Villen ramen |
Mun paistettu riisi |
通天閣 - eli tsutenkaku |
Tennoji on alueena omanlaisensa, enkä ole tällä puolen Osakaa usein edes käynyt. Alue on kuitenkin erittäin suosittu turistien keskuudessa halpojen hostellien ja edullisen hintatason vuoksi. Tennojin alueella sijaitseekin yksi Osakan isoimmista slummialueista, mikä saattaa selittää hintatason (tai sitten toisinpäin?). Tennojista löytyy myös Japanin korkein pilvenpiirtäjä Abeno Harukas sekä eläintarha. Jälkimmäisissä tulikin käytyä pari vuotta sitten. Abeno Harukasiin oli aukaistu juuri uusi "nähtävyys", nimittäin Edge the Harukas, missä pilvenpiirtäjän katolla pystyy kulkemaan turvavaljaissa. Olisin toisaalta halunnut tähän, mutta tuli sitten jänistettyä - hintaakin tälle olisi tullut hieman liikaa.
Shinsekai on värikäs ja vanha alue Tennojissa, minkä juuret johtavat jo ajoille ennen toista maailmansotaa. Alue kehitettiin jo 1900- luvun alussa ja on saanut vaikutteita sekä Pariisista, että New Yorkin Coney Islandista. Tsutenkaku on puolestaan rakennettu ensimmäisen kerran 1912, mutta purettiin sota-aikana ja rakennettiin uudestaan sotien jälkeen 1956. Korkeudeltaan torni on 103 metrinen ja siinä on näköalatasanne 91 metrissä sekä hieman korkeammalla vuonna 2015 avattu uusi ulkoilmatasanne. Lyhyt videon pätkä Shinsekaista nähtävissä täällä.
Jouduimme jonottamaan noin puolisen tuntia, että pääsimme torniin ylös asti, mutta odotteli meni mukavasti rupatellessa ja sisäosia tutkiessa. Näkymät olivat melko hyvät, vaikka mistään korkeasta tornista ei olekaan kyse.
Ville otti myös videota ulkoilmatasanteelta ja kyseisen videon voit käydä katsomassa täällä.
Tsutenkakuilun jälkeen olikin vuorossa sitten hetki oman elämän sankarina ja elokuvatähtenä kun kuvasimme seikkailuamme Tennojissa. Kuvaaja oli todella kiva ja hän tiesi paljon eri paikoista ja jutuista. Videota kuvailessa kävimme muun muassa pelaamassa pallopeliä (jonka nimeä en nyt muista) sekä kävelemässä Tennoji- temppelillä.
Meillä meni itseasiassa tässä pelissä todella hyvin. Laitettiin peliin vain 100 jeniä, eli yksi kolikko millä sai 15 palloa, ja meidän peli meinasi jatkua loputtomiin. Annettiin kuvaajallekin osa palloista, että saataisin peli joskus loppumaan! Lopuksi sattui vielä toinen erikoinen juttu:
Lopuksi kuvaaja kertoi, että olimme onnekkaimpia pelaajia mitä hän on koskaan nähnyt. Että sellaista!
Tennoji- temppelin pagoda |
Kilppareita! |
Jalat olivat ihan soosina tämän päivän jälkeen, mutta oli se sen arvoista! Muutaman päivän jälkeen saimme viestin Yosukelta, että kuvaamamme video oli valmis:
Lopuksi ei voi todeta muuta kuin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti