

Zeniarai Benten- pyhäkön sisäänkäynti.

Zeniarai Benten- pyhäkön jälkeen palasimme kauppakadulle shoppailemaan, ja sitten suuntasimmekin jo kotiin. Paluumatka osoittautui kuitenkin mielenkiintoiseksi, sillä seisoskellessani ja katsellessani ulos auringonlaskuun, näin talojen takana jotain vallan upeaa. Hetken aikaa tuijotin näkymää uskomatta silmiäni, kunnes tajusin avata suuni. Sain sanottua vain yhden sanan: vuori. Miyuki kääntyi katsomaan myös, ja totesi kyseisen vuoren olevan ihka oikea Fuji :) Se oli sanomattakin selvää, vaikka näinkin vain vuoren siluetin laskevaa aurinkoa vasten. Niin monta kertaa olen kuitenkin kyseisen vuoren nähnyt kuvissa. Hetken aikaa ihastelin näkymää, kunnes kiisimme jo syvemmälle Tokioon, ja jouduin hyvästelemään tuon kauniin näkymän. En pysty sanoin kuvailemaan kyseistä tilannetta kunnolla, mutta minulle siitä muodostui todella lämmin muisto ^_^

Päästyäni istumaan sain olla myös ensimmäistä kertaa tyyny ventovieraalle. Nuori nainen nuokkui pidemmänkin aikaa vieressäni, ja kolautti aika kipeästikin päänsä olkapäähäni, kunnes sitten nojautui kunnolla käteeni, ja tuhisi siinä tyytyväisenä pidemmänkin aikaa. Eipä tuo minua haitannut, mutta raukka taisi itse hieman säikähtää herättyään, ja tajuttuaan nojailleensa minuun... :D

♥ Vuoria ja raikasta ilmaa; Nikkô ♥

Eilen oli aikainen herätys, sillä meidän piti olla asemalla jo puoli kymmenen aamulla. Siitä meidät piti tulla hakemaan Tarou, japanilainen tuttavamme. Ennen kuin hän ehti paikalle, saapui kuitenkin Naoto, toinen tuttava Japanista. Tarou oli hieman myöhässä, mutta ei se meininkiä haitannut. Pääsimme matkaan kuitenkin hyvissä ajoin, ja niin alkoi päiväretkemme Nikkôon.

Nikkô on 90.000 asukkaan kaupunki Tochigin prefektuurissa, 140 kilometrin päässä Tokiosta, ja matkasimme sinne autolla. Oli jokseenkin outoa olla auton kyydissä Japanissa, sillä koko ajan tuntui kuin olisimme ajaneet väärällä kaistalla. Moottoritiellä efekti ei ollut läheskään niin voimakas, sillä tie oli kolmikaistainen, eikä vastaantuleviin autoihin kiinnittänyt sen takia niin paljon huomiota.

Kun ensimmäiset vuoret ilmaantuivat näkyviin, olin onnesta soikeana. Olen nähnyt aikaisemmin vuoria, mutta en ollut koskaan päässyt käymään niillä. Taukopaikalla nappasin jo ensimmäiset kuvat viereisistä vuorista, ja sitten jatkoime huristelemista vuorille. Saavuimme kahdentoista aikoihin Nikkôn kaupunkiin, ja hetken aikaa metsästimme ruokapaikkaa. Lopulta istuuduimme syömään maittavan lounaan. Pojat kertoivat, että itäisessä Japanissa syödään enemmän sobaa ja lännessä udonia, joten otimme sitten uskollisesti kaikki sobaa, idemmässä kun oltiin :) Itse valitsin vielä sellaisen soban, jossa oli paikallisia kasviksia joukossa.

Ruuan jälkeen nousimme hieman korkeammalle autolla, ja kävelimme sitten omalle henkilökohtaiselle pyhiinvaelluskohteelleni, nimittäin Nikko Tôshô-gûun. Kyseessä on pyhäkkö, jonne on haudattu itse Tokugawa Ieyasu, Tokugawa shogunaatin perustaja. Tokugawa Ieyasu taisteli itsensä shoguniksi, sotilashallinnon johtajaksi vuonna 1600 alkaneessa Sekigaharan taistelussa. Taistelu ja sotilashallinnon perustaminen päättivät Sengoku- kauden, ja aloittivat Edo-kauden, joka on varmasti monelle ainakin nimenä tuttu :) Pyhäkkö on rakennettu Ieyasun pojan ollessa vallassa, vuonna 1617.

Tôshô-gûn lähettyvillä ollut pagoda.

Oikeastaan emme lopulta menneet temppelialueelle, sillä sisäänpääsymaksu oli hirvittävät 1300 jeniä, noin 13 euroa! Pelkästään siitä, että pääsisimme katselemaan temppeliä. Päätimme jättää sen väliin, vaikka sisuskalujani hieman vihlaisikin. Historiaa rakastavana ihmisenä kolaus oli suuri, mutta lohduttaudun tiedolla, ettei pyhäkkö ole katoamassa minnekään hetkeen. Paikka kuuluu nimittäin  Unescon maailmanperintökohteisiin :)

Kiersimme sitten pyhäkön taakse, jossa oli toinen pienempi pyhäkkö nimeltään Futarasan. Tämä pyhäkkö on myös osa Unescon maailmanperintökohteita, ja siellä ollessa päädyin siihen johtotulokseen, että paikka oli erityisesti tarkoitettu pariskunnille. Siellä oli alttari, jossa pystyi rukoilemaan rakkausonnea ym., sydämenmuotoisia rukouslaattoja, joihin voi kirjoittaa toiveita. Ne laitetaan sitten riippumaan pihalla olevaan pitkään telineeseen. Kauan emme ehtineet kuitenkaan paikasta nauttia, kun saimme riesaksemme järkyttävän kokoisen herhiläisen!

Kyseinen herhiläinen kävi vähän nuuskimassa kaikkia, mutta otti sitten jostain syystä minut kohteekseen. Hetken sitä hätyyttelin siinä pois, ja luulinkin jo voittaneeni, kunnes tunsin herhiläisen olevan jalassani. En yleensä pelkää kauheasti ampiaisiakaan, mutta tässä vaiheessa suomitytölle riitti. Juoksin herhiläistä pakoon, mutta herhiläinen vain jatkoi piinaamistani. Vihdoin se häipyi jonnekin, ja yritin rauhoittua, mutta eipä aikaakaan kun Naoto osoitti jalkaani ja sanoi ääneen: omoshiroi... En uskaltanut edes vilkaista jalkaani, vaan aloin pomppia ja kiljua kuin syötävä. En tiedä mikä kyseistä oliota vaivasi, mutta Tarou onneksi läimäisi viuhkallaan siltä mojovasti tajun pois. My hero. Tämän jälkeen istahdimme rauhoittumaan, ja syömään mochi- palleroita, jotka ovat sellaisia pyöreitä, pehmeitä taikinapalloja, joiden sisällä on makeaa täytettä. Sitten matkamme jatkui yhä ylemmäs. Bongasimme matkalla myös söpön apinaperheen! Yhdellä oli pikkuapinoita selässä ja ne olivat niin lutusia!! ♥

Pysähdyimme seuraavaksi näköalatasanteelle, mistä oli mahdollisuus päästä köysiradalla ylemmäs, mutta jätimme sen väliin. Söimme hieman kakigooria, ja ihastelimme sudenkoreja, joita oli enemmän kuin olen koskaan elämässäni nähnyt. Yksi tuli tekemään lähempääkin tuttavuutta...

Seuraavana vuorossa oli Kegon- vesiputous. Korkeutta putouksella on 97 metriä, ja putousta pystyi katselemaan sitä varten rakennetussa näköalapaikassa. Putous oli erittäin kaunis, ja sen synnyttämä veden pauhu mahtava. Putouksella on myös synkempi puoli, sillä siellä tehdään paljon itsemurhia.

Putouksen jälkeen menimme yhä ylemmäs, Senjôgaharan maisemiin. Paikka oli lähinnä metsikköä, ja muutenkin fiilikseltaan tosi paljon Suomen kaltainen; siellä näkyi myös koivuja! Senjôgaharan nimi viittaa taistelukenttään, mutta kyse on myyttisestä taistelusta, ei oikeasta. Kyseinen paikka oli korkein paikka missä kävimme, eli 1400 metriä meren pinnan yläpuolella! Tokiosta lähtiessämme lämpötila oli 33 astetta, mutta ylhäällä vuoristossa oli vain 21 astetta :D Ilma tuntui ihanan raikkaalta, ja metsässä kulkiessa mietin, että jos olisin sillä hetkellä valinnut housuja jalkaan, olisin valinnut pitkät housut shortsien sijaan...

Tämän reissun jälkeen lähdimme laskeutumaan vuorilta alas auton kanssa, ja voi vitsi niitä maisemia ja vuoristoteitä! Tie mutkitteli aivan mielettömästi, ja oli kuin suoraan jostain driftauspelistä. Me menimme Mazdalla ihan rauhallisesti, ainakin vuoristoteillä. Moottoritie olikin sitten eri juttu. Välillä mittari näytti 150km/h, ja auto kaasutti kepeästi muitten joukossa. Muutenkin menopelimme oli kuin tieteiselokuvasta; ovet olivat automaattisesti sulkeutuvat, ja autossa oli sisäänrakennettu tietokone, josta naisääni ilmoitti mm. navigointitiedot, sekä tieveron määrän tullista mennessä. Tarou selitti myös, että autossa on uuden tyyppinen vaihde, missä vaihdekeppiä piti vain näpäyttää ylös tai alas saadakseen vaihteen vaihtumaan. Oli se kyllä komea menopeli, mutta oli niitä muitakin matkan varrella. Ohitimme yhdessä vaiheessa mm.  valkoisen Nissan Skylinen, josta yritin saada epätoivoisesti kuvaa, onnistumatta siinä kuitenkaan.

Taroh jätti meidät lopulta Musashi- Urawan asemalle, josta pääsimme Ikebukuroon, ja sieltä sitten guest houselle. Olin erittäin väsynyt, mutta kiitollinen upeasta reissusta, jonne pojat meidät veivät. Reissulta tuli kauhea kasa hienoja valokuvia, joita aion lisätä enemmän Matsukazen facebook-sivuille. En viitsi täyttää postauksia aina kauhealla kasalla valokuvia :)

Kiva päivä muuten, mutta tavarat hukassa...

Tapasimme eilen Kaorin, ja hänen miespuolisen ystävänsä nimeltä Shin. Olimme sopineet tapaavamme lounaan merkeissä, joten lähdimme sitten etsimään jotain hyvää ravintolaa. Löysimme itsemme lopulta kaupunginosasta nimeltä Kagurazaka. Siellä oli ennen vanhaan paljon geisha-taloja, ja edelleenkin osa on niistä toiminnassa. Valitettavasti emme kuitenkaan nähneet yhtään geishaa, vaikka meitä kehotettiinkin pitämään silmiämme auki. Nykyään Kagurazaka on myös tunnettu ranskalaisen ruuan paikkana, ja alueella asuvista useista ulkomaalaisista.

Menimme syömään hieman perinteisempään, ja kalliimpaan paikkaan lounasta. Heti sisälle päästyäni tajusin, että tarjoilijat olivat pukeutuneet perinteisiin japanilaisiin kimonoihin, ja paikka näytti muutenkin yksinkertaisesti upealta. Menimme istumaan pöytään, ja ihastelin kohteliaita työntekijöitä ääneti. Kaikenlisäksi tajusimme Päivin kanssa ruokaa odotellessa, että meidät oli laitettu istumaan selkä vasten tokonoma-syvennystä. Kyseessä on perinteisissä japanilaisissa taloissa oleva eräänlainen alkovi, jossa saattaa olla esillä mm. kukka-asetelmia, kalligrafiaa tai seinällä roikkuva käärö. Kyllä siinä nousi hieman puna poskille!

Ruoka oli taivaallista. Japanissa syömäni ruuat ovat olleet kaikki hyviä, mutta tämä oli erityisen hyvä annos, vaikka misokeitossa en juurikaan eroa huomannut edellisiin, kuten kaksi kaveriani huomasivat :D Söimme kaikki oyakodonia, jonka kanssa tuli misokeitto, tofua, salaattia, bambua sekä jälkiruuaksi hyytelöä. Annoksen hinta oli 1500 jeniä, eli n. 15 euroa. Maha täyttyi repeämispisteeseen, ja lopuksi saimme kuunnella ystävällisen työntekijän uskomatonta keigoa. Muutenkin kyseinen nainen puhui niin täydellistä japania, että teki mieli vain heittää hanskat tiskiin ja vaihtaa japanin kielen opiskelu afrikkalaiseen naksutuskieleen!

Ruuan jälkeen suuntasimme Shibuyaan Meiji- pyhäkölle, jossa sitten kiertelimme katselemassa. Paikka oli todella upea, ja mielestäni paljon hienompi kuin esimerkiksi Sensôji- temppeli siinä mielessä, että ihmisiä ei ollut läheskään niin paljon, eikä ympärillä ollut kymmeniä turistitavaroita myyviä kauppoja. Valitettavasti unohdin kamerani kotiin kyseisellä reissulla, joten kaikki kuvat on otettu kännykällä >__<

Meiji- pyhäkkö, joka on rakennettu keisari Meijille ja hänen puolisolleen.

Pyhäkön jälkeen päätimme lähteä kokeilemaan Maid-cafeeta. Lähdimme pyhäköltä kävellen eteenpäin, ja matkan varrella oli mm. Yoyogi- puisto, missä näimme tuuttitukkia pistämässä jalalla koreaksi :D Lähellä oli myös joku hiphop- tapahtuma, minkä lähettyvillä oli paljon poikia tanssimassa, ja tekemässä ties mitä. Jatkoimme matkaa kunnes löysimme itsemme keskeltä Shibuyan keskustaa, kävelemässä alas rappusia Maid-cafeeseen. Nyt siis tiedoksi niille jotka eivät tiedä: Maid-cafe on siis kahvila, jonka työntekijät ovat pukeutuneet söpöiksi sisäköiksi.

Kahvila oli sisustettu pastelliväreillä, ja katossa roikkui Super Mariosta tuttuja palikoita, jotka vaihtoivat väriä kosketuksesta. Keskellä kahvilaa oli pikkuinen trampoliini, jossa hyppiessä kauttimista kuului söpöä "nyan nyan nyaa" ääntä xD Menimme pöytään, ja tilasimme törkeän kalliit melon soodat söpöltä sisäköltä, joka selitti kovasti kaikkea japaniksi. Tilauksen lopuksi kuului vain"okkei nyan nyan", ja me naureskelimme sydämen kyllyydestä. Saimme myös omat hassuttelujutut, nimittäin kaksi maid-hiuspantaa ja possunkorvat. Istuin sitten lopun ajasta tyytyväisesti possunkorvat päässä ^_^

Shin tilasi meille esityksen, ja niinpä koko kahvila sekosi kun yksi maid esitti meille pienen tanssin musiikin säestyksellä. Toinen maid avusti taustalla, ja sattuipa mukaan tupsahtamaan myös kokki keittiöstä. Meininki oli niin ratki riemukasta että olin kuolla yliannostukseen söpöyttä. Söpöydestä tosin nauttivat muutkin, sillä pöydissä istui myös vanhempia miehiä, jotka ottivat myös kuvia tyttöjen kanssa. Jokainen päättäköön itse mitä mieltä sellaisesta on. Meillä oli ainakin hauskaa, ja kerrankos sitä maksaa hieman enemmän, että pääsee tuollaista näkemään. Työntekijöistä ei saanut ottaa kuvia, mutta ravintolasta kylläkin :)

Kahvilan jälkeen teimme hieman ostoksia, ja löysin pari peliä, sekä yhden mangan, jota olin metsästänyt jo pidemmän aikaa ympäri Tokiota. Lucky! Tämän jälkeen menimme istumaan iltaa izakayaan (japanilaistyylinen ravintola/baari, missä on tapana viettää aikaa juoden ja syöden pieniä ruokia). Izakayan ohjelma oli, että Kaori ja Shin päättivät ruuan, ja me suomalaiset söisimme ne :D Ilta meni oikein mukavasti, ja erkanimme sitten japanilaisita ystävistämme asemalla. Päätin jäädä kotiasemalla läheiseen mangacafeeseen, missä sitten hetken aikaa taistelin, että sain itselleni klubikortin, ja mahdollisuuden päästä nettiin. Hetken aikaa ehdin netissä olla, ennen kuin huomasin jotakin kauhistuttavaa. Olin unohtanut pelini ja mangani jonnekin!

Lievästi kettuuntuneena (eikä niin lievästikään) aloin ratkoa ongelmaa. Tajusin, että olin 80% todennäköisyydellä unohtanut tavarat izakayaan. Päivi kaivoi paikan puhelinnumeron esiin, sillä minulla oli lieviä ongelmia japanilaisen näppäimistön kanssa... Ei muuten, mutta siinä vaiheessa ei paljon hymyilyttänyt kun yritin nopeasti kirjoittaa, eikä siitä tullut yhtikäs mitään. Sain kuitenkin izakayan numeron, ja ajattelin soittaa kyseiseen paikkaan ja tiedustella onko tavarani siellä. Lähdin kahvilasta, ja pääsin pihalle. Mietin miten esittäisin asiani japaniksi, ja sitten minulla välähti. Marssin lähimpään poliisiboxiin, joita on Japanissa lähes joka paikassa. Siellä sitten aloin selittämään tilannettani japaniksi, sillä kyseinen nuori poliisi ei osannut kuin numeroita englanniksi. Tilanne hoitui yllättävän mutkattomasti. Poliisi soitti puolestani izakayaan, jolloin säästin rahaa ja vaivaa. Izakayan väki pyysi minua tulemaan paikalle katsomaan ovatko heidän löytämänsä tavarat minun ja niinpä hyppäsin pikemmiten junaan, ja suuntasin takaisin kohti Shibuyaa. Kello oli lähtiessäni puoli kymmenen illalla, ja kun vihdoin saavuin takaisin, oli kello jo puoli yksi yöllä. Sain tavarani (luojan kiitos) eikä tarvinnut tulla edes illan viimeisellä junalla niin kuin pelkäsin.

Joten lopulta kaikki hyvin, loppu hyvin :) Tulipahan nähtyä Shibuyan yöelämää vilaukselta, ja siinä sivussa monta mielenkiintoisen näköistä ihmistä ^_^ Välillä tosin ihmettelen itsekin kuinka tohelo osaankaan olla...

Hyvää ruokaa, kuvakirjoja sekä random kohtaaminen :D

Elikkäs, kuten olen aiemmin kertonut, olen ollut yhteydessä muutamiin japanilaisiin henkilöihin, ja näimme eilen yhden heistä. Meidän oli tarkoitus tavata Miyuki vasta 22 päivä, mutta hänellä oli hieman tuliaisia Maijulle (Miyuki tuntee siis jotain kautta Maijun vanhemmat), joten tapasimme jo eilen. Sovimme tapaavamme Ikebukuron asemalla, josta menisimme sitten lounaalle. Meidän oli tarkoitus löytää "pienikokoinen nainen, jolla on olkapäille ulottuvat mustat hiukset" :D Onneksi Miyuki kertoi myös kantavansa Marimekon unikkokassia, sillä pienikokoisia ja mustahiuksisia naisiahan on Tokiossa tietysti aika vähän ;)

Ei meidän lopulta tarvinnut Miyukia edes etsiä. Saavuimme Ikebukuron asemalle Seibu- uloskäynnille, ja ehdin sanoa taikasanan "marimekon unikkokassi", kun Miyuki jo ilmestyi kuin tyhjästä eteemme unikkokasseineen. Tiesimme että Miyuki on opiskellut suomenkieltä, mutta itse ällistyin siitä kuinka hyvin Miyuki todella puhui suomea! Lähdimme sitten syömään läheiseen ravintolaan, mikä oli kuulemma suosittu (ja sitä se myös asiakasmäärän mukaan oli). Keskustelimme lähinnä englanniksi, sillä Miyuki puhui erittäin hyvää englantia; onhan hän kuitenkin englanninkielen opettaja. Miyuki oli erittäin ystävällinen, ja antoi meille paljon esitteitä eri paikoista Tokiossa ym. Hän jopa tarjosi ruokamme, mikä hieman hävetti meitä, sillä paikka ei ollut halvimmasta päästä.

Lounaan jälkeen lähdimme käymään taidemuseossa, jonne Miyukilla oli pari lippua valmiiksi. Taidemuseo sijaitsi Shinjukussa, Sompo Japan Head Office Buildingissä, kerroksessa 42. Taidemuseon nimi oli Seiji Togo Memorial Sompo Japan Museum of Art, ja museon näyttelyt vaihtelevat kuukausittain. Tällä kertaa näyttelyn aiheena oli kuvakirjat, ja oli näyttelyyn päässyt parin suomalaisenkin töitä. Taidetta oli paljon muistakin maista, ja jotkut olivat kyllä erittäin hienoja. En tunnustaudu taiteen ylimmäksi ystäväksi, mutta pidin silti näyttelystä.

Tuo alhaalta levenevä korkea rakennus on se missä kävimme museossa :)

Seuraavaksi menimme sitten jälleen Metropolitan Buildingille, sillä Päivi ei ollut vielä päässyt sieltä käymään. Ennen sitä meidän tosin piti ottaa kuvia tunnetusta maamerkistä, jonka olin bongannut matkalla museolle. Kyseessä oli siis LOVE- patsas, joka on näkynyt useissa japanilaisissa draamoissa ym. ohjelmissa. Kuvaussession jälkeen suuntasimme Metropolitan Buildingin etelätorniin, mikä oli hyvä idea. Sieltä oli jopa paremmat näkymät kuin pohjoistornista, mikä oli tietysti hieno juttu. Miyuki nappasi matkaamme mukaan myös vanhemman herran, joka toimi vapaaehtoisena oppaana turisteille. Herran englanti ei ollut mitään parasta, mutta tarpeeksi ymmärrettävää. Oikein mukava mies, joka oli iloisesti yllättynyt kuullessaan meidän olevan Suomesta. Hän selitti meille sitten muutamista rakennuksista kaikennäköistä, ja lopuksi kehotti meitä käymään läheisessä Meiji- pyhäkössä, joka on pyhitetty edesmenneelle Meiji keisarille ja keisaritar Shôkenille. Jalkamme olivat kuitenkin sen verran tohjona, että päätimme mennä toiste sinne. Pyhäköllä käynti veisi kuitenkin useamman tunnin.

Vasemmalla seisova rakennus on hotelli, jossa kuvattiin Lost in Translation :)

 Tämän jälkeen etsimme kahvilan, ja istuuduimme juomaan kylmää smoothieta. Päivä oli jälleen todella kuuma, ja hiki virtasi nopeampaa kuin ehti itseensä nestettä tankata. Miyuki tarjosi jälleen juomamme, vaikka yritimme sanoa ettei tarvitse... Kaikenlisäksi kävi ilmi, että Miyuki halusi edelleen tavata 22 päivä, ja sovimme sitten lähtevämme Kamakuraan katselemaan historiallisia maisemia. Olemme kyllä erittäin kiitollisia Miyukille, sillä emme tuskin olisi kyseiseen paikkaan lähteneet ilman Miyukin seuraa :)

Lopuksi suuntasimme toiselle puolelle Shinjukua vilkaisemaan isoa kirjakauppaa, ja matkalla sinne tapahtui jotain niin randomia, ettei sellaista vain tapahdu. Huomasin vastaankävelevän länkkärin näyttävän erittäin tutulta, ja lopulta tunnistin hänet senpaiksi! :D Siinä sitten pyörähdimme nopeasti ympäri, ja nauroimme vain hämmästyneinä yhteensattumalle. Tiesin, että kyseinen henkilö on Tokiossa, mutta että törmäisimme häneen keskellä Shinjukua... Uskomatonta! Emme kyllä ehtineet vaihtaa kuin muutaman sanan, sillä meidän piti juosta Miyuki ja Maiju kiinni, sillä he eivät olleet huomanneet meidän jääneen jälkeen. Huvittavinta koko jutussa oli kuitenkin se, että olimme juuri Päivin kanssa miettineet, kuinka randomia olisi törmätä Tokiossa johonkin tuttuun ihmiseen...

Päivä kului kyllä vauhdikkaasti, ja meillä oli todella kivaa! Nähtiin jälleen paljon mielenkiintoisia paikkoja, ja saatiin kokea japanilaisten ystävällisyyttä yllinkyllin. Jalat olivat kyllä vaihteeksi tohjona, mutta siihen on jo alkanut tottua... Tänään pidettiikin sitten siivouspäivä, eikä lähdetty kuin syömään ja käymään kaupassa. Ajattelin kyllä, että lähtisin mangakahvilaan hetkeksi istuskelemaan illalla, mutta katsotaan nyt. Aamulla hieman ukkosteli, samoin kuin viime yönä, ja vettä on tullut päivän mittaan vähän, joten saatan jäädä vain guest houselle löhöilemään. Sain ainakin pyykkejä pestyä, joten ei tässä ihan laiskoteltu olla :D

Keisarin ns. puutarhat vol 2.

Jahas, pari päivää on mennyt hiljaiselossa, sillä mitään kovin erikoista ja uutta ei ole tapahtunut. Edellispäivänä kävimme Keisarin itäisissä puutarhoissa tutkimassa paikkoja, kun viimeksi reissu meni hieman penkin alle. Tälläkään kertaa reissu ei ollut kyllä erityisen onnistunut; oli hirvittävän kuuma, eikä itse puutarhakaan ollut kummoinenkaan elämys. Sain sieltä kuitenkin muutaman ihan kivan kuvan :)

Sitten siirryimme Asakusaan, ja tarkoituksenamme oli hoitaa tuliaiset alta pois, mutta eihän siitäkään sitten mitään tullut. Jalat huusivat hoosiannaa, ja aikaa oli mennyt suunniteltua enemmän puutarhoilla. Kiirehdimme kuuluisalle Kappabashi- kadulle (tunnetaan mm. muovisista ruokajäljitelmistä ravintoloiden ikkunoilla, sekä keittiötarvikkeista), sillä Maijun oli tarkoitus ostaa tuliaiseksi kunnon keittiöveitsi. Löysimme onneksi kivan veitsiliikkeen, ja tuliainen saatiin matkaan mukaan. Itse odottelin ulkona, ja totesin että Kappabashilta oli kieltämättä ihan mukavat näkymät Tokion uusimmalle nähtävyydelle :D

Eilen puolestaan olin aivan kuollut, ja valmis jäämään guest houselle lepäämään, mutta jollakin tavalla minut onnistuttiin raahaamaan Ikebukuroon. Koska meillä kaikilla oli kauhea "pihvinälkä", ryntäsimme lähimpään paikkaan, jonka ulkomainoksissa oli pihvin kuva. Paikka ei ollut mikään superhalpa, mutta ei kalliskaan, ja annokset olivat erittäin isot ja maittavat. Maijun silmissä tosin paikan arvo laski, kun tarjoilija ilmoitti, ettei heiltä valitettavasti löydy haarukoita. Maiju ryntäsi sitten lähimpään sadan jenin kauppaan ostamaan itselleen haarukkaa xD

Tämän jälkeen kävimme vilkaisemassa isoa tavarataloa, ja lopuksi eksyimme yläkertaan, missä oli pelkkiä eläintarvikkeita ja eläimiä. Oli kaloja, rapuja ja koppakuoriaisia, mutta parasta oli kuitenkin: KISSAHUONE! Maksoimme 600 jeniä, ja pääsimme isoon huoneeseen, missä oli kissoja vapaana. Niitä sai sitten silitellä ja paijailla niin kauan kuin halusi, sääntöjä noudattaen tietysti. Kissoilla näytti olevan ihan mukavat oltavat, mutta väsyneitä ne tuntuivat olevan. Ehkä niitä kyllästytti olla ihmisten lääpittävinä? Toisaalta ilmat ovat täällä sen verran kuumia, että ilmastoinnista huolimatta en ihmettele yhtään vaikka velttoina olivatkin :P

Tämä oli oikein ihana kisu ♥

Sitten suuntasimme Sunshine Cityyn, mikä on Tokion vanhin kaupunki kaupungin sisällä. Siihen kuuluu neljä eri rakennusta, ja Sunshine 60 pilvenpiirtäjä, jossa sijaitsee myös observatorio. Me kuitenkin tyydyimme metsästämään jäätelöä, ja voi pojat sitä kyllä etsittiin kauan. Loppujen lopuksi lysähdimme lähimmän crepepaikan penkeille, ja kävimme tilaamassa juomat ja crepet. Koska olimme tutkineet paikkaa melko hyvin etsiessämme jäätelöä (jota emme edes saaneet...), poistuimme suorinta tietä ulos paikasta. Ja eikös heti ulkopuolella myyty jäätelöä? Mutustelin sitä sitten tyytyväisesti matkalla asemalle.

Kävelyllä Asakusassa :)

Eilen sitten vihdoin ja viimein tapasimme senpaimme Asakusassa. Tarkoituksena oli tavata Kaminarimon- portilla, mutta eikös me sitten kuitenkin kävelty ensin aivan väärään suuntaan. Lopulta totesimme, että jos olisimme hieman katsoneet taaksepäin, olisimme kyseisen portin nähneet samantien... Kaminarimon- portti on siis suomeksi ukkosportti, ja sen on moni varmasti nähnyt matkailuohjelmissa ym. tv-ohjelmissa useasti. Sen yksi näkyvimpiä osia on valtava punainen lyhty, jossa lukee portin nimi.

Otimme sitten hieman kuvia kyseisestä portista, mikä oli lievästi vaikeaa, sillä monella muullakin oli samainen idea. Sen jälkeen astelimme portin läpi Nakamise-doorille, joka on 250 metriä pitkä, Sensoji- temppelille johtava tie, jonka varrella on paljon pieniä puoteja. Puodit ovat täynnä kaikkea ylihinnoiteltua turistikamaa, mutta pakko niitä oli kuitenkin hieman hiplailla. Kävelimme siitä sitten itse temppelille, joka on itseasiassa Tokion vanhin temppeli. Temppelin edessä pystyi ostamaan itselleen 100 jenillä ennustuksen tälle vuodelle, ja pakkohan sitä oli kokeilla. Maksettuani sata jeniä lippaaseen, ravistelin hetken painavaa metallista astiaa, josta hetken ravistelun jälkeen putkahti ulos kapula, johon oli merkattu numero 四十 eli neljäkymmentä. Tämän jälkeen kapula laitettiin takaisin astiaan, ja sen jälkeen etsittiin pieni laatikko, jonka numero oli kapulan osoittama numero. Sieltä nappasin oman ennustukseni, joka ennusti viimeistä, ja pientä onnea. Parempi sekin kuin huono onni! Jos lappu olisi luvannut huonoa onnea, se olisi solmittu kiinni pihaissa olleisiin telineisiin, jotta paha onni lentäisi tuulen mukana pois. :)

Tarkoituksena on mennä käymään temppelillä vielä uudestaan, sillä en ehtinyt ottaa kuvia kunnolla :/ Tuliaisiakin paikasta löytyy enemmän kuin kylliksi.

Hozômon- portti Nakamise-doorin päässä.

Ihmisiä jonottamassa temppelille rukoilemaan :)

Päivään kuului myös ensimmäinen vierailu sentôssa, eli julkisessa kylpylässä, joka onkin aivan oma taiteenlajinsa Japanissa. Kengät piti riisua heti sisään tullessa pois, ja siitä sitten maksettuamme, ja pyyhkeet vuokrattuamme siirryimme pukuhuoneisiin. Siellä sitten vaatteet vaan rohkeasti pois, ja pesutilaan, joka oli täynnä vanhempia japanilaisnaisia. (Kylpylässä on siis erilliset osat miehille ja naisille :D) Japanilaisessa kylpylässä pitää peseytyä hyvin ennen siirtymistä kuumaan kylpyyn, ja niinhän me sitten kiltisti teimme. Tämäkään toimenpide ei mene täysin niin kuin Suomessa; Japanissa pesu tapahtuu istuaaltaan jakkaralla, ja henkilökohtaisesti koin sen hieman hankalaksi :D

Pesun jälkeen suuntasimme miellyttävään 42 asteiseen kylpyyn, joka oli kieltämättä kuumaa aluksi, mutta lopulta juuri mukavan lämmintä. Toinen kaveri oli kyllä sitä mieltä, että kylpy oli hieman liian kuuma. Koko ajan meitä tuijotettiin paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja kyllä siellä muutama naureskelikin meille. Näytettiin varmasti huvittavalta, kun ei oikein tiedetty miten päin olla kuumassa kylvyssä xD Kokeilimme myös hieman viileämpää allasta (40 astetta), joka oli myös kiva. Muut testasivat myös kylmää allasta, jonka vesi oli 15 asteista, mutta itse päätin jättää kyseisen altaan väliin; pidän paljon enemmän kuumasta kuin kylmästä.

Sentôn jälkeen olo oli kyllä todella mukava, eikä ulkoilmakaan tuntunut niin kuumalta enää. Vähän samanlainen fiilis kuin saunan jälkeen, mutta ei ihan. Vaikea selittää :) Sentôn jälkeen vuorossa oli Mister Donuts, japanilainen suosittu donitsi paikka, ja sen jälkeen suuntasimme kotiin. Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava päivä, ja jalat olivat taas aika poikki kun pääsimme kotiin. Kylpy helpotti kyllä jalkasärkyä mukavasti, mutta se sai olon myös aika raukeaksi. Nyt pitäisikin etsiä sentô tästä läheltä, että pääsee toistekin...

Ai niin!
Japanilaisissa kylpylöissä saattaa olla joskus näin suomalaiseen mieleen omituinen kielto, nimittäin tatuointikielto. Yhdellä seurueestamme näitä löytyy ihan mukavasti, mutta varmistimme ennen kylpylään menoa ovatko tatuoinnit siellä okei, ja olivathan ne :) Alueella on kuitenkin paljon ulkomaalaisia, joten epäilimmekin etteivät tatuoinnit ole ongelma, mutta aina on hyvä varmistaa.

Arvontapäivä on vihdoinkin päätetty!

Kyllä vain arvoisat lukijat, elokuun arvonnan arvontapäivä on valittu, ja palkinto päätetty. Palkinnon sisältö tulee olemaan seuraava:

Kaksi kappaletta viuhkoja,

teetä,

rahaonnea tuova amuletti,

sekä MAHTAVA yllätyspalkinto!

Yllätyspalkinto on himitsu, eli salaisuus arvontapäivään asti ;)

Arvonnan tulen suorittamaan 27.8, ja arvontaan voi osallistua 26.8 klo. 24:00 asti tykkäämällä Matsukazen Facebook- sivuista osoitteessa: www.facebook.com/matsukazeblog, tai klikkaamalla tämän sivuston vasemmassa laidassa sijaitsevaa Facebookin tykkää- nappulaa. Yllätyspalkinnon sisältö selviää arvontapäivänä, ja palkinnon postitan pikemmiten onnekkaalle voittajalle :)

Mitä kätkeekään sisälleen tuo valkoinen rasia, ja kannattaako sen takia osallistua arvontaan? Annan vain yhden vinkin: Palkinto on parempi kuin miltä vaikuttaa ;)

Mahan täydeltä virtaavaa nuudelia ja vesimelonia.

Eilen pikkuisella guest housellamme järjestettiin "summer party", toisin sanoen pienimuotoinen iltama, missä oli talossa asuvia ulkomaalaisia, sekä paikan manageri tyttärensä, ja sisarenlastensa kanssa. Aloitimme illan kokeilemalla 流しそうめん eli nagashi soumen nimistä ruokailutapaa. Nagashi soumen tarkoittaa suomeksi 'virtaavia nuudeleita', ja siitä siinä on täsmälleen kyse. Nuudelit virtaavat bambukourussa kylmässä vedessä, josta sitten osalliset nappaavat syömäpuikoilla syömistä. Nuudelit dipataan tsuyu liemeen, johon sai lisätä kasviksia ym. mausteita etukäteen, ja syödään. Nuudeleita oli yllättävän hauska poimia kourusta, ja kyllä siinä mahakin täyttyi melko nopeasti!

Bambukouru, mitä pitkin nuudelit virtasivat :)

Kun kaikki nuudelit olivat kaikki menneet virran mukana, pelasimme bingoa :D Oma bingokuponkini osottautui kuitenkin pettymykseksi, vaikka kyllähän minäkin lopulta bingon sain. Kaikille oli tarjolla pieni palkinto, ja oma palkintoni oli kaksi mahdottoman söpöä muistikirjaa. Yksi hyvä puoli bingossa ainakin oli: tuli kerrattua numerot japaniksi aika tehokkaasti :D

Ei hyvin mene...

Bingon jälkeen oli vuorossa ilotulitteet! Vaikka olen nähnyt draamoissa ja animessa japanilaisten ilotulitustavat, ei sitä voinut silti olla ihmettelemättä. Menimme takapihalle, ja pari miestä kantoi sinne kaksi ämpärillistä vettä. Takapihalla tarkoitan parkkipaikkaa, jossa oli autoja ja taloja aika lähellä. Sitten alettiinkin jo pitämään hauskaa. Lapset saivat leikkiä itse ilotulitteilla, vaikka nuorimmalla oli ikää vain viisi vuotta. Lopuksi tulitteet laitettiin veteen, jotta ne sammuvat varmasti.

Meinasihan siinä kyllä käydäkin huonosti. Yksi tyyppi laittoi ihan kunnon raketin tulille, ja toinen ei huomannut tätä, vaan potkaisi tulitteen kumoon. Onneksi kuulin toisen huutavan japaniksi varo, sillä huomasin tulitteen osoittavan suoraan kohti meikäläistä. Ei ole suomityttö meinaan hetkeen sukeltanut niin nopeasti alta pois. Mitään en ehtinyt sanoa, juoksin vain alta pois, ja käännyin varoittaakseni kavereita, mutta liian myöhään. Valtava pamaus ja värikäs ilotulite sujahti aivan kavereideni vierestä naapurin ovelle ja räjähti siinä. Älkää huoliko. Kaikki ovat edelleen hengissä. Kipinät vain hieman sinkoilivat kavereiden jaloissa, mutta mitään jälkiä ei tullut. Mietimme vain hetken millaista jälkeä olisi tullut ellen olisi tajunnut juosta sivuun... Kaverini eivät olleet huomanneet ilotulitteen kaatumista, ja taisivat säikähtää aika hyvin.

Illan lopuksi sitten lapset saivat kokeilla melonin rikkomista kepin avulla, mutta kepit olivat aika huonoja, ja lapsetkin aika pieni vastus jättimäiselle melonille. Lopulta sitten raavas nuoriherra kampesi valtavan puukalikan avulla siististi melonin puoliksi, ja saimme kaikki osamme herkullisesta vesimelonista. Muutenkin pöytä notkui kaiken maailman herkuista, kuten itsetehdyistä onigireistä (riisipalloja), kasvistempurasta ja hassuista kekseistä, jotka näyttivät makeilta, mutta olivatkin suolasia!

Ihmeellinen keksi, mikä ei ole sitä miltä näyttää :D

Ilta oli todella mukava, ja oli hauska tavata muitakin ulkomaalaisia, vaikka kauheasti emme heidän kanssaan jutelleetkaan. Kolme naista olivat kotoisin USA:sta ja yksi mies kolumbiasta. Kaikki ulkomaalaiset lähtivät kyllä aika ajoissa pois, joten me olimme lopulta ainoat ulkomaalaiset jäljellä. Kanadalainen mies kävi kyllä katsomassa ilotulitusta, mutta vetäytyi sitten takaisin huoneeseensa. Mekin poistuimme lopulta hieman ennen kymmentä huoneeseemme, loistavan yhteiskuvan jälkeen :D

Tänään on vuorossa Asakusa, joten siitä tulossa juttua lähipäivinä. Pysykää kanavalla ;)

Tokyo Bay Fireworks: ilotulituksia, hikeä ja ihmismassoja.

Aina ei voi onnistua. Sen huomasimme vaihteeksi eilen, kun lähdimme kohti Odaibaa, tarkoituksena tavata minun ja Päivin senpai. Meidän piti sitten yhdessä katsella ilotulituksia, sillä eilen oli tämä kuuluisa Tokyo Bay Fireworks- tapahtuma. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Luin etukäteen internetistä, että tapahtuma alkaa 19:00 ja päättyy 20:20. Suunnitelmana oli lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä muita ihmisiä oli taatusti myös tulossa katsomaan ilotulituksia. Emme kuitenkaan kovin aikaisin päässeet lähtemään, koska emme löytäneet millään postitoimistoa, jonka olimme päättäneet löytää ennen lähtöä. Kun sitten vihdoin löysimme sen, kävimme nopeasti syömässä ja lähdimme kohti Odaibaa.

Odaiba on siis tälläinen teko/keinosaari aivan Tokion kyljessä, ja sinne pääsee Rainbow Bridgeä pitkin joko autolla, junalla tai kävellen. Minä halusin kävellä sillan ylitse, joten kävelimme sitten sillalle. Kuinkas ollakaan, silta oli kuitenkin suljettu. Internetissä oltiin mainittu, että silta suljetaan jalankulkijoilta esityksen ajaksi, mutta en osannut kuvitella, että paikka olisi aidoitettu jo paria tuntia ennen ilotulituksen alkua...

Siitä sitten lähimmälle asemalle, ja kalliilla junalla sillan yli Odaibaan. Kun vihdoin pääsimme perille, olikin aika metsästää senpaimme. Näpyteltyäni hetken viestiä hänen kanssaan totesin, että olimme aivan eri suunnissa. Tarkoituksena oli tavata sillan vieressä olevassa Odaiba Kaihin Koenissa, mutta syystä jos toisesta sitten olimme kuitenkin aivan eri paikoissa. Yritimme sitten hetken aikaa harhailla, ja löytää toisiamme, mutta lopulta oli pakko luovuttaa. Ihmisiä oli liikaa joka puolella, ja jalkoja särki monen tunnin kävelyn jälkeen. Lysähdimme väsyneinä istumaan tien viereen, ja katselimme siitä sitten nämä ilotulitukset.

Oli hieman harmaa sää, mutta onneksi säästyttiin vesisateelta.

Ilotulitukset olivat kyllä hienot, eikä mitään verrattuna mihinkään mitä olen Suomessa nähnyt. Ilotulitukset paukkuivat yli tunnin verran lähes tauotta, ja sai yleisön huokailemaan ihastuksesta. Kyllä siinä mieli sentään vähän piristyi, mutta harmittihan tuo silti, ettei senpaita sitten tavattukaan. Onneksi meillä on varasuunnitelma, joka toivottavasti onnistuu...

Kun sitten viimeisetkin paukut lähtivät taivaalle, me yritimme paeta mahdollisimman nopeasti paikalta pois... Turhaan. Ihmismassa oli valtava. Meillä ei ollut hajuakaan minne mennä, mutta menimme kuitenkin jonnekin. Sitten löysimme itsemme joltain asemalta, ja saatoimme vain toivoa, että sillä pääsisi jonnekin mistä pääsisi helposti Ikebukuron kautta kotiin. Ja pääsihän sillä, suoraan Yamanote linjan varrelle. Ensin tosin jouduimme seisomaan täyteen ahdetussa junassa monta hikistä minuuttia, sillä juna joutui jostakin syystä tekemään äkkipysähdyksen heti matkan aluksi. Kuumuus vain kohosi, ja olen varma etten ole eläessäni hikoillut samalla tavalla muualla kuin saunassa :D

Matka kotiin kesti kolme tuntia. Kolme tuntia. Itse olin niin väsynyt viimeisen tunnin ajan, että en jaksanut edes puhua. Onneksi tänään on luvassa vaihteeksi rauhallisempi päivä. Jalkani ovat sen verran kuolleet, että hyvä jos keittiöön jaksan kävellä. Nyt vain paljon lepoa, niin eiköhän nämä päivätkin tästä parane :)

Keisarin ns. puutarhat...

Laiska kun olen, en ole saanut mitään kirjoitetuksi pariin päivään. Toisaalta ihan hyvä, sillä tuntuu että olen viime aikoina työstänyt romaania joka ilta. Viime päivinä ei ole tapahtunut mitään kovin suurta, joten ajattelin tiivistää tähän bloggaukseen parin päivän tapahtumia.

Edellispäivänä pidimme jälleen vähän rauhallisemman päivän, ja päätimme lähteä tutkimaan vähän kotiasemamme toista puolta, joka on jäänyt vaille huomiota tähän asti. Ei siellä mitään kovin erikoista kyllä ollut; muutama ruokapaikka (joista yhdessä tilasin epähuomiossa jonkinlaisen maksasalaatin...), hyttysiä kuhiseva muistopuutarha ja paloasema. Paras löytö kuitenkin oli vähän isompi Life Supermarket, mistä sitten lopuksi kävimme ostamassa ruokaa, ja palasimme guest houselle. Paluumatkalla bongasimme vielä yhden ruokakaupan, joten ei täällä nälkään ainakaan kuolla.

Joku muistopuutarha, josta paettiin nopeesti hyttysiä karkuun :D

Samana iltana lähdin vielä yksin liikenteeseen tutkimaan Book Offin mangatarjontaa. Yksin sen takia, että saatan jumittua hyllyjen eteen pitkäksikin aikaa. Kyllä siellä aikaa sitten menikin kepeästi se pari tuntia... En ollut ainut, joka oli päättänyt kyseiseen liikkeeseen mennä. Hyllyjen edustat olivat täynnä ihmisiä, jotka lukivat seisten mangaa. Änkesin itseäni sinne sitten joukkoon, ja kyllä sieltä kummasti sitten tilaa tuntui minullekin löytyvän. Mielenkiintoista, joskin myös hieman hämäävää oli huomata vieressä seisovan tytön (enintään yläasteikäinen) lukevan melko... öh, K-18 juttua sisältävää mangaa muitten keskellä. Eikä nämä mangat siis olleet missään K-18 alueella, vaan siinä ihan kaikkien luettavana, sekasin muitten mangojen keskellä.

Lopulta mukaani tarttuikin aimo kasa mangaa, enkä maksanut kuin 1065 jeniä (vähän päälle 10€) kuudesta mangasta :) Löysimme aikaisemmin toisenkin kirjakaupan missä oli halvalla mangaa, mutta en jaksanut kyseiseen kauppaan enää lähteä Book Offin jälkeen. Suunnitteilla on mennä tutkimaan tämä toinen kauppa joku toinen päivä. Täällä muutenkin tuntuu olevan näitä käytettyjen kirjojen- kauppoja joka kulmalla, mikä on tietysti minun kannaltani hieno juttu. Kunhan löytäisin aikaa käydä kaikissa näissä kaupoissa.

Palattuani sitten guest houselle, avasimme television ja totesimme, että sieltähän tulee Inuyashaa! Emme tosin ehtineet katsella kuin ehkä viiden minuutin ajan, kun se sitten jo loppui, mutta sen jälkeen tulikin (ilmeisesti) Naruton uusin jakso. Katselin sitä siinä sitten hiukan, vaikka kyseistä sarjaa en koskaan ole seurannutkaan. 

Meidän ihana pikkutelkkari, ja Inuyasha ♥

Eilen puolestaan suuntasimme Tokioon (kaupunginosaan siis), tavoitteena nähdä Keisarin palatsin puutarhat. Kävelimme toooooodella kauan ja pitkän matkaa ennen kuin tajusimme, ettemme pääse puutarhaan, sillä se on suljettuna maanantaisin ja perjantaisin. Lievästi, eikä välttämättä niin lievästikään kettuuntuneina menimme lähimpään Starbucksiin istumaan ja juomaan kylmää juotavaa, sillä niin outoa kuin se olikin, emme nähneet koko päivän aikana missään juoma-automaatteja! Niitä kun on täälläpäin maailmaa joka kulmalla, mutta ei ilmeisesti Tokion kaupunginosassa. Muutenkin koko paikka, lukuunottamatta pilvenpiirtäjiä, oli aika mälsä paikka. Tarkoituksena olisi tehdä comeback ensi viikolla, koska haluamme todella nähdä nämä kuuluisat puutarhat.

Lähdimme sitten kotia kohti, mutta jäimme hetkeksi Shibuyaan kiertelemään ja katselemaan maailman menoa. Ensimmäiseksi suuntasimme siihen legendaariseen Starbucksiin Shibuya Crossingin vieressä, ja saimme jopa yhden penkin aivan ikkunan vierestä. Siitä sitten hämmästelimme Crossingissa virtaavan väen määrää, ja katselimme kun joistain malleista räpsittiin kuvia ihmisten seassa. Mielenkiintoiseksi tapahtumat menivät kuitenkin, kun huomasin tien toisella puolella jotain vähintäänkin outoa.

Kyllä vain, siellähän tönöttää joku mies, haarat levällään. Hetken sitten naureskelimme tälle tyypille, ja jatkoimme jutustelua juomien ohella. Kunnes!

There he is again!

 Mitä ihmettä? Nyt kyseinen mies oli aivan Starbucksin edessä, samaisessa asennossa. Ja siinä tuo mies myös nökötti vartin verran. Ihmisten reaktioita oli aivan hykerryttävän huvittavaa seurata. Aluksi ihmiset kulkivat vain ohi, katsellen hieman oudoksuvasti kyseistä miestä. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat kuitenkin pysähdellä, ja ottaa kuvia tästä oudosta miekkosesta. Mallipojat pääsivät lopulta vauhtiin kun he päättivät mennä herran taakse matkien tämän asentoa, ja lopulta tiellä olikin aikamoinen jono porukkaa, haarat levällään. :D

En tiedä mistä oli kyse, mutta lopulta mies vain käveli tiehensä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Saimme kyllä maittavat naurut, emmekä olleet ainoita. Jossakin vaiheessa olin varma, että koko Starbucksin ikkunapöydissä istuva porukka tutisi naurusta.

Kokeilimme muuten Shibuyassa myös ensimmäistä kertaa kaiten sushia! Kaiten sushissahan on siis kyse siitä, että sushit ovat erivärisillä lautasilla, ja nämä lautaset sitten ovat hihnalla, joka pyörii ympyrää. Ruokailijat istuvat pöydissä hihnan äärellä, ja ottavat sitten hihnalta mieleisensä annoksen sushia. Hinnoittelu tapahtuu lautasten värin mukaan, mikä vaihtelee ravintoloittain. Itse söin neljä annosta halvimmilta lautasilta, joiden hinta oli 105 jeniä/lautanen. Ensimmäinen sushi ei ollut erikoisen hyvää, mutta seuraavat maistuivat kyllä. Yhdessä annoksessa oli lohta, toisessa katkarapua... Kolmatta en valitettavasti muista :D Halpaa huviahan tuo ei missään tapauksessa ole, mutta pakkohan sitä oli testata. Paikka oli myös melko pieni, joten ajattelimme etsiä vähän isomman paikan vielä, ja testata millaista sushia sieltä sitten saa.

Eilen oli kyllä loppujenlopuksi ihan mielenkiintoinen päivä, mutta myös jokseenkin epäonnistunut siinä vaiheessa, kun onnistuin kaatamaan Maijun teet kahden uuden mangapokkarin, ja tatamimaton päälle >__<" Onneksi pokkarit ovat vielä lukukelpoisia, eikä tatamikaan pahasti kärsinyt. Muutenkin eilinen oli jotenkin epäonninen päivä. Toivotaan että tästä päivästä tulee parempi. Tarkoituksena olisi suunnata Odaibaan katselemaan ilotulituksia ^__^