Muisteluita: takaisin Suomeen

Muistoja paluusta Suomeen toukokuussa:

Viimeiset viikot Japanissa olivat hektisiä. Työharjoittelu loppui 14.5 ja Suomeen palasin 20.5. Osa-aikatyötä tein 18. päivään asti ja kaiken tämän ohella piti pakata, maksaa laskuja, postittaa tavaraa Suomeen ja hoitaa muita asioita.

Aloitin pakkaamisen jo Golden Weekin aikana heti toukokuun alussa, sillä minulla oli siinä välissä pidempi loma, emmekä olleet suunnitelleet mitään reissujakaan sillä Golden weekin aikana matkustaminen hyper kallista. Niinpä pakkailin ja katselin Netflixiä siinä sivussa. Yhtenä päivänä käytiin testaamassa ihanan okonomiyakiravintolan, mikä oli mielettömän hyvä paikka lähellä Ibarakin JR-asemaa. Siellä käytiinkin vielä toisen kerran ennen paluuta, niin hyvä paikka oli.

Viimeinen harjoitteluvikko vierähti melko nopeasti ja perjantai illalla tytöt tulivat mun luokse viettämään iltaa. Katsottiin pari leffaa, syötiin juustoja ja juotiin viiniä. Kyyneleitäkin vuodatettiin, sillä olihan tuo ilta viimeinen yhteinen iltamme. Viiniä juotiin kyllä vähän liikaakin, ja aamulla olo oli vähän hutera. Viimeinen työpäivä oli vielä edessä ja samalla päättäjäiset.

Ilmaiset sapuskat tuli vedeltyä koululla ja muutama yhteiskuvakin otettua. Niin päättyi se vaihe elämästä. Haikeaa se kyllä oli. Illalla koko porukka meni vielä syömään Beer Gardeniin Umedaan, kiinalaistyyppiseen buffet-ravintolaan ja siellä sitten kyyneleet valui kun sanoimme monille tyypeille hyvästit.

Helen uhmasi Okinawan kirousta ja lähti vielä Ishigakiin parin muun opiskelijan kanssa, mutta me Esterin kanssa jäimme Osakaan ja viimeisen viikon alussa menimme saattamaan Andreaa bussiasemalle. Bussin odottelu oli hirveää ja kun se vihdoin sieltä tuli niin kyyneleille ei meinannut tulla loppua. Esterin äiti, joka oli saapunut pari päivää aiemmin, oli mukana ja hänkin itki meidän sanoessa hyvästejä. Itku meinaa tulla tätä kirjoittaessakin, niin hyviä kavereita kaikista minulle tuli.

Esterille sanoin hyvästit viimeisenä iltanani Japanissa. Kävimme porukalla syömässä aiemmin mainitsemassani okonomiyaki paikassa, mistä muodostui tavallaan viimeinen ateriani Japanissa. Siitä jatkoin Helenin kanssa (tuli samana päivänä takaisin Osakaan) mun kämpille, missä Helen vietti viimeisen yön kanssani. Jouduimme heräämään jo kolmen jälkeen yöllä, sillä minun piti ehtiä aamun ensimmäiseen junaan kaikkien tavaroideni kanssa. Onneksi Helen oli apuna, mutta arvatkaa sitä kyyneleiden tulvaa kun istahdin bussiin ja vilkutin hyvästit viimeisellekin toverille.

Aikamoisessa sumussa meni tuo paluu, sillä paluulentoni ei suinkaan ollut suora lento (yhyy, miksi mä oon niin kitsas) vaan jouduin kiertämään Tokion ja Munchenin kautta kotiin. Arvatkaa sitä ketutuksen määrää kun lento meni ihan Suomen ja Helsingin vierestä Saksaan... Onneksi odotusajat eivät olleet sentään pitkiä. Saksassa sitten aloin kuulla suomen kieltä ja sekös vasta oudolta tuntui... ja suorastaan ärsyttävältä. Siitäkin kuitenkin selvisin ja pian kone jo olikin laskeutumassa Helsinki-Vantaalle. Siinä katsellessani Helsinkiä yläilmoista tajusin kuinka tajuttoman pieni paikka se oikeasti on!

Erinäisten sekoilujen jälkeen löydettiin vihdoin Villen kanssa toisemme ja matka kotiin alkoi. Tosin "koti" oli uusi asunto, mihin Ville muutti minun lähtiessä Japaniin. Kissa katsoi minua kuin vierasta sikaa, mutta muisti parissa päivässä minut ja tehtäväni: ulkoiluttaa sitä aina käskystä... Totuttelu suomalaiseen arkeen alkoi ja häiden suunnittelu alkoi tosissaan.

Ensimmäiset kuukaudet menikin niin vinhaa vauhtia, että ihan tuntuu etten ole kunnolla niitä rekisteröinyt. Pienoinen minimasennus iski häiden jälkeen, kun ei enää ollutkaan joka päivä jotain tehtävää. Oli liikaa aikaa ikävöidä ystäviä ja Japania. Monet itkut on itketty, mutta vähitellen olen taas saanut otetta elämästä. Blogin kirjoittaminenkin on tuntunut ylivoimaiselta, minkä takia tämänkin postauksen kirjoittaminen on kestänyt monta kuukautta. Animen katsominen on nykyään tuskaa, sillä pillahdan itkuun pienimmistäkin tutuista asioista. Näin monen kuukauden jälkeen luulisi ikävän jo hellittävän... Ja ehkä se onkin hellittänyt, mutta jäljelle on jäänyt sellainen tunne etten tiedä minne oikeasti kuulun.

Onneksi saan jälleen opettaa kansalaisopistossa japania, mikä on sellainen valopilkku minun elämässäni. On kiva päästä jakamaan sellaista mistä itse nauttii niin kovasti, vaikka täydellinen opettaja en olekaan. On kiva silti huomata, että Japanista mukaan tarttui paljon uutta mitä opettaa muillekin. Harmikseni tämä vuosi on luultavasti kuitenkin viimeinen opetushommissa, sillä pyrin valmistumaan kevääseen mennessä. Sen jälkeiset suunnitelmat ovat vielä auki, enkä sen vuoksi pysty lupaamaan kansalaisopistoille mitään. Mennään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää :)

USJ:n uusi laite ja pikavisiitti Etelä-Koreaan

Huhtikuu oli yksi kiireisimmistä ja parhaista kuukausista Japanissa, sillä lämpötilat nousivat reippaasti, luonto heräsi täyteen vehreyteen ja ei ollut paljon tylsiä hetkiä missään välissä. Maaliskuun lopusta huhtikuun alkuun saimme nauttia kirsikankukista ja työharjoittelun puolesta sain yhden isomman projektin päätökseen huhtikuun alussa. Stressi alkoi pikkuhiljaa helpottamaan ja vapaa-ajasta oli helpompi ottaa ilo irti.

Universal Studioon avattiin juuri sopivasti uusi laite, jonka rakentamista olimme seuranneet jännityksellä syksystä lähtien ja pakkohan se oli päästä testaamaan. Kyseessä on The Flying Dinosaur, kiva lisä puiston Jurassic Park-osioon. Kävimme Hetan kanssa maaliskuussa USJ:ssä ja näin silloin kun laitteella tehtiin testiajoja ja hurjaltahan tuo näytti. Huhtikuussa olikin sitten aika mennä testaamaan monsteria kavereiden kanssa ja tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme hurjalle ajelulle:

Ihan älyttömän hyvä laite, varmaan paras missä oon ikinä ollut. Suosittelen! Kyyti kestää älyttömän kauan ja se taitaa olla jopa maailman pisin "lentävä" kyyti.

Samaisen viikon viikonlopuksi olikin sitten luvassa toisenlaista ohjelmaa, sillä suuntana oli Etelä-Korean Seoul! Hyppäsimme halpalentoyhtiö Peachin koneeseen ja lensimme erittäin lyhyen lennon naapurimaahan. Saavuimme perille myöhään, sillä kone oli sääolojen vuoksi hieman myöhässä ja sen lisäksi onnistuimme jotenkin sekoilemaan Seoulin metrosysteemin kanssa oikein kunnolla. Siinä vaiheessa oli jo vähän väsy ja nälkä, joten turhautuminen alkoi nostaa päätään, mutta pääsimme vihdoin ja viimein perille meidän hostelliin. Helen valitsi meidän yöpymispaikan ja siellä paikan päällä kävi sitten ilmi, että hän olikin ottanut dormitoryn meille. Yllätys oli melkoinen kun löysimme japanilaisen naisen nukkumasta yhteisestä huoneesta. No, lähdettiin vähän haukkaamaan yöpalaa ja sitten jo painuttiikin pehkuihin.

Lauantaina alkoikin sitten se shoppailu ja pienimuotoinen kiertely siellä täällä, meillä kun ei ollut oikeastaan mitään sen suurempia suunnitelmia viikonlopulle. Monenmoisia kosmetiikkakauppoja tuli kierreltyä ja sadetta pakoiltua, sillä sää ei ollut aivan parhaasta päästä. Lähdimme myös reissuun Gangnamin kaupunginosaan, koska pakko siellä oli ihan vaan Gangnam Stylen takia käydä. Lopuksi suunnattiin vielä Seoul-tornille, mutta sää oli tässä vaiheessa jo lähes myrskyluokkaa ja pääsymaksu tornille sen verran huima, että päätimme lähteä takaisin hostellille melko aikaisin.

Vähän tuli shoppailtua...

Sunnuntaina kierreltiin enemmän meidän hostellin lähialuetta ja löysimmekin ihan tajuttoman kivan markkinapaikan, missä myytiin tosi halvalla vaatteita, laukkuja ja kaikenlaista muuta sälää. Ostin sieltä mm. selfie-kepin noin 5 eurolla ja samaan hintaan laajentavan linssin puhelimeen. Edullisista hinnoista huolimatta rahaa paloi vähän liiankin paljon tällä reissulla.

Tälläinen näky odotti Japanissa...

Alunperin olimme suunnitellut käyttävämme lauantain DMZ-retkeen, mutta kohtalon ja erään matkatoimiston takia tuo retki jäi tekemättä. Me nimittäin yritimme varata kyseistä retkeä hyvissä ajoin pari kuukautta etukäteen, jolloin meille ilmoitettiin, että he tietävät vasta maaliskuun puolessa välissä huhtikuun retkipäivät. No, laitoin siten heti maaliskuun puolenvälin tienoilla viestiä matkatoimistolle ja he vastasivat että kyseinen päivä on jo loppuunmyyty! Kumma juttu, sillä eihän heidän edes pitänyt tietää niitä päiviä...

Reissu oli muuten oikein onnistunut ja Etelä-Korea yllätti mut kyllä positiivisesti. Eipä mulla mitään suurempia ennakkokäsityksiä kai ollutkaan, mutta hirveän positiivinen fiilis jäi ja sellainen olo, että haluan vielä joskus uudestaan Seouliin. Ja pakko se kai on, sillä DMZ-retki kuuluu kyllä mun bucket listaan.

Ruoka oli tulista, mutta hyvää. Valitettavasti ei ehditty erilaisia ruokiakaan sen suuremmin maistella, mutta tuliaiseksi muistin ostaa ihania pyöreitä herkkuja, joissa on pehmeä valkoinen sisus suklaakuorrutteella. En tiedä niiden nimeä, mutta sain harvasen päivä mussutella niitä työharjoittelussa opiskelijoiden palatessa Etelä-Koreasta.

Tämän reissun jälkeen ei kauaa saatu palautua, sillä seuraavana viikonloppuna luvassa oli reissu Okinawalle. Siitä luvassa lisää myöhemmin :)

Töitä, shoppailua ja hauskanpitoa

Kansain alueella asuu yllättävän paljon suomalaisia ja heillä on eräänlainen oma yhteisönsä siellä. Porukka järjestää erilaisia tapahtumia ja minäkin ennen pitkää päädyin heidän sähköpostilistoilleen. Siellä alkoi sitten helmikuussa pyöriä viesti, että Osakassa haetaan kiireellisesti suomalaisia suomen kielen opettajia kielikouluun. Ekalla kerralla viittasin kintaalla koko viestille, tokalla kerralla pohdein etten tiedä mitään suomen kieliopista ja kolmannella kerralla vitsailin tädilleni hakevani opettajaksi. No siitä se soppa sitten lähti keittymään ja 19.2 löysin itseni matkalla Minamikataan työhaastatteluun.

Työhaastattelu hoidettiin kokonaan japaniksi vaikka paikan johtaja Emi osasikin hyvin englantia. Ei siinä paljon aikaa hukattu, lähes kättelyssä kysyttiin koska voin aloittaa. Huvittavinta tilanteessa oli se, että löin tiskiin heti ettei minulla ole minkäänlaista kokemusta suomen kielen opettamisesta saatika alan koulutusta. Kerroin myös etten pysty tekemään viikossa montaa tuntia töitä ja ilmoitin että olen lähdössä kahtena viikonloppuna reissuun, jolloin työt eivät onnistu. Kaikki oli ok hänelle ja niinpä minusta sitten tuli suomen kielen opettaja.

Opettaminen oli ihan kivaa, mutta haastavaa. Emihän siis sanoi, että voin puhua oppilaille suomeksi, mutta jo ensimmäisten oppilaitten kohdalla totesin ettei siitä kyllä tullut yhtään mitään. Niinpä siis opetin lähinnä japaniksi ja välillä yritin suomeksi, mutta huonolla menestyksellä. Osa oppilaista oli toki edistyneitä, mutta eivät sillä tasolla että pysyisivät kärryllä pelkän suomen kielen avulla. Töitä oli joka viikko ja palkka ihan kohtuullinen, riippuen aina ryhmäkoosta ja oppitunnin pituudesta.

Sovin työharjoittelupaikassa maaliskuulle noin 2 viikon loman, sillä muuten minulla olisi tullut tarvittavat tunnit liian ajoissa täyteen. Yksi kavereistani päätti sitten valmistumisen kunniaksi tulla Osakaan shoppailemaan ja moikkaamaan minua. Meillä olikin oikein vilkas viikko, kun kävimme kaikki perus nähtävyydet katsomassa ja ystävän toiveesta shoppailemassa. Itsella rahatilanne alkoi olla jo kriittinen, joten tyydyin lähinnä katselemaan. Tosin löysimme kivan 390 jenin kaupan, mistä sai ihan älyttömän hienoja kännykän kuoria ja aurinkolaseja enkä voinut vastustaa kiusausta.

Tämä kaveri sattuu olemaan aikamoinen kenkien ystävä ja voitte kuvitella millainen paratiisi Osaka oli hänelle. Kahdet kengät hän löysikin ja voi pojat, kyllä oli hintaa ja ulkonäköä! Itsehän en löydä kenkiä Japanista, sillä jalkani on sen verran iso että välillä on Suomestakin vaikea löytää sopivia. Sattumalta löytyi kerran yhdet tennarit Don Quijotesta, mikä oli iloinen yllätys. Laatu tietysti luokkaa "Made in China", mutta parempi kuin ei mitään siinä tilanteessa kun vanhat kengät näyttää kuin kaatopaikalta tongituilta.

Lopuksi kuvia lomaviikolta:

Kaverin kynnet :)

Luumunkukkia

Baby penguin!

Miyajima ja Hiroshima - rauhan tyyssijat

Kevät tuntui välillä olevan pelkkää matkustamista, mutta mikäs sen parempaa! Tämän vuoden ensimmäinen kohde oli Hokkaidon Sapporo, mistä ehdinkin tänne kirjoittaa. Vain kaksi viikkoa myöhemmin tammikuun viimeisenä viikonloppuna suuntana olikin sitten Hiroshima, kaupunki jonka olin halunnut nähdä jo pidemmän aikaa. Useimpiin paikkoihin tuli lennettyä, mutta tällä kertaa matkaan lähdettiin bussilla. Helen oli tällä kertaa vastuussa matkojen hoitamisesta ja hotellin hankkimisesta, mikä oli virkistävää sillä yleensä minä olen se joka hoitaa kyseiset asiat. Tällä kertaa piti vain roikkua mukana ja laittaa aivot narikkaan.

Hiroshima 広島, on Hiroshiman prefektuurin pääkaupunki, jossa asuu yli miljoona ihmistä. Sen historia ulottuu aina 1500-luvulle asti, mutta maailmanlaajuisesti kaupunki tuli tunnetuksi toisen maailmansodan aikaan, kun Yhdysvallat tiputti maailman ensimmäisen atomipommin sinne. Hiroshima rakennettiin kuitenkin uudelleen vastoin kaikkia odotuksia ja julistettiin virallisesti rauhan kaupungiksi vuonna 1949.

Bussi oli todella hyvä, pitkänmatkan bussi ja matkaan meni aikaa n. 7 tuntia. Matkalla oli muistaakseni kolme pysähdystä ja kaikki pysähdyspaikat olivat todella siistejä vessoja myöten. Kerrytin myös Hello Kitty-kännykkäkoru kokoelmaani kyseisiltä stopeilta mukavasti, mikä oli tietysti plussaa. Bussissa tuli juteltua, käkätettyä ja nukuttua, eikä 7 tuntia hyvässä seurassa tuntunut ollenkaan pahalta. Hassuinta oli ihmeelliset suojat penkeissä, jotka saivat penkit näyttämään ihan vauvojen vaunuilta :D Muutama hassu snapchat-kuvakin tuli otettua tällä reissulla...

Perillä olimme illan jo pimettyä ja siitä suunnistimmekin suoraan hotellille, mikä oli pienen raitiovaunumatkan päässä Hiroshiman pääjuna-asemalta. Iltaa lähdettiin tietenkin heti viettämään Izakayaan, missä joimme ihania drinkkejä ja söimme loistavaa ruokaa. Kirsikkana kakun päällä oli hottis tarjoilija... Meinasin kysyä sitä meidän seuraksi karaokeen, mutta tytöt kielsivät niin kovasti etten sitten viitsinyt ;) Ihan siis tyttöjä ajattelin, en itseäni!

Kevät, kirsikankukkia ja surullisia hetkiä

Mun asunnon vieressä on puu ja siinä puussa asuu hulluja lintuja. Niillä on ollut kevättä rinnassa viimeiset 7 kuukautta, ainakin äänen ja lentoratojen perusteella. Nythän täällä oikeasti vasta kunnolla on kevät alkanut, ja se alkoikin melkoisella rysäyksellä. Ensin nukuin talvivaatteet päällä ja heti seuraavaksi ilman peittoa. Ihan hullua.

Ja tietysti ne kirsikankukat. Voi pojat.
Kävin viettämässä hanamia Osakan linnalla ja vielä toisena päivänä Banpaku-puistossa. Kiotossa käytiin yhtenä päivänä keisarin palatsin puistossa bongailemassa kevään ensimmäisiä kirsikankukkia. Niistä shidarezakura oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 Löytyi lähistöltä myös söpö pieni pyhäkkö kirsikkapuineen. Kissojakin oli vaikka kuinka paljon, mutta niistä en saanut julkaisukelpoista materiaalia.

Osakan linnalla oli älyttömästi porukkaa, mutta kyseessä olikin viikonloppu, sekä yksi parhaimmista päivistä viettää hanamia, eli kirsikankukkienkatselu"juhlaa". Porukka istuskeli grillaamassa ja juomassa kirsikkapuiden katveessa ja mekin kavereiden kanssa tutustuttiin muutamiin japanilaisiin, jotka spontaanisti tuli meidän luokse juttelemaan.

Lumipeitteinen Sapporo

Tammikuun alussa suuntasimme katseemme pohjoiseen ja hyppäsimme paikallisen halpalentoyhtiön Peachin kyytiin yhteen sen aamun ensimmäisistä lennoista. Meillä ei ollut sen enempää mitään suunnitelmia Hokkaidon reissulle; päätimme vain lähteä ja katsoa mitä tulee vastaan.

Niinpä saavuimme aamu yhdeksältä lumen peittämään Sapporoon ja junassa matkalla kohti keskustaa en voinut kuin ihastella Hokkaidon luontoa. Verrattuna Osakaan tilaa oli vaikka muille jakaa ja näkymää hallitsi lumihuippuiset vuoret, lumen peittämät pellot ja ah, niin tutut koivut.

 

Sapporo on yksi Japanin suurkaupungeista ja itseasiassa nuorin kaikista isoista kaupungeista. Sapporon rakentaminen lähti vasta kunnolla käyntiin Meiji-restauraation jälkeen 1869, sillä tuolloin tärkeässä asemassa ollut Hakodate oli monien mielestä strategisesti huonossa paikassa. Alunperin Sapporon aluetta ja ylipäätään Hokkaidoa asuttivat alkuperäiskansa Ainut, jotka nyttemmin ovat jo harvinainen näky Hokkaidolla. Sapporon nimi on otettu ainun kielestä, mikä voidaan kääntää tarkoittamaan kuivaa, suurta jokea. Tunnetuksi Sapporon teki vuoden 1972 talviolympialaiset ja nykyään Sapporo on erityisen tunnettu jokavuotisesta Yukimatsurista, eli Sapporo Snow Festivaalista.

Meillä oli hostelli lähellä Susukinoa, Sapporon yöelämän keskusta. Hostelli oli halpa ja kelvollinen, lähellä metroa ja ratikkaa, mikä teki kulkemisesta helppoa. Vaikkakin tuo kulkeminen tuolla Sapporossa oli paljon hankalampaa kuin osakassa ja Tokiossa, sillä junia ei mennyt läheskään niin usein ja muutenkin kaikki tuntui olevan jotenkin niin kauhean sekavaa. Eka päivä oltiin muutenkin niin väsyneitä, että istuttiin hyvä tovi Starbuckissa vaan puhumassa niitä näitä.

Vaihtarielämää kuvina

Tällä kertaa kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa marraskuun lopusta ja joulukuusta.

Wuhuu, menossa Ikeaan!

Karjalanpiirakkaa ♥

Ruusutarhassa

Nabe

Joulun odotusta

Syksyistä tunnelmaa Kiyomizuderalla

Pokemon Center!

Päättäjäisistä

Vaihto ohi!

Movies

Joulukakku

Jahuu! Eka iso voitto arcadesta ;)

Bonenkai, eli vuodenunohtamisjuhlat

C- luokka rulaa

Suomalaisvahvistuksia

 ♥ Parhaat ♥

Kuokkimassa A-luokan bileissä :D

Ikävä suomalaistytsyjä!
Japani ei oo sama ilman teitä.