Kevät, kirsikankukkia ja surullisia hetkiä

Mun asunnon vieressä on puu ja siinä puussa asuu hulluja lintuja. Niillä on ollut kevättä rinnassa viimeiset 7 kuukautta, ainakin äänen ja lentoratojen perusteella. Nythän täällä oikeasti vasta kunnolla on kevät alkanut, ja se alkoikin melkoisella rysäyksellä. Ensin nukuin talvivaatteet päällä ja heti seuraavaksi ilman peittoa. Ihan hullua.

Ja tietysti ne kirsikankukat. Voi pojat.
Kävin viettämässä hanamia Osakan linnalla ja vielä toisena päivänä Banpaku-puistossa. Kiotossa käytiin yhtenä päivänä keisarin palatsin puistossa bongailemassa kevään ensimmäisiä kirsikankukkia. Niistä shidarezakura oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 Löytyi lähistöltä myös söpö pieni pyhäkkö kirsikkapuineen. Kissojakin oli vaikka kuinka paljon, mutta niistä en saanut julkaisukelpoista materiaalia.

Osakan linnalla oli älyttömästi porukkaa, mutta kyseessä olikin viikonloppu, sekä yksi parhaimmista päivistä viettää hanamia, eli kirsikankukkienkatselu"juhlaa". Porukka istuskeli grillaamassa ja juomassa kirsikkapuiden katveessa ja mekin kavereiden kanssa tutustuttiin muutamiin japanilaisiin, jotka spontaanisti tuli meidän luokse juttelemaan.

Kaikkein eniten nautin hanamista Banpaku-puistossa yhdessä hyvän ystäväni kanssa. Siellä istuimme ja juttelimme niitä näitä kirsikkapuun alla ja söimme herkkuja ja yakisobaa. Sääkin oli miellyttävä ja vaikka ihmisiä oli toki paljon, niin ei kuitenkaan tungokseksi asti.

 

Kevät on ollut uskomattoman kaunis, mutta samalla surullista aikaa. Japani on surullisen kuuluisa itsemurhista ja kevät"loma" (pieni loma lukuvuoden välissä maalis-huhtikuussa) on sitä aikaa kun epätoivoiset nuoret tekevät eniten itsemurhia. Junat ovatkin myöhästelleet viime aikoina usein sen takia, että monet päättävät hypätä junan alle.

Aprillipäivä olikin tähän mennessä erikoisin ja traagisin päivä, minkä olen tähän mennessä Japanissa kokenut. Se alkoi normaalisti kuten muutkin päivät ja valmistauduin lähtemään töihin kielikouluun kun puhelimeni alkoi ulista niin kovaa, että olin saada sydänkohtauksen. Sekunnin murto-osan ehdin ihmettelemään mistä on kyse, kunnes puhelin sen minulle ystävällisellä naisäänellä ilmoitti: maanjäristys. Nappasin kännykän käteen ja ehdin näkemään tekstin "varautukaa kovaan järinään" ja olemaan paikoillani ehkä 5 sekuntia, kun koko talo alkoi vetää ripaskaa. Olen tottunut, että talo tärisee ajoittain ohi menevien junien takia, mutta tämä oli ihan erilaista, oikein kunnon järinää. Pyykit heilui ihan hulluna ja pöydältä roikkuva johto viuhui joka suuntaan. Tätä kesti yllättävän kauan, ehkä jopa puoli minuuttia, minkä jälkeen järinä muuttui ihmeelliseksi keinunnaksi, mitä kesti myös ehkä jopa minuutin. Ihan kuin Ruotsin risteilyllä olisi ollut.

No sen jälkeen normaalisti töihin ja töitten jälkeen kotiin. Kävin nopeasti postissa lähettämässä tavaraa Suomeen, palasin kotiin ja hetken kuluttua ihmettelin kun paloautojen ja ambulanssien ulinaa kuului ihan tajuttomasti ulkoa. Menin sitten parvekkeelle ja huomasin, että vastapäinen tie oli täynnä paloautoja, ambulansseja ja poliiseja ja miehiä juoksi junaradalle tuulispäänä. Tajusin, että junat oli pysäytetty kokonaan. Ja sitten valkeni tietysti mitä oli tapahtunut. Radalla olevat miehet kulkivat pitkin rataa siniset hanskat kädessä ja järkytykseltäni en voinut kuin tuijottaa radalle. Neljä poliisia kävi kysymässä näinkö tai kuulinko mitään, ja sain heiltä vahvistuksen aavistukselleni; joku oli jäänyt junan alle.

Seuraavana päivänä uutisissa luki, että kyseessä oli vanhempi mieshenkilö, joka oli mennyt makaamaan raiteille ja jäänyt express-junan alle. Voin kertoa, että nuo express-junat menevät lujaa ohi kyseisestä risteyksestä. Ylitän samaisen risteyksen joka päivä mennessäni töihin ja pari ensimmäistä päivää oli oikeasti todella, todella karmivaa kävellä yli kohdasta, missä joku ihminen on päättänyt elämänsä.

Kirsikankukkien aika on kyllä taianomaista, mutta samalla vähän surullista.