lauantai 18. kesäkuuta 2011

Chrono Crusade

Konnichiwa!

Tänään ajattelin ottaa puheeksi yhden lempianimeistani josta on lähiakoina ilmestynyt suomennettu manga, Daisuke Moriyaman Chrono Crusade.
Animen olen katsonut jo pari vuotta sitten ja pidin siitä valtavasti joten olin tietenkin iloinen huomatessani että Punainen jättiläinen julkaisi mangan suomennettuna. Juha Mylläri on suomentanut sarjan japanista ja mielestäni on onnistunut siinä ihan hyvin, en ainakaan huomannut mitään kauheita kummallisuuksia. Tietysti ääniefektit on välillä vähän outoja mutta on ymmärrettävää kuinka vaikeaa niitä on kääntää, sillä Japanissa on ääniefektejä huimasti enemmän kuin Suomessa. Japanilaiset ääniefektit on jätetty myös näkyviin ja se on mielestäni oikein kiva. Kannet eivät ole alkuperäiset mikä luultavasti selittynee kirjoitusvirheestä joka alkuperäisissä kansissa oli.
Tarina on myös Chrono Crusadessa kiva; pidän siitä että tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Amerikkaan. Sinänsä monsterien jahtaaminen ei ole uutta ja hahmotkin ovat niitä perustyyppejä mutta tässä on kyllä sitä jotain. Manga on piirretty selkeästi sekä toimivasti ja hahmot on helppo erottaa toisistaan, mikä on ehdotonta plussaa. Tosin selkeästi ja selkeästi, pitänee myöntää että osassa 3 eräs taistelukohtaus oli hieman epäselkeä ja huonosti suunniteltu. Vielä en osaa sanoa kummasta pidän enemmän, mangasta vai animesta sillä molemmissa on hyvät puolensa. Pitää varmaan katsoa sarja uudelleen niin on helpompi vertailla. Animen ääninäyttelijöistä haluan jälleen kerran mainita hieman. Rosette Christopherin äänenä kuullaan Kawakami Tomoko joka on ollut monessa animessa, elokuvassa ja pelissä mukana. Valitettavasti hän kuoli tämän kuun 9. päivä munasarjasyöpään jonka kanssa hän oli taistellut jo pitkään. Ikää hänellä oli vain 41 vuotta. Kuitenkin hänen äänensä elää, esimerkkinä Kanon:in Sayuri Kurata ja Air:in Misuzu Kamio. Hän on ollut myös ääninäyttelijänä Trinity Bloodissa, Bleachissa, Pokemonissa, Tokyo Mew Mewissä... Listaa jatkuisi vielä pitkälle.
Chronon ääninäyttelijänä, Ishida Akira, onkin aikamoinen monitaituri. Hän ei ole mukana pelkästään animeprojekteissa vaan hänen ääntään voi kuulla ihan tavallisissakin, dubatuissa elokuvissa! Esimerkiksi, Titanicin Jack Dawson ja Harry Potterin Voldemort! Hänet voi myös bongata Berserk:issä, Gakuen Alice:ssa, Dragon Ball Z:ssa... Lista jatkuu jälleen loputtomiin. Hän on voittanut muutaman palkinnonkin, yllätys yllätys.
Punainen jättiläinen julkaisee Chronoa kerran kuussa hintaan 6,90€ ja osia tulee olemaan yhteensä kahdeksan. Ikäsuosituksena 12+ mikä on mielestäni ihan hyvä, sillä sarjassa on melko rajujakin kohtauksia.

Huomaa kirjoitusvirhe otsikossa

Suomenkielisen painoksen kansi


Sitten asiasta toiseen nimittäin... Animecon!!
Sain töistä vapaaksi kyseiset päivät eli 15-17.7. Minut voi siis tavata siellä! En vielä tiedä miten aion pukeutua, luultavasti en mitenkään erikoisemmin.
Odotan innoissani näkeväni Himekan! Hänen lauluaan kuullaan Valkyria Chroniclesin alkumusiikkina. Hän on kanadalainen laulaja joka haaveili animelaulajan urasta, lähti Japaniin ja voitti siellä kisan joka avasi hänelle tiet unelmiin. Jos jostain voi olla kateellinen niin tästä!
Tänä vuonna Animecon järjestetään Turussa ja se on täysin ilmainen. Joten kannattaa saapua sankoin joukoin paikalle!
Tracon on puolestaan Tampereella 3- 4.9 ja sisäänpääsymaksuna on 10€/päivä. Ennakkoon tilaamalla viikonlopun hinnaksi tulee 15€. Liput voi tilata täältä. Kunniavieraana Traconissa on myös Hopeanuolen piirtäjä/käsikirjoittaja Yoshihiro Takahashi! Tracon pidetään jälleen Tampere-talossa mikä osottautui viime vuonna loistavaksi paikaksi. Toivottavasti tänä vuonnakin olisi yhtä hyvät ilmat kuin viimeksi. :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Tekken - The Movie

Huh hellettä! On kyllä ilmoja pidellyt. Ei muuten haittaa mutta yöllä saisi olla vähän ees viileempää et sais unta palloon. Noh, tänään kai pitäis viilentyä, mut toivottavasti ei liikaa!

Oli tässä yksi ilta vähäsen tylsää ja päätin katsastaa Tekken-leffan (vaikkakin mulle sanottiin ettei kannata...)
Noh, oon kyl sitä mielt et aina kannattaa kattoa mut damn, aina ei kyl tarvi tykätä katsomastaan!
Dwight H.Littlen ohjaama Tekken ilmestyi viime vuonna, valmistusmaana Yhdysvallat ja Japani. Tuloksena tylsä, suorastaan kammottava elokuva. On tietysti ymmärrettävää että pelistä on vaikea lähteä tekemään elokuvaa mutta kun pelissä on jo toimiva juoni niin miksi sitä ei viitsitä seurata sitten pätkääkään????
Näyttelijät on valittu jostain Ö-mapista, eikä ne näytä pätkääkään niiltä hahmoilta miltä pitäisi. Sekin on tietysti vaikeaa mutta hei, jotain yritystä ees, pliis. Plussaa siitä et elementtejä kyllä löyty ja joissakin taistelukohtauksissa oltiin jo ihan vauhdissa mutta ei niin ei, EI, EI, EIII!! Mikä pahinta, tärkeitä hahmoja puuttu ja tilalle oli läntätty jotain Miguelia ym. Ei Hwoarangia, ei Leetä... Kazuya hommailee Ninan ja Annan kaa, Jun on raiskattu, Heihachista tehty hyvis ja kaiken tämän lisäksi Jin pokaa Christien!! Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Heihachi Mishima

Kazuya Mishima

Raven

Brian Fury

Kazuya, Jin ja Christie

Nina ja Anna Williams

Miguel ja Jin

Marshall Law
Ainut onnistunut mun mielestä oli Raven joka näyttää tosi aidolta! :)
Jos kiinnostaa 92 minuuttia katsoa tän näköisiä hahmoja niin antaa palaa vaan! Muistutukseksi vielä että juoni tosiaan on vähän mitä on...
Ai niin! Leffa on puhuttu englanniksi jota höystetään n. 5 lauseella japania. Huraa! :P

torstai 2. kesäkuuta 2011

Jatkoa...

Nonih, lupasin jatkaa Tukholma hommaa ja niin myös aion tehdä. Ajattelin vielä laittaa hieman kuvia museoista joissa kävimme koska siellä oli paljon hienoja asioita ^__^

Ensimmäiset kuvat eivät liity kyllä Japaniin mutta kuka ei haluisi ottaa kuvaa krokotiilin päästä tai norsun jalasta?? :D









Itse rakastan museoita joten olin oikein iloinen päästessäni näkemään hienoja vanhoja esineitä. Museoista löytyi myös muutama kimono, paljon astioita, kauneudenhoito välineitä ym. kivaa. Suunnatkaa siis ihmeessä näihin museoihin! Etnografiska museettiin pääsee hyvin keskustasta bussilla ja Östasiatiska museettiin mentiin kävellen keskustan kieppeiltä, en muista mistä päin... Noh, netistä voi sitten katsoa ;)

Kun nyt puhutaan Tukholmasta niin pakko hehkuttaa mutta sain liput Gacktin keikalle Tukholmaan 9.8.2011!!
Lähdemme yhdessä ystäväni J:n kanssa ja taidamme molemmat odottaa sitä kuin kuuta nousevaa. Ajattelin myös silloin kipaista uudemman kerran japanilaisessa kaupassa ja teekaupassa kun tuota valuuttaakin on toivottavasti silloin enemmän :)

Niin, ja sen verran että en tiedä onko kovin hyvä kun totean töissä että olo on kuin ei olisi ollut lainkaan poissa ... :D

Back to Finland

Hello everynyan!
Tukholma jätetty taakse ja paluu arkeen. Olin meinaan heti eilen iltavuorossa :) No eipä tuo mitään kun pidän kuitenkin työstäni...
Tukholma oli aivan mahtava ja suosittelen sitä kaikille!! Siellä oli niin helppo kulkea metrolla ja busseilla ja maisemat oli tosi kauniita. Yritin ottaa valokuvia joissa näkyisi hyvin tuo kauneus mutta valitettavasti en onnistunut siinä kovinkaan hyvin.



Käytiin hieman vapaa-ajalla kiertelemässä vanhaa kaupunkia joka oli niiiiiin sievä. Pikku putiikkeja oli paljon mutta suurinosa oli jo kiinni koska oli jo melko myöhä :/ Löysin kuitenkin täältä postikortin jota olin metsästänyt jo pitkään ^__^




Tosiaan, ohjelmaamme kuului vierailu yliopistollamme ja siellä meillä oli ruotsinkielinen luento pukeutumisesta Japanissa, sekä japaninkielinen luento kalligrafiasta. Säälittävää ehkä että ymmärsin triplasti paremmin japania kuin ruotsia... :D Yliopisto oli aivan uskomattoman hieno, meren rannalla ja kaikkea. Kuulemma ollut aikaisemmin joku kuninkaallinen eläinlääketieteen plaa plaa plaa, ei voi muistaa. Mutta vanha ja komea paikka oli!






  Tässä sitten tämä meidän päärakennus jossa olivat myös meidän molemmat luennot :)








 Viimeisenä rakennus jossa kävimme ruokailemassa. Oli erittäin maittavaa, ja teevalikoima oli myös oikein kiva ^__^ Sää oli tosi hyvä molempina päivinä mut toinen päivä oli kyllä paljon kuumempi kuin eka!


Toisena päivänä suuntana oli Etnografiska museet ja sen jälkeen Östasiatiska museet. Ensimmäisessä museossa meillä oli mahdollisuus nähdä aito ulkoilma teehuone joka oli aikoinaan ensimmäinen laatuaan euroopassa :) Useimmitenhan teehuoneet on rakennettu sisätiloihin koska ilmastomme on vähän mitä on...






Nyt mun täytyy suunnata töihin mutta jatkan kirjoittelua myöhemmin tänään tai huomenna :) 
Mata ne!