Miyajima ja Hiroshima - rauhan tyyssijat

Kevät tuntui välillä olevan pelkkää matkustamista, mutta mikäs sen parempaa! Tämän vuoden ensimmäinen kohde oli Hokkaidon Sapporo, mistä ehdinkin tänne kirjoittaa. Vain kaksi viikkoa myöhemmin tammikuun viimeisenä viikonloppuna suuntana olikin sitten Hiroshima, kaupunki jonka olin halunnut nähdä jo pidemmän aikaa. Useimpiin paikkoihin tuli lennettyä, mutta tällä kertaa matkaan lähdettiin bussilla. Helen oli tällä kertaa vastuussa matkojen hoitamisesta ja hotellin hankkimisesta, mikä oli virkistävää sillä yleensä minä olen se joka hoitaa kyseiset asiat. Tällä kertaa piti vain roikkua mukana ja laittaa aivot narikkaan.

Hiroshima 広島, on Hiroshiman prefektuurin pääkaupunki, jossa asuu yli miljoona ihmistä. Sen historia ulottuu aina 1500-luvulle asti, mutta maailmanlaajuisesti kaupunki tuli tunnetuksi toisen maailmansodan aikaan, kun Yhdysvallat tiputti maailman ensimmäisen atomipommin sinne. Hiroshima rakennettiin kuitenkin uudelleen vastoin kaikkia odotuksia ja julistettiin virallisesti rauhan kaupungiksi vuonna 1949.

Bussi oli todella hyvä, pitkänmatkan bussi ja matkaan meni aikaa n. 7 tuntia. Matkalla oli muistaakseni kolme pysähdystä ja kaikki pysähdyspaikat olivat todella siistejä vessoja myöten. Kerrytin myös Hello Kitty-kännykkäkoru kokoelmaani kyseisiltä stopeilta mukavasti, mikä oli tietysti plussaa. Bussissa tuli juteltua, käkätettyä ja nukuttua, eikä 7 tuntia hyvässä seurassa tuntunut ollenkaan pahalta. Hassuinta oli ihmeelliset suojat penkeissä, jotka saivat penkit näyttämään ihan vauvojen vaunuilta :D Muutama hassu snapchat-kuvakin tuli otettua tällä reissulla...

Perillä olimme illan jo pimettyä ja siitä suunnistimmekin suoraan hotellille, mikä oli pienen raitiovaunumatkan päässä Hiroshiman pääjuna-asemalta. Iltaa lähdettiin tietenkin heti viettämään Izakayaan, missä joimme ihania drinkkejä ja söimme loistavaa ruokaa. Kirsikkana kakun päällä oli hottis tarjoilija... Meinasin kysyä sitä meidän seuraksi karaokeen, mutta tytöt kielsivät niin kovasti etten sitten viitsinyt ;) Ihan siis tyttöjä ajattelin, en itseäni!

Lauantaina heräsimme suhteellisen ajoissa ja suuntasimme kulkumme Miyajimaan. Miyajima on saari alle tunnin päässä Hiroshimasta ja erityisesti kuuluisa torii-portistaan, mikä nousuveden aikana näyttää kelluvan meressä. Miyajimaan pääsee kätevästi pienellä laivalla, mistä sitten on lyhyt kävelymatka päänähtävyksiin. Miyajimassa tuli otettua kuvia vapaana kulkevista peuroista ja tietysti tunnetusta portista ja pyhäköstä. Maistelin myös ruoaksi donburia, missä oli osteria ja tuliaiseksi tarttui mukaan vaahteranlehden muotoisia manjû-herkkuja (momiji manjû). Manjûita löytyy jos monenlaista, mutta Miyajiman manjût ovat sponge cake-tyylisiä, pehmeitä herkkuja, joiden sisälle laitetaan erilaisia täytteitä kuten punapaputahnaa, paksua vanukasta tai vihreäteetahnaa.

Satamassa

Laiva on lastattu... Muijilla!

Siellä se siintää...

My girls :)

Päätimme myös kokeilla Miyajiman köysirataa. Japanilaiset tuntuvat rakastavan köysiratoja ja onhan nuo kieltämättä käteviä vuoristoisessa maastossa. Köysirata vei meitä ylemmäs ja ylemmäs, kunnes vaihdoimme ns. maisemahissiin, missä sivut olivat lasia ja näkymät henkeä salpaavat. Ylhäällä tulikin otettua paljon kuvia upeasta saarimaisemasta, mutta itse Hiroshimasta ei juurikaan kuvia saanut, sillä olimme väärällä puolella saarta.

Klikkaa isommaksi :)

Illalla käytiin myös maistamassa hiroshimalaista okonomiyakia, mihin lisätään yakisoba-nuudeleita toisin kuin Osakassa. Oli iso satsi ja tajuttoman hyvää! 

Sunnuntaina olikin sitten sen historiallisen osuuden aika ja kävelimme lyhyen matkan hotelliltamme Hiroshiman rauhanpuistoon. Olimme sopivasti sillä puolen puistoa missä kuuluisa rauhanmuseo sijaitsi, joten päätimme käydä siellä aivan ensimmäiseksi. Rauhanmuseohan keskittyy siis vuonna 1945 tiputettuun atomipommiin ja sen jälkimaininkeihin. Museossa en ottanut juurikaan kuvia, sillä keskityin lukemaan tarinoita ja tutkimaan esineitä, joita on jäänyt jälkeen pommituksesta. Tarina toisensa jälkeen oli erittäin järkyttävä ja rikkoutuneet lelut, repaleiset ja kuluneet vaatteet muistuttivat siitä, että iso osa atomipommin uhreista oli lapsia.

Museo oli sen verran rankka, että itselläni meni jalat veteläksi ja samalla tuli todella huono olo. Itkua sai monin paikoin myös pidätellä. Muutamat tarinat jäivät mieleen erityisen vahvasti. Museossa on mm. iso kivi, mikä on aikoinaan ollut osa pankin portaita ja kivessä voi nähdä mustan varjon siinä kohtaa missä joku epäonninen (tai onnekas, miten sen ottaa) haihtui savuna ilmaan kun atomipommi räjähti lähes suoraan yläpuolella. Lämpötilat tuolla alueella nousivat aivan käsittämättömiin lukemiin ja monista ei jäänyt tuota varjoakaan jäljelle.

Museossa oli myös paljon juttua atomipommin jälkiseurauksista ja etenkin siitä mitä se teki ihmisille. Puoli tuntia räjähdyksen jälkeen satoi surullisen kuuluisa "musta sade", mitä pahasti palaneet ja kuivuneet ihmiset joivat tuskissaan. Sade oli kuitenkin erittäin radioaktiivista ja aiheutti järkyttäviä jälkioireita, jotka johtivat monen ihmisen kuolemaan. Oli tarinoita vanhemmista, jotka peloissaan hylkäsivät lapsensa pelaastaakseen edes osan sisaruksista. Tarinoita naisista, joiden kehoihin paloivat heidän kimonoidensa kuviot. Rikkinäisiä leluja, pieniä riekaleisia vaatteita.

Olen sen verran empaatikko, että tätä postaustakin kirjoittaessa joudun nieleskelemään kyyneleitä. Toivon vain koko sydämestäni ettei vastaavaa jouduta enää todistamaan tulevaisuudessa.

Museosta ulos tullessa ei voinut kuin haukkoa happea ja ihmetellä miten Japani ja Hiroshima (ja tietysti Nagasaki) selvisivät moisesta koettelemuksesta. Nyt Hiroshima tunnetaan rauhan kaupunkina ja sellainen tunnelma onkin, varsinkin rauhanpuistossa. Pidin muutenkin todella paljon Hiroshimasta; ihmiset olivat ystävällisiä, kaupunki todella kaunis ja kadut leveät.

Jatkoimme kävelyä puistossa ja seuraavaksi menimme tutkimaan kuvista tuttua Hiroshiman rauhanmuistomerkkiä, eli A-Bomb Domea. Kyseinen rakennus oli yksi harvoista rakennuksista, mikä ei tuhoutunut täysin, sillä se oli lähes suoraan räjähdyksen keskipisteen alapuolella. Nykyään muistomerkki kuuluu UNESCO:n maailmanperintölistalle ja sitä voi hämmästellä aidan takaa tai esimerkiksi joen toiselta puolelta.

Tämän jälkeen kävelimme vielä T-muotoiselle Aioin sillalle, mikä oli atomipommin tähtäyspiste, sillä se on helppo erottaa yläilmoista. Silta on jo tietysti uusittu, mutta oli aika aavemaista seistä siinä sillalla ja katsella A-Bomb Domea ja rauhanpuistoa miettien syvällisiä asioita.

Paluumatkalle lähdimme sunnuntaina illalla, sillä maanantai oli luvassa normi työpäivä. Täytyy myöntää että reissuntäytteiset viikonloput eivät olleet kauheen palauttavia, joten työpäivät olivat välillä melkoista tuskaa... No, helmikuussa ei paljon mitään ihmeellistä tapahtunut, paitsi hommasin itselleni osa-aikatyön. Maaliskuussa ystäväni puolestaan saapui Suomesta moikkaamaan minua. Näistä luvassa juttua myöhemmin :)