Hei kaikille!
Sain eilen katsottua viimeisen jakson School Rumblea! Täytyy myöntää että se oli kyllä hyvin erikoinen mutta viihdyttävä! Toivottavasti ehdin kesällä tutustua myös toiseen tuotantokauteen.
Noh, ajattelin tässä nopeesti kirjoittaa ennen kuin pitää lähteä. Ollaan menossa luokan kanssa Tukholmaan :)
Luvassa olisi yksi yö laivalla, sitten pari päivää Tukholmassa tutustuen yliopistoon, museoihin ja kauppoihin ja sitten takaisin. Työt alkaakin sitten heti samana päivänä kun palaan Suomeen. Eli lyhyeksi jää minun lomani >__< Yritän muistaa kuitenkin kirjoitella myös tänne!
Mainittakoon muuten että olen alkanut katsoa myös Stargatea ihan ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Tähän mennessä olen ollut hyvinkin pettynyt, jaksot ovat olleet tylsiä ja huonosti tehtyjä; suorastaan kamalia!
Yksi jakso on ensimmäisestä tuotantokaudesta jäljellä ja onneksi näissä viimeisissä jaksoissa on vihdoinkin alkanut näkyä sitä mitä tuolta sarjalta olen odottanutkin. Aiemmin katsoin kaikki jaksot Salaisista kansioista, jonka kaksi viimeistä kautta olivat täyttä kuraa. Sääli sinänsä.
Sen jälkeen projektina oli Supernatural minkä kaikki jaksot olen myös katsonut, 7 tuotantokautta odotellessa! Supernatural on kyllä tosi hyvä sarja, mutta ikävä kyllä siinäkin on nähtävissä samaa kuin monissa sarjoissa, viimeiset tuotantokaudet alkavat mennä jo niin oudoksi että huh huh. Superia kyllä katsoo jo pelkästään näyttelijöidenkin puolesta että eipä tuo oikeastaan haittaa... ^_^ Pistänpä tähän Mishan kuvan ku se on niin söpis! On muutkin silti, mä vaan vaihtelen mieltymystä koko ajan :D Ja siis hei, tää jätkä enkelinä <3
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Aarteita :)
Hei jälleen!
Tänään ajattelin jatkaa hieman listaa aarteistani. Oikeastaan mulla olis parempaakin tekemistä, mutta tekee mieli mieluummin kirjoitella tänne :D Olkaa siis iloisia!
Tässä on jälleen yksi kirjanmerkki. Käsittääkseni käsin tehty, bambu materiaalina. Oikein kaunis! Sain tämän myös kirjekaveriltani Yukalta :) Tämä kuului syntymäpäivälahjoihin joita sain häneltä kauhean kasan!
Tämä on myös Yukalta. Kyseessä on pieni hajustepussi joka tuoksuu taivaalliselta! Hajun nimi on Miyako ja se on ostettu Kiotosta, yllätys yllätys. Kioton nimihän on siis joskus ollut Miyako :)
Nyt siirrytään kukkaroihin, joita minulta löytyy pari kappaletta. Tämän sain viime jouluna lahjaksi ystäväni J:ltä. Säilytän siellä euromaiden ulkopuolisia kolikoita :) Minähän siis keräilen kaikenlaisia kolikoita, enimmäkseen kuitenkin euroja.
Tämä on ihastuttava ostos viime animeconista, onigiri-Tooru! Oli vaikeaa päättää Kyon ja Toorun välillä mutta päädyin tähän. Kyseessä siis on fanituote Fruits Basketista. Päähenkilöön viitataan onigirillä mutta en jaksa selittää miksi. Kaikki selviää kun lukee kyseisen mangan! Animestakin tämä tulee luultavasti selville :)
Tämän sain kirjekaveriltani Makilta. Brändin nimi on Liz Lisa ja se on kuulemma erittäin suorittu tyttöjen keskuudessa Japanissa. Mene ja tiedä, itse en ole kuullut aikaisemmin moisesta. Materiaalina on jonkin sortin muovia enkä usko että kestäisi käytössä kauan. Sen takia olen pitänyt sitä vain visusti tallessa.
Sellaisia tänään, nyt toivottelen kaikille hyvää päivänjatkoa! :D

tiistai 24. toukokuuta 2011
Kagi
Luin tässä sitten ensimmäisen kirjan japanilaiselta kirjailijalta. Tanizaki Jun'ichiron teoksen Kagi (avain). Olen vieläkin hämmentynyt. Olen lukenut monenlaisia kirjoja mutta tämä oli ensimmäinen laatuaan. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuodossa, välillä aviomiehen päiväkirjasta, välillä vaimon. Käsitellen heidän "seksuaalista yhdyselämäänsä".
Kirja kertoo miehestä joka ei ole kauhean tyytyväinen siihen mitä kotona tapahtuu vällyjen välissä; vaimossa ei ulkonäöllisesti ole mitään vikaan, päinvastoin, nainen on erittäinkin puoleensa vetävä. Murheena onkin naisen vanhoillinen kasvatus jonka ansiosta vaimosta on kasvanutkin oikein siveä nainen, liiaksikin, aviomiehen mielestä. Tästä kehkeytyykin aikamoinen soppa kun mies jota paritettiin avioparin tyttärelle osoittaa kiinnostusta vaimoa kohtaan ja aviomies huomaa mustasukkaisuuden toimivan kuin viagra konsanaan! 4 kuukauden verran kirja seuraa avioparin päiväkirjoja ja kuinka heidän seksuaalinen elämänsä muuttuu ja päättyy huimaavaan loppuhuipennukseen.
Jestas sentään. Myönnän että aluksi olin hyvinkin epäileväinen kirjan suhteen mutta loppujen lopuksi pidin siitä. En rupea tässä sen enempää kirjaa analysoimaan mutta jos ikää vaan on tarpeeksi niin kun aikaa ja uskallusta löytyy niin kannattaa lukea. Itse luin tämän kirjan parissa tunnissa pienistä häiriötekijöistä huolimatta. Sen verran huomauttaisin että teos on käännetty englannista suomeksi, mikä on erittäin harmillista. Ehkä olisi kannattavampaa lukea englanniksi jos kielitaito riittää? Suomennoksessa oli muutamia kohtia mitkä kummastuttivat minua, niin kieliopillisesti kuin sisällöllisestikin.
Huomauttaisin että suomalaisen kirjan kansi on huomattavasti "siveellisempi" kuin esimerkiksi englanninkielisen painoksen. Sen takia siis laitoin sen tänne, ettei tule huomauttamista.
Tanizaki Jun'ichirolla on paljon muitakin teoksia ja monissa niistä löytyy viitteitä eroottisista pakkomielteistä, joten kannattaa välttää tätä kirjailijaa ellei halua moisia teoksia lukea.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011
School Rumble
"gurugu mawaru, gurugu mawaru..." Aaaaaarghhh! Mun päässäni soi pelkästään tätä, ja vain tätä! Sinänsä ihan sopivaa, sillä tunnetusti mun päässä pyörii koko ajan mutta rajansa kaikella :D Tästä (sekä otsikosta) voi päätellä että voi voi, sehän on katsonut School Rumblea... Niinhän minä olen, myönnetään. Aluksi olin vähän epäluuloinen kyseistä sarjaa kohtaan mutta onhan se ihan hyvä, omalla omituisella tavallaan. Jaksoja on yhteensä 26 ja olen päässyt itse jaksoon 16. Näitä ei voi katsoa kuin muutaman päivässä, muuten saa yliannostuksen :D
No, yritän nyt hieman arvioida sarjaa tähän mennessä. Sarjassa parodisoidaan muita sarjoja, draamoja ym. melkoisen paljon, joten osa vitseistä menee hieman ohi mutta osa on kyllä ihan hauskoja vaikka ei täysin kaikkea ymmärtäisikään :) Itse tarina on sitä perusmättöä eli lukiolaisia jotka ovat ihastuneet kukin kehenkin, siinä sitten setvitään kuinka kertoa tunteista ym... Joo tiedän, yök, tätä mä pelkäsinkin mutta tämä kaikki on höystetty niin hölmöllä huumorilla että ei hyvää päivää! Tälle nauraa väkisinkin. Joillekin tämä saattaa olla siinä rajamailla että meneekö jo vähän liiankin pitkälle mutta mä ainakin tykkään :) Oman kivan lisänsä tuo "paha poika" Harima joka on niiiiiin paras hahmo koko sarjassa! Eikä tässä vilautella tissejä tai peppuja joka välissä niin ne jotka niitä välttää voi huokaista helpotuksesta. No en jaksa varmaan sen ihmeempiä tästä höpötellä, katsokaa itse ja ihmetelkää! Paitsi sen verran että tää on ilmestynyt 2002-2008 mangana ja 2004 alkoi pyöriä anime, ja ääninäyttelijöinä mm. Ami Koshimizu, Hiroki Takahashi ja Yui Horie, jälkimmäisin ääninäyttelee lempisarjani Fruits Basketin Tooru Hondaa sekä toisen lempisarjani Kanonin Ayu Tsukimiyaa!! Ilmeisesti tämä osaa hommansa kun on tullut useampikin sarja katsottua missä hän ääninäyttelee.

lauantai 21. toukokuuta 2011
Ai niin...
Haluan vain muistuttaa että kaikki mielipiteet mitä kirjoitan animeista, mangoista ym. ovat juuri sitä itseään eli mielipiteitä. En ole ammatiltani arvostelija, analysoija tai mitään vastaavaa, kirjoitan vain omia tuntemuksia yhdistettynä pieniin nippelitietoihin :)
Hyvää alkavaa kesää kaikille ja muistakaa lukea aikaisemmat kirjoitukseni myös, tänäänkin löytyy toinen teksti!

Kesäloma!
Hei ystävät rakkaat! Kokeet ovat ohi ja viimeisellä luennollakin käyty! Vielä pitää tehdä yksi kirjallisuusanalyysi (2000 sanaa) ja sitten kesäloma voi virallisesti alkaa :) Johtuen kaikesta tästä rumbasta on kirjoittelu vähän viivästynyt mutta toivon että se ei haittaa.
Ajattelin tänään kertoa vähän pienistä aarteistani joita omistan.
Tässä on ystäväni gotochi-kitty! Se viihtyy mukanani roikkuen kännykässäni ja piristää päivääni pelkällä olemassa olollaan :D Tämä on myös lahja Japanista. Harmittaa vaan että värit on vähän kulunut matkan varrella...
Kaze no kizuuuuuu! Ops, ehkä parempi harjoitella jossain muualla! Tässä siis tessaiga-avaimenperä minkä sain lahjaksi ystävältäni PM:ltä. Tämä on erittäin rakas ja oli mukana myös kokeissa tuomassa onnea! Toivotaan että siitä oli hyötyä :) Ai niin, ei muovia vaan metallia.
Lisää löytyy tavaraa vaikka kuinka paljon mutta kirjoittelen niistä aina välillä sitten lisää. Nyt pitäisi suunnata aamulenkille ja sitten pyykkituvalle. Ja ensi viikolla onkin sitten matka Tukholmaan! Odotan innolla että pääsen opettajan suosittelemaan teekauppaan ja pariin muuhunkin mielenkiintoiseen paikkaan. Museoitakin haluaisin käydä tutkimassa.
Ajattelin tänään kertoa vähän pienistä aarteistani joita omistan.
Ensimmäiseksi esittelen teille pienempiä esineitä alkaen tästä kauniista kirjanmerkistä jonka sain kirjekaveriltani Yukalta. Kyseessä on fanituote Ghiblin uudesta elokuvasta Karigurashi no Arrietty (借りぐらしのアリエッティ) joka julkaistiin 2010. Itse en ole vielä kyseistä elokuvaa nähnyt mutta eiköhän sen aika tule vielä joskus :) Materiaaliltaan tämä on jonkin sortin metallia ja muovia, tarkemmin en osaa sanoa.
Kaze no kizuuuuuu! Ops, ehkä parempi harjoitella jossain muualla! Tässä siis tessaiga-avaimenperä minkä sain lahjaksi ystävältäni PM:ltä. Tämä on erittäin rakas ja oli mukana myös kokeissa tuomassa onnea! Toivotaan että siitä oli hyötyä :) Ai niin, ei muovia vaan metallia.
Lisää löytyy tavaraa vaikka kuinka paljon mutta kirjoittelen niistä aina välillä sitten lisää. Nyt pitäisi suunnata aamulenkille ja sitten pyykkituvalle. Ja ensi viikolla onkin sitten matka Tukholmaan! Odotan innolla että pääsen opettajan suosittelemaan teekauppaan ja pariin muuhunkin mielenkiintoiseen paikkaan. Museoitakin haluaisin käydä tutkimassa.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Natsume yuujinchou
Hello taas everyone! On vierähtänyt jo tovi kun viimeksi kirjoitin ja ajattelin korjata asian tänään. On ollut kiirettä ja pitäisi alkaa valmistautua jo loppukokeisiinkin, kunnolla. No se siitä, mennäänpä asiaan.
Natsume yuujinchou ( 夏目友人帳, Natsume's Book of Friends) on viimeisin anime jonka olen katsonut, tosin vasta ensimmäisen tuotantokauden. Kiinnostuin tästä animesta koska näin internetissä kuvan tästä hahmosta:
Nyanko-sensei

Aloin siis katsomaan tätä animea sen takia että siinä on kissa. Olin jo pitkään etsinyt animea jossa olisi kissat jollain tavalla mukana joten voitte kuvitella että olin hyvin iloinen. Ensimmäisestä tuotantokaudesta löytyy 13 jaksoa, ohjaajana Takahiro Omori. Yritän kertoa lyhyesti liikoja paljastamatta mistä on kyse.
Natsume, on ollut aina hieman erilainen lapsi. Toisin kuin valtaosa ihmisistä, Natsume kykenee näkemään "henkiä" tai miksi niitä nyt olisi hyvä kutsua. Natsume on kiertänyt sukulaiselta toiselle vanhempiensa kuoltua ja on nyt päätynyt kaupunkiin jossa hänen isoäitinsä aikoinaan eli. Paikalliset "henget" ovat hänestä erityisen kiinnostuneita eikä Natsume saa heiltä rauhaa kunnes paikalle ilmestyy Nyanko-sensei! Tämä laiskanpulskea veijari ei olekaan mikä tahansa kissa vaan myöskin "henki" joka on kiinnostunut Natsumen hallussa olevasta kirjasta, jonka Natsume peri isoäidiltään Reikolta. Natsume tekee päätöksen jonka pohjalta tarina alkaa siis edetä.
Kyseessä on melko hidastempoinen, draamamainen anime jossa käsitellään paljon päähenkilön elämää, tunteita jne. Sekaan on heitetty toimintaa kuten aiheeseen sopiikin mutta mistään toiminta-animesta ei ole kyse.
Mukaan mahtuu kyyneleitä (joita minä vuodatin ainakin jaksossa 8) kuin huumoriakin, varsinkin kun Nyanko-sensei on kysymyksessä. Itse päähenkilö on symppis hahmo, aina puolustamassa heikompiaan ja auttamassa muita kun tarve vaatii. Kyseessä on ihan ok anime, itse olisin toivonut enemmän toimintaa mutta sarjaa toimii silti ihan mukavasti.
Pidin visuaalisesti hyvin paljon sarjasta. Ehdottomasti plussaa siitä kuten hyvistä ääninäyttelijä valinnoista.
Natsumen ääninäyttelijänä on kokenut tekijä Kamiya Hiroshi jonka voi bongata One Piece:stä, Fate/Stay Night:ista kuin Hamtaro:sta, tosin vain yhdestä jaksosta. Tällä miekkosella on kokemusta animesta, peleistä, elokuvista sekä radiojuontajana toimimisesta.
Nyanko-sensein ääninäyttelijänä Inoue Kazuhiko, joka saattaa olla joillekin tuttu Chrno Chrusade:n Aionin, Fruits Basket:in Hatori Sohman tai mm. Gravitation:in Eiri Yukina! Tämä herra on taipunut moneksi ja minun täytyy tunnustaa että pidän hänestä hyvin paljon. Ääninäyttelijänä siis. Krhm.
Musiikista haluisin sanoa sen verran että se oli kyllä mukavaa vaihtelua, ainakin alku- ja loppumusiikit.
"Issei no sei" Shuuhei Kitan esittämänä on mielestäni oikein mukava, tosin vaati ehkä pari kuuntelu kertaa ennen kuin ymmärsin kuinka hyvä se todella on. Loppumusiikkina "Natsu yuuzora" Kousuke Atarin esittämänä. Hänen musiikkiaan soi myös Bleachin kolmantenatoista loppumusiikkina. Tässä teille kuultavaksi:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)