Näytetään tekstit, joissa on tunniste anime. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anime. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. joulukuuta 2014

Valkyrie Crusade


Mainitsinkin tuossa jokunen postaus sitten hankkineeni uuden puhelimen ja sitä myötä uudet maalliset himot. Tällä hetkellä olen täysin koukussa Valkyrie Crusade nimiseen peliin, mikä on saatavilla Androidille ja Applelle.

Kyseessä on korttipohjainen taistelupeli, missä samalla rakennetaan omaa valtakuntaa. Homma toimii niin, että kortteja eli maideneita eli söpöjä tyttöjä keräillään ja niistä kootaan sekä hyökkäys että puolustusyksiköt. Niillä sitten edetään kartalla ja annetaan selkää muille söpöille tytsyille. Samalla rakennetaan valtakuntaa, jotta saadaan korteille joukkoja sekä muita hyödyllisiä asioita kuten enemmän kestävyyttä, taistelupojoja arkkinoitia vastaan yms.

Esimerkki yhdestä kortista.

Ykkös Attack Unit tällä hetkellä.
Kortit on todella upeita ja vaikka niissä onkin vain aikamoisia povipommeja niin nautin kovasti siitä kuinka hyvin ne on tehty ♥

Kartta jota pitkin edetään. Tällä hetkillä käynnissä on myös event kartta.
Olen aika paljon edennyt tällä hetkellä event karttaa, mutta kehitys on ollut sen verran hidasta että päävastukset verottavat joukkoja sen verran että olen siirtynyt kehittämään korttejani tavalliseen karttaan. Karttaa edetessä vastaan voi tulla uusia kortteja, muita esineitä tai resursseja joilla voi ostaa rakennuksia valtakuntaan tai joukkoja korteille. Resursseihin kuuluvat raha, eetteri ja rauta.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

One Ok Rock Tukholmassa ♫♪♫

Oi voi. Mä oon ihan myyty. One Ok Rock vaan rulaa ja kovaa.

Kerroin jo blogin alkuaikoina etten ole mikään musiikin ylin ystävä. Välillä tuntuu, että jotkut eivät voi elää ilman musiikkia ja ollaan napit korvilla koko ajan samalla kun itse ajan jopa 3 tunnin automatkoja täydellisessä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin tykästynyt hirmuisesti OOR:kiin ja vaikka en heitä kuuntelekaan 24/7 pidän itseäni ainakin jonkin tasoisena fanina.

Niinpä matkani suuntasi 10.12 kohti Tukholmaa yhdessä ystäväni J:n kanssa ja täytyy sanoa, että itse matka oli kuin suoraan Surkeiden sattumusten sarjasta!

Lähdimme matkaan Turusta Silja Galaxyllä ja eikös siinä matkalla ollut sitten kauhea myrsky. Tunnen oloni aina vähän heikoksi avomerellä, mutta tällä kertaa olo oli jo oikeasti todella huono kun laiva keikkui puolelta toiselle. Ei se keikunta nyt mitään hirveen hurjaa ollut, mutta tarpeeksi hurjaa laittaakseen minut pitkälleni sohvalle rukoilemaan, että saavuttaisiin pian Ruotsin saaristoihin.

Olo oli kuin Wolframilla konsanaan!
Loppujen lopuksi laiva sitten myöhästyikin 10 minuuttia (ainakin) ja meillä oli muutenkin jo vähän kiire... Eikä niin vähänkään, joten kiiruhdimme vauhdilla Gärdetin metroasemalle ja hyppäsimme metron kyytiin.

Vaan kuinka ollakaan... No se perhanan metro meni sitten rikki ja töksytti put-put vauhdilla eteenpäin. Päästiin jopa yksi asema eteenpäin ja matkaa hotellille ja keikka paikalle oli vielä vaikka kuinka paljon. Ei siinä auttanut muu kuin napata taksi, kun aikaa bussille ei ollut. Yksi ruotsalainen sanoi, että luultavasti maksaa n. 20€ hotellimme suuntaan, joten ajattelimme sen olevan ihan ok hinta kyseiselle matkalle.

Päästiin lopulta perille, mutta alkoi nousta kylmää hikeä otsalle sinä vaiheessa kun mittari alkoi raksuttaa yli 400 kruunussa mikä on jo yli 40€... Kun se taksi sitten viimein pysähtyi hotellin eteen ja vilkaisin sitä mittaria niin siitä oli jo leikki kaukana. Ensinnäkin hintaa matkalle tuli yli 70€ (taksimatka kesti 15 minuuttia) ja tarkka hinta kruunuissa oli 666.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ultimate father; ultimate decisions

Heipä hei taas kaikki. Hiljaisuudessa on taas hetki oltu, sillä kesälaiskuus on iskenyt vakavana päälle. Tarkoituksena on ollut jo monta päivää kirjoitella tänne vaikka mitä, mutta koskaan ei tunnu löytävän riittävästi voimia kirjoitella.

Eilen oli Japanissa kuitenkin isänpäivä (kuten monessa muussakin maassa), mikä sai sitten minut keräämään voimani. Huomasin yhden NTT DoCoMon äänestyksen, missä oli äänestetty kaikkien aikojen cooleinta isää animessa ja Dragon Ballin Goku oli vienyt äänestyksen voiton. Itse olisin äänestänyt ehdottomasti 4. sijalle yltänyttä Vegetaa. Vegeta vaan on kaikkien aikojen ultimate isä x)
Kuinka moni isä todella olisi valmis uhraamaan itsensä muijansa ja lapsensa vuoksi? No, ehkä useampi kuin uskonkaan, mutta minulle tuo Vegetan uhrautuminen vaan on jotenkin ultimate-isän merkki. Taustalla saattaa piillä kyllä jotain psykologistakin, kuka tietää.

Pakkohan tähän on linkittää kiteytys siitä kaikesta, mitä mainitsin tossa yläpuolella. Tää on vaan niin legenda.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Sadetta ja demoneita fantasiamaailmassa

Internet on täynnä blogeja, joissa käydään läpi kauden uusimmat animet jne. Itse en ole hetkeen kirjoitellut aiheesta mitään, sillä vaikka olenkin katsonut monia sarjoja niin en ole silti mikään asiantuntija. Mitä minä niistä sitten turhia alkaisin turisemaan? Katselen animea omaksi ilokseni aina silloin tällöin, enkä ole "suuntautunut" pelkästään animen ja mangan katseluun vaan nautin Japanista laajemmalla spektrillä kuten lukijat varmasti ovatkin huomanneet.

Tänään ajattelin kuitenkin lyhyesti kertoa kahdesta sarjasta mitä olen viime aikoina seurannut ja mitä mieltä olen niistä. Toinen on uudempi sarja ja toinen jo vähän vanhempi, mutta toivottavasti se ei haittaa! ^_^

それでも世界は美しい (Soredemo sekai wa utsukushii) The World Is Still Beautiful

Oh my!
Niin hassulta kuin se kuulostaakin niin törmäsin tähän Facebookissa. Kyllähän te tiedätte kuinka uutissyötteeseen tulee näitä sponsoroituja ehdotuksia sun muita? No siinä sitten oli kerran kuva tästä kyseisestä animesta, mikä kiinnitti huomioni. Kyseessä on siis uusi anime, mitä on tähän mennessä tullut vasta 6 jaksoa. Se pohjautuu samannimiseen mangaan, mikä on ilmestynyt vuodesta 2012 lähtien.

perjantai 30. elokuuta 2013

✩ Muutto tunnelmia ja japanin alkeita ✩

Muuttopuuhat alkavat olla ohitse ja kämppä näyttää pikkuhiljaa asuttavalta. Keittiö on ihanan tilava ja valoisa, joten ajattelin postata jossain vaiheessa lisää joitakin mukavia japanilaisia reseptejä. Postaukseni japanilaisesta juustokakusta sai valtavasti katsojia, mikä yllätti minut positiivisesti. Muutamat ovat jopa kokeilleet tehdä kakkua itse ja pitäneet siitä valtavasti :)

Olen myös yllättynyt siitä valtavasta mangakasasta minkä löysin varastosta! :D En tiedä mitä oikein teen niiden kanssa. Haluaisin ne joskus kivasti näytille, mutta tällä hetkellä se taitaa olla mahdotonta... Pieneen yksiöön kun ei paljon mitään kirjahyllyjä sun muita mahdu. Nopeasti laskettuna viisi isoa laatikollista mangaa odottaa pääsyä varastoon. Ihan itkettää viedä ne sinne piiloon, mutta minkäs teet.

Kansalaisopistojen vihkoset on myös postitettu! Raumalla on luvassa japanin alkeita torstai-iltaisin klo 17:30-19:00, 19.9 alkaen, ja Huittisissa japanin alkeet ovat keskiviikkoisin klo 17:30-19:00, 11.9 alkaen. Rauman kursseille ilmottautuminen alkaa internetin kautta ensi maanantaina (2.9) ja puhelimitse ensi tiistaina (3.9). Huittisten kurssille ilmottaudutaan saapumalla paikalle ensimmäiselle tunnille ja täyttämällä ilmottautumislomake. Huittisissa on luvassa myös Aasia-illat, joista voit lukea lisää täältä. Tervetuloa mukaan!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kesäkuulumisia ☆*・゜゚・*\(^O^)/*・゜゚・*☆

Aurinko paistaa ja vettä sataa. Sellainen se Suomen kesä taitaa todella olla. Ja sekin on pian ohi. Kysynpähän vain: mihin tämä aika tuntuu oikein katoavan? Ensin oli vappu, sitten juhannus ja kohta sataa jo lunta.

Tänään muistelin kaiholla viime vuotista Japanin reissua... Lämpö ja kosteus sen teki. Ja jälleen mietin, että siitäkin reissusta on jo kohta vuosi.

On sitä silti sattunut ja tapahtunutkin tässä kuluneen vuoden aikana. Ensimmäisenä mielessä on kuitenkin koulu, mikä alkaa elokuussa Raumalla. Kyllä, jostain aivan kummallisesta syystä pääsin opiskelemaan SAMK:iin. Mainitsin aikaisemmassa postauksessani kuinka olin päättänyt hakea kahteen eri tutkintoon Raumalla: International Business and Marketing Logistics- tutkintoon, sekä kansainväliseen kauppaan. Kävin tuolla IBML:n valintakokeissa, ja olin ihan varma että repuutin koko homman. En ollut valmistautunut mitenkään "matemaattis-loogisiin päättelytehtäviin" ja kaduin sitä syvästi nähdessäni koepaperin... En tiedä mitä taikoja siellä kokeessa tein, mutta alkukesästä sitten kuitenkin tupsahti hyväksymiskirje postiluukusta. Jätin menemättä kokonaan kansainvälisen kaupan valintakokeisiin, sillä totesin englanninkielisen tutkinnon vastaavan enemmän tarpeitani. Saa sitten nähdä kuinka käy.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt on pakko tunnustaa, että olen pettänyt Playstationin. Olen nimittäin viime aikoina pelannut Xbox 360:llä Haloa V:n kanssa. Miten olenkaan saattanut? Vannoutuneena Playstation pelaajana olen tarttunut Xboxin kapulaan ja antanut avaruusoliolle selkään jo ensimmäisen Halon verran. Nyt on Halo 2 menossa. Ei hemmetti. Päätin, että asialle on tehtävä jotakin ja päätin tunnustaa syntini täällä. Mutta on tuo kakkonenkin läpi pelattava kun kerran aloitettukin on. Ja kolmaskin on jo postissa tulossa >__<  Se siitä synninpäästöstä.

Elikkäs pelatessa on aikaa nyt vierähdellyt, mutta ehdinpähän katsoa tammikuun puolella (vihdoin ja viimein) Miyazakin Laputa - linna taivaalla- elokuvan (天空の城ラピュタ, tenkuu no shiro rapyuta). Kyseinen elokuva on jo pidempään kerännyt pölyä dvd-hyllyssä; minä kun en tunnu koskaan löytävän aikaa millekään ylimääräiselle. Jokatapauksessa kyseessä oli upea elokuva, enkä yhtään ihmettele että sitä pidetään usein Miyazakin kaikkien aikojen parhaimpana animaationa. Kyseessä on studio Ghiblin ensimmäinen elokuva ja huomaa kyllä, miten tuttuja elementtejä on siirtynyt muihinkin Ghiblin elokuviin :)

Pohdimme jälkikäteen V:n kanssa yhdessä syitä sille miksi elokuva oli meidän molempien mieleen, mutta emme keksineet mitään järkevää syytä. Moni voisi sanoa, että elokuva on samanlainen kuin kaikki muutkin Ghiblin elokuvat. Ja niinhän se onkin, mutta sitten taas toisaalta... Vaikea selittää. Elokuvan tunnelma vain oli niin mahtava, ettei sitä kykene sanoin edes kuvailemaan.

Laputan robotti oli niin symppis!
Joka tapauksessa, sain tammikuussa suoritettua myös toisen operaation, nimittäin Rurouni Kenshin- animen loppuun katsomisen! Sen lisäksi katsoin yhden elokuvan ja kaksi OVA:a ja voi luoja tuota toista OVA:a... Sellaista kyynel vuodatusta ei olla nähty sitten vuosikausiin, eikä tulla toivottavasti näkemään enää vuosikymmeniin. Ei herranen aika. Sille porulle ei ollut tulla loppua. Pelkäsin jo, että V:kin ajattelee tulleeni hulluksi. Tai siis, kuka nyt itkee melkein silmänsä päästä animen takia? Ja tämän ikäisenä? Onhan sitä tullut aikaisemmin itkeä tirautettua, mutta tämä meni jo kyllä yli ymmärryksen. Sain tästä kyseisestä OVA:sta sellaiset traumat, etten ole kyennyt katsomaan uusinta OVA:a ollenkaan :D

*Snif*
Meinasi tässä yksi päivä tulla ilonkyyneleetkin silmään kun sain opettajaltani tiedon, että olin päässyt kanjikokeen läpi ja vielä arvosanalla B! Pisteitä tuli 92/100 ja ilmeeni oli suurinpiirtein tätä luokkaa sähköpostiviestiä lukiessani: O__O. Ei ollut siis turhaa kolmen viikon palkaton vapaa, unettomat yöt ja kanjitäytteiset vuorokaudet. Ja sama ruljanssi taas keväällä! :D Tässä vaiheessa on pakko hehkuttaa, että vaikka työni ei ole mitään hehkeintä niin siellä ollaan kuitenkin tosi ymmärtäväisiä ja joustavia kaikin puolin. Ihanaa, että pystyy yhdistämään opiskelun ja työn niin ettei opiskelu kärsi!

Ja kuten jotkut ovat jo ehkä huomanneetkin, päivitin hieman blogin ulkoasua vaihtelun vuoksi. Kansikuvan otin Tokiossa käydessämme keisarillisilla puutarhoilla. Vihdoinkin sain mäntyjä näkyviin, mihin blogin nimikin viittaa :)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Mikäs tässä ollessa.

Ärsyttää koska en ole saanut kirjoitetuksi tänne mitään järkevää pitkään aikaan. Voisin perustella tätä kiireillä, mutta todellisuudessa aikaa on ollut - aiheita ei niinkään. Haluan pitää blogini aktiivisena, mutta tällä hetkellä se ei sitä kauheasti ole. Pahoittelut siitä.

Mazda RX-7 ♥
Mitä tulee animen saralle, niin olen saanut muutaman sarjan alta pois, joskin tilallekin on tullut muutama uusi... Aiemmassa kirjoituksessa mainitsemani Shinsekai yori, sekä Sukitte ii na yo. Lisäksi katselin Initial D Fifth Stagen ensimmäisen jakson, joka yllätti positiivisesti vaikka negatiivisiakin puolia löytyi. Plussaa oli ehdottomasti kokonaisvaltaisen tyylin säilyttäminen. Niin piirrustus- kuin ohjaustyylikin oli juuri sitä Initial D:tä mitä vanhatkin olivat. Mitä tulee taas Ryousuken hahmoon niin en voi olla ihmettelemättä miksi ihmeessä hänestä on tehty lähes tunnistamattoman näköinen verrattuna muihin hahmoihin. Lisäksi en voinut olla ihmettelemättä ensimmäisen jakson aihetta, joka oli enemmänkin fillerin tyylinen kuin kunnon jakso. Siinä mielessä huomaa, että animen kerronnassa on tapahtunut selkeää muutosta sitten neljännen kauden.

Koulu puolestaan rullaa tasaiseen tahtiin eteenpäin.
Kanjikoe on 13.12 ja olen alkanut valmistautua siihen jo pikkuhiljaa. Olen vihdoin löytänyt tehokkaan tavan opiskella niitä! Pyysin töistä kolme viikkoa palkatonta vapaata, jotta voin keskittyä täysillä lukemiseen. Vielä ensi viikko töitä ja sitten alkaa teho-opiskelu :) Oman opiskelun ohella olen avustanut J:tä lukemaan kokeisiin ja täytyy myöntää, että perusteiden kertaaminen ei ole koskaan pahitteeksi. Jotkut kielioppi asiat alkavat olla sellaisella tasolla, että niitä ei enää mieti, ja sitten niitä miettiessä alkaakin ongelmat :D

Apuvälineeni ^__^
Ai niin! Tuosta Sukitte ii na yo:sta vielä sen verran, että olen hieman hämilläni mangan ja animen erosta. Tarina on kyllä yllättävän sama ja etenee samaa tahtia kuin mangassa, mutta Kurosawa (miespäähenkilö) on kuin eri ihminen! Mangassa herra tiedostaa hyvin, että on suosittu, puhuu suoraan asiat ym. samanlaista. Tuntuu, että animesta on poistettu kaikki tuo. En tiedä miten selittäisin sen.

Otetaan pari esimerkkiä: Kurosawa ei anna mangassa eräälle tyttölle puhelinnumeroa, koska tyttö halusi että Kurosawa antaa numeronsa. Animessa hän puolestaan kommentoi, ettei vaihtanut numeroita koska hänen ei ole pakko niin tehdä. Mangassa Kurosawa kommentoi päähenkilötytön pikkareita, animessa ei. Mangassa näkyy melko intiimejä kohtauksia love hotelleissa, animessa ei.

Ensin ajattelin, että animen esitysaika on varmasti melko aikaisin, koska tällaiseen oltiin päädytty. Väärin ajateltu. Anime esitetään yhden aikaa yöllä. Liekö kyseessä tiukentuneet lait animen ja mangan suhteen, vai mikä? Anime toimii ilman noita edellä mainittuja, mutta en voi olla ajattelematta että Kurosawa on vähän väritön tällä hetkellä. Hänessä ei ole mitään erikoista tai kivaa mikä vetoaisi minuun.

Iiiiiiihana ♥

maanantai 1. lokakuuta 2012

Liian vähän aikaa animelle.

Oliskin näin leppoisaa...
Eilen olin repiä hiukset päästäni miettiessäni kuinka monta animea minulla on keskeneräisenä odottamassa vain katselua. Näiden keskeneräisten animeiden lisäksi on joukko animea, joita haluan katsoa heti kun aikaa vain löytyy. Siinä se ongelma vain piileekin. Sitä aikaa kun ei tunnu olleen lähiaikoina ollenkaan.

Keskiviikkoisin ja torstaisin olen koulussa toisella paikkakunnalla ja perjantaista tiistaihin olen lähes poikkeuksetta töissä. Pakollisiin juttuihin kuuluu myös nukkuminen, syöminen ja läksyjen teko. (Ja läksyjen tekemisen sijaan kirjoitan tietenkin tätä bloggausta). Katson joka päivä animea vähän, mutta tällä hetkellä se ei vain riitä. Itkupotkuraivari.

Laskin eilen, että minulla on vähintään 12 animen katselu kesken. Yleensä minulla on periaate, etten katso kuin yhtä animea kerralla. Missä meni vikaan? Voisin syyttää talouden toista osapuolta, sillä katsomme yhdessä tiettyjä sarjoja, mutta se ei silti kokonaan selitä tätä älytöntä sekamelskaa. Onneksi tilanne parani tänään yhden animen verran, sillä sain katsottua kaikki tähän mennessä ilmestyneet jaksot. Hip hei huraa!

Keskeneräisiin sarjoihin kuuluvat:

- Hakuouki Reimeiroku (Pakko se on katsoa, kun katsoin aikaisemmatkin jaksot.)
- Airgear (Must see, koska olen Tenjô Tengenkin katsonut.)
- Peacemaker (V pisti tämän pyörimään joku päivä, ja vaikutti ihan hauskalta sarjalta. Shinsengumi!)
- Beelzebub (V:n kanssa tätäkin katsonut. Hauska, mutta toistaa itseään turhan paljon :/ )
- Poyopoyo kansatsu nikki (Kissoja! ♥)
- Ano natsu de matteru (Ei vaikuttanut miltään kovin erikoiselta, mutta haluan katsoa silti loppuun.)
- Kaichou wa maid-sama (Olen lukenut mangaa, joten...)
- Zoku natsume yuujinchou (Katsoin ekan kauden, niin pakko se toinenkin on vilkaista.)
- Recorder to Randsell (Lyhyet jaksot ja ihan hauska aihe.)
- Rurouni Kenshin (Tämä menee jo yleissivistyksen puolelle!)
- Binbou gami ga! (Vaikutti ihan hauskalta.)

Jep, siinä niitä piisaa. Poyon ja Recorder to Randsellin aion hoitaa ensi perjaintaina pois alta, mutta muista en sitten vielä tiedä. Luultavasti lähden purkamaan listaa jaksojen määrän perusteella, eli lyhyemmästä sarjasta pidempään. Toivotaan, että selviän näin tästä eteenpäin. Sitten kun nämä on selvitetty, voinkin alkaa katsomaan mm. Sukitte ii na yo! ja Shin sekai yori:a, jotka edustavat uudempaa animea. Sukittea olen lukenut mangana, ja Shin sekai yori:n preview vaikutti puolestaan mielenkiintoiselta. :)

Sarja, joka jäi tästä listasta pois on muuten Joshiraku. (Sain tästä siis katsottua kaikki ilmestyneet jaksot). Kyseessä on komedia viidestä rakugo- tytöstä ja heidän jokapäiväisistä jutuistaan. Ihastuin sarjaan, koska tytöt keskustelevat hyvin erilaisista asioista, ja näistä keskusteluista huokuu japanilaisuus. Sen lisäksi saan kylmiä väreitä aina tyttöjen käydessä paikoissa, joissa kävin Japanin reissulla :D Kukuru on muuten aivan paras! ♥ Ja loppuvideo ihanan energinen!

Joshiraku:n tytöt. Kukuru on tuo mustahiuksinen.
Woaah, tulipas tästä tunnepitoinen bloggaus! Välillä on kuitenkin kiva kirjoittaa näinkin. Nyt läksyjen tekoon---> またね~

maanantai 17. syyskuuta 2012

新撰組- shogunille uskollinen poliisijoukko.

Viime aikoina olen katsonut paljon elokuvia ja animea, jotka sijoittuvat Edo- kauden loppuun ja Meiji- kauden alkuun. Tälläisiä ovat mm. Rurouni Kenshin- elokuva ja anime, sekä Hakuouki. Hakuoukin katselemisen aloitin jo ennen Japanin matkaani, kun taas Rurouni tuli kehiin vähän myöhemmin. Yhteistä näille sarjoille aikakauden lisäksi on Shinsengumi (新撰組), josta ajattelin kertoa tässä bloggauksessa Hakuoukin ohessa.

Vasemmalta oikealle: Hijikata Toshizô, Okita Soji ja Saitô Hajime animessa Hakuouki.

Hakuouki ei ollut todellakaan paras anime mitä olen katsonut. Sarjaa on vaikea verrata muihin, sillä en ole kauheasti tämän genren animea katsonut. Voisin kuitenkin sanoa, että historiallisena, että mieshaaremina anime oli ihan hyvä. Mitä puolestaan tulee yliluonnollisiin puoliin, niin niitä ei välttämättä olisi edes tarvittu. Ehdin katsoa Hakuoukin ensimmäisen tuotantokauden melkein kokonaan ennen Japanin matkaani, ja ehdin saada melko hyvän käsityksen Shinsengumista. Hakuoukissa Shinsengumi on nimittäin keskeisessä roolissa.

Shinsengumi syntyi Bakumatsu- kaudella (1853-1868) kolmentoista miehen erotessa Rôshigumista, ryhmästä, jonka johtaja kääntyi shogunia vastaan. Shinsengumi jäi uskollisena shogunille Kiotoon, ja alkoi shogunin määräyksestä valvoa Kioton katuja. Matsudaira Katamori, Kioton suojelijaksi nimitetty daimyô nimitti Shinsengumille kolme komentajaa: Kondô Isamin, joka johti Shieikan- ryhmittymää (Hakuouki kertoo tästä ryhmittymästä), Serizawa Kamon, joka johti Mito- ryhmittymää, sekä Niimi Nishikin, Mito- ryhmittymän jäsenen, joka oli vain nimellinen komentaja. Kondô ja Serizawa olivat vihamiehiä, ja Kondô saikin tilaisuuden pyyhkäistä Serizawan pois tieltään tämän jäädessä kiinni rahan kiristämisestä. Tämän jälkeen Kondôlla, ja hänen oikealla kädellänsä varakomentaja Hijikata Toshizôlla oli kaikki valta Shinsengumissa.

Shinsengumin lippu, jonka kiinalainen merkki tarkoittaa "vilpittömyyttä".

Hakuouki pyörii siis Shiekan- ryhmittymän ympärillä, ja etenee melko verkkaisesti eteenpäin. Päähenkilötyttö tutustuu Shinsengumin tärkeimpiin jäseniin, ja ihastuukin yhteen heistä (surprise). Hakuouki on siis alunperin Otome- peli, eli naisille suunnattu peli, jossa yhtenä tarkoituksena on luoda romanttinen suhde yhteen mieshahmoista. Näitä mieshahmoja tietenkin Shinsengumissa riittää, joten ei ole yllätys sinänsä, että Shinsengumi on valittu tälläisen genren tapahtumaympäristöksi. Mitä tulee itse mieshahmoihin, niin lähes kaikki animessa nähdyt Shinsengumin jäsenet perustuvat todellisiin henkilöihin. Tälläisiä on mm. Okita Sôji, Saitô Hajime, Todô Heisuke ja Nagakura Shinpachi.

Shinsengumi tuli vastaan myös Rurouni Kenshin- elokuvaa katsoessa, ja oli hyödyllistä tietää Shinsengumista etukäteen jo jotain, sillä elokuvassa ei tietenkään selitetty mikä Shinsengumi on, sillä sehän on selvää jokaiselle japanilaiselle. Länsimaalainen saattaa kuitenkin mennä hämilleen, kun alun taistelussa Shinsengumin vaatteissa miekkaillut mies tulee myöhemmin vastaan poliisina. Boshin sodan loppuessa ja siirryttäessä Meiji- kaudelle Shinsengumi jäi historiaan, mutta oli hyvinkin mahdollista, että osa vanhoista jäsenistä toimi Meiji- kauden alun poliisivoimissa; olihan kuitenkin Shinsengumikin ollut jo eräänlainen poliisijoukko.

Kahdenlaisia Shinsengumi haoreita, joista vasemmanpuoleinen on tunnetuin.

Shinsengumit oli helppo tunnistaa heidän vaatteistaan ja "logostaan". Haorit olivat vaaleansiniset, joiden hihoissa oli vaaleat kolmionmuotoiset juovat. Tämä malli sai vaikutteita tarinasta "47 rouninia", joka on erittäin tunnettu samuraitarina Japanissa. Shinsengumin "logo" puolestaan oli kiinalainen merkki 誠 (makoto), joka tarkoittaa "vilpittömyyttä". Shinsengumeilla olikin todella tarkkoja sääntöjä, joita kaikkien jäsenten oletettiin noudattavan. Jokaisen oletettiin harjoittelevan kenjutsua (perinteistä japanilaista miekankäyttötaitoa), jujûtsua (perinteistä japanilaista aseetonta tai pieniä aseita hyödyntävää lähikamppailua), sôjutsua (perinteistä japanilaista taistelua keihään kanssa), ampumista ja ratsastusta, sekä tutustuvan kirjallisuuteen. Seppukulla rangaistavia sääntöjen rikkomisia oli mm.:

- Bushidon (samuraikoodin) rikkominen
- Shinsengumista eroaminen
- Rahan hankkiminen omaan tarkoitukseen
- Oikeudenkäyntiin osallistuminen
- Taistelu henkilökohtaisista syistä

Sääntöjen tiukkuuden oletetaan johtuvan Kondôn ja Hijikatan talonpoikaistaustoista. Shinsengumi oli aikansa ensimmäinen ryhmittymä, joka salli jäseniä muistakin yhteiskuntaluokista kuin soturiluokasta. Kondôn ja Hijikatan oletetaan pyrkineen saamaan Shinsengumille uskottavuutta samuraiyhteiskunnassa näillä tiukoilla säännöillä. Toki tarkoituksena oli pitää myös sadat soturit kurissa suurta muutosta käyvässä yhteiskunnassa.

Lyhyesti voidaan siis sanoa, että Shinsengumi oli aikansa poliisijoukko, joka oli uskollinen shogunille, ja yritti loppuun asti taistella imperialisteja vastaan. Shinsengumi halusi imperialistien tavoin länsimaalaiset pois Japanista, mutta tuki shogunia loppuun asti siinä uskossa, että shogun ajaisi länsimaalaiset pois heti kun mahdollista. He tajusivat liian myöhään, että miekkojen aika oli mennyttä, ja tämä johti lopulta heidän häviöönsä Boshin sodassa (Samuraihallitus vs. Meiji- hallitus).

Real life Hijikata Toshizô

Hakuoukin toinen kausi päättyy Boshin sodan viimeiseen taisteluun Hakodatessa. Animessa tapahtuneet tapahtumat pitivät pääpiirteittäin paikkansa, vaikka esimerkiksi Heisuken kohtalo oli erilainen kuin todellisessa elämässä, missä hänet tappoi uusi Shinsengumin jäsen. Samoin Keisuken (Hakuoukissa Sannan) kohtalo oli hieman erilainen. Mikäli siis haluaa säilyttää "jännityksen" tarinan etenemisestä, ei kannata turhan tarkkaan tutkia Shinsengumin historiaa. Itse yritin kirjoittaa tässä bloggauksessa Shinsengumista paljastamatta kuitenkaan liikaa Hakuoukin tapahtumista. Shinsengumin historia on todella mielenkiintoinen, ja siitä riittäisi kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon. Mielestäni tämä joukko on hyvä tietää, sillä se esiintyy todella paljon elokuvissa ja populaarikulttuurissa. Ja olen huomannut viime aikoina miten elokuvat ja jotkut animet aukeavat aivan eri tavalla kun ymmärtää hieman taustoja; mitä on tapahtunut, milloin ja missä. Myös se, että tietää missä päin Japania ihmiset ovat milloinkin, voi auttaa ymmärtämään monia pieniä yksityiskohtia.

Lopuksi on pakko vielä mainita, että yksi Boshin sodan taisteluista käytiin Uenossa Kan'ei-ji- temppelin alueella. Temppeli tuhoutui tuolloin melkein kokonaan, mutta jäljelle jäi viisikerroksinen pagoda, joka seisoo tällä hetkellä Uenon puistossa, tarkemmin sanottuna Ueno Zoon alueella. Olen aikaisemminkin blogannut paikasta, sillä satuin näkemään tuon jäljelle jääneen pagodan käydessäni viime kuussa Uenon eläintarhassa. ^_^ Shinsengumi ei kyllä ollut osallinen tässä taistelussa, vaan Shôgitai, joka hävisi imperialisteille yhdessä päivässä.

Uenon taistelu
 Lähteenä käytin 'The Samurai Archives SamuraiWiki' sivustoa, sekä 'ShinsengumiHQ' sivustoa.

perjantai 7. syyskuuta 2012

「お忘れ物でござる」

29.8. päivät Japanissa olivat vähissä, ja mieli sen takia hieman painuksissa. Kuukausi meni tajutonta vauhtia, mutta olimme ehtineet hyvin kiertää haluamme paikat. Tarkoituksenamme oli jo pidemmän aikaa ollut mennä Harajukuun uudelleen, sillä meillä oli muutamia tavaroita, jotka halusimme ostaa. Niinpä siis suuntima Harajukuun Takeshitadoorille. Sitä ennen minä ja Päivi suuntasimme kuitenkin Shibuyaan. Tarkoituksenamme oli ostaa elokuvaliput 25.8 ilmestyneeseen Rurouni Kenshin- elokuvaan, ja saimmekin liput helposti. Varasimme liput kello neljän näytökseen, jonka jälkeen lähdimme etsimään Maijua Harajukusta.

Päästyämme Harajukuun, ja löydettyämme Maijun kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa, ja voi jestas sitä tuijotuksen määrää mitä sain siellä kestää! Tarjoilija ja kokki tuijottelivat vuorotellen minua, ja tunsin oloni hieman epämukavaksi. Joo, en ole mikään suosittu japanilaisten keskuudessa, mutta intialaiset eivät tuntuneet tarpeekseen saavan :D Sääli sinänsä, ettei minuun iske oikein intilaismiehet >__< Mitä tulee ruokaan, niin se oli oikein hyvää, vaikkakin tulista. Curryannokseen sai valita riisin tai nan- leivän, ja me kaikki valitsimme leivän, mikä oli vasta paistettu ja todella herkullista. Maha tuli täyteen, ja saatoimme jatkaa matkaa. Tällä kertaa tiemme erkanivat, sillä kaikilla oli hieman erilaiset mieltymykset, ja totesimme, että on helpomaa kiertää paikkoja omassa rauhassa. Sovin tapaavani Päivin kanssa Takeshitadoorin alkupäässä kolmen jälkeen, josta sitten lähtisimme Shibuyaan elokuviin.

Kiertelin paljon koruliikkeitä, sillä halusin paljon erikoisia korvakoruja mukaani. Löysinkin muutamat ihan kivat, ja lopuksi löytyi myös uusi kukkaro, jota olin toivonut :) Kolmen jälkeen lähdimme Shibuyaan, ja saavuimme elokuvateatterille melko ajoissa. Ostimme hieman melonisoodaa ja karamellipopcornia, ja menimme valitsemillemme paikoille. Paikat osottautuivat ihan hyviksi, mutta ensimmäinen asia mikä salissa pisti silmään oli sen tasaisuus. Suomessa elokuvateattereissa penkit nousevat tasaisesti ylöspäin, niin että seläntakana istuvat olevat henkilöt istuvat hieman korkeammalla. Ainakaan tässä elokuvateatterissa niin ei ollut, vaan sali oli todella tasainen. Tämä oli siinä mielessä harmillista, että salin täyttyessä eteemme tulleista pojista toinen peitti screeniä niin, ettei Päivi nähnyt kunnolla. Onneksi kuitenkin vain vähän, eikä tuo ilmeisesti katselunautintoa paljon pilannut.

Sali oli myös yllättävän pieni, eikä porukkaa ollut paljon. Naisia oli melko paljon, mikä tosin johtui siitä, että keskiviikko on Japanissa naistenpäivä elokuvateattereissa. Tämä tarkoittaa sitä, että liput maksavat vain 1000 jeniä naisille, vaikka ne normaalisti maksavat 1500-1800 jeniä. Miehille ei ole vastaavaa päivää ollenkaan, joten kerrankin voi oikeasti iloita olevansa ♀.

En ollut katsonut Rurouni Kenshiniä animena ennen elokuvaan menoa, mutta tiesin kyllä mitä sarjassa suunninpiirtein tapahtuu. Mielestäni oli hauskaa mennä kerrankin katsomaan elokuva ensin. Odotellessamme elokuvan alkua salissa soi rokahtava musiikki, jonka oletimme olevan elokuvan loppumusiikki tms. Musiikissa oli mielestäni hyvä meininki, vaikka sanoja ei ollutkaan. Sitten alkoivatkin jo pyöriä trailerit (ja huomasin, että Dragon Ballista on tulossa uusi animaatioelokuva! :O) Lopulta elokuva alkoi, ja loppu onkin sitten historiaa.


Olin aivan myyty. Alkuperäistä sarjaa kunnolla tuntematta pystyin silti nauttimaan elokuvasta täysin rinnoin. Asia erikseen oli se, ettei elokuvassa ollut tekstityksiä. Pysyin kuitenkin kärryillä koko elokuvan ajan, mitä nyt jotkut pitkät puhekohdat menivät hieman ohi. Se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, sillä suurinosa keskusteluista oli helposti ymmärrettävissä, ja onhan elokuvaa katsellessa melko helppo päätellä mitä oikein tapahtuu.

Kenshiniä näytteli Takeru Satou, joka on näytellyt useammassakin doramassa ja elokuvassa, ja hän veti roolinsa kyllä aivan loistavasti. En ole aikaisemmin hänen roolisuorituksiaan nähnyt, mutta Kenshininä hän oli kyllä ihastuttava. Muutkin näyttelijät olivat kyllä hyviä, ja elokuva oli ohjaukseltaankin mahtava. Taistelukohtaukset olivat mukaansa tempaavia, ja rauhalliset kohtaukset lumoavan kauniita. Erityisen paljon kiinnitin huomiota musiikkiin. Lopun taistelukohtauksissa soinut musiikki oli jotain aivan käsittämätöntä. Se oli niin hyvä, ja yhdistettynä taisteluun... Sanoin kuvaamatonta. Elokuvaa ajatellessa tuntuu positiiviset adjektiivit loppuvan kesken. :D

Elokuvasta näki selkeästi, että se oli tehty animesta, mutta ylilyötyjä tehosteita ei kuitenkaan näkynyt. Tietyt yksityiskohdat, ja kuvakulmat korostivat animesta tuttuja asioita, joita oli mm. Kenshinin miekan käyttö, ja itse miekka, sekä tietyt hiustyylit. Näin myöhemmin hieman animea katsottuani en koe, että elokuva olisi ollenkaan huonompi, vaan pikemminkin hieno esimerkki, kuinka animesarjoista voidaan tehdä myös hyviä elokuvasovituksia. Erikseen pitää vielä mainita Kenshinin puhetyyli, mikä oli tyypillistä samuraiden käyttämää japania. Näin japanin kielen opiskelijana tälläisiin kiinnitti paljon huomiota. Kenshinin puheesta mieleen jäi erityisesti degozaru- pääte, sekä kiitoksena käytetty katajikenai.

Elokuva loppui, ja elokuvanautintoni sai mahtavan päätöksen; lopputekstien lipuessa kankaalle yksikään ei tehnyt elettäkään poistuakseen salista. Ällistyneenä istuin nauliintuneena penkissä, ja katselin lopputekstejä. Ovet aukaistiin vasta tekstien mentyä, eikä valoja laitettu päälle missään vaiheessa. Suomessa suurinosa olisi lähtenyt aikoja sitten jo kotiin, mikä on aina todella ärsyttävää. Lopputekstit on mielestäni kiva katsoa, ja mielestäni jonkinlainen kohtelias ele myös elokuvan tekijöitä kohtaan. Ei niitä tekstejä sinne huvinvuoksi loppuun tungeta. Joissakin paikoissa olen Suomessa törmännyt myös siihen, että lopputekstejä ei edes näytetä! Joten kyllä, olin todella iloinen voidessani huoletta istua ja nauttia elokuvasta loppuun asti.

Lopuksi elokuvan traileri, missä soi ONE OK ROCK "The Beginning" (kyseessä on siis se biisi, mikä soi mm. elokuvaa odotellessa, sekä lopputekstien ajan), ja tuo ylistämäni taistelukohtauksissa esiintyvä musiikki.


P.S
Otsikon lausahdus viittaa yhteen hienoon kohtaukseen, missä Kenshin palauttaa erään esineen Kaorulle sanoen: "owasuremono degozaru", eli karkeasti käännettynä "unohtamasi esine/asia".

lauantai 11. elokuuta 2012

Keisarin ns. puutarhat...

Laiska kun olen, en ole saanut mitään kirjoitetuksi pariin päivään. Toisaalta ihan hyvä, sillä tuntuu että olen viime aikoina työstänyt romaania joka ilta. Viime päivinä ei ole tapahtunut mitään kovin suurta, joten ajattelin tiivistää tähän bloggaukseen parin päivän tapahtumia.

Edellispäivänä pidimme jälleen vähän rauhallisemman päivän, ja päätimme lähteä tutkimaan vähän kotiasemamme toista puolta, joka on jäänyt vaille huomiota tähän asti. Ei siellä mitään kovin erikoista kyllä ollut; muutama ruokapaikka (joista yhdessä tilasin epähuomiossa jonkinlaisen maksasalaatin...), hyttysiä kuhiseva muistopuutarha ja paloasema. Paras löytö kuitenkin oli vähän isompi Life Supermarket, mistä sitten lopuksi kävimme ostamassa ruokaa, ja palasimme guest houselle. Paluumatkalla bongasimme vielä yhden ruokakaupan, joten ei täällä nälkään ainakaan kuolla.

Joku muistopuutarha, josta paettiin nopeesti hyttysiä karkuun :D
Samana iltana lähdin vielä yksin liikenteeseen tutkimaan Book Offin mangatarjontaa. Yksin sen takia, että saatan jumittua hyllyjen eteen pitkäksikin aikaa. Kyllä siellä aikaa sitten menikin kepeästi se pari tuntia... En ollut ainut, joka oli päättänyt kyseiseen liikkeeseen mennä. Hyllyjen edustat olivat täynnä ihmisiä, jotka lukivat seisten mangaa. Änkesin itseäni sinne sitten joukkoon, ja kyllä sieltä kummasti sitten tilaa tuntui minullekin löytyvän. Mielenkiintoista, joskin myös hieman hämäävää oli huomata vieressä seisovan tytön (enintään yläasteikäinen) lukevan melko... öh, K-18 juttua sisältävää mangaa muitten keskellä. Eikä nämä mangat siis olleet missään K-18 alueella, vaan siinä ihan kaikkien luettavana, sekasin muitten mangojen keskellä.

Lopulta mukaani tarttuikin aimo kasa mangaa, enkä maksanut kuin 1065 jeniä (vähän päälle 10€) kuudesta mangasta :) Löysimme aikaisemmin toisenkin kirjakaupan missä oli halvalla mangaa, mutta en jaksanut kyseiseen kauppaan enää lähteä Book Offin jälkeen. Suunnitteilla on mennä tutkimaan tämä toinen kauppa joku toinen päivä. Täällä muutenkin tuntuu olevan näitä käytettyjen kirjojen- kauppoja joka kulmalla, mikä on tietysti minun kannaltani hieno juttu. Kunhan löytäisin aikaa käydä kaikissa näissä kaupoissa.

Palattuani sitten guest houselle, avasimme television ja totesimme, että sieltähän tulee Inuyashaa! Emme tosin ehtineet katsella kuin ehkä viiden minuutin ajan, kun se sitten jo loppui, mutta sen jälkeen tulikin (ilmeisesti) Naruton uusin jakso. Katselin sitä siinä sitten hiukan, vaikka kyseistä sarjaa en koskaan ole seurannutkaan. 

Meidän ihana pikkutelkkari, ja Inuyasha ♥
Eilen puolestaan suuntasimme Tokioon (kaupunginosaan siis), tavoitteena nähdä Keisarin palatsin puutarhat. Kävelimme toooooodella kauan ja pitkän matkaa ennen kuin tajusimme, ettemme pääse puutarhaan, sillä se on suljettuna maanantaisin ja perjantaisin. Lievästi, eikä välttämättä niin lievästikään kettuuntuneina menimme lähimpään Starbucksiin istumaan ja juomaan kylmää juotavaa, sillä niin outoa kuin se olikin, emme nähneet koko päivän aikana missään juoma-automaatteja! Niitä kun on täälläpäin maailmaa joka kulmalla, mutta ei ilmeisesti Tokion kaupunginosassa. Muutenkin koko paikka, lukuunottamatta pilvenpiirtäjiä, oli aika mälsä paikka. Tarkoituksena olisi tehdä comeback ensi viikolla, koska haluamme todella nähdä nämä kuuluisat puutarhat.



Lähdimme sitten kotia kohti, mutta jäimme hetkeksi Shibuyaan kiertelemään ja katselemaan maailman menoa. Ensimmäiseksi suuntasimme siihen legendaariseen Starbucksiin Shibuya Crossingin vieressä, ja saimme jopa yhden penkin aivan ikkunan vierestä. Siitä sitten hämmästelimme Crossingissa virtaavan väen määrää, ja katselimme kun joistain malleista räpsittiin kuvia ihmisten seassa. Mielenkiintoiseksi tapahtumat menivät kuitenkin, kun huomasin tien toisella puolella jotain vähintäänkin outoa.


Kyllä vain, siellähän tönöttää joku mies, haarat levällään. Hetken sitten naureskelimme tälle tyypille, ja jatkoimme jutustelua juomien ohella. Kunnes!

There he is again!
 Mitä ihmettä? Nyt kyseinen mies oli aivan Starbucksin edessä, samaisessa asennossa. Ja siinä tuo mies myös nökötti vartin verran. Ihmisten reaktioita oli aivan hykerryttävän huvittavaa seurata. Aluksi ihmiset kulkivat vain ohi, katsellen hieman oudoksuvasti kyseistä miestä. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat kuitenkin pysähdellä, ja ottaa kuvia tästä oudosta miekkosesta. Mallipojat pääsivät lopulta vauhtiin kun he päättivät mennä herran taakse matkien tämän asentoa, ja lopulta tiellä olikin aikamoinen jono porukkaa, haarat levällään. :D


En tiedä mistä oli kyse, mutta lopulta mies vain käveli tiehensä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Saimme kyllä maittavat naurut, emmekä olleet ainoita. Jossakin vaiheessa olin varma, että koko Starbucksin ikkunapöydissä istuva porukka tutisi naurusta.

Kokeilimme muuten Shibuyassa myös ensimmäistä kertaa kaiten sushia! Kaiten sushissahan on siis kyse siitä, että sushit ovat erivärisillä lautasilla, ja nämä lautaset sitten ovat hihnalla, joka pyörii ympyrää. Ruokailijat istuvat pöydissä hihnan äärellä, ja ottavat sitten hihnalta mieleisensä annoksen sushia. Hinnoittelu tapahtuu lautasten värin mukaan, mikä vaihtelee ravintoloittain. Itse söin neljä annosta halvimmilta lautasilta, joiden hinta oli 105 jeniä/lautanen. Ensimmäinen sushi ei ollut erikoisen hyvää, mutta seuraavat maistuivat kyllä. Yhdessä annoksessa oli lohta, toisessa katkarapua... Kolmatta en valitettavasti muista :D Halpaa huviahan tuo ei missään tapauksessa ole, mutta pakkohan sitä oli testata. Paikka oli myös melko pieni, joten ajattelimme etsiä vähän isomman paikan vielä, ja testata millaista sushia sieltä sitten saa.

Eilen oli kyllä loppujenlopuksi ihan mielenkiintoinen päivä, mutta myös jokseenkin epäonnistunut siinä vaiheessa, kun onnistuin kaatamaan Maijun teet kahden uuden mangapokkarin, ja tatamimaton päälle >__<" Onneksi pokkarit ovat vielä lukukelpoisia, eikä tatamikaan pahasti kärsinyt. Muutenkin eilinen oli jotenkin epäonninen päivä. Toivotaan että tästä päivästä tulee parempi. Tarkoituksena olisi suunnata Odaibaan katselemaan ilotulituksia ^__^

tiistai 7. elokuuta 2012

Minun taivaani: 秋葉原

Heräsimme tänään jälleen melko myöhään, ja pääsimme matkaan joskus kahden aikoihin. Poikkesimme syömässä Coco Ichibanya Curry House- nimisessä ravintolassa herkullista curryä. Itse otin annoksen missä oli possunlihaa, ja se oli erittäin herkullista! Tulisuusaste oli normaali, mutta seuraavalla kerralla taidan silti ottaa vielä vähemmän tulisen... Mausteisen ruuan ystävälle paikka on kyllä loistava, ja itse tulisuutta pystyy valitsemaan numeroasteikolla. Normaali oli muistaakseni 2, ja Maiju uskaltautui maistamaan 4:sta. Taisi olla jonkin verran tulista, kun vettäkin hieman silmistä tuli :D Ainakin oli hyvää, kuulemma.

豚しゃぶカレー (butashabu karee)
Sitten pääsimme lähtemään taivaaseen, joka tunnetaan nimellä Akihabara. Akihabarahan on tunnettu parhaiten "elektroniikka kaupunkina", ja sitä se tosiaan oli. Mitä ikinä sähköön liittyvää tarvitsetkaan, voit olla varma että se löytyy kyseisestä kaupunginosasta. Elektroniikan lisäksi paikka on tunnettu animen ja mangan ystävien paratiisina, sillä paikka on täynnä animea, mangaa sekä pelejä myyviä liikkeitä. Itse jumitin useammassakin liikkeessä hyvän aikaa, ja se tuntui myös kukkarossa. Mukaan lähti kasa mangaa (14kpl School Rumble setti ym. mukavaa), vähän tuliaisia, ja ihana pikkukukkaro kolikoille. Vertailin myös Final Fantasy XIII-2 hintoja eri liikkeissä, ja halvimman käytetyn pelin hinta oli 2280 jeniä. Peli on pakko saada, ja aionkin palata tutkimaan hintoja vielä tarkemmin lähiaikoina.



Akihabara on kyllä selkeästi suunnattu pojille, mutta kyllä sieltä tytöillekin kaikkea hienoa löytyy. Pitää vain rohkeasti ängetä sinne poikien (ja epämääräisten tyttöanime/manga tuotteiden) joukkoon, ja etsiä tuotteita tytöille. Lähes kaikista liikkeistä löytyi jotain mielenkiintoista jostakin kulmasta. Ärsyttävintä puolestaan oli se, että mitä hienoimpia kännykkäkuoria tuntuu löytyvän vain Iphonelle, tai Galaxy S:lle, mutta ei ollenkaan muille kännyköille! Onneksi kaiken maailman kännykkäkoristeita on sitten vaikka muille jakaa.

Koko päivämme meni siis Akihabaraa kierrellessä. Monenlaisia liikkeitä tuli käytyä läpi, ja "eksyimme" jälleen purikuraan... Tuli muuten oikein hauskoja kuvia! Pelihalleja oli paljon, ja ne olivat aika isoja. Halleissa oli monta kerrosta, ja joka kerroksessa hieman erilaisia pelejä. Karaokepaikkoja oli, herkullisen näköisiä ruokapaikkoja... Harmitti hieman ettei ollut nälkä curryannoksen jäljiltä. Kaikista hassuin asia mitä tänään tapahtui, tapahtui ensimmäisessä liikkeessä johon menimme Akihabarassa. Tutkimme älyttömän söpöjä kissakukkaroita ym. ja totesin melko kovaan ääneen suomeksi: Vitsi, tää sopis mulle niin hyvin! Viereen hivuttautunut länsimaalainen jätkä totesi suomeksi: Joo, niin sopiskin, ja livahti karkuun hihitellen ystävänsä kanssa kuin pikkutytöt konsanaan :D Ei siinä mitään, täytyy myöntää pojat, että saitte hetkeksi meikäläisen hämilleen. Sitä ei keskellä Akihabaraa/Tokiota oleta kenenkään ympärillä puhuvan suomea.

Eikä karkuun olisi tarvinnut lähteä, ei me teitä syöty oltais.

maanantai 6. elokuuta 2012

Matka Totoron ja kumppaneiden luo.

Tänään vuorossa oli reissu Ghibli- museoon. Siispä suuntasimme Yamanote- linjan kautta Chuo-linjalle, ja siitä Mitakan asemalle, josta oli sitten 1,2 kilometrin kävelymatka museolle. Matka taittui "joen" vartta pitkin, vaikka mielestäni kyseinen joki muistutti enemmänkin pientä puroa. Matkalla näkyi myös hauskoja Totoro- kylttejä, joista meidän oli ihan pakko kaikkien saada kuva.

Saapuessamme museolle, meitä vastassa oli heti valtava Totoro ikkunan takana. Koska tiesimme ettei sisällä saa valokuvata, nappasimme ulkona riittävästi kuvia muistoksi. Museoon pitää siis varata liput etukäteen, ja meidän liput oli varattu 6.8 klo 14:00 alkaviksi. Pääsimme sisään jonottamatta juuri ennen kuin bussi toi täyden lastillisen muita museoon haluavia.



Olin kuullut museon olevan pieni, ja sitä se myös oli. Meillä ei kauaa mennyt kiertäessä koko paikan läpi. Ihmisiä oli tungokseksi asti, ja ahtaanpaikankammoisille en paikkaa suosittele missään nimessä. Ghibli- elokuvien faneille paikka oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen. Yhdessä huoneessa oli mm. hassu pyörivä laite, missä oli erilaisia Ghibli- hahmoja eri asennoissa. Kun laite alkoi pyöriä, hahmot näyttivät liikkuvan kuin animaatiossa. :D Samaisessa huoneessa oli myös "panoraamaboxeja" eri Ghibli- animaatioista, joista tunnistin vain Naapurini Totoron... >__<

Seuraavissa huoneissa oli hauskasti laitettu esiin piirrustuspöytiä, jotka olivat kirjojen, kynien ja kaiken mahdollisen ympäröimiä. Pitää nostaa hattua kyllä tyypeille, jotka animaatioita ym. väsäävät. Kirjojen joukossa näkyi esimerkiksi kuvallinen kasvikirja, mistä tyypit ovat sitten ottaneet mallia elokuvien kasveille. Esillä oli myös valokuvakansioita, missä oli valokuvia erilaisista taloista ja vastaavista, joita on käytetty apuna piirtämisessä. Sattuipa yhden pöydän päällä olemaan myös iso laatikko, jossa oli pienissä lokeroissa erilaisia kivilajeja piirtäjän avuksi.

Yksi huone oli täynnä hahmoluonnoksia monista elokuvista, ja tippa meinasi tulla linssiin nähdessäni yhden Tulikärpästen hauta- elokuvan kohtauksen luonnoksen. En käsitä miten jotkut pystyvät muutamilla lyijykynän vedoilla luomaan jotakin niin vaikuttavaa! Huoneessa oli myös mahdollisuus selata kansioista elokuvien luonnoksia kohtaus kohtaukselta.

Museossa oli tietenkin myös matkamuistomyymälä, ja tarttui sieltä mukaan pari tavaraa vaikka kallista olikin. Myymälässä oli myös aivan tajuttomasti porukkaa, ja ensimmäistä kertaa tunsin oloni ärtyneeksi moisen väenpaljouden vuoksi. Selvisin kuitenkin kunnialla myymälästä ulos ja pystyimme jatkamaan matkaa.

Saimme museoon tullessamme lippujen lisäksi pienen lipukkeen, millä pääsi katsomaan lyhytelokuvan museon pikkuteatteriin. Harmi vain, että onnistuin hukkaamaan oman lipukkeeni ensimmäisen puolen tunnin aikana. Onneksi kuitenkin saimme jälleen kokea japanilaisten ystävällisyyden, ja pääsin katsomaan elokuvaa Päivin lipun yhteydessä. :) Elokuva itsessään ei ollut mikään ihmeellinen; se kertoi pojasta, joka lähti niitylle leikkimään, ja joka joutui kisaamaan jäniksen kanssa kumpi heistä on vahvempi. No, lopputulos oli lopulta tasapeli, ja molemmat istuvat lopulta jänisrouvan tuvassa juomassa teetä ja syömässä keksejä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. ;)

Museossa ei ollut mitään selityksiä englanniksi, mikä oli todella harmi, sillä muutamat huoneet olivat erittäin tekstipainotteisia. Seinissä oli paljon selityksiä ja muita tekstejä, joita en itse yksinkertaisesti jaksanut alkaa lukea, sillä se olisi vienyt aikaa todella paljon. Maijulle tilanne oli vielä kehnompi, joten museolle iso miinus tästä syystä. Muuten paikka oli kyllä ihan kiva, eikä 1000 jenin pääsymaksu ole mielestäni paha hinta tälläisestä kokemuksesta.

Museon jälkeen päätimme kävellä viereisen puiston poikki toiselle asemalle, joka oli Mitakasta edellinen asema. Puisto (Inokashira koen) osottautui hienoksi ja mielenkiintoiseksi paikaksi. Nälkä kyllä vaivasi hieman tässä vaiheessa, ja itselläni oli hieman hoppu syömään... Näimme puistoretkellä jonkinlaisen joen/lammen (en oikein tie kumpi oli kyseessä), sekä Benzaiten- nimiselle jumalattarelle pyhitetyn pyhäkön.

Benzaiten- jumalattarelle pyhitetty pyhäkkö :)

Karppeja ♥
Kävimme puistoilun jälkeen (vihdoin ja viimein) syömässä, ja sitten suuntasimme jälleen Harajukuun. Tällä kertaa kävimme tarkemmin liikkeitä läpi, ja kolmen tunnin shoppailun jälkeen totesimme olevamme vasta puolessa välissä Takeshita Dooria... Päätimme jättää leikin sikseen ja istahdimme hetkeksi herkuttelemaan kakigoorilla ja crepeillä. Kakigoorista selitinkin jo aikaisemmassa bloggauksessa, mutta crepe onkin sitten uusi juttu. Kyseessä on yksinkertaisesti selitettynä lätty/lettu/ohukainen, minkä sisälle kääritään kaikkia herkkuja täytteeksi. Valinnanvaraa täytteiden suhteen on valtavasti. Itse otin suklaajäätelöllä, kermavaahdolla, mansikoilla ja mansikkakastikkeella täytetyn crepen, ja nannaa oli! Tämän herkuttelutuokion jälkeen suuntasimme kiltisti guest houselle, sillä jalat olivat jälleen melko tohjona päivän kävelyn jälkeen.

Sellainen päivä tänään. Väsy alkaa painaa, joten nyt toivotan kaikille hyvät yöt ja suuntaan itse höyhensaarille. おやすみなさい~

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Asiaa animesta, ja vähän muustakin!

Viimeaikaiset bloggaukseni ovat keskittyneet lähes kokonaan muihin asioihin kuin animeen ja mangaan. Korjatakseni tämän tilanteen aionkin nyt kertoa lyhyesti yhdestä animesta, jota olen viime päivinä katsonut.

ACCEL WORLD (アクセル・ワールド)


Accel World on itseasiassa aika mälsä tapaus, mutta onpahan tullut seurattua. :D Aivan ensimmäinen jakso oli jollakin tapaa kiinnostava, mutta siitä se alamäki sitten alkoikin. Mechaa, virtuaalitodellisuuksia, hieman haaremia... Päänsärky oli valmis. Välillä kiroan itseäni, sillä pakkomielteeni on katsoa kaikki sarjat loppuun, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

Accel World  on alunperin light novel, josta tehtiin ensin  kaksi mangaversiota, ja lopulta animeversio. Anime alkoi pyöriä 6. huhtikuuta, ja jatkuu edelleen.

Kuten voimme arvatakin, sarjan päähenkilönä toimii nuori poika. Hänen nimensä on Haruyuki Arita, ja se mikä tekee hänestä hieman erilaisen kuin muissa samantyylisissä sarjoissa on hänen ulkonäkönsä.

Haruyuki Arita
Joo, ei mikään joka tytön unelma.

Tästä huolimatta tyttö nimeltään Kuroyukihime kiinnostuu Haruyukista (syistä jos toisista), ja esittelee hänelle aivan uuden tyyppisen pelin: Accel World:in. Accel World on eräänlainen virtuaalitodellisuus, missä jokaisella on oma avatar. Nämä avatarit jaetaan eri väreihin, joista jokaisellä värillä on hyvät ja huonot puolensa. Haruyukin avatar on nimeltään Silver Crow, ja kuten nimikin jo paljastaa, hänen värinsä on metalli. Metalli onkin Accel Worldissä yksi arvostetuimpia värejä, ylläri pylläri.

Haruyukin avatar Silver Crow

Seikkailu on valmis, kun Haruyuki tutustuu Accel World:in ihmeelliseen maailmaan vaaroja uhmaten ja päästelleen suustaan niin kauheita imelyyksiä, että yksi jakso päivässä on minulle jo aivan liikaa. Taistelukohtaukset puolestaan ovat välillä miellyttävääkin katseltavaa, ja lähes jokainen jakso on päättynyt jos jonkin asteiseen cliffhangeriin.

Sivuhahmoja on jonkin verran, mutta 11 jakson aikana heistä ei ole saanut vielä kunnon otetta. Haruyukin kaksi parasta ystävää ovat olleet alusta asti kuviossa, ja petturuuttakin ollaan heidän puoleltaan nähty, mutta siinä se sitten onkin ollut. Toivottavasti näistä kahdesta kaveruksesta tulisi vielä juttua vähän syvällisemmin. Alkuvideosta näin voisi ainakin päätellä.

Alkumusiikki on myöskin se yksi asia, mikä on todella hyvää tässä sarjassa. Kappale on Chase the World ja sen esittää May'n (メイン). En missaa alkumusaa kertaakaan :)

Kuroyukihime
Näin kesken sarjaa on vielä paha sanoa lopullista arviota sarjasta. Accel World on täynnä kliseitä ja imelää keskustelua, mutta myös actionia ja ihmissuhteita. Odotukset eivät ole järin korkealla, mutta toivotaan että sarja yllättää positiivisesti! :)

Tästä pääset katsomaan sarjan alkuvideon!

HUOMIO HUOMIO!!

 

Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata pientä muutosta sivun vasemmassa reunassa. Olen lisännyt Matsukazen nyt myös Facebookkiin, joten kaikki tykkäämään sivustosta! Facebookissa olisi tarkoitus julkaista vähän pienempiä juttuja, mitä ei välttämättä blogiin tule laitettua. Sieltä pystyt myös seuraamaan reaaliaikaisemmin tulevaa reissuani Japaniin (ainakin toivottavasti), vaikka pyrinkin kirjoittamaan myös blogiin ahkerasti matkan aikana :) Tällä hetkellä tuo Facebook- juttu on hieman erilainen kuin olisin halunnut sen olevan. Yritän säätää sitä vielä paremmaksi, jahka löydän aikaa siihen.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Vai loppuuko?

Niin loppui myös Desucon, ja aivan liian lyhyeen.
Näin jälkikäteen harmittaa ettemme päässeet paikalle jo perjantaina, mutta minkäs teet, valintakokeet olivat kuitenkin etusijalla. Valintakokeesta en mainitse muuta kuin sen, että istuin kokeessa 3,5h ja väänsin niska limassa, ja sormet kipeänä sinne paperille edes jotain. Lopputulos nähdään sitten viimeistään 6.7, joten nyt ei muuta kuin odotellaan.

Desucon reissu oli kyllä aika eeppinen, sillä yövyimme yhdessä J:n ja M:n kanssa teltassa, joka oli melko pieni. No, oikeastaan tosi pieni. Ihmettelen miten mahduimme edes sinne. Lauantain ja sunnuntain välisen yön kruunasi tuuli ja sade, jotka valvottivat meitä kaikkia aikas lailla. Sain kuitenkin sellaisen vaikutelman että J sai parhaiten unta, sillä aina kun itse heräsin kylmyyteen, kosteuteen tai tuulen puhinaan niin J vain tuhisi tyytyväisesti makuupussissaan.

No, onneksi leirintäalueella oli käytössä suihku, lämpimällä vedellä, joten kukaan meistä ei saanut kuoleman tautia. Eikä tarvinnut lähteä coniin sen näköisenä, että oli juuri nukkunut yöllä tasan kolme tuntia kohtuullista unta.

Itse con puolestaan oli aivan mahtava, ja pelkästään sen takia yksi yö teltassa ei tuntunut missään.
Kaikkialla näkyi hienoja pukuja, ohjelmat (ne vähäiset missä olin) olivat kivoja, ja tavaraa lähti mukaan kiitettävästi. Perustelin itselleni ostoksiani sillä, että kesän aikana ei sitten enää missään muualla rahoja kulukaan. Ennen reissuani siis. :D

Sen enempää Desuconista en ala selittämään, sillä A) en ole oikea ihminen sitä tekemään ja B) en jaksa, joten seuraavaksi hieman kuvia ja yleistä löpinää viikonlopun tapahtumista.

Tässä kaikkea mitä mukaan tarttui:

Taidekujalta en yleensä ole hankkinut mitään, mutta tällä kertaa mukaan tarttui tälläinen söpöliini.

Mangakirppiksen saalis.

Mario-paita! Ostin kaksin kappalein, toinen on samanlainen, mutta mustalla pohjalla, ja sen toin tuliasena V:lle.

Pinssejä, joista alin on myös tuliainen V:lle. Jostain syystä olen kadottanut jo yhden pinssin...

Lisäksi ostin Desuconin t-paidan, mutta se on juuri nyt päälläni enkä jaksa vaivautua, ja ottaa siitä kuvaa. Sitäpaitsi, suurinosa on varmasti tietoinen millaisesta paidasta on kyse :)

Tästä kuvasta ei ota selvää varmasti Eino eikä Pentti, mutta vasemmalla pinkit ja keltaiset säärystimet, ja oikealla kahdet raidalliset sukkaparit :)

Sää oli onneksi melko miellyttävä, vaikka lauantaina hieman vettä satoikin. Senpä takia istuimme aika paljon ulkosalla ja siellä bongasin pari cossia, joista oli pakko saada kuva. Ensimmäisen kohdalla kävi niin, että siemailin jaffaa tyytyväisesti, kunnes yhtäkkiä näin jossain sadan metrin päässä punaisen vilahduksen. Huudahdin vain: "Yukimura Sanada!", ja syöksyin saman tien kyseisen henkilön luokse :D

Yukimura Sanada cossi. Tykkään.
No, olin sitten onneni kukkuloilla huomatessani, että Yukimura ei ollut yksin!

Masamune Date cossi, kypärä oli ilmeisesti säpäleinä tässä vaiheessa. :D Ottivatkohan arkkiviholliset yhteen turhankin kiivaasti? Ja vielä hälyyttävämpää: hävisikö Date??
Myöhemmin sitten huomasin, että Date oli saanut kypäränsäkin kuntoon, mutta en sitten enää kehdannut mennä pyytämään uutta kuvaa...

Vielä yhden kuvan haluan laittaa, koska tämä oli vain yksinkertaisesti hieno! :)

Skip Beat!:in Kyoko. Nyt tekisi mieli lukea pitkästä aikaa kyseistä mangaa!
Jepajep. Loppujen lopuksi en ottanut paljon kuvia, vaikka aina yritän parhaani. Osaksi tähän on syynä se, että luulin ladanneeni kameran akun täyteen, mutta kauhukseni kamera ei käynnistynytkään Desuconiin saavuttaessa. Otin sitten kaikki kuvat kännykälläni, joten kuvanlaatu ei ole parasta mahdollista, pahoittelut siitä. Tästä kuitenkin päästään siihen, kuinka tyhmä ihminen voikaan olla.

Olin nimittäin asettanut akun kameraan väärinpäin. (Tämän totesi V kun palasin kotiin.)

Niin. Jostain syystä en ole yhtään yllättynyt. Minusta kun ilmeisesti on aivan luonnollista, että akun navat ovat ylöspäin, vaikka niitten luonnollisesti pitäisi olla alaspäin. Ketuttaako? Lievästi joo.

Sitten vielä viimeinen juttu. 

Osallistuin nimittäin AMV: kisaan V:n kanssa, ja suureksi yllätykseksemme pääsimme finaaliin. Meistä kumpikaan ei ole aikaisemmin tehnyt vastaavaa, mitä nyt joskus nuorempana pari kamalaa videota väsäsin kasaan. Jännitin kisaa hirveästi, vaikka tiesimme heti muut videot nähdessämme, ettei meillä ollut mitään mahdollisuuksia palkintoihin. Kisaan osallistuminen oli kuitenkin todella kivaa, ja oman videon näkeminen isolta kankaalta oli aika mieletön fiilis.Toivon, että jatkossakin jaksaisimme tehdä vastaavaa, mutta vielä parempana.

Videomme voit katsoa täältä.

torstai 31. toukokuuta 2012

Vapaapäivä :)

J piipahti pitkästä aikaa kylässä, ja sain häneltä aivan mahtavan tuliaisen:

Jiji- pehmo :)
Jep, se on Kikin lähettipalvelu:n Jiji! Anteeksi huono kuvanlaatu, mutta kamerasta on ollut akku loppu viimeiset puoli vuotta, joten räpsäisin kuva kännykälläni.
Ilmeisesti asia on niin, että kaverini siskontytär on perinyt Japani/anime/manga ym. innostuksemme, jonka vuoksi oli pyytänyt tälläistä Jiji- pehmoa itselleen. Kaverini äiti sitten työsti muutamat Jijit, ja sain itselleni tämän prototyypin :D Lucky me! Kuromi ja Kaname-sama saivat nyt vierelleen uuden tuttavuuden. Oma kissani tosin oli sitä mieltä, että Jiji on aivan liian pelottava, ja kiersi pehmon parin päivän ajan hyvinkin kaukaa. Nyt näyttää jo siltä, että he ovat ystävystymässä ^_^

Sitten aiheesta toiseen, eli Desuconiin, sillä liput saapuivat viimeinkin! :) Kaikki on valmiina reissuun, joten nyt pitää vain suoriutua hyvin pääsykokeista, jonka jälkeen pääseekin sitten heti Lahteen rentoutumaan hyvässä seurassa.
Sain muuten aivan loistavan idean pari päivää sitten siitä miten olisin voinut pukeutua coniin. Harmi vaan että aika on jo näin kortilla vaikka puvun valmistuksessa ei luultavasti kauaa menisikään... Noh, ehkä sitten joku toinen kerta, myös sen takia, että yritän tosissani säästää rahaa reissuani varten.

Lisäsin blogiin myös kellon, mikä näyttää Tokion aikaa. Tarkoituksena olisi lisätä jossakin vaiheessa muutama muukin pikkujuttu, mutta tällä hetkellä se ei onnistu, koska olen täysin käsi tälläisissä asioissa. Täytyy luultavasti turvautua jälleen tämän talouden toiseen osapuoleen, joka haltsaa nämä asiat paremmin. :)

P.s
Toivottavasti Desuconin aikana olisi lämmintä keliä...

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Sengoku Basara: Samurai Warriors

Taloutemme toinen osapuoli osti pari viikkoa sitten uuden pelin nimeltään Sengoku Basara: Samurai Heroes. Tai uuden ja uuden. Käytettynä hintaa pelille tuli 13.90. Olen kuullut Sengoku Basarasta ennenkin, mutta en ole aikaisemmin kyseisiä pelejä pelannut, joten tämän pelisarjan suhteen olen totaalinen noob. Elokuvan tästä kyseisestä pelistä satuimme katsomaan muutamaa viikkoa aikaisemmin, joten oli melkoinen yllätys kun V kuori paketista tämän kyseisen pelin. Hän kun ei edes muistanut, että olimme moisen elokuvan katsoneet :D

Sen verran olin tietoinen, että pelissä esiintyy nimensä mukaisesti paljon historiallisia hahmoja Sengoku- kaudelta. Jonkin verran olin kuitenkin pyllähtää lattialle naurusta, kun aloitimme pelaamisen ja yhdessä kentässä vastaassa taisteli joukko jesuiittoja, Ôtomo Sôrinin johdolla! Jesuiitat itsessään olivat jo melkoisen huvittava näky, mutta itse Sôrin... Katsokaa itse:

Ôtomo Sôrinin Sengoku Basara- versio.

Eikä tämäkään vielä itsessään, mutta kun Ôtomo Sôrin oli täysin japanilainen daimyô, joka kääntyi kristinuskoon. En tiennytkään, että kristinuskoon käännyttäessä hiukset blondautuvat ja silmätkin muuttavat väriään, pukeutumistyylistä nyt puhumattakaan. :D
No peli on peliä tietysti, mutta en voinut olla huvittumatta tästä. En jaksa uskoa, että Sôrin muutenkaan paasasi uskosta nimeltä Xavismi ollessaan vielä elossa, sillä monet uskovat hänen kääntymisensä kristinuskoon olleen vain poliittista taktikointia. (Heitän vain villin veikkauksen, mutta juontaisiko Xavismi juurensa Xavierista, ensimmäisestä Japaniin saapuneesta lähetyssaarnaajasta?)

Ôtomo Sôrin
Mitä tulee Magoichi Saicaan, hänen sukupuolensa on vaihdettu peliä varten naiseksi. Mitäköhän herrat nimeltään Saika Magoichi tähän tuumaisi? Saika oli nimittäin nimi, joka annettiin Saika Ikkin johtajalle, ja Saika Magoichi nimisiä herroja on ainakin kolme kappaletta historian kirjoissa. Samaa pelin kanssa on kyllä aseet (arkebuusit ym. tuliaseet) ja sukuvaakunan yatagarasu, kolmijalkainen varis.

Koska en ole vielä peliä pelannut läpi yhdelläkään hahmolla täysin, en tiedä kuinka todenmukaisia eri tarinat ovat pelissä. Tokugawa Ieyasu tuntuu joka lausahduksessaan toivovansa rauhaa, mikä nyt ei sinänsä yllätä, sillä olihan hän se joka vei Oda Nobunagan ja Toyotomi Hideyoshin työn loppuun Japanin yhdistämisessä. Olen päättänyt säästää Ieyasulla pelaamisen viimeiseksi, sillä toivon hänen tarinansa olevan se komein ja eeppisin :D

Tällä hetkellä lempihahmoihini kuuluvat Date Masamune, Yoshitsugu Otani ja Mitsunari Ishida. Masamune on cool, ja hänen kypäränsä on hienoin koko pelissä! :D (Kypärä on ollut siis oikeasti sellainen.)

Sengoku Basara:n Masamune Date

Yoshitsugu Ôtani puolestaan on aseentensa vuoksi yksi lempihahmoistani. Kun valitset hänet valikosta, kuuluu vain: I wish nothing but misery.
No, on hänellä kiva pelatakin, ja kommentit ovat loistavan sarkastisia.
Huomasin mielenkiintoisen seikan, kun tutkin hieman "real life" Ôtanin tietoja. Ei ihme, että tyyppi on kuin muumio pelissä; ilmeisesti Otani sairasti lepraa, joka tunnetusti ei ole niitä mukavimpia sairauksia. Kaikenlisäksi hän oli niin huonossa kunnossa, että hänet piti kantaa taistelukentälle kantotuolissa, josta voisi juontaa pelissä nähtävä leijuva systeemi, minkä päällä Otani istuu ja hakkaa porukkaa palloillaan.

Sengoku Basara:n Yoshitsugu Otani

Mitsunari Ishida. Aijaijai. Siinä vasta mies täynnä vihaa, ainakin pelissä. Miksei myös tosielämässä, taistelihan hän kuitenkin Sekigaharan taistelussa Ieyasua vastaan. Ieyasu tuntuu pelissä olevan Mitsunarille pakkomielle, ja ainakin kerran Mitsunarilla läpi pelattuani, tuli selväksi miten paljon hän vihaa kyseistä miestä. Loistava hahmo, mutta hitusen ärsyttävä pelata, sillä hän syöksyy lempicomboni päätteeksi ärsyttävästi ties minne.

Tällä hetkellä olen yhdessä boifureendon kanssa totaalisen addiktoitunut tähän peliin, joten en edes tiedä mistä löysin aikaa kirjoittaa tämän postauksen. Tällä hetkellä koko pelistä on pelattuna vasta 13%, joten pelattavaa riittää. Plussaa ehdottomasti siitä, että tarinamoodia voi pelata kahdestaan, mutta tajuttomasti miinusta siitä että kieltä ei voi vaihtaa japaniksi, vaan pitää jaksaa kuunnella englannin kielistä höpinää. Kyllä siihenkin on silti tottunut. Parasta on kuitenkin juuri kaikki edellä mainittu; oikeita historiallisia henkilöitä, joista luotuja tarinoita on mielenkiintoista seurata ja verrata todellisuuteen. Mikä pitää paikkansa ja mikä ei? Historia on kyllä kivaa <3 Ja pelit myös!