Tämän postauksen kirjoittaminen on saanut hieman odottaa, sillä tuntuu kuin ajattelinkin asiaa niin kyynelkanavat aukeavat eikä tulvalle tule loppua. Tänään ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin yrittää ja kertoa uusista paikoista, missä kävin Villen tullessa kyläilemään, sekä joistakin yhteisistä kivoista hetkistä.
Odotin tietysti kuin kuuta nousevaa Villen saapumista. Menin häntä vastaan ja istuin jännittyneenä saapuvien lentojen penkeillä. Kun vihdoin näin hänet, en voi kuvailla sitä suunnatonta iloa minkä tunsin. Näin, että hän oli väsynyt, mutta muistan ikuisesti miten hänen ilmeensä kirkastui kun hän näki minut. Yksi parhaista hetkistä moneen aikaan.
Seuraavina päivinä tuli näytettyä Umedaa ja Kiotoa ja pakollinen animehetki maailmanpyörässä tuli myös kokeiltua. Kiotossa puolestaan kävimme Eiga-murassa, mistä olen kirjoittanut aikaisemmin postauksen. Pakollinen animehetki #2 kummitustalossa, mikä meni suunnilleen niin että roikuin Villen kainalossa ja hän vain nauroi koko ajan. Hmph.
Uudenvuoden aatto meni leppoisasti, illalla menimme Ibarakissa pieneen temppeliin yhdessä ystävien kanssa seuraamaan uudenvuoden vastaanottoa. Siinä sivussa hörpittiin hieman alkomahoolia ja tutkittiin mielenkiintoisia kojuja. Animehetki #3 kun pääsimme kalisuttamaan temppelin kelloja ja rukoilemaan rinnakkain onnea tulevalle vuodelle.
Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti meille myös pienen kimonohetken ja Ville pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa perinteisiä japanilaisia vaatteita. Ulkona oli kylmä, mutta meillä oli silti hauskaa.
Yksi päivä meni Tennojin tutkimiseen. Kävimme ensin Shinsekaissa syömässä (tehtiin itse takoyakeja ja se oli tosi vaikeeta!!!), minkä jälkeen pyörittiin vähän ottamassa kuvia ja siirryttiin Tennojin eläintarhaan. Shinsekain sanotaan olevan iltaisin yksi Osakan vaarallisimpia alueita, mutta päivällä se oli ainakin tosi värikäs ja mielenkiintoinen paikka lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. Eläintarha nyt oli ihan perus, ei mikään huippuerikoinen. Lopuksi mentiin vielä käymään Japanin korkeimpaan pilvenpiirtäjään, Abeno Harukasiin, mistä oli kyllä melkoiset näkymät joka puolelle. Vähän tyyriimmän puoleinen kylläkin, eli toista kertaa tuskin tulee mentyä.
Ville pitää kovasti japanilaisista autoista, joten yhtenä aamuna menimme Shin-Osakaan, hyppäsimme luotijunaan ja suhahdimme Nagoyaan, missä sijaitsee Toyotan automuseo. Oli kiva nähdä toinen innoissaan ottamassa kuvan JOKA IKISESTÄ autosta mitä museosta löytyi. Museo sijaitsi vähän syrjemmässä Nagoyan keskustasta, mutta sinne pääsi helposti junalla. matkan viimeinen osuus mentiin itseasiassa täysin automatisoidulla junalla, mikä oli mielenkiintoinen kokemus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste museo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste museo. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Visiitti Minpakuun ja kierros japanilaisessa puutarhassa näpit jäässä
Snif, täällä sitä taas ollaan kotona Suomessa ankeassa vesisateessa. Kaikki kiva loppuu aikanaan, mutta ei hätää; vielä riittää kertomista reissulta. Tässä vain sattuu olemaan melkoinen hässäkkä muuton ja koulun kanssa, joten päivitys tahti on vähän kärsinyt :3
Mian mies Marko on töissä ethnologisessa museossa Osakassa ja pääsin hänen mukaansa museolle yhtenä päivänä! Minpaku (museon tuttavallisempi nimitys) sijaitsee tarkemmin sanottuna Suita-shi nimisessä osassa Osakaa ja kappas vain, mahdollinen tuleva vaihtoyliopisto on samaisella suunnalla :) En käynyt koulua vielä tarkastamassa, mutta ehkä sitten ensi keväänä...
Lähdimme siis autolla liikenteeseen aamulla ja vaikka matkaa oli vaivaiset 25 kilometriä, vei sen ajaminen tunnin verran. Kertoo siis vähän siitä liikenteestä ja sen erilaisuudesta. Saavuttuamme perille sain oman hienon kaulaan ripustettavan kulkukortin, millä pääsin kulkemaan "vapaasti" pitkin museota. Pikkasen oli sellainen VIP olo :D Aluksi pääsin hämmästelemään Markon työhuoneen järjestäytynyttä (?) kaaosta. Voi pojat kun siellä oli kirja jos toinenkin! Sain Markolta lahjoituksenakin kolme kirjaa, pari karttaa sun muuta kivaa. Hänellä kun taitaa olla pieni ongelma niiden kirjojen kanssa; ensi vuonna eläkkeelle joutuessaan (Japanissa eläkkeelle joutuu, ei pääse ;), kirjat pitäisi siirtää kyseisestä työhuoneesta pois. Ja mikäli Mian puheita on todeksi ottaminen, kirjoilla ei ole mitään asiaa kotiin, ihan jo tilan puutteen vuoksi.
Mistä tulikin mieleen, että eläkkeestä ja tilanpuutteesta voisi joskus kirjoittaa vähän syvemmin täällä.
Jokatapauksessa oli erittäin mielenkiintoista päästä seuraamaan paikan päällä kuinka uutta näyttely tehtiin ja mitä asioita pitää ottaa huomioon ym. Erityisen kivaa oli kuunnella työntekijöiden puhetta ja yrittää ymmärtää mahdollisimman paljon. Yhden vanhemman työmiehen Osakan murre oli niin hauskaa kuunneltavaa, että olisin voinut jäädä lumoutuneena hänen seuraansa koko päiväksi. Näin en kuitenkaan tehnyt, vaan sain Markolta oikein yksityiskierroksen museossa ennen kuin hän vetäytyi työhuoneeseensa työn tekoon.
Museossa on siis eri kulttuureista kaikenlaista esineistöä ja esimerkiksi maailman kielistä oli ihan oma osastonsa, missä oli kaikenlaisia hienoja interaktiivisia laitteita minkä kanssa saattoi "leikkiä". Siellä vierähti tovi jos toinenkin kirjoja lukiessa, äänitteitä kuunnellessa ja namiskoita painellessa. Sattuipa sieltä löytymään äänite sadusta, jota Mia puhui suomeksi :)
Museon lähellä on myös japanilainen puutarha minne lähdin haahuilemaan museon läpikotaisin tutkittuani. Ilma oli kyseisenä päivänä hieman viileä, joten en kauaa ehtinyt puutarhaa tutkiskella kun olikin jo pakko istahtaa kahvilaan kupposelle kuumaa kaakaota. Sain kuitenkin kierreltyä loppujen lopuksi lähes läpikotaisin koko puutarhan ja onnistuin saamaan muutaman kivan kuvan umesta ja tsubakista.
Siinä se päivä sitten vierähtikin ja pian lähdettiinkin paluumatkalle. Ikävä kyllä liikenne oli täysin ruuhkautunut jostain tuntemattomasta syystä (epäilimme onnettomuutta), emmekä ehtineet täysin sovittuun aikaan kotiin. Eipä sillä muuten olisi ollut väliä, mutta olimme menossa perinteiseen japanilaiseen ravintolaan juhlistamaan Mian siskon ja Markon siskon syntymäpäiviä... Pääsimme kuitenkin lopulta perille nauttimaan herkullisesta ruuasta. Siitä sitten myöhemmin lisää, sillä tarkoituksenani on tehdä erillinen ruoka postaus jossain välissä. Seuraavaan kertaan siis! Lisää kuvia kannattaa käydä tsekkaamassa: www.facebook.com/matsukazeblog
Mian mies Marko on töissä ethnologisessa museossa Osakassa ja pääsin hänen mukaansa museolle yhtenä päivänä! Minpaku (museon tuttavallisempi nimitys) sijaitsee tarkemmin sanottuna Suita-shi nimisessä osassa Osakaa ja kappas vain, mahdollinen tuleva vaihtoyliopisto on samaisella suunnalla :) En käynyt koulua vielä tarkastamassa, mutta ehkä sitten ensi keväänä...
Lähdimme siis autolla liikenteeseen aamulla ja vaikka matkaa oli vaivaiset 25 kilometriä, vei sen ajaminen tunnin verran. Kertoo siis vähän siitä liikenteestä ja sen erilaisuudesta. Saavuttuamme perille sain oman hienon kaulaan ripustettavan kulkukortin, millä pääsin kulkemaan "vapaasti" pitkin museota. Pikkasen oli sellainen VIP olo :D Aluksi pääsin hämmästelemään Markon työhuoneen järjestäytynyttä (?) kaaosta. Voi pojat kun siellä oli kirja jos toinenkin! Sain Markolta lahjoituksenakin kolme kirjaa, pari karttaa sun muuta kivaa. Hänellä kun taitaa olla pieni ongelma niiden kirjojen kanssa; ensi vuonna eläkkeelle joutuessaan (Japanissa eläkkeelle joutuu, ei pääse ;), kirjat pitäisi siirtää kyseisestä työhuoneesta pois. Ja mikäli Mian puheita on todeksi ottaminen, kirjoilla ei ole mitään asiaa kotiin, ihan jo tilan puutteen vuoksi.
Mistä tulikin mieleen, että eläkkeestä ja tilanpuutteesta voisi joskus kirjoittaa vähän syvemmin täällä.
Jokatapauksessa oli erittäin mielenkiintoista päästä seuraamaan paikan päällä kuinka uutta näyttely tehtiin ja mitä asioita pitää ottaa huomioon ym. Erityisen kivaa oli kuunnella työntekijöiden puhetta ja yrittää ymmärtää mahdollisimman paljon. Yhden vanhemman työmiehen Osakan murre oli niin hauskaa kuunneltavaa, että olisin voinut jäädä lumoutuneena hänen seuraansa koko päiväksi. Näin en kuitenkaan tehnyt, vaan sain Markolta oikein yksityiskierroksen museossa ennen kuin hän vetäytyi työhuoneeseensa työn tekoon.
![]() |
| Iiiiks, se on oni! Tälläiset onit on tarkoitettu poltettavaksi. Ihan oikeasti siis. |
![]() |
| Viittomia eri kielillä. Tällä laitteella pystyi vertailemaan, miten viittomat eroaa eri kielissä. |
Siinä se päivä sitten vierähtikin ja pian lähdettiinkin paluumatkalle. Ikävä kyllä liikenne oli täysin ruuhkautunut jostain tuntemattomasta syystä (epäilimme onnettomuutta), emmekä ehtineet täysin sovittuun aikaan kotiin. Eipä sillä muuten olisi ollut väliä, mutta olimme menossa perinteiseen japanilaiseen ravintolaan juhlistamaan Mian siskon ja Markon siskon syntymäpäiviä... Pääsimme kuitenkin lopulta perille nauttimaan herkullisesta ruuasta. Siitä sitten myöhemmin lisää, sillä tarkoituksenani on tehdä erillinen ruoka postaus jossain välissä. Seuraavaan kertaan siis! Lisää kuvia kannattaa käydä tsekkaamassa: www.facebook.com/matsukazeblog
![]() |
| Talvikukka tsubaki, mikä kuuluu teekasvien heimoon. Suomessa tämä tunnetaan nimellä kamelia. |
![]() |
| Luumunkukka eli ume. |
♥ Johanna ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



