Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti kimonoillan, jolloin meillä oli mahdollisuus kokeilla yukataa, furisode-kimonoa sekä kimonoa hakamalla. Saimme opetella soittamaan myös simppelin sävelmän kotolla, mikä oli todella mielenkiintoista! Yhtenä lauantaina koulu puolestaan vei meidät Kiotoon, missä pääsimme kokeilemaan yuzen-värjäystä käsityökeskuksessa. Tein itse ison nenäliinan, mihin värjäsin sapluunan avulla kaksi erilaista kuvaa. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!
Jätin työharjoitteluhakemuksenkin koulun toimistoon ja pidän peukkuja että lykästää. Heidän pitäisi ilmoittaa minulle päätöksestään tämän kuun aikana, sillä jos tulen valituksi niin meillä on paljon paperihommia tehtävänä, jotta voin jäädä Japaniin suorittamaan harjoittelun. Tuntemani professori täältä Osaka Gakuinista lupasi antaa oman suosituksensa toimistoon, joten nyt toivotaan vain parasta. Joka päivä toimistossa käydessäni toivon, että joku tulisi kertomaan mikä on tilanne, mutta tähän mennessä ei ole kuulunut vielä mitään.
Muuten olen saanut elämääni jo jonkinlaista rytmiä ja nyt kun Netflixikin toimii niin ei ole enää tietoakaan ärtymyksestä jota koin aikaisemmin. Sarjojen katselu on niin tuttua ja turvallista, että odotan innolla rauhallisia hetkiä jolloin voin käpertyä peiton alle katsomaan Bonesia. Toki tykkään kierrellä ja nähdä paikkoja, mutta välillä on vain pakko pysähtyä ja rauhoittua. Kaupoilla on vapaa-ajalla tullut käytyä paljon ja shoppaholiceille Osaka ja erityisesti Umeda onkin ihan unelmamesta: kosmetiikkaa, vaatteita, elektroniikkaa ja vaikka mitä löytyy 12 minuutin junamatkan päästä. Suosikkipuuhaani onkin nykyään googletella parhaimpia tuotteita ja katsoa missä lähin myymälä on ja suunnata ostoksille. Tällä hetkellä olen hurahtanut merkkikosmetiikkaan; Skinfood, Bobbi Brown, Dior... You name it! Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä ottamaan myös uudet geelikynnet ja odottelen sitä kuin kuuta nousevaa... Ah, tätä turhamaisuuden määrää!
Tällä hetkellä menoani tosin hidastaa nilkka, minkä onnistuin nyrjäyttämään viime viikolla izakayan rappusissa. Astuin ilmeisesti vähän huonosti ja nilkka lipsahti mukavasti sivuttain kovan rusauksen saattelemana. Aluksi olin varma, että nilkka meni täysin muussiksi, mutta pystyin kävelemään joten kuten, joten en viitsinyt mainita asiasta kenellekään. Matka jatkui korkokengillä karaoken kautta kotiin ja aamulla nilkka olikin sitten paisunut muodottomaksi. Onneksi terveydenhoitaja oli koululla ja sain häneltä nilkkaan kiinnitettäviä kylmälappuja ja ohjeet lähteä sairaalaan jos kipu yltyy. Kipu on kuitenkin tasaisesti helpottanut, enkä siis sairaalareissua joutunut tekemään. Tällä hetkellä jalka on vielä vähän arka ja pari päivää sitten muodostunut mustelmakin alkaa pikkuhiljaa katoamaan. Harmittaa kyllä vähän kun viime viikolla aloitin tanssiklubissa ja nyt pitää jättää heti toiset harjoitukset välistä :(
Ai niin, ensimmäinen "luovuttajakin" lähti kotiin pari viikkoa sitten. Olin todella yllättynyt kun kuulin asiasta, sillä lähtijä oli vanhin kaikista (31-vuotias) ja lähdön syy oli niinkin simppeli kuin kipeä vatsa. Epäilen kyllä että kyseessä oli jostakin muusta, mutta sitä emme koskaan saa tietää. Tyyppi näytti kyllä nauttivan ajastaan valokuvien perusteella, mutta eiväthän ne toki kerro mitä pään sisällä pyörii. Anyway, kyllä täällä muitakin on, jotka laskevat päiviä kotiinpaluuhun. Yksi tyttö sanoi suoraan minulle, ettei malta odottaa että pääsee kotiin ja myöhemmin kuulin toisen tytön sanoneen tismalleen samaa. Muutamat ihmiset ovat alkaneet saada tarpeekseen host-perheistään ja muutenkin jotkut vaikuttavat vähän ärtyneiltä. Alkaa varmaan kulttuurishokki nostaa päätään meidän pikku yhteisössä.
Niin se aika on tosiaan kulunut ja syksy porskuttaa pikkuhiljaa tänne meidänkin suunnalle. Aamut alkavatkin olla jo todella koleita. Aamulla kouluun lähtiessä saattaa olla 13 astetta lämmintä, mutta koulusta tullessa 25 astetta lämmintä, joten pukeutuminen täällä on ihan oma taiteenlajinsa tällä hetkellä. On myös jännä huomata kuinka illalla lämpötilan laskiessa 19-20 asteeseen täällä alkaa suorastaan palelemaan, mikä on melko outoa Suomessa eläneelle. Puut alkavat pikkuhiljaa muuttua keltaisiksi ja punaisiksi, mutta olen huomannut, että prosessi on täällä paljon hitaampi kuin Suomessa. Suomessa tuntuu, että lehdet tippuvat hujauksessa sen jälkeen kun ensimmäiset lehdet alkavat vaihtaa väriä, mutta täällä on ollut näkyvissä syksyn merkkejä jo kauan aikaa eikä lehtiä ole silti pudonnut juuri nimeksikään.
Until next time ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti