perjantai 3. elokuuta 2012

Takoyakia ja kakigooria; siitä on tämä päivä tehty!

Pahoittelen. Tänään ei pitänyt tulla blogipostausta, sillä tarkoituksena oli pitää vähän rauhallisempi päivä, sillä viikonloppuna vilinää ja vilskettä löytyykin sitten vähän enemmän. Illasta muodostui kuitenkin lopulta niin mielenkiintoinen, etten malttanut olla kirjoittamatta siitä.

Päivällä me vain loikoilimme ja pesimme pyykkiä. Pyykin pesustakin muodostui kuitenkin oma taiteenlajinsa, sillä koneessa oli ohjeet vain japaniksi, ja nekin olivat erittäin häröt. Meillä kun suomessa on totuttu siihen että vaatteet ängetään sisään koneeseen, laitetaan erilliseen koloon pesuaine, suljetaan luukku ja käynnistetään kone. Täällä se meni niin, että avattiin luukku ja painettiin "shawaa baton" nappulaa, jolloin rumpu alkoi täyttyä. Hetken siinä sitten rapsuttelimme päätämme, ja mietimme oliko moinen normaalia, mutta päätimme kiltisti odotella että kone täyttyy. Oli siinä sitten suomen plikalla ihmettelemistä kun kone alkoi myllätä vailla vaatteita tai pesuainetta, ja kansi avonaisena :D Heitimme sitten vaatteet sinne pikaisesti ja vähän pesujauhetta. Kyllä ne ihan puhtaaksi sitten lopuksi tuli...

Illalla lähdimme sitten jälleen etsimään ruokapaikkaa. Tavoitteenamme oli löytää hyvä raamen-ravintola, sillä Päivillä oli hieman kurkku kipeä, ja toivoimme lämpimän liemen hieman auttavan siihen. Maiju oli päivän aikana löytänyt "sala" reitin, joka kulki temppelin vierestä, ja menimme sitä pitkin. Kaskaiden siritys oli korvia huumaava!


Etsiessämme ruokapaikkaa, kiinnitimme huomiota pikkulapsiin, jotka olivat pukeutuneina yukataan, japanilaiseen kesäkimonoon. Lapset olivat ihan älyttömän söpöjä, ja ihmettelimme minne kaikki olivat oikein menossa. Jatkoimme siis samaan suuntaan ja pian alkoi kuulua musiikin ääntä. Ennen kuin oikein tajusimmekaan, olimme keskellä matsuria.



Ja mikä parasta, paikalla oli myös Power Rangerit! Tai ainakin se sininen ja punainen. Kysyinkin leikilläni kavereilta, että pitäisikö minunkin jonottaa jotta pääsisin kuvaan heidän kanssaan. No muutama sekunti sen jälkeen minua kiskottiinkin jo kättelemään heitä. Lopuksi sitten pääsinkin heidän kanssa kuvaan, vaikka olinkin heitä huomattavasti isompi, eikä raukat oikein mahtuneet samaan kuvaan kanssani :D Tämän episodin jälkeen söimme choko bananat (200 jeniä) Maijun kanssa, jonka jälkeen suuntasimme läheiseen ramen-ravintolaan syömään isot lautaselliset höyryävää ramenia. Hintaa annoksella oli 380 jeniä, eli jälleen n. 4€. En jaksanut syödä edes koko lautasellista loppuun!

Ruokailun aikana ilta oli pimentynyt (täällä se tuntuu tapahtuvan nanosekunnissa) ja päätimme palata takaisin matsuri-paikalle, sillä olimme bonganneet takoyaki- kojun sekä kakigoori-kojuja. Ostimme Päivin kanssa puoliksi takoyaki satsin (500 jeniä), ja vetäydyimme maistelemaan niitä syrjempään. Meitä ennen joku poika osti ilmeisesti kolme satsia, joten meidän pallot olivat aivan tuoreita ja pehmeitä, ja ne oli todella hankala syödä. Takoyakithan (たこ焼き) ovat siis sellaisia taikinapalloja, joiden sisällä on mustekalaa. Pallot paistetaan ja sitten ne syödään pienen tikun avulla, jolla ne poimitaan rasiasta suuhun. Se mustekala narsku hauskasti kyllä hampaissa, mutta ei se oikein miltään maistunut. Olimme yhtä mieltä Päivin kanssa, että ne olivat parempia hieman jäähtyneinä :)


Takoyaki kokeilun jälkeen vuorossa oli kakigoori (カキ氷), eli sellaista jäämurskaa, jossa on makusiirappia joukossa. Meidän annokseen tuli myös hieman hedelmiä, ja jonkinlaista hyytelöä. Hintaa annoksella oli 250 jeniä.


Makeaa tämä oli, mutta ei liian. Ja sulamisvauhti samanlainen kuin muilla mehujäillä ja jäätelöillä, eli käsittämätön. Loput joinkin sitten suoraan tuosta kiposta :D



Ruokakojuja oli paljon, ihmisiä oli paljon ja musiikkia oli paljon. Laitan lopuksi videon missä näette hieman yukataan pukeutuneita tanssijoita ^__^


Sellaista tänään. Aluksi ihan tavallisesta päivästä muodostui lopulta todella mielenkiintoinen :)

Edit.
Noin viisi minuuttia tämän postauksen jälkeen koin elämäni ensimmäisen maanjäristyksen. Aika heikko se oli, mutta pisti sängyn heilumaan ihan mukavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti