sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sutokkuhorumu!

Hei kaikille!
Sain eilen katsottua viimeisen jakson School Rumblea! Täytyy myöntää että se oli kyllä hyvin erikoinen mutta viihdyttävä! Toivottavasti ehdin kesällä tutustua myös toiseen tuotantokauteen.

Noh, ajattelin tässä nopeesti kirjoittaa ennen kuin pitää lähteä. Ollaan menossa luokan kanssa Tukholmaan :)
Luvassa olisi yksi yö laivalla, sitten pari päivää Tukholmassa tutustuen yliopistoon, museoihin ja kauppoihin ja sitten takaisin. Työt alkaakin sitten heti samana päivänä kun palaan Suomeen. Eli lyhyeksi jää minun lomani >__< Yritän muistaa kuitenkin kirjoitella myös tänne!

Mainittakoon muuten että olen alkanut katsoa myös Stargatea ihan ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Tähän mennessä olen ollut hyvinkin pettynyt, jaksot ovat olleet tylsiä ja huonosti tehtyjä; suorastaan kamalia!
Yksi jakso on ensimmäisestä tuotantokaudesta jäljellä ja onneksi näissä viimeisissä jaksoissa on vihdoinkin alkanut näkyä sitä mitä tuolta sarjalta olen odottanutkin. Aiemmin katsoin kaikki jaksot Salaisista kansioista, jonka kaksi viimeistä kautta olivat täyttä kuraa. Sääli sinänsä.

Sen jälkeen projektina oli Supernatural minkä kaikki jaksot olen myös katsonut, 7 tuotantokautta odotellessa! Supernatural on kyllä tosi hyvä sarja, mutta ikävä kyllä siinäkin on nähtävissä samaa kuin monissa sarjoissa, viimeiset tuotantokaudet alkavat mennä jo niin oudoksi että huh huh. Superia kyllä katsoo jo pelkästään näyttelijöidenkin puolesta että eipä tuo oikeastaan haittaa... ^_^ Pistänpä tähän Mishan kuvan ku se on niin söpis! On muutkin silti, mä vaan vaihtelen mieltymystä koko ajan :D Ja siis hei, tää jätkä enkelinä <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti