Luin etukäteen internetistä, että tapahtuma alkaa 19:00 ja päättyy 20:20. Suunnitelmana oli lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä muita ihmisiä oli taatusti myös tulossa katsomaan ilotulituksia. Emme kuitenkaan kovin aikaisin päässeet lähtemään, koska emme löytäneet millään postitoimistoa, jonka olimme päättäneet löytää ennen lähtöä. Kun sitten vihdoin löysimme sen, kävimme nopeasti syömässä ja lähdimme kohti Odaibaa.
Odaiba on siis tälläinen teko/keinosaari aivan Tokion kyljessä, ja sinne pääsee Rainbow Bridgeä pitkin joko autolla, junalla tai kävellen. Minä halusin kävellä sillan ylitse, joten kävelimme sitten sillalle. Kuinkas ollakaan, silta oli kuitenkin suljettu. Internetissä oltiin mainittu, että silta suljetaan jalankulkijoilta esityksen ajaksi, mutta en osannut kuvitella, että paikka olisi aidoitettu jo paria tuntia ennen ilotulituksen alkua...
Siitä sitten lähimmälle asemalle, ja kalliilla junalla sillan yli Odaibaan. Kun vihdoin pääsimme perille, olikin aika metsästää senpaimme. Näpyteltyäni hetken viestiä hänen kanssaan totesin, että olimme aivan eri suunnissa. Tarkoituksena oli tavata sillan vieressä olevassa Odaiba Kaihin Koenissa, mutta syystä jos toisesta sitten olimme kuitenkin aivan eri paikoissa. Yritimme sitten hetken aikaa harhailla, ja löytää toisiamme, mutta lopulta oli pakko luovuttaa. Ihmisiä oli liikaa joka puolella, ja jalkoja särki monen tunnin kävelyn jälkeen. Lysähdimme väsyneinä istumaan tien viereen, ja katselimme siitä sitten nämä ilotulitukset.
 |
| Oli hieman harmaa sää, mutta onneksi säästyttiin vesisateelta. |
Ilotulitukset olivat kyllä hienot, eikä mitään verrattuna mihinkään mitä olen Suomessa nähnyt. Ilotulitukset paukkuivat yli tunnin verran lähes tauotta, ja sai yleisön huokailemaan ihastuksesta. Kyllä siinä mieli sentään vähän piristyi, mutta harmittihan tuo silti, ettei senpaita sitten tavattukaan. Onneksi meillä on varasuunnitelma, joka toivottavasti onnistuu...
Kun sitten viimeisetkin paukut lähtivät taivaalle, me yritimme paeta mahdollisimman nopeasti paikalta pois... Turhaan. Ihmismassa oli valtava. Meillä ei ollut hajuakaan minne mennä, mutta menimme kuitenkin jonnekin. Sitten löysimme itsemme joltain asemalta, ja saatoimme vain toivoa, että sillä pääsisi jonnekin mistä pääsisi helposti Ikebukuron kautta kotiin. Ja pääsihän sillä, suoraan Yamanote linjan varrelle. Ensin tosin jouduimme seisomaan täyteen ahdetussa junassa monta hikistä minuuttia, sillä juna joutui jostakin syystä tekemään äkkipysähdyksen heti matkan aluksi. Kuumuus vain kohosi, ja olen varma etten ole eläessäni hikoillut samalla tavalla muualla kuin saunassa :D
Matka kotiin kesti kolme tuntia. Kolme tuntia. Itse olin niin väsynyt viimeisen tunnin ajan, että en jaksanut edes puhua. Onneksi tänään on luvassa vaihteeksi rauhallisempi päivä. Jalkani ovat sen verran kuolleet, että hyvä jos keittiöön jaksan kävellä. Nyt vain paljon lepoa, niin eiköhän nämä päivätkin tästä parane :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti