Näin vuoden viimeisenä päivänä on aika kurkata kuluneeseen vuoteen ja kerrata mitä kaikkea sitä oikein tapahtuikaan!
Tammikuu:
Tammikuussa minun piti ajaa joka viikko keskiviikkoisin Raumalta Vaasaan kandikurssin tunneille, mikä oli jokseenkin kettumaista. Lisäksi ahdisti mahdoton koulutöiden määrä ja kandin kirjoittaminen. Positiivista oli Japanin reissuun valmistautuminen.
Helmikuu:
Kohokohta oli tietysti Mian ja Markon näkeminen ja seikkailut Japanissa.
Maaliskuu:
Maaliskuussa myös hiljaista blogin suunnalla, mutta järjestin arvonnan blogin lukijoille. Jihaa! Ehkä ensi vuonna olisi jälleen aihetta moiselle? Blogi hiljaisuuden syynä oli kandin kirjoitus ja muut koulukiireet.
Huhtikuu:
Keväällä alkoi tapahtua myös blogin saralla enemmän: uusia reseptejä, muistoja Japanista sekä muuta mukavaa. Ehdin myös vihdoin kirjoittaa helmikuisesta japanilaisten vierailusta Raumalla, josta olen itse vastuussa ensi vuoden osalta. Raumalla järjestettiin myös Japani-päivä mikä oli tosi miellyttävä yllätys.
Toukokuu:
Tällöin starttasi prefektuurit-sarja, jota pyrin jatkamaan aina kun kiireiltäni ehdin. Tavoite "kaksi postausta kuussa" ei ole aivan toteutunut, mutta eipä tuo kai haittaa. Suosittuja postauksia olivat Kommelluksia Japanissa, joihin monet teistä kommentoivatkin. Ruokapostauksiltakaan ei vältytty. Sain kandin valmiiksi ja palautin sen tarkastettavaksi.
Kesäkuu:
Sain tietää, että kandiseminaarini pidetään vasta syksyllä ja sekös otti päähän! Lisäksi hommasin lisää välineitä japanilaisen ruoan valmistukseen ja pohdiskelin kuka minun mielestäni on kaikkien aikojen parhain anime-isä. Matkustin muuten Norjaankin, minkä mainitsen ohi mennen yhdessä postauksessa :D
Heinäkuu:
Heinäkuussa tuskastelin rusketusraitojen parissa ja empatisoin japanilaisia, jotka haluavat suojautua auringolta parhaansa mukaan.
Elokuu:
Vuorossa oli omia ja muitten ajatuksia japanilaisesta kesästä. Mielipiteitä oli monenlaisia.
Syyskuu:
Oli kandiseminaaria, Final Symphonya ja Traconia. Syyskuu suorastaan sujahti vauhdilla ja pian oltiinkin jo lokakuussa.
Lokakuu:
Sain tietää, että pääsen vuoden 2015 syksyksi Osakaan vaihtoon! Jihuu! Aloitin myös matkablogin kirjoittamisen sillä rakastan matkustelua ja tänäkin vuonna tuli matkustettua 5 eri maahan. Lokakuussa vuorossa oli Thaimaa.
Marraskuu:
Ja marraskuussa Istanbul, mutta blogin puolella keskityttiin japanin kieleen. Ostin uuden puhelimen ja sen myötä osallistuminen sosiaaliseen mediaan laajeni Instagramin myötä.
Joulukuu:
Matkustin Tukholmaan One Ok Rockin keikalle! Keikka oli mahtava ja reissu muutenkin ihan onnistunut lukuunottamatta lukuisista vastoinkäymisistä mitä kohtasimme matkalla. Jäin myös koukkuun kännypeli Valkyrie Crusadeen ♥
Kaiken kaikkiaan oli erittäin mukava ja matkustelua täynnä oleva vuosi. Blogin osalta vuosi meni myös mukavasti; sain uusia lukijoita ja mukavia kommetteja pitkin vuotta.
Facebookissa Matsukazea seuraavat saattoivatkin huomata, että vuoden kanji valittiin jälleen tänä vuonna. Tämän vuoden kanjiksi valikoitui 税 (zei), mikä tarkoittaa veroja. Tämä ei tullut sinänsä ainakaan minulle yllätyksenä, sillä verojen nousu Japanissa on ollut japanilaisten huulilla koko vuoden. Toiseksi jäi 熱 (netsu, atsu) mikä tarkoittaa kuumaa, mutta myös kuumetta. Tämä perustuu luultavastikin Japanin erittäin kuumaan kesään sekä Ebola-kuumeeseen, josta on uutisoitui paljon tämän vuoden puolella. Kolmanneksi jäi 嘘 (uso) eli valhe, mikä tulee luultavastikin mm. Nonomura Ryuutaroun itku-nyyhky showsta ja paljastuksesta että kuuro säveltäjä Samuragouchi Mamoru (joka ei välttämättä olekaan kuuro) on käyttänyt haamukirjoittajaa luodessaan suosituimpia sävellyksiään.
Oma vuoden kanjini on sanomattakin selvä: 旅 (tabi, ryo) eli matka/matkustaa.
Tämän postauksen myötä toivotan ihanaa uutta vuotta 2015 kaikille lukijoille ja toivon, että uusi vuosi tuo tullessaan ilahduttavia asioita itse kullekin. Pitäkää hauskaa ja juhlikaa jos siltä tuntuu, onhan kyseessä kuitenkin japanilaistenkin tärkein juhla!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
maanantai 15. joulukuuta 2014
Valkyrie Crusade
Mainitsinkin tuossa jokunen postaus sitten hankkineeni uuden puhelimen ja sitä myötä uudet maalliset himot. Tällä hetkellä olen täysin koukussa Valkyrie Crusade nimiseen peliin, mikä on saatavilla Androidille ja Applelle.
Kyseessä on korttipohjainen taistelupeli, missä samalla rakennetaan omaa valtakuntaa. Homma toimii niin, että kortteja eli maideneita eli söpöjä tyttöjä keräillään ja niistä kootaan sekä hyökkäys että puolustusyksiköt. Niillä sitten edetään kartalla ja annetaan selkää muille söpöille tytsyille. Samalla rakennetaan valtakuntaa, jotta saadaan korteille joukkoja sekä muita hyödyllisiä asioita kuten enemmän kestävyyttä, taistelupojoja arkkinoitia vastaan yms.
Esimerkki yhdestä kortista. |
Ykkös Attack Unit tällä hetkellä. |
Kartta jota pitkin edetään. Tällä hetkillä käynnissä on myös event kartta. |
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
One Ok Rock Tukholmassa ♫♪♫
Oi voi. Mä oon ihan myyty. One Ok Rock vaan rulaa ja kovaa.
Kerroin jo blogin alkuaikoina etten ole mikään musiikin ylin ystävä. Välillä tuntuu, että jotkut eivät voi elää ilman musiikkia ja ollaan napit korvilla koko ajan samalla kun itse ajan jopa 3 tunnin automatkoja täydellisessä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin tykästynyt hirmuisesti OOR:kiin ja vaikka en heitä kuuntelekaan 24/7 pidän itseäni ainakin jonkin tasoisena fanina.
Niinpä matkani suuntasi 10.12 kohti Tukholmaa yhdessä ystäväni J:n kanssa ja täytyy sanoa, että itse matka oli kuin suoraan Surkeiden sattumusten sarjasta!
Lähdimme matkaan Turusta Silja Galaxyllä ja eikös siinä matkalla ollut sitten kauhea myrsky. Tunnen oloni aina vähän heikoksi avomerellä, mutta tällä kertaa olo oli jo oikeasti todella huono kun laiva keikkui puolelta toiselle. Ei se keikunta nyt mitään hirveen hurjaa ollut, mutta tarpeeksi hurjaa laittaakseen minut pitkälleni sohvalle rukoilemaan, että saavuttaisiin pian Ruotsin saaristoihin.
Loppujen lopuksi laiva sitten myöhästyikin 10 minuuttia (ainakin) ja meillä oli muutenkin jo vähän kiire... Eikä niin vähänkään, joten kiiruhdimme vauhdilla Gärdetin metroasemalle ja hyppäsimme metron kyytiin.
Vaan kuinka ollakaan... No se perhanan metro meni sitten rikki ja töksytti put-put vauhdilla eteenpäin. Päästiin jopa yksi asema eteenpäin ja matkaa hotellille ja keikka paikalle oli vielä vaikka kuinka paljon. Ei siinä auttanut muu kuin napata taksi, kun aikaa bussille ei ollut. Yksi ruotsalainen sanoi, että luultavasti maksaa n. 20€ hotellimme suuntaan, joten ajattelimme sen olevan ihan ok hinta kyseiselle matkalle.
Päästiin lopulta perille, mutta alkoi nousta kylmää hikeä otsalle sinä vaiheessa kun mittari alkoi raksuttaa yli 400 kruunussa mikä on jo yli 40€... Kun se taksi sitten viimein pysähtyi hotellin eteen ja vilkaisin sitä mittaria niin siitä oli jo leikki kaukana. Ensinnäkin hintaa matkalle tuli yli 70€ (taksimatka kesti 15 minuuttia) ja tarkka hinta kruunuissa oli 666.
Kerroin jo blogin alkuaikoina etten ole mikään musiikin ylin ystävä. Välillä tuntuu, että jotkut eivät voi elää ilman musiikkia ja ollaan napit korvilla koko ajan samalla kun itse ajan jopa 3 tunnin automatkoja täydellisessä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin tykästynyt hirmuisesti OOR:kiin ja vaikka en heitä kuuntelekaan 24/7 pidän itseäni ainakin jonkin tasoisena fanina.
Niinpä matkani suuntasi 10.12 kohti Tukholmaa yhdessä ystäväni J:n kanssa ja täytyy sanoa, että itse matka oli kuin suoraan Surkeiden sattumusten sarjasta!
Lähdimme matkaan Turusta Silja Galaxyllä ja eikös siinä matkalla ollut sitten kauhea myrsky. Tunnen oloni aina vähän heikoksi avomerellä, mutta tällä kertaa olo oli jo oikeasti todella huono kun laiva keikkui puolelta toiselle. Ei se keikunta nyt mitään hirveen hurjaa ollut, mutta tarpeeksi hurjaa laittaakseen minut pitkälleni sohvalle rukoilemaan, että saavuttaisiin pian Ruotsin saaristoihin.
Olo oli kuin Wolframilla konsanaan! |
Vaan kuinka ollakaan... No se perhanan metro meni sitten rikki ja töksytti put-put vauhdilla eteenpäin. Päästiin jopa yksi asema eteenpäin ja matkaa hotellille ja keikka paikalle oli vielä vaikka kuinka paljon. Ei siinä auttanut muu kuin napata taksi, kun aikaa bussille ei ollut. Yksi ruotsalainen sanoi, että luultavasti maksaa n. 20€ hotellimme suuntaan, joten ajattelimme sen olevan ihan ok hinta kyseiselle matkalle.
Päästiin lopulta perille, mutta alkoi nousta kylmää hikeä otsalle sinä vaiheessa kun mittari alkoi raksuttaa yli 400 kruunussa mikä on jo yli 40€... Kun se taksi sitten viimein pysähtyi hotellin eteen ja vilkaisin sitä mittaria niin siitä oli jo leikki kaukana. Ensinnäkin hintaa matkalle tuli yli 70€ (taksimatka kesti 15 minuuttia) ja tarkka hinta kruunuissa oli 666.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)