torstai 29. toukokuuta 2014

Kesagake ja sen kaverit

Historiafriikki täällä taas hei! Lukiessani tässä eräänä päivänä Tieteen kuvalehden Historia-lehteä, huomasin mielenkiintoisen pienen kysymyksen mikä sopii hyvin tänne blogiin edellisen Hokkaido-postauksen jälkeen.

Lukija kysyi lehdeltä: Kuka tai mikä oli Kesagake? Lehti vastasi:

"Kesagake oli ruskeakarhu, joka vuonna 1915 raateli Japanissa useita ihmisiä herättyään kesken talviuniensa. Jostain syystä Kesagake alkoi hyökkäillä ihmisten kimppuun Tomamaen seudulla Pohjois-Japanissa. Se tappoi viidessä päivässä seitsemän ihmistä ja haavoitti kolmea, ennen kuin se lopulta tapettiin kiivaan jahdin seurauksena."

O__O

Siinäpä on ollut kiukkuinen karhu!

Ilmeisesti tuohon aikaan Hokkaidolla hakattiin paljon metsää mikä siirsi karhut lähemmäksi ihmisasutuksia. Kesagaken uskotaan heränneen nälkään mikä teki siitä entistäkin hurjemman ja hyökkäsi ihmisten kimppuun vain koska he sattuivat olemaan lähellä ruokaa.

Nykyään alueella on pyhäkkö, joka on pyhitetty tapaukselle ja tapauksesta on tehty myös novelleja, manga ja elokuvakin. Manga on nimeltään The Wild Legend (野生伝説 Yasei Densetsu).

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että Japanissa on karhuja. Mutta niitä on, ja peräti kahta eri lajia: Aasian mustakarhuja (kauluskarhu) ja ruskeakarhuja. 

Ruskeakarhut hallitsevat Hokkaidoa, kun taas Aasian mustakarhuja on tavattu Kyuushulla, Shikokulla ja Honshulla. Kyuushulta karhut ovat ilmeisesti kadonneet jo 50-luvulla, eikä Shikokullakaan ole enää montaa jäljellä. 

Honshulla (Japanin pääsaari) uskottiin vuonna 2008 elävän 8000-12 000, jopa 15 000 aasian mustakarhua, mikä on todella hurja määrä kun vertaa Suomen 900-1300 ruskeakarhu yksilöön! Hokkaidolla on puolestaan noin 1000-2000 ruskeakarhua.  Kohtaamisia onkin säännöllisesti ja karhut aiheuttavat vuosittain suurta tuhoa omaisuuksille. Ihmisuhreiltakaan ei vältytä, joten monet haluavat karhujen kantaa pienennettävän reilusti. Vuosittain karhuja kaadetaankin hurjia määriä ja metsästäjiä onkin ajoittain kehotettu välttämään liiallista metsästystä.

Ilmeisesti Japanissa ei ole tartuttu aiheeseen vielä vakavasti, mutta mikäli karhuja aletaan tappaa enemmän niin niiden häviäminen kokonaan Japanista on vain ajan kysymys. Joissakin lähteissä toivotaankin, että kaatojen lisäämisen sijaan yritettäisiin ennaltaehkäistä karhun tuhoja. Mene ja tiedä mikä on sitten se järkevin vaihtoehto, mutta voin vain kuvitella millainen tilanne on muutenkin ylikansoitetulla saarella jopa 15 000 karhun keskellä.


Aasian mustakarhu © Guerin Nicolas
Sanokaa mitä sanotte, mutta tää yksilö on ainakin ylisöpö. Noi korvat <3

♫ Johanna ♫

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti