Lumipeitteinen Sapporo

Tammikuun alussa suuntasimme katseemme pohjoiseen ja hyppäsimme paikallisen halpalentoyhtiön Peachin kyytiin yhteen sen aamun ensimmäisistä lennoista. Meillä ei ollut sen enempää mitään suunnitelmia Hokkaidon reissulle; päätimme vain lähteä ja katsoa mitä tulee vastaan.

Niinpä saavuimme aamu yhdeksältä lumen peittämään Sapporoon ja junassa matkalla kohti keskustaa en voinut kuin ihastella Hokkaidon luontoa. Verrattuna Osakaan tilaa oli vaikka muille jakaa ja näkymää hallitsi lumihuippuiset vuoret, lumen peittämät pellot ja ah, niin tutut koivut.

 

Sapporo on yksi Japanin suurkaupungeista ja itseasiassa nuorin kaikista isoista kaupungeista. Sapporon rakentaminen lähti vasta kunnolla käyntiin Meiji-restauraation jälkeen 1869, sillä tuolloin tärkeässä asemassa ollut Hakodate oli monien mielestä strategisesti huonossa paikassa. Alunperin Sapporon aluetta ja ylipäätään Hokkaidoa asuttivat alkuperäiskansa Ainut, jotka nyttemmin ovat jo harvinainen näky Hokkaidolla. Sapporon nimi on otettu ainun kielestä, mikä voidaan kääntää tarkoittamaan kuivaa, suurta jokea. Tunnetuksi Sapporon teki vuoden 1972 talviolympialaiset ja nykyään Sapporo on erityisen tunnettu jokavuotisesta Yukimatsurista, eli Sapporo Snow Festivaalista.

Meillä oli hostelli lähellä Susukinoa, Sapporon yöelämän keskusta. Hostelli oli halpa ja kelvollinen, lähellä metroa ja ratikkaa, mikä teki kulkemisesta helppoa. Vaikkakin tuo kulkeminen tuolla Sapporossa oli paljon hankalampaa kuin osakassa ja Tokiossa, sillä junia ei mennyt läheskään niin usein ja muutenkin kaikki tuntui olevan jotenkin niin kauhean sekavaa. Eka päivä oltiin muutenkin niin väsyneitä, että istuttiin hyvä tovi Starbuckissa vaan puhumassa niitä näitä.

Toisena päivänä suunnattiin läheiselle Mt. Moiwa köysiradalle, mikä vei meidät Moiwa-vuoren huipulle 531 metriin. Köysiradalle pääsi kätevästi hyppäämällä ensin ratikkaan ja vaihtamalla Ropeway Entrance (ロープウェイ入口)- asemalla ilmaiseen bussiin millä pääsi suoraan köysirata-aseman eteen.

Edestakainen reissu ylös asti maksoi 1700 jeniä ja matkalla pääsi kokeilemaan sekä perinteistä köysirataa että uuden tyyppistä Mo-Risu Cars- miniköysirataa mikä kulki eräänlaista rataa pitkin keskimmäiseltä asemalta ylimmälle asemalle. Keskimmäisellä asemalla oli söpö tuliaispuoti nimeltään MoiMoi, mikä näin suomalaisena olin perin hassua.

Ylhäällä odottikin sitten ylhäs vuoristomaisema ja upeat näkymät Sapporoon. Luntakin oli ihan tuntuvasti ja hetken tuli peuhattua lumen kanssa kuin pikkulapsi konsanaan. Sitä maisemaa katsoessa tajusin millainen rikkaus lumi on, sillä se tekee maisemasta niin valoisan ja kauniin. Koko talvi on ollut vaan harmaata täällä Osakassa ja Sapporossa silmiä suorastaan särki, kun oli niin paljon kirkkaampaa joka puolella. Sapporossa saimme myös tuntea ekan kerran tänä talvena miltä pakkanen tuntuu ja se oli aikamoinen shokki, sillä vain -7 asteen pakkanen pisti pohjoisen tytöt tutisemaan ja tunkemaan taskunlämmittimiä melkein rintsikoihin asti.

Meillä kävi jatkuvasti Sapporossa sellainen tuuri, että astuessamme ulos hostellista tai ravintolasta alkoi sellainen lumipyry ettei järjellä väliä. Yhdella kerralla pelastauduimme McDonaldsiin ennen kuin muutuimme lumiukoiksi. Ihan järjetöntä meininkiä.

Meidän oli tarkoitus käydä Sapporo oluttehtaalla, mutta sattuneista syistä jätimme sen väliin... (kirottu julkinen liikenne). Kävimme kuitenkin historiallisessa kylässä, missä oli paljon mitä komeempia ja söpömpiä, niin eurooppalais- kuin japanilaistyylisiäkin taloja. Harmiksemme saavuimme paikalle lähellä sulkemisaikaa, joten meillä ei hirveästi ollut aikaa tutkia kylää, mutta saimme otettua paljon hienoja valokuvia ja mikä tärkeintä, laskettua mäkeä pulkalla!

Yhtenä päivänä olimme juuri lähteneet hostellistamme ja saapuneet Susukinon ytimeen kun ihan tajuton puhelimien piippaus täytti koko kaupungin. Nappasin puhelimeni taskusta ja pahimmat pelkoni kävivät toteen; ihka aito maanjäristysvaroitus välkkyi ruudullani pahaenteisesti. Siinä varoitettiin melko voimakkaasta järistyksestä ja jatkoimme kävelemistä tarkkailen varovaisesti ympäristöämme, muuta mitään ei kuulunut. Menimme Starbucksiin istumaan ja tsekkasin jännittyneenä Japanin meteorologisen laitoksen nettisivut ja voihan pojat, koko pohjoinen Japani oli täyttä maanjäristysvaroitusta! Me emme tunteneet mitään, mutta muutaman sadan metrin päässä luokkakaverimme olivat NHK- tornissa tunteneet järistyksen. Sapporossa järistys oli paikoitellen 3-2 asteen luokkaa, ja tuollaisia on vaikea huomata kävellessä. Torni saattoi myös voimistaa järistystä niin että se tuntui sinne ylös hyvin. Onneksi kuitenkin selvittiin vain säikähdyksellä, meidän islantilainen tyttö oli hiukan pettynyt kun hän kaipaa päivittäisiä järistyksiä mitä hän kuulemma tuntee kotimaassaan :D

Viimeisenä päivänä mekin suuntasimme NHK-torniin ottamaan hieman kuvia (pääsymaksu 720 jeniä) ja samalla kävimme myös maailmanpyörässä, mikä sijaitsi yhden Susukinon rakennuksen katolla. Olimme ainoita koko maailmanpyörässä, mikä oli vähän aavemaista. Huomasimme myös, että kyseisessä rakennuksessa oli kauhuteemaravintola, mutta harmiksemme se oli auki vain iltaisin ja kyseessä oli jo meidän kotiinpaluupäivä. Kävimme myös vilkaisemassa Sapporon tunnettua kellotornia (pääsymaksu 200 jeniä), minkä jälkeen palasimmekin hostelliin hakemaan laukkumme ja suuntasimme takaisin kotia päin.

Kaiken kaikkiaan reissu Sapporoon oli melko onnistunut, vaikkakin julkinen liikenne sai välillä veren kiehumaan. Olisin halunnut käydä monessa muussakin paikassa, mutta aikaa vain ei ollut tarpeeksi. Olen kuitenkin iloinen, että tuli valloitettua Japanin pohjoisinkin kolkka. Ja samalla napattua flunssa mistä olen vasta nyt toipunut.