I can do it!

Hyvää uutta vuotta 2016! Näin vähän jälkikäteen tosin.

En oikein tiedä mistä edes aloittaa kirjoittaamaan, sillä loppuvuodesta minulla ei ollut lainkaan aikaa päivitellä blogia. Hengissä täällä silti ollaan ja joten kuten voimissaankin, vaikka flunssa onkin minusta otteen saanut. Paljon on tapahtunut ja tänne blogiinkin asti on tarkoitus saada materiaalia jossakin välissä. Tässä välissä kuitenkin se perinteinen eli vuoden kanji ja vähän juttua mitä itseasiassa elämässäni juuri nyt on meneillään.

Vuoden 2015 kanjiksi valittiin 安, millä on melkoisesti merkityksiä kuten rauha, turvallisuus ja halpa. Perusteluita löytyy tälle merkille monenlaisia, mutta täytyy myöntää että olin yllättynyt tästä valinnasta ottaen huomioon mitä maailmalla ja Japanissakin tapahtuu. Netin keskustelupalstoilla voikin nähdä paljon kärkkäitä kommetteja, joissa spekuloidaan merkin perimmäistä merkitystä. Virallinen selitys on viime kesäiset muutokset turvallisuuslakeihin, mutta keskustelupalstoilla monet uskovat merkin kertovan siitä kuinka jenin arvo on matalalla ja kuinka"Japania pannaan halvalla" verojen nostamalla ja käynnistämällä ydinreaktoreita. Mene ja tiedä, politiikka on aina politiikkaa.

Minun vuoden kanjiksi valikoitui 夢 (yume), eli uni, unelma, illuusio. Kanji on monestakin syystä osuva: näin paljon outoja unia viime vuonna, moni unelmani kävi toteen ja välillä tuntuu, että elän jonkinlaisessa illuusiossa. Johtuu luultavasti siitä, että nuo unelmat kävi toteen sellaisella rytinällä, että pelkään joku päivä havahtuvani siihen kun märkä rätti lävähtää naamalle ja herään Suomessa kivan ja todentuntuisen unen jälkeen. Eihän toki elämä täälläkään aina ole ruusuilla tanssimista, mutta olen silti täällä se outo lintu joka ei hirveästi kaipaa kotiin. Siihen on toki erinäisiä syistä, mistä saisi varmasti oikein syvällisen postauksen joskus aikaiseksi.

Ja nyt kun syvällisestä oli puhe niin pakko sukeltaa sen verran, että olen huomannut täällä jonkinlaista muutosta ajattelumaailmassani. Ylipäätänsä kaikki mitä tuolla pääkopan sisällä tapahtuu tuntuu kääntyneen ihan ylösalaisin. Sitä on vaikea kuvailla sanoin, mutta tässä on ollut aikaa miettiä monenlaisia asioita. Lähinnä nyt on ehkä mielessä ollut, että mitä tapahtuu kaiken tämän seikkailun jälkeen. Sen verran tunnen itseäni, että vaikka pidän Suomesta niin luultavasti Suomeen palattuani olen täysin paskana. Enkä sen takia et Japani olisi "ihqdaa", vaan sen takia etten näe itseäni rakentamassa taloa Suomeen ja eläväni elämääni siellä niin kuin kunnon aikuiset tekevät; työtä tehden ja lapsia kasvattaen. Oikeastaan en näe tulevaisuudessa tällä hetkellä mitään ja se on pelottavaa. Ennen kaikki oli jotenkin niin selvää, mutta täällä olo on laittanut kaiken ihan hösseliks ja tuntuu etten tiedä miten päin tässä nyt oikein pitäisi olla.

Mistä päästäänkin sitten tuoreimpiin uutisiin eli ensimmäiseen työpäivääni kansainvälisessä toimistossa. Aamulla halusin hirttää itseni sen takia, että onnistun aina tunkemaan itteni mukavuusalueen ulkopuolelle. Oikeastaan toivoin, että tätä päivää ei koskaan tulisikaan ja havahtuisin siellä Suomessa siitä niin ah ihanasta illuusiosta. Niin ei tietenkään käynyt, joten löysin itseni myöhemmin kävelemässä toimistolle sateessa miettien läpi kaikki mahdolliset kauhu-skenaariot tulevasta päivästä. Loppujen lopuksi kaikkein suurimmat skenaariot eivät toteutuneet, mutta jouduin esittäytymään jossakin pukumiesten kokouksessa ja pitämään esityksen pomoni pomon seuratessa minua kuin haukkaa. Tosin tämä herra on sellainen namu, että minun puolesta saa tuijotella niin paljon kuin haluaa.

Eka päivä siis kunnialla purkissa, toivotaan että seuraavat viikot sujuvat mallikkaasti. Yritän tässä myös päivitellä vähän mitä marraskuussa ja joulukuussa tuli puuhasteltua pikku hiljaa; tässä työn ohessa tuskin mitään mielenkiintoista tulee tehtyä niin ehtii laittaa bloginkin ajan tasalle.