Winter Adventure 2017: Seikkailu alkakoon!

Meidän koulu järjestää jälleen tänä vuonna Winter Adventure- talvikoulun Osaka Gakuinin yliopiston opiskelijoille ja niinpä viime lauantaina Suomeen saapui kuusi japanilaista opiskelijaa tutustumaan Suomeen ja opiskelemaan englantia. Tänä vuonna projektissa on ollut pari muuttujaa. rauman sijasta talvikoulu järjestetään tänä vuonna Kankaanpäässä taidekoululla, mikä on tuonut jos jonkinlaisia haasteita tapahtuman järjestämiseen. Tämän lisäksi vieraat saapuivat ensimmäistä kertaa ilman opettajaa, mikä aiheutti hieman kohinaa koululla.

Itse olen tänä vuonna projektissa mukana lähinnä ulkopuolisena kytistelijänä ja tulkkaajana, sillä teen opparini liittyen tapahtumien järjestelyyn ja japanilaisiin. Talvikoulu onkin minun case study- kohteeni, vaikka pyrinkin löytämään laajempia vastauksia, mitkä voisivat hyödyttää myös muita tahoja.

Menin Kankaanpäähän maanantaina opettajan kyydillä ja siellä tapasin vieraamme ensimmäisen kerran. Kaikki olivat todella kivoja ja innostuneen oloisia. Tänä vuonna heitä saapui yhteensä kuusi henkilöä; viisi tyttöä ja yksi poika. Päivä alkoi kampuskierroksella, missä tutustimme taidekoulun tiloihin sekä kulttuurien eroja tutkimalla ja englantia harjoitellen. Lounasta syötiin koulun ruokalassa. Hieman näytti tällä kertaa siltä, että vieraat epäröivät syödä suomalaista ruokaa, vaikka aikaisempina vuosina ruoka on kelvannut yllättävän hyvin.

Myöhemmin tutustuimme kävellen Kankaanpäähän kauheassa lumipyryssä. Olin itse ihan naatti kyseisen kävelyn jäljiltä, mutta vieraissa näytti virtaa riittävän ihan mukavasti.

Tiistaina päivä alkoi taidetta luoden, toisin sanoen piirtäen. Omasta mielestäni piirtämistä oli vähän liikaakin, mutta ainakin osa japanilaisista näytti tykkäävän. Sää oli tiistaina todella upea ja oli todella sääli, ettei ohjelmassa ollut mitään ulkoaktiviteetteja. Myöhemmin kävimme tutustumassa paikalliseen päiväkotiin, missä lapset esittivät lauluja ja veivät tutustumaan erilaisiin peleihin. Lapset olivat todella innoissaan vieraista ja niin uteliaita. Kunpa tuollainen avoimuus pysyisi aikuisuuteen saakka... Japanilaisetkin tuntuivat pitävän vierailusta kovin ja innostuivat lopuksi kokeilemaan keinuja pihalla.

Tämän jälkeen suuntasimme syömään paikalliseen ravintolaan, missä vieraat pääsivät ihmettelemään jättimäisiä 0,5L juomia ja isoja hampurilaisannoksia. Yksi tytöistä ihastui savuloheen ikihyviksi ja sanoi, ettei ole ikinä syönyt yhtä hyvää lohta. Se tuntui isolta kehulta, sillä Japanissakin tuore kala on kyllä mahdottoman hyvää.

Itse lähdin lepäämään Raumalle keskiviikoksi, mutta illalla vieraat pääsivät vielä tapaamaan Arabialle mukeja suunnittelutta Heini Riitahuhtaa, joka on itseasiassa saanut Japanissa keramiikkafestivaaleilla kunniamaininnan. Riitahuhta asuu nykyään helsingissä, mutta on kotoisin Kankaanpäästä. Hän on sattumalta juuri nyt lomalla perheensä kanssa Kankaanpäässä ja pienessä kylässä sitten tälläinen vierailu saatiin nopeasti järjestettyä. Olisi ollut kyllä mukava päästä tapaamaan hänet henkilökohtaisesti, mutta tämä päivä oli varattu opparin työstämiseen, joten näin tällä kertaa.

Tänään vieraat ovatkin olleet Jämillä saunomassa ja ulkoilemassa. Kuvia siitä saan ehkä myöhemmin tänne blogiin myös laitettua. Huomenna suuntaankin sitten jälleen Kankaanpäähän, missä olen perjantai iltaan asti. Loppuviikon tunnelmista kirjoittelenkin sitten myöhemmin.

I can do it!

Hyvää uutta vuotta 2016! Näin vähän jälkikäteen tosin.

En oikein tiedä mistä edes aloittaa kirjoittaamaan, sillä loppuvuodesta minulla ei ollut lainkaan aikaa päivitellä blogia. Hengissä täällä silti ollaan ja joten kuten voimissaankin, vaikka flunssa onkin minusta otteen saanut. Paljon on tapahtunut ja tänne blogiinkin asti on tarkoitus saada materiaalia jossakin välissä. Tässä välissä kuitenkin se perinteinen eli vuoden kanji ja vähän juttua mitä itseasiassa elämässäni juuri nyt on meneillään.

Vuoden 2015 kanjiksi valittiin 安, millä on melkoisesti merkityksiä kuten rauha, turvallisuus ja halpa. Perusteluita löytyy tälle merkille monenlaisia, mutta täytyy myöntää että olin yllättynyt tästä valinnasta ottaen huomioon mitä maailmalla ja Japanissakin tapahtuu. Netin keskustelupalstoilla voikin nähdä paljon kärkkäitä kommetteja, joissa spekuloidaan merkin perimmäistä merkitystä. Virallinen selitys on viime kesäiset muutokset turvallisuuslakeihin, mutta keskustelupalstoilla monet uskovat merkin kertovan siitä kuinka jenin arvo on matalalla ja kuinka"Japania pannaan halvalla" verojen nostamalla ja käynnistämällä ydinreaktoreita. Mene ja tiedä, politiikka on aina politiikkaa.

Minun vuoden kanjiksi valikoitui 夢 (yume), eli uni, unelma, illuusio. Kanji on monestakin syystä osuva: näin paljon outoja unia viime vuonna, moni unelmani kävi toteen ja välillä tuntuu, että elän jonkinlaisessa illuusiossa. Johtuu luultavasti siitä, että nuo unelmat kävi toteen sellaisella rytinällä, että pelkään joku päivä havahtuvani siihen kun märkä rätti lävähtää naamalle ja herään Suomessa kivan ja todentuntuisen unen jälkeen. Eihän toki elämä täälläkään aina ole ruusuilla tanssimista, mutta olen silti täällä se outo lintu joka ei hirveästi kaipaa kotiin. Siihen on toki erinäisiä syistä, mistä saisi varmasti oikein syvällisen postauksen joskus aikaiseksi.

Ja nyt kun syvällisestä oli puhe niin pakko sukeltaa sen verran, että olen huomannut täällä jonkinlaista muutosta ajattelumaailmassani. Ylipäätänsä kaikki mitä tuolla pääkopan sisällä tapahtuu tuntuu kääntyneen ihan ylösalaisin. Sitä on vaikea kuvailla sanoin, mutta tässä on ollut aikaa miettiä monenlaisia asioita. Lähinnä nyt on ehkä mielessä ollut, että mitä tapahtuu kaiken tämän seikkailun jälkeen. Sen verran tunnen itseäni, että vaikka pidän Suomesta niin luultavasti Suomeen palattuani olen täysin paskana. Enkä sen takia et Japani olisi "ihqdaa", vaan sen takia etten näe itseäni rakentamassa taloa Suomeen ja eläväni elämääni siellä niin kuin kunnon aikuiset tekevät; työtä tehden ja lapsia kasvattaen. Oikeastaan en näe tulevaisuudessa tällä hetkellä mitään ja se on pelottavaa. Ennen kaikki oli jotenkin niin selvää, mutta täällä olo on laittanut kaiken ihan hösseliks ja tuntuu etten tiedä miten päin tässä nyt oikein pitäisi olla.

Mistä päästäänkin sitten tuoreimpiin uutisiin eli ensimmäiseen työpäivääni kansainvälisessä toimistossa. Aamulla halusin hirttää itseni sen takia, että onnistun aina tunkemaan itteni mukavuusalueen ulkopuolelle. Oikeastaan toivoin, että tätä päivää ei koskaan tulisikaan ja havahtuisin siellä Suomessa siitä niin ah ihanasta illuusiosta. Niin ei tietenkään käynyt, joten löysin itseni myöhemmin kävelemässä toimistolle sateessa miettien läpi kaikki mahdolliset kauhu-skenaariot tulevasta päivästä. Loppujen lopuksi kaikkein suurimmat skenaariot eivät toteutuneet, mutta jouduin esittäytymään jossakin pukumiesten kokouksessa ja pitämään esityksen pomoni pomon seuratessa minua kuin haukkaa. Tosin tämä herra on sellainen namu, että minun puolesta saa tuijotella niin paljon kuin haluaa.

Eka päivä siis kunnialla purkissa, toivotaan että seuraavat viikot sujuvat mallikkaasti. Yritän tässä myös päivitellä vähän mitä marraskuussa ja joulukuussa tuli puuhasteltua pikku hiljaa; tässä työn ohessa tuskin mitään mielenkiintoista tulee tehtyä niin ehtii laittaa bloginkin ajan tasalle.

Kesennuma vol 2.

Lauantai 7.11

Tiukan aikataulun vuoksi jouduimme heräämään aikaisin seuraavaan päivään ja kävelimme hotellilta läheisille kalamarkkinoille jo aamu seitsemältä. Seurasimme silmät ristissä huutokauppaa, mutta onneksi suuntasimme pian maittavalle aamupalalle läheiseen ravintolaan. Söimme perinteisen aamupalan mihin kuului mm. kalaa ja misokeittoa. Kaikki oli hyvää, mutta misokeiton joukossa olleet kalapullat olivat hitusen omituisia.

Seuraavaksi suuntasimme bussilla hyvin lähelle merta, pienen mäen nyppylän päälle, missä seisoi pieni muistomerkki. Mukanamme ollut opas selitti, että kyseinen alue oli täyteen rakennettu ennen tsunamia, eikä merta nähnyt kyseiseltä paikalta ollenkaan. Paikka oli tsunamin aikaan virallinen evakuointipaikka, minne monet ihmiset pakenivat tsunamia. Kukaan ei kuitenkaan aavistanut, eikä kyennyt näkemään, että tsunami oli niin valtava että se pyyhkäisi evakuointialueen ihmiset mennessään. Muistomerkkiin on kaiverrettuna heidän nimensä ja ikänsä; nuorin menehtynyt oli vain viisivuotias. Paikka veti hiljaiseksi. Tsunamin uhreja oli niin paljon, ettei kaikkia pystytty tuhkaamaan kuten Japanissa on tapana ja sivussa näkyikin muutamia hautoja.

Kesennuma vol 1.

Perjantai 6.11

Kokoonnuimme Shin-Osakan asemalla puoliltapäivin ja ahtauduimme suurena laumana luotijunaan. Pitkä matkamme oli alkanut. Monet ulkomaalaisista olivat ensimmäistä kertaa luotijunan kyydissä ja suorastaan tutisivat innosta. Itse tyydyin nauttimaan miellyttävän tasaisesta kyydistä ja kännykkäni pelivalikoimasta. Fuji-vuori näkyi tällä osuudella ja siitä yritti useampikin saada hyvää otosta.

Tokiossa vaihdoimme luotijunaa ja matkamme jatkui kohti Sendaita. Meille oli varattu bentot mitkä söimme hyvällä ruokahalulla heti päästyämme niihin käsiksi. Oli vinhaa samalla seurata kuinka Tokion betoniviidakko vaihtui pikkuhiljaa maaseuduksi ja maisemat henkeä salpaaviksi. Ruska oli jo täydessä loistossaan ja vuoret olivat kauttaaltaan oranssinpunaiset, mikä sai maisemannäyttämään kuin maalaukselta. Tuli vähän Suomeakin ikävä kun näkyi peltoja ja metsää ja siellä täällä maalaistaloja. Sendaihin saavuttuamme vaihdoimme bussiin, missä istuimme seuraavat pari tuntia. Tässä vaiheessa alkoi jo hitusen väsyttää ja taisin torkahtaakin hetkeksi. Maisemat olivat täysin erilaisia kuin täällä Osakassa; luontoa ja raikasta ilmaa joka puolella.

Saavuimme Kesennumaan vasta illalla pimeän tultua ja asetuimme väsyineinä huoneisiimme. Meille oli varattu isot, hienot japanilaistyyliset huoneet, joissa kelpasi viettää yönsä. Tosin kauaa emme ehtineet levähtää kun luvassa oli jo illallista. Leukahan siinä suorastaan loksahti auki kun pääsimme isoon saliin, missä ruoka oli jo katettuna; jokaisella oli oma pieni pöytä täynnä herkullista ruokaa. Ruoka oli suurimmaksi osaksi merenelävää, tuoretta ja herkullista sellaista. Oudoin asia mitä maistoin oli luultavasti hain rusto, ja jos olisin tiennyt mitä se on niin en olisi sitä luultavasti edes maistanut. Ei sillä että olisin nirso, mutta hait ei ole minun mielestäni syötäväksi tarkoitettu.

Ruoan jälkeen tapasimme muutamia paikallisia henkilöitä, jotka juttelivat kanssamme Kesennumasta samalla alkomahoolia lipitellen. Mistä onkin pitänyt muuten mainita, että melkein absolutistista on tullut täällä ihan kauhea juoppo. Hu-hups! Sitä se Japani teettää! Paikalliset olivat mukavia ja heidän oli tarkoituksena viedä meidät syömään seuraavana päivänä illallista eri paikkoihin (neljä ryhmää ja neljä eri ravintolaa, arvonnalla päätetty).

Sitten koittikin illan kohokohta: onsen! Sellasella kiireellä vipatin sinne, että unohdin pikkupyyhkeeni, mutta onneksi huonekaverini pystyi tuomaan sen minulle. Näin suomalaisena onsenhan on ihan mahtava juttu, mutta samaa ei voi sanoa joistakin muista vaihtaresta. Yksi puolalaistyttö oli lähes tulematta ja tsekkiläinen jäi suosiolla huoneeseen, amerikkalaisisista molemmat tytöt tulivat. Kainostelua oli ilmassa, mutta kyllä kaikki vaihtaritkin lopulta rentoutuivat kun pääsivät lämpimään veteen lillumaan.

Sitten päästäänkin siihen mikä löi minut ällikällä; japanilaiset tytöt ihan oikeasti vertailivat rintavarustuksiaan ja kiusoittelivat yhtä tyttöä jolla oli joukon "muhkein" varustelu. Excuse me, luulin että se oli vain animejuttu? Ja pyh! Kourimaan eivät sentään alkanut, mikä ei olisi niitten puheiden perusteella ollut enää oikeastaan edes yllätys. Onsenista mainittakoon myös sauna, mikä oli parasta mitä olen kokonut sitten Japaniin saavuttuani. Lämmin vesi on ihanaa, mutta kuuma sauna on  parasta. Opetin muille vähän suomalaista saunakulttuuria, mutta toinen amerikkalaisista pakeni heti kättelyssä... Muut kävivät välillä nauttimassa jääkylpyä, mutta itse en siihen touhuun lähtenyt.

Ja lopuksi fun fact number two: palattuani huoneeseeni ja yrittäessäni nukkua kaksi japanilaista tyttöä alkoivat puhua kuinka he uskoivat, että yksi taiwanilaistyttö on kiinnostunut yhdestä pojasta ja kikattelivat kuin teini-ikäiset konsanaan. Kyseessä oli kuitenkin kaksi täysi-ikäistä ihmistä, ja vielä Japanin mittapuulla, mutta käytös oli kyllä jotain ihan muuta. Lopulta kaikki kolme aasialaista tyttöä nukkuivat söpösti kahdella futonilla ja itse yritin itkeä itseni uneen.

Vol. 2 tulossa mahdollisimman pian! Tähän postaukseen tuli harmillisen vähän kuvia, mutta seuraavassa pitäisi olla jo vähän enemmän.

Työharjoittelu unelmista totta

Niin siinä sitten kävi, että jään Japaniin tekemään työharjoitteluni vaihto-opiskeluiden jälkeen. Sain tietää asiasta jo pari viikkoa sitten, mutta olen ollut liian kiireinen päivittääkseni tietoa blogiin asti. Joka tapauksessa fiilikset on tietenkin mahtavat ja samalla jännittää jo tosi paljon töitten alku.

Sain tietää jo lokakuun loppupuolella, että minut oltiin hyväksymässä 90% varmuudella. 90% siksi, että International Centerin johtaja ei ollut antanut vielä virallista hyväksyntää eikä minua oltu vielä haastateltu. Haastatteluni siirtyi hieman myöhemmäksi Kesennuma-viikonlopun takia (mistä aion kyllä kirjoittaa mahdollisimman pian), mutta kun se päivä lopulta koitti heti matkan jälkeen, tajusin etten ollut ehtinyt valmistautua siihen millään tavalla. Aamulla heitin sitten parhaimmat päälle ja sipsutin korkkareissani tukka putkella haastatteluun, mikä taitaa olla tämän hetkisen elämäni haastavin tilanne. Yritä siinä sitten hymyillä kun kolme haastattelijaa alkaa kyselemään japaniksi miten mielestäni japanilainen toimistotyö eroaa suomalaisesta ja muuta kivaa settiä. Haastattelu oli erittäin japanilaistyylinen, mutta onneksi vain muodollisuus, sillä sain heti haastattelun jälkeen tietää, että sain harjoittelupaikan.

Tämän jälkeen alkoikin sitten se tuttu lomakerumba, minkä itseasiassa sain tänään päätökseen. Piti täyttää uusi viisumihakemus, täyttää monenmoisia sopimuksia ja toimittaa kaikenlaisia todistuksia mitä ihmeellisimmistä asioista. Ensi viikolla onkin sitten vuoro suunnata paikalliseen maahanmuuttovirastoon ja anoa viisuminen vaihtoa sellaiseen viisumiin, millä voi suorittaa harjoittelun täällä. Työni alkaa tammikuun puolen välin tienoilla ja päättyy toukokuun puolessa välissä, joten nelisen kuukautta pidempään täällä tulee sitten oltua. Onneksi saan asua samassa asunnossa harjoittelunkin aikana, joten siitäkään ei tarvitse murehtia. Vielä pitää kirjoitella koululle suunnitelma harjoittelusta ja hoitaa muutamia käytännön järjestelyitä, kuten paluulennon vaihtaminen, ja olen valmis aloittamaan työt.

Työni tulee sisältämään mm. hallinnollisia tehtäviä, mediasuunnittelua, erilaisten tapahtuminen suunnittelua ja järjestämistä, erilaisia kansainvälisyyttä edistäviä tehtäviä, opiskelijaryhmien kanssa toimimista sekä muita avustavia tehtäviä toimistossa. Ymmärsin, että lopuksi minun pitää tehdä jostakin aiheesta esitys kansainvälisen toimiston väelle ja mahdollisesti japanilaisille opiskelijoille japaniksi, mutta sitä en viitsi stressata vielä. Jokatapauksessa työt tulevat varmasti olemaan monipuolisia ja kokemusta kartuttavia. Koulumme vaatii 400 tuntia työtä, mikä on n. 3 kuukautta, mutta täällä päässä toivottiin, että olen toukokuuhun asti töissä. Tämän takia teen vain 4 päivän viikkoja, joten pitkät viikonloput mahdollistavat myös matkustelun. Jihuu!

Lopuksi on pakko kertoa, että tapasin toimiston johtajan viime viikolla ensimmäistä kertaa ja en ollut uskoa silmiäni nähdessäni hänet. Hän on komein japanilainen kenet olen ikinä tavannut! Hän on pitkä, raamikas, hyvännäköinen, ehkä jossakin 35-40 välillä... Simppelisti tajuton pakkaus. Vaikutti miellyttävältäkin kun esittäydyimme. Tosin sen verran meni pasmat sekasin testosteroonista, että ojensin kättä tosi länsimaalaisesti (hups), mutta ainakin sain testata millaiset kädet herralla on (huhups!). Isot ja lämpimäthän ne oli. Harmi että häntä saa ihastella toimistolla vain ajoittain, kiireinen mies kun on. Harmi että olen jo varattu! ;) Siitä saisi kyllä joku itselleen kunnon kollin! ♥

Elämää Japanissa

Päälle kuukausi on tullut opiskeltua Japanissa ja elämä rullaa tasaisesti eteenpäin. Meillä on täällä niin paljon tekemistä, ettei ajan kulkua edes tajua kunnolla. Opiskelu itsessään pitää todella kiireisenä, varsinkin nyt kun pitää valmistautua joulukuun JLPT- kokeeseen. Koulu järjestää meille myös paljon erilaisia tapahtumia, vuokranantajalla on omat kujeet ja buddytkin yrittävät aktivoida porukkaa erilaisilla pienillä tempauksilla.

Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti kimonoillan, jolloin meillä oli mahdollisuus kokeilla yukataa, furisode-kimonoa sekä kimonoa hakamalla. Saimme opetella soittamaan myös simppelin sävelmän kotolla, mikä oli todella mielenkiintoista! Yhtenä lauantaina koulu puolestaan vei meidät Kiotoon, missä pääsimme kokeilemaan yuzen-värjäystä käsityökeskuksessa. Tein itse ison nenäliinan, mihin värjäsin sapluunan avulla kaksi erilaista kuvaa. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa!

Jätin työharjoitteluhakemuksenkin koulun toimistoon ja pidän peukkuja että lykästää. Heidän pitäisi ilmoittaa minulle päätöksestään tämän kuun aikana, sillä jos tulen valituksi niin meillä on paljon paperihommia tehtävänä, jotta voin jäädä Japaniin suorittamaan harjoittelun. Tuntemani professori täältä Osaka Gakuinista lupasi antaa oman suosituksensa toimistoon, joten nyt toivotaan vain parasta. Joka päivä toimistossa käydessäni toivon, että joku tulisi kertomaan mikä on tilanne, mutta tähän mennessä ei ole kuulunut vielä mitään.

Penkkiurheilua

Mennessäni kouluun muutama päivä sitten ihmettelin miten konbinissa oli väkeä kuin pipoa ja porukkaa käveli aseman suunnalta koko ajan lisää kohti koulua. Sitten tajusin että oli ensimmäinen lokakuuta, ja silloin japanilaisilla alkaa täällä yliopiston syyslukukausi. Niin se syyskuu sitten hujahti menemään niin nopeasti, ettei sitä edes todeksi tahdo uskoa.

Kiire on melkoinen, ja vaikka kuinka haluaisin, en millään ehdi kirjoittamaan blogia niin usein kuin haluaisin. Tänään aiheena on urheilu, sillä syyskuun lopussa pääsin nauttimaan sekä formulasta että baseballista.

Formula liput hommasin jo Suomessa ja formulaviikonloppu oli niin yhtäkkiä edessä, etten ollut ehtinyt edes valmistautua siihen kunnolla. Liput olivat koko viikonlopulle, mutta valitettavasti minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia viettää koko viikonloppua pelipaikalla. Niinpä heräsin sunnuntai aamulla aikaisin ja suuntasin Nambaan, mistä lähdin Kintetsu-junalla kohti Suzukaa. Suzuka sijaitsee Mie-prefektuurissa lähes Osakan vieressä ja sinne kesti junalla vajaa kaksi tuntia. Matka sujui joutuisasti läksyjä tehden ja upeita maisemia ihastellen. Juna kaarteli vuorten lomassa ja välillä mennen läpi pitkien tunnelien. Tuli nähtyä rotkoja ja jokia vuorten lomassa ja upeita laaksoja vuorten välissä. Sanoin kuvaamattoman kaunista.

Saavuin perille hyvissä ajoissa ja Suzukan asemalta meidät kaitsittiin kuin lampaat konsanaan busseihin, mitkä veivät formulavieraita kuuluisalle Suzuka Circuitille. Voi niitä kylmiä väreitä kun istuin bussissa ja näin ensimmäisen vilauksen kuuluisasta maailmanpyörästä mikä on circuitin yhteydessä! Perillä piti vielä kävellä jonkin verran ja käydä vaihtamassa nettilippu viralliseen lippuun, mutta pian olinkin sisällä ja keskellä formulasirkusta. Myyntikojua toisen perään ja ruokakojuja tuplasti saman verran. Olutta sai joka kulmasta, mikä oli ihan mukavaa :D Sää suosi vähän liiankin hyvin, sillä aurinko porotti kirkkaalta taivaalta asteiden kohotessa lähemmäs kolmeenkymmeneen.

Vähän shoppailtuani kaivoin kameran esiin ja aloin ikuistamaan erikoista ilmiötä, nimittäin Räikkösen faneja. Niitä tuntui olevan joka ilmansuunnassa ja Suomen lippuja näkyi koko ajan jossakin. Kyllä siinä jonkinasteista isänmaallista ylpeyttä tunsi alueella kiertäessä. Päädyin itsekin muutamaan kuvaan kerrottuani tulevani Suomesta, mikä oli vähän hassua mutta ihan kivaa. En tiedä miksi Räikkönen on niin suosittu, mutta hänellä on ainakin Suzukassa rataennätys mikä saattaa vaikuttaa suosioon.

Jätkällä lukee oikeesti kädessään "Iceman" :D

Kisan oli määrä alkaa kahdelta joten lähdin jo kahdentoista aikoihin kävelemään kohti paikkaa, mihin olin suunnitellut meneväni katsomaan kisaa. Lippuni oli halvin, joten sain itse valita määrätyistä paikoista minne haluan mennä. Olin valinnut kuuluisan Spoon Curven loppuosan, mistä näkee hyvin kuinka formulat saapuvat mutkaan ja kiihdyttävät siitä pois. Kyseinen kurvi on kuitenkin todella kaukana ja sinne käveleminen vei minulta kokonaisen tunnin!!! Matkalla toki pysähdyin ottamaan kuvia ja naukkaamaan olutta, mutta siinä kuumuudessa matka tuntui kestävän ikuisuuden. Pääsin kuitenkin haluamaani paikkaan, mikä osoittautui oikein kivaksi spotiksi. 

Kisa itsessään oli mahtava kokemus. Kurvissa kämmäsi heti alussa yksi kuski, mutta pääsi jatkamaan kisaa menettämällä vain yhden sijan. Säikähdin kyllä melkoisesti kun kyseinen formula lähti luisuun, mutta onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa. Tämähän on kuitenkin juuri se rata, missä viime vuonna Bianchi ajoi ulos ja kuoli. Muuten kisassa ei oikeastaan tapahtunut mitään kovinkaan ihmellistä ja Hamilton oli heti alusta asti kärjessä ja pysyi siellä loppuun asti. Räikkönen selvisi sijalle neljä ja Valtteri Bottas sijalle viisi. Loppuun asti heiluttelin villisti pientä Suomen lippuani keskellä japanilaisia katsojia. Ja kivaa oli.

Kävin myös maailmanpyörässä, minkä jälkeen suuntasinkin takaisin Osakaan. Mennessäni Suzukassa laiturille ja etsiessäni oikeaa vaunupaikkaa tajusin yhtäkkiä, että David Coulthard seisoi edessäni ja odotti samaa junaa kuin minä. Siinä sitten nyökkäsin hänelle ja sain hymyn takaisin ja odottelimme junan saapumista. Kaiken tämän lisäksi istuimme samassa vaunussa koko matkan Osakaan asti ja pohdin kuumeisesti lähes koko matkan viitsinkö pyytää nimmaria tai jotain, mutta päädyin vain nauttimaan siitä, että sain nähdä hänet livenä. Yksi elämäni eeppisimmistä hetkistä!

Formulasta toivuttuani muutamaa päivää myöhemmin olikin aika mennä katsomaan paikallisen joukkueen Hanshin Tigersin baseball- peliä Koshien-stadionille. Koulu järjesti meille liput ja matkaan lähdettiin koululta yhdessä vaihtareiden ja buddujen kanssa. Umedasta Koshienille kesti junalla suunnilleen 15 minuuttia, joten kaukana kyseinen paikka ei missään tapauksessa ole.

Paikan päälle totesimme, että muutama muukin on paikalla katsomassa peliä ja kaiken ihmismassan joukossa puikkelihdimme lähemmäs stadionia, missä oli myynnissä niin paljon kaikkea fanitavaraa, ettei mitään järkeä. Ehdin nopeasti ostaa itselleni tiikerinkorvat ennen kuin jatkoimme jo matkaa sisälle, sillä peli oli alkamassa. Tälläinen pikkukaupungin tyttö kyllä haukkoi henkeä kun näki kuinka iso kyseinen stadioni oli! Ihan mielettömän kokoinen, mutta istuimme ihan kivoilla paikoilla mistä näki hyvin pelin etenemisen.

Peli oli kiinnostava ja oli mielenkiintoista seurata myös ylimääräistä touhua ympärillä. Käytävillä juoksi koko ajan nuoria tyttäjä kirkkaissa väreissä kaljatankki selässä myymässä hanaolutta, siidereitä ja jäätelöä, vierasjoukkueen kannattajat jaksoivat puhkua takanamme trumpetteihinsa lähes taukoamatta koko pelin ajan ja kentällä mainostettiin sähköautoja tuomalla pelaajia kentälle niiden kyydissä. Osakalaiset kannustivat kuin hullut omaa joukkuettansa; huusivat ja hakkasivat kappuloita taukoamatta. Tärkeimmille pelaajille oli omat kannatuslaulunsa ja niitä laulettiin tunteella. Kesti jonkin aikaa tajuta miten pisteitä jaeltiin ja miten muuten pelin eteneminen menee, sillä en tiennyt mitään baseballista etukäteen. Loppua kohden olimme kuitenkin jo enemmän kärryillä ja huusimme ja kannustimme kilpaa paikallisten kanssa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä Hanshi Tigers voitti! Pelin jälkeen suuntasimme ostamaan fanitavaraa ja mukaan tarttui pelaaja nro 1, eli Toritanin fanilippis ja T-paita. Näimme myös kyseisessä kaupassa jotain megafaneja, jotka sekosivat päästään keräilypinssien takia! Voin sanoa, että olin hetken ilmeellä O__O kun siististi pukeutunut bisnesnainen muuttui villiksi tiikeriksi ja sylki suustaan sellaista settiä mitä olen aikaisemmin kuullut vain animessa! Tiesin että jotkut fanit ovat öh, hieman innokkaita, mutta kai joku raja menee jossakin? Meneekö?

TOEI Kyoto Studio Park / 東映太秦映画村

Tällä viikolla Japanissa on Silver Week eli hopeinen viikko, toisin sanoen lomaa! Eilen oli Keiro no Hi eli vanhojen ihmisten kunnioittamisen päivä ja huomenna on syyspäiväntasaus mistä lähtien täällä alkaa virallisesti syksy :) Aluksi ajatuksenamme oli lähteä pidemmällekin reissulle loman aikana, mutta valitettavasti hinnat ovat taivaissa julkisten lomapäivien aikana, joten olemme tyytyneet matkaamaan lähiympäristössä. Eilen tiemme veikin meidät jälleen Kiotoon, tällä kertaa tosin Edo-kauden maisemiin.

TOEI Kyoto Studio Park on Kiotossa sijaitseva teemapuisto, missä on mahdollista tutustua Edo-kauden meininkiin kävelemällä pitkin Edo-kylän katuja ja ihastelemalla näyttelijöitä, jotka ovat pukeutuneet ajan mukaisiin asuihin. Kylä on myös ainoa paikka Japanissa, missä vierailijat voivat vapaasti seurata elokuvien ja tv-ohjelmien kuvauksia lavasteissa. Meillä kävikin tuuri, sillä kuvaukset olivat käynnissä vierailumme aikana ja näimme mm. kyläläisiä, joita kuvattiin kävelemässä kaduilla.

Studio Parkiin saapuminen käy kätevästi bussilla, joskin Kioton keskustasta se ottaa hieman aikaa ja ainakin me jouduimme odottamaan jostain syystä bussia todella kauan. Sanjo-Keihanilta puistoon vie Kioto bussit nro 63, 64, 65 ja kaupunkibussi 11, Kioton asemalta Kioto bussit nro 72, 73, 75 ja kaupunkibussi nro 75, Kawaramachilta pääsee Kioto bussilla nro 61 pelipaikalle. Sisäänpääsy puistoon oli aikuisilta 2200 yeniä eli noin 16,5€, mikä ei mielestäni ole paha hinta ollenkaan.

Paikka ei itsessään ole mikään hirveän laaja, mutta tekemistä riittää koko päiväksi. Kylässä on mahdollista nähdä paljon erilaisia esityksiä samuraitaisteluista Oiran-kulkueeseen, mutta harmiksemme saavuimme paikalle melko myöhään, joten missasimme suurimman osan esityksistä. Ehdimme kuitenkin Location Studionin esitykseen, missä näytettiin kuinka elokuvia pystytään kuvaamaan lavasteissa. Menee ihan kylmät väreet kun muistelen kuinka huikea esitys oli! Yleisö pystyi katsomaan kuinka näyttelijät näyttelivät lavasteissa ja samalla näkemään monitoreista miltä sama näyttää televisiossa. Näyttelijät kävivät "ohjaajan" kanssa läpi kohtausta kohta kerrallaan, samalla demonstroiden kuinka nuolet saadaan vaijerien avulla osumaan tiettyihin paikkoihin ja miten elokuvaveitsillä pystytään huijaamaan silmää sorminäppäryydellä ja ajoituksella. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lopuksi näyttelijät (ninja ja Shinsengumi-tyyppi) näyttelivät kohtauksen keskeytyksettä! Silmät oli suorastaan pullahtaa irti päästä kun ninja heittäytyi oikeasti katolta alas köyden kanssa ja aloitti hurjan näköisen taistelun samurain kanssa. Niin siistiä, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan!

Kiertelimme kylän läpi melko nopeasti, mutta jätimme käymättä monet pienet kohteet kuten 3D teatterin, Ninja mysteeritalon ja muita vastaavanlaisia kohteita. Sen sijaan jonotimme n. 45 minuuttia kummitustaloon ja voi jumantsuikka kun se oli pelottava! Jonoon mennessämme kukaan ei ajatellut, että paikka olisi oikeasti pelottava, sillä jonossa oli myös pieniä lapsia ja ikäraja taisi olla 3-vuotta. Jonon edetessä huomasin kuitenkin japanin kielisen varoituksen, missä luki mm. ettei paikasta pääse pois muuta kuin menemällä se rohkeasti läpi vaikka kuinka pelottaisi. Toisessa lapussa luki, ettei paikka sovi sydänongelmaisille ym. vastaaville joille pelko voi käydä kohtaloksi. Siinä vaiheessa aloimme miettiä tilannetta uudelleen, mutta itse pysyin rauhallisena sillä tykkään kauhuelokuvista enkä pelästy kovinkaan pienestä. Mutta auta armias kun päästiin sinne sisälle! En paljasta sen enempää paikan sisällöstä, jotta jännitys säilyy muillekin, mutta voin kertoa että sisällä oli niin groteskia juttua ja oikeita näyttelijöitä, että tulimme ulos vapisten kuin haavan lehdet. Kuljimme kaverin kanssa koko matkan tiukasti toisesta kiinni pitäen ja kirkuen puolet matkasta. Alku oli vielä ihan ok, mutta sitten meni sellaseksi touhuksi, etten edes muista kaikkia kohtia kunnolla koko paikasta kun rukoilin vaan että päästään elossa pois koko paikasta. Tuli paikasta ulos myös hysteerisiä lapsia, joten ei ihme että Japanista tulee ne hyytävimmät kauhuleffat ku muksut karaistaan jo nuoresta pitäen moiseen meininkiin :D

Juttelimme jonossa myös kuinka haluaisimme mennä Fuji-Q Highlandiin, sillä siellä on maailman pelottavin kummitustalo. Saa nähdä miten siitä selvitään kun täälläkin meinasi pissa lirahtaa pöksyyn.

Kummitustalon jälkeen hotkaistiin pehmikset naamaan ja suunnattiin Ninja-esitykseen, mikä oli huikea akrobaattinen esitys, missä näyttelijät pomppivat kuin aropuput paikasta toiseen höyhenen kevyesti upeiden erikoisefektien höystämänä. Suosittelen showta kaikille! Muuten päivä meni lähinnä kuvien ottamiseen ja - henkilökohtaisesti - samurainäyttelijöiden kuolailuun sekä Shinsengumi-kaupan koluamiseen. Paikka oli kyllä jidaigeki-fanin unelma mesta ♥

Fiiliksistä

Toinen viikko koulua ohi ja fiilikset on laskenut melkoisesti. Kuvittelin turhaan, että säästyisin kulttuurishokilta, mutta tämä mitä käyn juuri nyt läpi ei voi olla mitään muuta. Älkää nyt käsittäkö kuitenkaan väärin; olen edelleen iloinen, että tulin Japaniin ja muutenkin elämäni on kohdillaan, mutta tänään kerron myös asioista, mitkä häiritsevät minua eniten.

Muutettuani uuteen kämppääni ja aloittaessani "normaalin" elämän huomasin, että aikaero Suomeen aiheuttaa minulle ahdistuksen tunteen ajoittain. Se tunne kun herään ja haluisin olla yhteydessä Suomen päähän, mutta kaikki on nukkumassa tuntuu tosi pahalta. Ville on lisäksi päivät töissä eikä ehdi viestitellä, joten yleensä olemme yhteydessä vasta kellon ollessa täällä jo kymmenen illalla. Se tarkoittaa sitä, että yleensä olen jo lopen uupunut enkä jaksa jutella kunnolla. Ja kun taas aamulla herään virkeänä ja haluisin jutella jollekin, se on mahdotonta. Ahdistaa ja kunnolla. Sitä tuntee elävänsä niin erillään ihmisestä, joka normaalisti on aina tavoitettavissa.

Koulu on rankkaa omalla tavallaan ja kurssien valinta on osoittautunut raastavaksi. Opettajien taso vaihtelee hurjasti, eikä täällä ole loppujen lopuksi yhtään kurssia minkä voisin hyväksilukea Suomessa. Kauhea stressi koko ajan päällä, että tulee varmasti tarpeeksi opintopisteitä, ettei tukia sun muita viedä. Testejä on harvasen päivä, läksyjä joka päivälle. Pitää opetella samanaikaisesti sanastoa, kielioppia ja kanjeja tahdilla, mikä on jotain aivan uskomatonta. Lisäksi pitää opetella kanjeja normaalia enemmän, sillä aion tehdä joulukuussa N2 tason JLPT-kokeen Osakassa. Olen hakemassa OGU:n kansainväliseen toimistoon työharjoitteluun ja he toivovat, että teen kokeen, sillä en ole aikaisemmin suorittanut mitään tasoa JLPT:ssä.

Lisäksi koulussamme paljastui enterorokko-epidemia, mikä on lapsilla yleinen, erittäin herkästi tarttuva virusperäinen tauti. Useita vaihtareita on kuumeessa kotona, monille on tullut kipeitä näppylöitä käsiin tai jalkoihin. Koulussa kaikki pelkäävät saaneensa tartunnan, sillä joidenkin tyyppien oli pakko tulla kipeänä kouluun ja tartuttaa ihmisiä ennen kuin paljastui mistä on kyse. Taudin itämisaika on 2-7 päivää, joten viikon sisällä meikäläinen on mitä luultavammin vuoteenomana. En tule yleensä herkästi kipeäksi, joten sormet ristissä toivon säilyväni terveenä.

Kaiken tämän stressin lisäksi on aamulla kiva nousta ja laittaa televiosio päälle vain huomatakseen, että koko länsirannikolle on iskenyt tai iskemässä tsunami, olkoonkin hyvin pieni sellainen. Kiva heti ensimmäiseksi unen pöppörössä mennä nettiin tarkastamaan mistä todella on kyse. Ilmeisesti Etelä-Amerikassa oli ollut voimakas maanjäristys, mikä aiheutti hyökyaallon Tyynellämerellä. Korkeimmat aallot mitkä Japanissa mitattiin olivat hurjat 40 cm, joten mistään vakavasta ei ollut kyse. Kuitenkin se, että heräät aamulla ja heti ensimmäiseksi saat tarkistaa onko taifuuni tulossa kohti tai tsunami iskemässä rannikolle on niin jotain sellaista mihin rauhallisessa Suomessa ei ole tottunut. Itse osaan suhtautua asioihin rauhallisesti, mutta jollakin tasolla huomaan, että ainainen varuilla olo on lisääntynyt Japanissa huomattavasti.

Koko ajan kuuluu ääniä ja tälläkin hetkellä kuuntelen varoituskellojen kilkatusta, autojen hurinaa ja junan puksutusta samaan aikaan. Tähän vielä lisäksi yleinen hälinä ja älämölö, ja desibelit ovat mukavasti kaakossa. Junan mennessä lähimmältä raiteelta saa kaupan päälle hyvät värinät.

Loppujen lopuksi, kaiken tämän kaaoksen keskellä, olen kuitenkin iloinen ja tyytyväinen valintaani. Jokainen päivä on mielenkiintoinen ja arvokas, vaikka vaikeuksia kohtaakin ajoittain. Olen nykyään joka päivä todella väsynyt, mikä on taatusti yksi tapani reagoida ympäristön muutokseen; tapahtuu niin paljon uutta, ettei keho yksinkertaisesti vain jaksa. Otan helposti parin tunnin päiväunet, enkä menetä yöuniani, mutta toivon pääseväni väsymyksestä pian eroon. Käymme onneksi paljon ulkona kavereiden kanssa, mikä auttaa pääsemään väsymyksestä.

Arashiyama Monkey Park

Arashiyama

So... many... Pokemons!

Attack on Titan-leffa!

Tekken 7 Arcade-peli. Cool!

Kaverit auttaa kyllä jaksamaan älyttömästi, joten kaikille jotka harkitsevat vaihtoa: älkää oikeasti jääkö kotiin istumaan vaan menkää niin paljon kuin mahdollista. Lepääminen on toki tärkeää, mutta itse olen huomannut, että muutamakin päivä tekemättä erityisemmin mitään erityistä on puuduttavaa ja väsyttävää.

Mutta se tästä mutinasta tällä erää, raportointia Japanista luvassa jälleen myöhemmin.