Maji Manji

Meidän opiskelijaryhmän Whatsapp-ryhmään ilmestyi muutama päivä sitten mielenkiintoinen video, mitä katselin bussissa matkalla Turkuun. Kyseisellä videolla, minkä voit katsoa täältä, japanilaisilta kysellään mitä 卍 merkki tarkoittaa.

Vaikka merkin todellinen merkitys ei aivan aukene kaikille, osa osaa nimetä merkin "maji manjiksi" tai ainakin yhdistää sen buddhalaisiin temppeleihin. 

Japanilainen nuoriso on viime vuosina innostunut käyttämään 卍 merkkiä, eikä kukaan oikein tunnu tietävän mitä sillä halutaan viestittää. Ilmeisesti nuoret käyttivät merkkiä lauseen lopussa aluksi vahvistamaan lauseen sanomaa "todella"- merkityksessä, mutta myöhemmin sen on ajateltu tarkoittavan jotain "todella hyvää" tai "todella pahaa". Kuten videoltakin selviää, harva osaa kunnolla selittää mikä merkin tarkoitus on, mutta se nähdään kuitenkin enemmän positiivisessa kuin negativiisessa valossa. Itsekin olen nähnyt kyseistä merkkiä käytettävän esim. Instagramissa kuvien yhteydessä.

Hakaristillä on joka tapauksessa pitkä historia eri uskonnoissa, joissa se yleisesti on ollut hyvän onnen merkki. Videolla yksi nainen kertookin kuinka hakaristillä koristetulla kadulla kävelemisen uskotaan tuovan onnea. 

Japanissa 卍 merkin on mahdollista myös nähdä kartalla, missä se osoittaa buddhalaisten temppelien sijainnin. 

Ei siis pidä säikähtää - Japanissa hakaristiä käytetään aivan toisenlaisessa yhteydessä kuin Euroopassa! Tiedän monen henkilön hämmentyneen matkustettuaan Japaniin ja kohdatessaan tämän merkin siellä.

Tämän lisäksi pitää muistaa, että natsien käyttämän hakaristin "hakaset" osoittavat oikealle ja itse risti on kenossa, eli periaatteessa kyseessä ei ole edes sama merkki.

Mistä päästääkin vähän huolestuttavampaan ilmiöön, mikä käy myös videolta ilmi... Erityisesti nuoret japanilaiset eivät tiedä mikä ero näillä kahdella hakaristillä on! Saatika sitten mikä maine jälkimmäisellä on ja kuka sitä on käyttänyt.

Tässä vaiheessa uskallan osoittaa syyttävän sormeni Japanin pahaan tapaan sensuroida historian kirjoja ja jättää kertomatta ikäviä sivuseikkoja - kuten yksityiskohdat Japanin ja natsien väleistä toisessa maailmansodassa. Siinä sivussa saattaa jäädä opettamatta natsi-Saksan ei-niin-pidetty- symboli sekä sen merkitys lännessä. 

Lisää aiheesta voit lukea englanniksi:
Nippon.com
Gaijinhan
Cross-Cultural Collision

Oletko itse törmännyt merkkiin Japanissa ja minkälaisia ajatuksia se sinussa herätti? Vai oletko kenties huomannut jonkun japanilaisen ystäväsi käyttävän maji manjia sosiaalisessa mediassa?

雛祭り - hinamatsuri 🎎

Japanissa vietettiin eilen hinamatsuria eli tyttöjen juhlaa. Juhlan aikana japanilaiset rukoilevat tyttöjen onnellisuuden ja terveyden puolesta. 

┌─────── ⋆⋅☆⋅⋆ ──────────────┐

└────────────── ⋆⋅☆⋅⋆ ───────┘

Hinamatsuria kutsutaan myös nukkejuhlaksi, sillä olennaisena osana juhlaa on hinanuket, jotka laitetaan esille perheissä n. viikkoa ennen itse juhlapäivää.

(Photo by Consulate General of Japan in New York)

≻───── ⋆✩⋆ ─────≺

Nukkeasetelma esittää vanhaa japanilaista hovia Heian-kaudelta, missä ylimmällä tasanteella on keisari ja keisarinna (odairi-sama ja ohinasama) ja heidän alapuolella muita hovin jäseniä sekä esineitä. Asetelmasta on olemassa paljon eri kokoja aina hulppean isoista ja monikerroksisista simppeliin yhden kerroksen asetelmaan mistä löytyy vain keisari ja keisarinna.

Asetelmat ovat hyvin kalliita, joten on tavallista että tytöt saavat nuket lahjaksi isovanhemmiltaan.

Japanilaisilla on myös uskomus, minkä mukaan tytöt menevät naimisiin myöhään mikäli nuket unohdetaan esille hina-matsurin jälkeen. Tästä syystä asetelma pyritään laittamaan pois heti hinamatsurin jälkeen.

≻───── ⋆✩⋆ ─────≺

Tyttöjen juhlaan kuuluu myös olennaisena osana erilaiset söpöt herkut:

Hina-arare eli hinarakeita

Ja esimerkiksi chirashi-sushi:

Hinamatsurina lauleskellaan myös laulua nimeltä うれしいひな祭り/ureshii hinamatsuri - mukava hinamatsuri.

Japanissa toimiston koristeeksi väsätyt hinanuket origami-tyylillä keväältä 2016 :) 

 ≻───── ⋆✩⋆ ─────≺

Onnea ja terveyttä siis kaikille pikkutytöille, ei pelkästään Japanissa vaan myös täällä Suomessa! (◕▿◕✿)

Miyajima ja Hiroshima - rauhan tyyssijat

Kevät tuntui välillä olevan pelkkää matkustamista, mutta mikäs sen parempaa! Tämän vuoden ensimmäinen kohde oli Hokkaidon Sapporo, mistä ehdinkin tänne kirjoittaa. Vain kaksi viikkoa myöhemmin tammikuun viimeisenä viikonloppuna suuntana olikin sitten Hiroshima, kaupunki jonka olin halunnut nähdä jo pidemmän aikaa. Useimpiin paikkoihin tuli lennettyä, mutta tällä kertaa matkaan lähdettiin bussilla. Helen oli tällä kertaa vastuussa matkojen hoitamisesta ja hotellin hankkimisesta, mikä oli virkistävää sillä yleensä minä olen se joka hoitaa kyseiset asiat. Tällä kertaa piti vain roikkua mukana ja laittaa aivot narikkaan.

Hiroshima 広島, on Hiroshiman prefektuurin pääkaupunki, jossa asuu yli miljoona ihmistä. Sen historia ulottuu aina 1500-luvulle asti, mutta maailmanlaajuisesti kaupunki tuli tunnetuksi toisen maailmansodan aikaan, kun Yhdysvallat tiputti maailman ensimmäisen atomipommin sinne. Hiroshima rakennettiin kuitenkin uudelleen vastoin kaikkia odotuksia ja julistettiin virallisesti rauhan kaupungiksi vuonna 1949.

Bussi oli todella hyvä, pitkänmatkan bussi ja matkaan meni aikaa n. 7 tuntia. Matkalla oli muistaakseni kolme pysähdystä ja kaikki pysähdyspaikat olivat todella siistejä vessoja myöten. Kerrytin myös Hello Kitty-kännykkäkoru kokoelmaani kyseisiltä stopeilta mukavasti, mikä oli tietysti plussaa. Bussissa tuli juteltua, käkätettyä ja nukuttua, eikä 7 tuntia hyvässä seurassa tuntunut ollenkaan pahalta. Hassuinta oli ihmeelliset suojat penkeissä, jotka saivat penkit näyttämään ihan vauvojen vaunuilta :D Muutama hassu snapchat-kuvakin tuli otettua tällä reissulla...

Perillä olimme illan jo pimettyä ja siitä suunnistimmekin suoraan hotellille, mikä oli pienen raitiovaunumatkan päässä Hiroshiman pääjuna-asemalta. Iltaa lähdettiin tietenkin heti viettämään Izakayaan, missä joimme ihania drinkkejä ja söimme loistavaa ruokaa. Kirsikkana kakun päällä oli hottis tarjoilija... Meinasin kysyä sitä meidän seuraksi karaokeen, mutta tytöt kielsivät niin kovasti etten sitten viitsinyt ;) Ihan siis tyttöjä ajattelin, en itseäni!

Kevät, kirsikankukkia ja surullisia hetkiä

Mun asunnon vieressä on puu ja siinä puussa asuu hulluja lintuja. Niillä on ollut kevättä rinnassa viimeiset 7 kuukautta, ainakin äänen ja lentoratojen perusteella. Nythän täällä oikeasti vasta kunnolla on kevät alkanut, ja se alkoikin melkoisella rysäyksellä. Ensin nukuin talvivaatteet päällä ja heti seuraavaksi ilman peittoa. Ihan hullua.

Ja tietysti ne kirsikankukat. Voi pojat.
Kävin viettämässä hanamia Osakan linnalla ja vielä toisena päivänä Banpaku-puistossa. Kiotossa käytiin yhtenä päivänä keisarin palatsin puistossa bongailemassa kevään ensimmäisiä kirsikankukkia. Niistä shidarezakura oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 Löytyi lähistöltä myös söpö pieni pyhäkkö kirsikkapuineen. Kissojakin oli vaikka kuinka paljon, mutta niistä en saanut julkaisukelpoista materiaalia.

Osakan linnalla oli älyttömästi porukkaa, mutta kyseessä olikin viikonloppu, sekä yksi parhaimmista päivistä viettää hanamia, eli kirsikankukkienkatselu"juhlaa". Porukka istuskeli grillaamassa ja juomassa kirsikkapuiden katveessa ja mekin kavereiden kanssa tutustuttiin muutamiin japanilaisiin, jotka spontaanisti tuli meidän luokse juttelemaan.

Puoli vuotta Japanissa

Saapuessani Japaniin puoli vuotta sitten oli kuumaa kuin pätsissä ja nyt puoli vuotta myöhemmin hytisen pienessä kämpässäni lämpöpeiton alla. Millaisilla fiiliksillä täällä ollaan ja mitä kaikkea onkaan tullut opittua?

Ensinnäkin pitää mainita, että puoli vuotta on mennyt silmän räpäyksessä, mutta jännästi samalla tuntuu että siitä on ikuisuus kun tulin tänne. Arki on laskeutunut elämääni ja tavallinen päiväni menee suunnilleen näin: herään ja laitan lämmityksen päälle, odotan että lämpenee, nousen, syön ja puen, kiirehdin töihin. Töitä, töitä, töitä, aivokuolema. Töistä salille, konbinin kautta kotiin, syön, teen kuolemaa, nukahdan. Ja sama homma uudestaan seuraavana päivänä.

Edit. Ystävänpäiväsuklaata

Nautin silti joka hetkestä ja näin setsubunin jälkeen sitä voi oikein aistia kuinka kevät tekee tuloaan! Kuulin, että luumupuut kukkivat jo mukavasti, mutta en ole niitä ennättänyt katsomaan. Ajattelin yrittää tänä viikonloppuna Banpaku- puistoon, missä niitä voi kuulemma ihastella. Yhtenä päivänä käytiin jo 20 asteessa, mikä on tosi epätavallista tähän aikaan vuodesta. Nyt aletaan pikkuhiljaa päivälämmöissä pyörimään 10 asteen yläpuolella.

Edit. Luumupuu Horyuji-temppelillä.

Töitä olen tehnyt nyt kuukauden ja jokainen päivä on minulle 8 tuntinen oppitunti. Voitte kuvitella millaisia jysäreitä minulla välillä on töiden jälkeen, kun asioita pitää käsitellä kahdella eri kielellä, eikä kumpikaan niistä satu valitettavasti olemaan äidinkieleni. Työkaverit ovat kuitenkin mukavia, ja auttavat minua aina tarpeen vaatiessa. Virheitäkin olen tehnyt, mutta niistä on opittu ja menty eteenpäin. Tänään pidettiin pieni feedback-palaveri ja kaikki olivat tyytyväisiä tähän astiseen suoritukseeni. Sanoivat, että kaikki suomalaiset tuntuu olevan hirveän まじめ/majime (vakavia, ottaa tosissaan, huolellisia, ahkeria, u name it...) mitä töihin tulee, mene ja tiedä. Kyllä mä sanoisin, että japanilaiset on vielä hullumpia työstään!

Joka aamu istahdan työtuolilleni ja kuuntelen koulun virallisen laulun, minkä jälkeen kachou toivottaa hyvät huomenet ja alkaa käydä läpi päivän ohjelmaa kaikkien kanssa. Lähiaikoina hän on alkanut kysyä myös minulta onko jotain ilmoitusluontoista asiaa, ja eilen sain ensimmäistä kertaa sanoa kyllä sen ainaisen 特にないです/toku ni nai desu (ei mitään erityistä) sijaan! Puhelimeenkin olen alkanut pikkuhiljaa vastailemaan, mutta eilen meni sormi suuhun. Puhelu meni suurinpiirtein näin:

Minä: Hai, kokusaisentaa de gozaimasu/ Halloota, kansainvälinen toimisto
Nainen: uudfhugefgbuoerhogfuohgegvf? (keskuksen nainen, ei hajuakaan mitä sanoi muuta kun että joltain tyypiltä olis puhelu, otetaanko vastaan.)
Minä: Onegaishimasu / antaa tulla vaan

(Paniikki!!!! Eka kerta kun joku koulun ulkopuolelta soittaa)

Minä: Kokusaisentaa de gozaimasu / Kansainvälinen toimisto
Mies: xxx xxx desu / Täällä se-ja-se
Minä: Itsumo o-sewa ni natte orimasu / muodollisuuksia vaan
Mies: xxx-san ga irassaimasu ka? / onko xxx-san paikalla
Minä: Ima seki wo hazushiteimasu ga... / valitettavasti hän ei ole juuri nyt paikalla...
Mies: (Jotain tosi kohteliasta, että koska mahtaa xxx palailla)

(Tuplapaniikki, yleensä ne sanoo et ne soittaa uudestaan!!!)

Minä: Ano... ... ... Shou shou o-machi kudasai! / Tota... Odottakaa pieni hetki!

(PITOOON!!!)

Minä toimiston väelle: xxx-san wa itsu koraremasu ka? / Koska xxx tulee takaisin?
: Johanna... xxx-san kyou o-yasumi desu! / Johanna... xxx on vapaalla tänään!
Minä:  Oh shit! wasuremashita!!!! / Ei helkutti, unohdin ihan tyystin!!!

(FUCCCCCKKKKKKK!!!!!! Unohdin kokonaan! Oh god, mitä mä nyt sanon?!?!)

Ja sitten Daniel tuli ja hoiti ystävällisesti puhelun loppuun. Sen pituinen se. Eeppinen eka puhelu yhdeltä meidän vuokranantajilta. Hu-hups. Ei kuulemma huomannut mitään et harjoittelija vähän sössi. Hauskintahan tässä on se, että kaikki tietysti kuulee ja seuraa mun puheluita haukkana... Onneks kachou ei ollut paikalla.

Ja siitä puheenollen, meidän kachou on aika hauska tyyppi. Hän ei koskaan katso meitä, ainakaan naispuolisia silmiin. Ei koskaan. Unohtaa mun nimen koko ajan ja heittää mitä oudoimpia vitsejä. On kuulemma tosi ujo, eikä oo paljon ollut naisten, varsinkaan nuorten naisten kanssa tekemisissä. Raukka.

Suomea tulee ajoittain ikävä, mutta ei sen kummallisemmin. Välillä ikävöin jotain ruokaa, välillä autolla ajamista. Simppeleitä asioita. Täällä on paljon vaihtareita, jotka ei malta pääsevänsä kotiin, mutta sellaista fiilistä minulle ei ole tullut kertaakaan. Toki en silti ole erityisen surullinen ajatuksesta, että joudun muutaman kuukauden päästä lähtemään. Lähinnä oon sellaisessa mielentilassa, että kummassakin maassa on ihan kiva olla ja pääsen Japaniin aina takaisin.

Edit. Täti teki lohikeittoa ♥

Monet sanoo (täälläkin), että vaihdossa ollessa oppii arvostamaan omaa maataan eri tavalla, ja voin yhtyä tuohon ajatukseen jollakin tasolla. Kyllä, olen tajunnut että meillä Suomessa jotkut asiat toimii yksinkertaisesti ihan älyttömän hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Kyllä, kotimaa on kullan kallis. Täällä silti jotkut ovat ikään kuin heittäneet unilaput silmiltään ja tajunneet, että se paikka mistä haluttiin paeta onkin se ainoa paikka missä haluaa loppujen lopuksi olla.

*Kirjoitin tämän postauksen jo helmikuussa, mutta jostain syystä en sitä blogiin asti saanut. Edelleen odotellaan lämpimiä kelejä ja siinä lomassa mun tekee älyttömästi mieli kebabia. Ei muuta, moi.

Edit. Sekoilua japanilaisten jätkien kaa... :>

Turhamaisuutta Japanin malliin

Japanissa ollessani olen ihastunut geelikynsiin totaalisesti, sillä täällä niiden ottaminen liikkeessä on paljon halvempaa kuin Suomessa ja japanilaiset kynsimallit on vaan niin ihania. Itse käyn pienessä kynsisalongissa Umedassa, missä henkilökunta on tosi mukava ja kaikki ovat todella taitavia tekemään mitä hienompia kynsiä.

Ensimmäisellä kerralla kyseisessä paikassa oletin heillä olevan joitakin malleja mistä voisin valita minkälaiset kynnet haluan, mutta eihän heillä sitten hirveästi mitään ollutkaan. Niinpä päädyimme sitten suunnittelemaan yhdessä manikyristin kanssa söpöt kynnet ja tällaiset niistä sitten tuli:

Seuraavalla kerralla osattiin tietenkin kaverin kanssa varautua ja etsimme netistä etukäteen mallit, jotka sitten vain näytettiin manikyristille. Tuolla kynsi paikassa on myös Osakan paras sitruunatee, mitä odottelen joka kerta innolla. Japanissa tykätään enemmän tollasesta pyöreästä kynnen mallista, sillä se on heidän mielestään jotenkin naisellinen. Olen itsekin tykästynyt siihen, vaikka aluksi ne tuntuikin vähän oudolta, sillä en yleensä pyöristä kynsiäni lainkaan. Tässä siis tokan kerran kynnet:

Flashy much? Innostuin vähän kasvattamaan kynsiä ja niistä tulikin aika monsterit. Nämä kynnet on jo vähän terävimmiksi viilatut, mutta väri sopi hyvin joulun aikaan. Tämän jälkeen otin vähän hillitymmät, joista en kuitenkaan muistanut ottaa kuvaa. Nyt piti työharjoittelun takia ottaa extra-hillityt (nyyh) ja niistä tuli tällaiset:

Niin lyhkäset! Tykkään näistä silti kovin ja toimistossa on kiva näpytellä konettakin kun on kynnet nättinä. Hintaa kynsille tulee joka kerta n. 4800 jeniä eli 38 euroa. Ei hinta eikä mikään verrattuna Suomen hintoihin. Kuolen Suomessa kun ei oo enää varaa laittaa kynsiä :(

Mitä tulee kampaajiin niin niitäkin piisaa eikä hinta ole todellakaan paha. Itse kävin Umedassa melko suositussa paikassa ja otin värin koko päähän sekä latvojen tasoituksen, ja hinta oli noin 6500 jeniä, 50 euroa. Tähän kuului myös hiusten kuivaaminen ja laittaminen lopuksi (trust me, ei oo itsestään selvyys kaikissa maissa), ja hiusten pesun aikana tuli kaupanpäälle taivaallinen päähieronta.

Näin parturi-kampaajaksi aikoinaan lukeneena oli mielenkiintoista seurata miten monia asioita tehtiin niin eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi hiusrajan värjääminen oli tosi varovaista puuhaa verrattuna Suomeen ja pesun aikana hieronta tapahtui shampoon levitysvaiheessa eikä hoitoaineen aikana. Hieronta tyyli oli myös erilainen, mutta silti jees. Tämän lisäksi hiuksia kuivatessa kampaaja käytti kahta fööniä samaan aikaan ja samassa kädessä! Se oli aika hurjaa. Jossakin välissä kampaaja myös vaihtui hetkeksi, sillä toisen piti mennä levittämään väriä toisen asiakkaan päähän.

Uusi tukka, mutta eipä tuo värin muuttuminen juurikaan näy tässä.

Lopputulos oli tosi kiva ja juuri sitä mitä toivoin. En halunnut vaalentaa hiuksia vaan hiukan vaihtaa sävyä ja piristää ilmettä. Itseasiassa kampaaja sanoi, että minun oma väri on juuri sellainen millaisen monet japanilaiset naiset haluaa, joten ei tarvi turhaan hirveesti väriä muuttaa. Se tuli aikamoisena yllätyksenä.

Tällaista tänään kauneudenhoidosta, itseasiassa kosmetologi ja hieroja on vielä kokeilematta, mutta onhan tässä aikaa vielä. Tosiaan Suomeen verrattuna tällaiset asiat täällä on paljon edullisempia ja naiset kyllä ihan oikeesti satsaa aika hyvin aikaa ulkonäköönsä. Meikkejäkin myydään joka puolella ihan hirveästi ja kaikenlaisia hilavitkuttimia, millä naamaa pystyis muka muokkaamaan ja kiinteyttämään sun muuta. Tosi tunnetut ja kalliit merkit on täällä itseasiassa aavistuksen verran kalliimpia kun Suomessa ja luulen sen johtuvan osittain siitä, että japanilaiset naiset ovat oikeasti valmiita maksamaan laatutuotteista.

Kesennuma vol 1.

Perjantai 6.11

Kokoonnuimme Shin-Osakan asemalla puoliltapäivin ja ahtauduimme suurena laumana luotijunaan. Pitkä matkamme oli alkanut. Monet ulkomaalaisista olivat ensimmäistä kertaa luotijunan kyydissä ja suorastaan tutisivat innosta. Itse tyydyin nauttimaan miellyttävän tasaisesta kyydistä ja kännykkäni pelivalikoimasta. Fuji-vuori näkyi tällä osuudella ja siitä yritti useampikin saada hyvää otosta.

Tokiossa vaihdoimme luotijunaa ja matkamme jatkui kohti Sendaita. Meille oli varattu bentot mitkä söimme hyvällä ruokahalulla heti päästyämme niihin käsiksi. Oli vinhaa samalla seurata kuinka Tokion betoniviidakko vaihtui pikkuhiljaa maaseuduksi ja maisemat henkeä salpaaviksi. Ruska oli jo täydessä loistossaan ja vuoret olivat kauttaaltaan oranssinpunaiset, mikä sai maisemannäyttämään kuin maalaukselta. Tuli vähän Suomeakin ikävä kun näkyi peltoja ja metsää ja siellä täällä maalaistaloja. Sendaihin saavuttuamme vaihdoimme bussiin, missä istuimme seuraavat pari tuntia. Tässä vaiheessa alkoi jo hitusen väsyttää ja taisin torkahtaakin hetkeksi. Maisemat olivat täysin erilaisia kuin täällä Osakassa; luontoa ja raikasta ilmaa joka puolella.

Saavuimme Kesennumaan vasta illalla pimeän tultua ja asetuimme väsyineinä huoneisiimme. Meille oli varattu isot, hienot japanilaistyyliset huoneet, joissa kelpasi viettää yönsä. Tosin kauaa emme ehtineet levähtää kun luvassa oli jo illallista. Leukahan siinä suorastaan loksahti auki kun pääsimme isoon saliin, missä ruoka oli jo katettuna; jokaisella oli oma pieni pöytä täynnä herkullista ruokaa. Ruoka oli suurimmaksi osaksi merenelävää, tuoretta ja herkullista sellaista. Oudoin asia mitä maistoin oli luultavasti hain rusto, ja jos olisin tiennyt mitä se on niin en olisi sitä luultavasti edes maistanut. Ei sillä että olisin nirso, mutta hait ei ole minun mielestäni syötäväksi tarkoitettu.

Ruoan jälkeen tapasimme muutamia paikallisia henkilöitä, jotka juttelivat kanssamme Kesennumasta samalla alkomahoolia lipitellen. Mistä onkin pitänyt muuten mainita, että melkein absolutistista on tullut täällä ihan kauhea juoppo. Hu-hups! Sitä se Japani teettää! Paikalliset olivat mukavia ja heidän oli tarkoituksena viedä meidät syömään seuraavana päivänä illallista eri paikkoihin (neljä ryhmää ja neljä eri ravintolaa, arvonnalla päätetty).

Sitten koittikin illan kohokohta: onsen! Sellasella kiireellä vipatin sinne, että unohdin pikkupyyhkeeni, mutta onneksi huonekaverini pystyi tuomaan sen minulle. Näin suomalaisena onsenhan on ihan mahtava juttu, mutta samaa ei voi sanoa joistakin muista vaihtaresta. Yksi puolalaistyttö oli lähes tulematta ja tsekkiläinen jäi suosiolla huoneeseen, amerikkalaisisista molemmat tytöt tulivat. Kainostelua oli ilmassa, mutta kyllä kaikki vaihtaritkin lopulta rentoutuivat kun pääsivät lämpimään veteen lillumaan.

Sitten päästäänkin siihen mikä löi minut ällikällä; japanilaiset tytöt ihan oikeasti vertailivat rintavarustuksiaan ja kiusoittelivat yhtä tyttöä jolla oli joukon "muhkein" varustelu. Excuse me, luulin että se oli vain animejuttu? Ja pyh! Kourimaan eivät sentään alkanut, mikä ei olisi niitten puheiden perusteella ollut enää oikeastaan edes yllätys. Onsenista mainittakoon myös sauna, mikä oli parasta mitä olen kokonut sitten Japaniin saavuttuani. Lämmin vesi on ihanaa, mutta kuuma sauna on  parasta. Opetin muille vähän suomalaista saunakulttuuria, mutta toinen amerikkalaisista pakeni heti kättelyssä... Muut kävivät välillä nauttimassa jääkylpyä, mutta itse en siihen touhuun lähtenyt.

Ja lopuksi fun fact number two: palattuani huoneeseeni ja yrittäessäni nukkua kaksi japanilaista tyttöä alkoivat puhua kuinka he uskoivat, että yksi taiwanilaistyttö on kiinnostunut yhdestä pojasta ja kikattelivat kuin teini-ikäiset konsanaan. Kyseessä oli kuitenkin kaksi täysi-ikäistä ihmistä, ja vielä Japanin mittapuulla, mutta käytös oli kyllä jotain ihan muuta. Lopulta kaikki kolme aasialaista tyttöä nukkuivat söpösti kahdella futonilla ja itse yritin itkeä itseni uneen.

Vol. 2 tulossa mahdollisimman pian! Tähän postaukseen tuli harmillisen vähän kuvia, mutta seuraavassa pitäisi olla jo vähän enemmän.

Oma maa mansikka...

Katselemme elokuvaa yhdellä kurssilla ja minulla on tapana ottaa mukaan pientä naposteltavaa kyseisille tunneille luodakseni täydellisen elokuvatunnelman. Tosin, Japanissa täydellinen leffatunnelma on mahdotonta saavuttaa, sillä naposteltavistani kuuluu väkisinkin kauhea rapina. Mistä se johtuu? Siitä, että täällä lähes kaikki on yksittäispakattu tai vähintään kääritty muoviin.

En voi käsittää, miten näinkin edistyksellinen maa on aivan lasten kengissä mitä tulee ekologisuuteen (ja olen asiasta luultavasti marissut aikaisemminkin). Ei Suomikaan toki ole mikään erityisen hyvä mallimaa, mutta verrattuna Japaniin roskaa syntyy minimaalisen vähän. Nytkin tuijotan täpötäysiä roskapusseja ihmetellen miten yksi ihminen voi tuottaa näin paljon roskaa viikossa. Ja ihan tiedoksi, että molemmat roskikset ovat 45 litraiset säkit!

Japani tuntuu olevan asiantuntija mitä tulee jätteiden käsittelyyn, mutta jätteiden syntymistä täällä ei joko osata tai haluta estää syntymästä. Esimerkkejä mm. älyttömistä pakkauksista löytyy vaikka kuinka paljon. Etsin margariinia kaupasta vaikka kuinka kauan löytämättä niitä kunnes tajusin, että margariinirasiat olivatkin vielä erillisissä pahvikuorissa. Ei ihmekään etten löytänyt niitä kun silmilläni etsin normaaleja rasioita. Kananmunat ovat läpinäkyvissä muovikennoissa, banaanit on kääritty muoviin, jäätelötuutit ovat muovisessa rasiassa ja deodorantitkin muovikääreissä, kuten monet muutkin samankaltaiset purnukat. Muovipusseja tulee joka tuutista pyytämättä ja jollei muovipussia halua niin tuotteihin laitetaan kaupan teippiä. Aaaaarrrrrgggghhhh!

Ja tähän lisäksi vielä ne yksittäispakkaukset. Mur.

Elämää Japanissa

Päälle kuukausi on tullut opiskeltua Japanissa ja elämä rullaa tasaisesti eteenpäin. Meillä on täällä niin paljon tekemistä, ettei ajan kulkua edes tajua kunnolla. Opiskelu itsessään pitää todella kiireisenä, varsinkin nyt kun pitää valmistautua joulukuun JLPT- kokeeseen. Koulu järjestää meille myös paljon erilaisia tapahtumia, vuokranantajalla on omat kujeet ja buddytkin yrittävät aktivoida porukkaa erilaisilla pienillä tempauksilla.

Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti kimonoillan, jolloin meillä oli mahdollisuus kokeilla yukataa, furisode-kimonoa sekä kimonoa hakamalla. Saimme opetella soittamaan myös simppelin sävelmän kotolla, mikä oli todella mielenkiintoista! Yhtenä lauantaina koulu puolestaan vei meidät Kiotoon, missä pääsimme kokeilemaan yuzen-värjäystä käsityökeskuksessa. Tein itse ison nenäliinan, mihin värjäsin sapluunan avulla kaksi erilaista kuvaa. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!

Jätin työharjoitteluhakemuksenkin koulun toimistoon ja pidän peukkuja että lykästää. Heidän pitäisi ilmoittaa minulle päätöksestään tämän kuun aikana, sillä jos tulen valituksi niin meillä on paljon paperihommia tehtävänä, jotta voin jäädä Japaniin suorittamaan harjoittelun. Tuntemani professori täältä Osaka Gakuinista lupasi antaa oman suosituksensa toimistoon, joten nyt toivotaan vain parasta. Joka päivä toimistossa käydessäni toivon, että joku tulisi kertomaan mikä on tilanne, mutta tähän mennessä ei ole kuulunut vielä mitään.

Orientaatioviikko, start!

Nyt on pyöritty niin monessa paikassa, että huh huh! Joistakin paikoista aion tehdä erillistä postausta jossakin vaiheessa, mutta nyt olen ollut niin kiireinen, ettei ole ollut toivoakaan blogin kirjoittamisesta aikaisemmin kuin tänään.

Eilen olikin sitten superaikainen herätys, sillä lähdin aikaisin aamulla saattamaan ystävääni lentokentälle. Onneksi pääsimme suoralla bussilla pelipaikalle, joten ei tarvinnut pelata laukkujen kanssa yhtään ylimääräistä. Kaverin mentyä turvatarkastuksesta suuntasin itse alakerroksen Starbucksiin missä minun oli määrä tavata Daniel, yksi OGUn työntekijöistä.

Hetken odotettuani Daniel saapui paikalle ja näin myös ensimmäiset vaihtarit minun lisäkseni, yksi jätkä Suomesta ja toinen Hollannista. Yhdessä matkasimme sitten bussilla Ibarakiin, missä meitä odottikin jo aikamoinen joukko oppilaita sekä Joe, yksi OGUn opettajista, jonka olin jo tavannutkin Suomessa alkuvuodesta projektin parissa.

Suunta jatkui junalla yhtä matkaa "ooyasanin" eli vuokranantajani kanssa hänen asunnolleen, missä tapasin myös hänen poikansa, joka on ilmeisesti vastuussa meistä opiskelijoista. Hoidettiin siellä muutama asia kuntoon minkä jälkeen "oniichan" vei minut uuteen kotiini näyttäen samalla lähistöltä kaikki tärkeimmät paikat.

No millainen uusi kämppäni on? Pieni, mutta tosi söpö! Täällä oli myös aikalailla kaikki tarpeellinen, mitä tarvitsen opiskelijaelämän käynnistämiseen. Löytyy kylpyamme ja telkkari, pesukoneenkin testasin äsken ja hyvin toimii. Täällä sitä nyt sitten ollaan ja koitetaan tottua japanilaiseen elämänrytmiin. Kaupassa käynti on hitusen tuskaa kuumalla säällä varsinkin näin alussa kun on niin paljon ostettavaa, mutta onneksi conbini on n. 50 metrin päässä. Koulukin näkyy junaradan toisella puolella suoraan ikkunastani. Ei siis huolta ruuhkaisista aamujunista! Jipii!

Tänään aamulla suuntasin yhtämatkaa toisen suomalaisen tytön kanssa koululle, missä meidän orientaatioviikko käynnistyi vauhdilla. Niin paljon informaatiota, että aivot sauhusivat jo puolessa välissä päivää. Lounaalla tutustuin saksalaiseen tyttöön ja hänen japanilaiseen tuutoriinsa ja molemmat vaikuttivat ihan mukavilta. Tapasin myös kaikki muutkin suomalaiset, sillä meidän on määrä pitää yhteinen esitelmä Suomesta ensi lauantaina. Meillä oli heti yhteinen sävelmä esityksen laadusta, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.

Tapasin myös toisen OGUn opettajan Darrylin, johon tutustuin viime vuonna Suomessa, koulun projektin myötä tälläkin kertaa. Hän kertoi mielenkiintoisesta projektista mikä on mahdollisesti toteutumassa lähiaikoina ja kysyi olisinko kiinnostunut osallistumaan siihen. Projektiin otetaan kuulemma seitsemisen henkilöä mukaan ja hän ajatteli kysyä minua kiitoksena avusta Suomen päässä. Kirjoittelen asiasta lisää myöhemmin, mikäli projekti toteutuu :)

Päivän lopuksi oli tasokoe, missä oli kysymyksiä kieliopista sekä kaksi esseetä kirjoitettavana. Voin sanoa, että pitkän päivän päätteeksi tehty tasokoe ei mennyt ihan nappiin. Huomenna on luvassa kanjikoe heti aamulla, joten pää toimii toivottavasti hitusen paremmin. Torstaina on luvassa myös lyhyt haastattelu japaniksi, mutta en ole suuremmin siitä vielä huolissani. Lähinnä huolestuttaa orientaatioviikon rankkuus, sillä meillä on todella pitkiä päiviä ja lisäksi illoiksi kaikenlaista ohjelmaa useampana päivänä. Ja heti ensi viikosta alkaa koulu täysillä. Apua.

Toivottavasti säilyn hengissä siihen asti. Tähän väliin kuvia seikkailuistamme ympäri ämpäri:

Keltainen vai punainen aurinko?

Värit ovat mielestäni kiehtova asia, sillä niihin liittyy niin paljon asioita mitä ei heti tule ajatelleeksi. Tiesittekö, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat herkempiä väreille ja pystyvät näkemään paljon enemmän sävyjä kuin normaali ihminen?

Joskus aikaisemmin olen mielestäni maininnut, kuinka aiemmin Japanissa sinistä ja vihreää ei eroteltu eri väreiksi, vaan niitä pidettiin saman värin eri sävyinä. Vielä nykyäänkin esimerkiksi liikennevalojen vihreää valoa sanotaan siniseksi Japanissa, samoin on sinisiä puiden lehtiä (青葉) ja sinisiä omenoita (青りんご).

Värien eroavaisuuksista eri kulttuureissa on olemassa myös yksi toinen loistava esimerkki, mihin sain eräänlaisen vahvistuksen talvella talvikouluprojektin aikana.

Kuvitellaanpa, että suomalainen lapsi saa tehtäväkseen piirtää auringon paperille. Annamme lapselle kasan värikyniä ja tämä valitsee sieltä automaattisesti keltaisen kynän ja piirtää keltaisen auringon. Nyt annamme saman tehtävän japanilaiselle lapselle, mutta tämä ei piirräkään keltaista aurinkoa vaan punaisen. Sehän on täysin luonnollista; onhan Japanin lippuunkin ikuistettu aurinko selkeästi punainen!

Nisshouki eli aurinkolippu, tuttavallisesti hinomaru.

Helmikuussa saimme japanilaisten kanssa osallistua ala-asteen kuvaamataidon tunnille ja kappas, japanilainen vieraamme piirsi paperille auringon, totta totisesti, punaisella värillä. Myöhemmin suomalaiset lapset auttoivat japanilaista vierastamme viimeistelemään kuvan ja arvatkaa mitä he tekivät? Yrittivät korjata auringon keltaiseksi.

Itseasiassa se minkä väriseksi aurinko ajatellaan vaihtelee paljonkin ympäri maailmaa, mutta sille saattaa olla tieteellinenkin syy.

Oikeastihan aurinko on valkoinen, mutta me näemme auringon ilmakehän läpi, joten se näkyy silmiimme useimmiten kellertävän oranssina. Mitä alempana horisontissa aurinko on, sitä punaisempana se näkyy meille. Japaniahan sanotaan nousevan auringon maaksi ja niinpä niin, nouseva aurinko aivan horisontissa on punaisempi kuin normaalisti.

Se miksi me sitten ajattelemme aurinkoa keltaisena on minusta melko luonnollista, sillä meillä aurinko kieppuu melko korkealla koko kesän ja talvella hädin tuskin näemme sitä. Ja mitä korkeammalla aurinko on, sitä vaaleammalta se näyttää meille.

Huomatkaa punaiset auringot ja yksi lasten piirtämä keltainen aurinko.

Näitä pieniä eroavaisuuksia kulttuureiden välillä on vaikka millä mitalla. Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen?

International Night ja FFF (*≧▽≦)

Perjantaina 27.2 suuntasimme aamulla Poriin Soteekkiin, missä joukko opiskelijoita piti meille lyhyen esittelyn Soteekin toiminnasta ja esitteli vähän paikkoja. Olin kuullut, että opiskelijoiden oli tarkoitus tehdä meidän kanssa jotain venyttelyä tai vastaavaa, mutta mikäs meitä odottikaan: Youtube-video muumihumpasta ja jostain ihan ihme hyppimisestä ja pomppimisesta. Tämän lisäksi tarjolla oli muumikeksejä ja muumiteetä... Eli mentiin kyllä vähän överiksi tämän Muumi-teeman kanssa minun mielestä. Muutenkin ärsyttää se oletus että kaikki japanilaiset ovat ihan hulluina muumeihin, mikä ei tietenkään pidä paikkansa.

No, saimme kuitenkin ihan kivan esittelykierroksen pitkin koulua ja ottivat Soteekin porukka ja japanilaiset kisaa vähän mahalautailussakin. Ihan uusi juttu mulle, mutta näytti kyllä hauskalta!

Kierroksen jälkeen syötiinkin sitten lounasta ja palattiin takaisin Raumalle. Piti poiketa myös kauppaan, sillä vieraat tarvitsivat kananmunia iltaa varten. Meillä oli nimittäin perjaintai-iltana koululla International Night, minne piti kaikkien tuoda jotain syötävää. Niinpä kävimme nopeasti kaupassa ja heitimme kaikki Joen asunnolle valmistautumaan iltaa varten. Itse suuntasin kotiin tekemään omia valmistautumisia ennen kuin suuntasin neljäksi koululle.

Pakko sanoa, että kello neljän ja viiden välillä oli sellasta hyörinää koululla ettei mitään järkeä. Piti järjestää pöydät kasaan, laittaa ruuat esille, tervehtiä kaikkia sekä auttaa ja opastaa muita osallistujia. Ruokaa tuli loppujen lopuksi todella mukavasti ja melko tasaisesti makeaa ja suolaista, mikä oli tietysti mukavaa.

Aloitimme illan Finnish Fear Factorillä eli FFF:llä mihin japanilaiset vieraamme ja Joe joutuivat osallistumaan. Opettaja oli koonnut lautasille kasan suomalaisia "herkkuja", joita kaikki pääsivät sitten maistelemaan. Mukana oli tietysti mämmiä, mustaa makkaraa, puolukoita, kokkelipiimää ja salmiakkisuklaata. Viikon aikana olimme jo ainakin oppineet, ettei salmiakki ollut heidän mieleensä, mutta olisittepa nähneet heidän ilmeensä kun he säästivät "parhaan" loppuun! Ei ollut tavallista suklaata ei. Joe oli ihan pro ja veti kaiken alas mukisematta ja nopeiten. Yleisön mukaan eniten vaikeuksia tuntui aiheuttavan musta makkara!

Leipomista, koulua ja japanin kielen innokasta opiskelua!

Viikko jatkui vauhdikkaana japanilaisten seurassa. Keskiviikkona 25.2 oli luvassa kokkaamista Winnovassa, paikallisessa ammattikoulussa. Siellä he saivat päälleen ihanat kokin vaatteet ja pääsivät tekemään mm. karjalanpiirakoita ja laskiaispullia. Radiostakin käytiin heitä moikkaamassa ja jutun voitte käydä kuuntelemassa täällä. Itse en jäänyt kuitenkaan paikan päälle vaan pidin ansaitun vapaapäivän! Opettaja oli ystävällisesti luvannut mennä hakemaan heidät ja päivän muu ohjelma olikin vain oppitunteja. Illalla he menivät vielä katsomaan läheiselle farmille poroja! Siitä he olivat kuulemma olleet innoissaan ja minua harmitti kovasti etten päässyt mukaan niitä katsomaan. Minulla oli kuitenkin keskiviikko illalla tunnit Huittisissa, enkä halunnut niitä perua.

Baito keigon oppimäärä

7-Eleven, tuo taivaallinen konbini minkä saattaa bongata lähes joka kulmasta isoimmissa kaupungeissa Japanissa. Astut sisään ovesta (joka luonnollisesti avautuu itsestään) ja kuulet tunnusomaisen 'pin pon' äänen. Saman tien saatat kuulla myös kovaäänisen tervehdyksen: irasshaimase konnichiwa!

Shoppailet rauhassa tuoreimman Shounen Jumpin, nappaat mahdollisesti kylmäkaapista vihreää teetä tai Calpista, muutaman rasia Pockyja, ehkä yhden melonileivänkin... No, ostitpa mitä ostit, päädyt lopulta kassalle ja ystävällinen myyjä käy ostoksesi läpi ja pakkaa ne samalla muovipussiin. Kun hän ottaa vastaan 1000 jenin seteliäsi saatat kuulla hänen sanovan: 1000 en o-azukarishimasu ja vaihtorahoja antaessaan hän luultavasti sanoo: xxx no o-tsuri ni narimasu.

Lyhyen shoppailun aikanasi olet kuullut jo aimo annoksen baito keigoa eli konbini keigoa eli manuaru keigoa eli famiresu keigoa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, vaikkakin tässä tapauksessa ei voida ehkä puhua niinkään rakkaasta vaan pikemminkin ihmetellystä ja keskustelua aiheuttavasta lapsesta.

Japanilainen konbini. Photo by Lexix Japan