tiistai 7. elokuuta 2012

Minun taivaani: 秋葉原

Heräsimme tänään jälleen melko myöhään, ja pääsimme matkaan joskus kahden aikoihin. Poikkesimme syömässä Coco Ichibanya Curry House- nimisessä ravintolassa herkullista curryä. Itse otin annoksen missä oli possunlihaa, ja se oli erittäin herkullista! Tulisuusaste oli normaali, mutta seuraavalla kerralla taidan silti ottaa vielä vähemmän tulisen... Mausteisen ruuan ystävälle paikka on kyllä loistava, ja itse tulisuutta pystyy valitsemaan numeroasteikolla. Normaali oli muistaakseni 2, ja Maiju uskaltautui maistamaan 4:sta. Taisi olla jonkin verran tulista, kun vettäkin hieman silmistä tuli :D Ainakin oli hyvää, kuulemma.

豚しゃぶカレー (butashabu karee)
Sitten pääsimme lähtemään taivaaseen, joka tunnetaan nimellä Akihabara. Akihabarahan on tunnettu parhaiten "elektroniikka kaupunkina", ja sitä se tosiaan oli. Mitä ikinä sähköön liittyvää tarvitsetkaan, voit olla varma että se löytyy kyseisestä kaupunginosasta. Elektroniikan lisäksi paikka on tunnettu animen ja mangan ystävien paratiisina, sillä paikka on täynnä animea, mangaa sekä pelejä myyviä liikkeitä. Itse jumitin useammassakin liikkeessä hyvän aikaa, ja se tuntui myös kukkarossa. Mukaan lähti kasa mangaa (14kpl School Rumble setti ym. mukavaa), vähän tuliaisia, ja ihana pikkukukkaro kolikoille. Vertailin myös Final Fantasy XIII-2 hintoja eri liikkeissä, ja halvimman käytetyn pelin hinta oli 2280 jeniä. Peli on pakko saada, ja aionkin palata tutkimaan hintoja vielä tarkemmin lähiaikoina.



Akihabara on kyllä selkeästi suunnattu pojille, mutta kyllä sieltä tytöillekin kaikkea hienoa löytyy. Pitää vain rohkeasti ängetä sinne poikien (ja epämääräisten tyttöanime/manga tuotteiden) joukkoon, ja etsiä tuotteita tytöille. Lähes kaikista liikkeistä löytyi jotain mielenkiintoista jostakin kulmasta. Ärsyttävintä puolestaan oli se, että mitä hienoimpia kännykkäkuoria tuntuu löytyvän vain Iphonelle, tai Galaxy S:lle, mutta ei ollenkaan muille kännyköille! Onneksi kaiken maailman kännykkäkoristeita on sitten vaikka muille jakaa.

Koko päivämme meni siis Akihabaraa kierrellessä. Monenlaisia liikkeitä tuli käytyä läpi, ja "eksyimme" jälleen purikuraan... Tuli muuten oikein hauskoja kuvia! Pelihalleja oli paljon, ja ne olivat aika isoja. Halleissa oli monta kerrosta, ja joka kerroksessa hieman erilaisia pelejä. Karaokepaikkoja oli, herkullisen näköisiä ruokapaikkoja... Harmitti hieman ettei ollut nälkä curryannoksen jäljiltä. Kaikista hassuin asia mitä tänään tapahtui, tapahtui ensimmäisessä liikkeessä johon menimme Akihabarassa. Tutkimme älyttömän söpöjä kissakukkaroita ym. ja totesin melko kovaan ääneen suomeksi: Vitsi, tää sopis mulle niin hyvin! Viereen hivuttautunut länsimaalainen jätkä totesi suomeksi: Joo, niin sopiskin, ja livahti karkuun hihitellen ystävänsä kanssa kuin pikkutytöt konsanaan :D Ei siinä mitään, täytyy myöntää pojat, että saitte hetkeksi meikäläisen hämilleen. Sitä ei keskellä Akihabaraa/Tokiota oleta kenenkään ympärillä puhuvan suomea.

Eikä karkuun olisi tarvinnut lähteä, ei me teitä syöty oltais.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti