USJ:n uusi laite ja pikavisiitti Etelä-Koreaan

Huhtikuu oli yksi kiireisimmistä ja parhaista kuukausista Japanissa, sillä lämpötilat nousivat reippaasti, luonto heräsi täyteen vehreyteen ja ei ollut paljon tylsiä hetkiä missään välissä. Maaliskuun lopusta huhtikuun alkuun saimme nauttia kirsikankukista ja työharjoittelun puolesta sain yhden isomman projektin päätökseen huhtikuun alussa. Stressi alkoi pikkuhiljaa helpottamaan ja vapaa-ajasta oli helpompi ottaa ilo irti.

Universal Studioon avattiin juuri sopivasti uusi laite, jonka rakentamista olimme seuranneet jännityksellä syksystä lähtien ja pakkohan se oli päästä testaamaan. Kyseessä on The Flying Dinosaur, kiva lisä puiston Jurassic Park-osioon. Kävimme Hetan kanssa maaliskuussa USJ:ssä ja näin silloin kun laitteella tehtiin testiajoja ja hurjaltahan tuo näytti. Huhtikuussa olikin sitten aika mennä testaamaan monsteria kavereiden kanssa ja tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme hurjalle ajelulle:

Ihan älyttömän hyvä laite, varmaan paras missä oon ikinä ollut. Suosittelen! Kyyti kestää älyttömän kauan ja se taitaa olla jopa maailman pisin "lentävä" kyyti.

Samaisen viikon viikonlopuksi olikin sitten luvassa toisenlaista ohjelmaa, sillä suuntana oli Etelä-Korean Seoul! Hyppäsimme halpalentoyhtiö Peachin koneeseen ja lensimme erittäin lyhyen lennon naapurimaahan. Saavuimme perille myöhään, sillä kone oli sääolojen vuoksi hieman myöhässä ja sen lisäksi onnistuimme jotenkin sekoilemaan Seoulin metrosysteemin kanssa oikein kunnolla. Siinä vaiheessa oli jo vähän väsy ja nälkä, joten turhautuminen alkoi nostaa päätään, mutta pääsimme vihdoin ja viimein perille meidän hostelliin. Helen valitsi meidän yöpymispaikan ja siellä paikan päällä kävi sitten ilmi, että hän olikin ottanut dormitoryn meille. Yllätys oli melkoinen kun löysimme japanilaisen naisen nukkumasta yhteisestä huoneesta. No, lähdettiin vähän haukkaamaan yöpalaa ja sitten jo painuttiikin pehkuihin.

Lauantaina alkoikin sitten se shoppailu ja pienimuotoinen kiertely siellä täällä, meillä kun ei ollut oikeastaan mitään sen suurempia suunnitelmia viikonlopulle. Monenmoisia kosmetiikkakauppoja tuli kierreltyä ja sadetta pakoiltua, sillä sää ei ollut aivan parhaasta päästä. Lähdimme myös reissuun Gangnamin kaupunginosaan, koska pakko siellä oli ihan vaan Gangnam Stylen takia käydä. Lopuksi suunnattiin vielä Seoul-tornille, mutta sää oli tässä vaiheessa jo lähes myrskyluokkaa ja pääsymaksu tornille sen verran huima, että päätimme lähteä takaisin hostellille melko aikaisin.

Vähän tuli shoppailtua...

Sunnuntaina kierreltiin enemmän meidän hostellin lähialuetta ja löysimmekin ihan tajuttoman kivan markkinapaikan, missä myytiin tosi halvalla vaatteita, laukkuja ja kaikenlaista muuta sälää. Ostin sieltä mm. selfie-kepin noin 5 eurolla ja samaan hintaan laajentavan linssin puhelimeen. Edullisista hinnoista huolimatta rahaa paloi vähän liiankin paljon tällä reissulla.

Tälläinen näky odotti Japanissa...

Alunperin olimme suunnitellut käyttävämme lauantain DMZ-retkeen, mutta kohtalon ja erään matkatoimiston takia tuo retki jäi tekemättä. Me nimittäin yritimme varata kyseistä retkeä hyvissä ajoin pari kuukautta etukäteen, jolloin meille ilmoitettiin, että he tietävät vasta maaliskuun puolessa välissä huhtikuun retkipäivät. No, laitoin siten heti maaliskuun puolenvälin tienoilla viestiä matkatoimistolle ja he vastasivat että kyseinen päivä on jo loppuunmyyty! Kumma juttu, sillä eihän heidän edes pitänyt tietää niitä päiviä...

Reissu oli muuten oikein onnistunut ja Etelä-Korea yllätti mut kyllä positiivisesti. Eipä mulla mitään suurempia ennakkokäsityksiä kai ollutkaan, mutta hirveän positiivinen fiilis jäi ja sellainen olo, että haluan vielä joskus uudestaan Seouliin. Ja pakko se kai on, sillä DMZ-retki kuuluu kyllä mun bucket listaan.

Ruoka oli tulista, mutta hyvää. Valitettavasti ei ehditty erilaisia ruokiakaan sen suuremmin maistella, mutta tuliaiseksi muistin ostaa ihania pyöreitä herkkuja, joissa on pehmeä valkoinen sisus suklaakuorrutteella. En tiedä niiden nimeä, mutta sain harvasen päivä mussutella niitä työharjoittelussa opiskelijoiden palatessa Etelä-Koreasta.

Tämän reissun jälkeen ei kauaa saatu palautua, sillä seuraavana viikonloppuna luvassa oli reissu Okinawalle. Siitä luvassa lisää myöhemmin :)

Töitä, shoppailua ja hauskanpitoa

Kansain alueella asuu yllättävän paljon suomalaisia ja heillä on eräänlainen oma yhteisönsä siellä. Porukka järjestää erilaisia tapahtumia ja minäkin ennen pitkää päädyin heidän sähköpostilistoilleen. Siellä alkoi sitten helmikuussa pyöriä viesti, että Osakassa haetaan kiireellisesti suomalaisia suomen kielen opettajia kielikouluun. Ekalla kerralla viittasin kintaalla koko viestille, tokalla kerralla pohdein etten tiedä mitään suomen kieliopista ja kolmannella kerralla vitsailin tädilleni hakevani opettajaksi. No siitä se soppa sitten lähti keittymään ja 19.2 löysin itseni matkalla Minamikataan työhaastatteluun.

Työhaastattelu hoidettiin kokonaan japaniksi vaikka paikan johtaja Emi osasikin hyvin englantia. Ei siinä paljon aikaa hukattu, lähes kättelyssä kysyttiin koska voin aloittaa. Huvittavinta tilanteessa oli se, että löin tiskiin heti ettei minulla ole minkäänlaista kokemusta suomen kielen opettamisesta saatika alan koulutusta. Kerroin myös etten pysty tekemään viikossa montaa tuntia töitä ja ilmoitin että olen lähdössä kahtena viikonloppuna reissuun, jolloin työt eivät onnistu. Kaikki oli ok hänelle ja niinpä minusta sitten tuli suomen kielen opettaja.

Opettaminen oli ihan kivaa, mutta haastavaa. Emihän siis sanoi, että voin puhua oppilaille suomeksi, mutta jo ensimmäisten oppilaitten kohdalla totesin ettei siitä kyllä tullut yhtään mitään. Niinpä siis opetin lähinnä japaniksi ja välillä yritin suomeksi, mutta huonolla menestyksellä. Osa oppilaista oli toki edistyneitä, mutta eivät sillä tasolla että pysyisivät kärryllä pelkän suomen kielen avulla. Töitä oli joka viikko ja palkka ihan kohtuullinen, riippuen aina ryhmäkoosta ja oppitunnin pituudesta.

Sovin työharjoittelupaikassa maaliskuulle noin 2 viikon loman, sillä muuten minulla olisi tullut tarvittavat tunnit liian ajoissa täyteen. Yksi kavereistani päätti sitten valmistumisen kunniaksi tulla Osakaan shoppailemaan ja moikkaamaan minua. Meillä olikin oikein vilkas viikko, kun kävimme kaikki perus nähtävyydet katsomassa ja ystävän toiveesta shoppailemassa. Itsella rahatilanne alkoi olla jo kriittinen, joten tyydyin lähinnä katselemaan. Tosin löysimme kivan 390 jenin kaupan, mistä sai ihan älyttömän hienoja kännykän kuoria ja aurinkolaseja enkä voinut vastustaa kiusausta.

Tämä kaveri sattuu olemaan aikamoinen kenkien ystävä ja voitte kuvitella millainen paratiisi Osaka oli hänelle. Kahdet kengät hän löysikin ja voi pojat, kyllä oli hintaa ja ulkonäköä! Itsehän en löydä kenkiä Japanista, sillä jalkani on sen verran iso että välillä on Suomestakin vaikea löytää sopivia. Sattumalta löytyi kerran yhdet tennarit Don Quijotesta, mikä oli iloinen yllätys. Laatu tietysti luokkaa "Made in China", mutta parempi kuin ei mitään siinä tilanteessa kun vanhat kengät näyttää kuin kaatopaikalta tongituilta.

Lopuksi kuvia lomaviikolta:

Kaverin kynnet :)

Luumunkukkia

Baby penguin!

Miyajima ja Hiroshima - rauhan tyyssijat

Kevät tuntui välillä olevan pelkkää matkustamista, mutta mikäs sen parempaa! Tämän vuoden ensimmäinen kohde oli Hokkaidon Sapporo, mistä ehdinkin tänne kirjoittaa. Vain kaksi viikkoa myöhemmin tammikuun viimeisenä viikonloppuna suuntana olikin sitten Hiroshima, kaupunki jonka olin halunnut nähdä jo pidemmän aikaa. Useimpiin paikkoihin tuli lennettyä, mutta tällä kertaa matkaan lähdettiin bussilla. Helen oli tällä kertaa vastuussa matkojen hoitamisesta ja hotellin hankkimisesta, mikä oli virkistävää sillä yleensä minä olen se joka hoitaa kyseiset asiat. Tällä kertaa piti vain roikkua mukana ja laittaa aivot narikkaan.

Hiroshima 広島, on Hiroshiman prefektuurin pääkaupunki, jossa asuu yli miljoona ihmistä. Sen historia ulottuu aina 1500-luvulle asti, mutta maailmanlaajuisesti kaupunki tuli tunnetuksi toisen maailmansodan aikaan, kun Yhdysvallat tiputti maailman ensimmäisen atomipommin sinne. Hiroshima rakennettiin kuitenkin uudelleen vastoin kaikkia odotuksia ja julistettiin virallisesti rauhan kaupungiksi vuonna 1949.

Bussi oli todella hyvä, pitkänmatkan bussi ja matkaan meni aikaa n. 7 tuntia. Matkalla oli muistaakseni kolme pysähdystä ja kaikki pysähdyspaikat olivat todella siistejä vessoja myöten. Kerrytin myös Hello Kitty-kännykkäkoru kokoelmaani kyseisiltä stopeilta mukavasti, mikä oli tietysti plussaa. Bussissa tuli juteltua, käkätettyä ja nukuttua, eikä 7 tuntia hyvässä seurassa tuntunut ollenkaan pahalta. Hassuinta oli ihmeelliset suojat penkeissä, jotka saivat penkit näyttämään ihan vauvojen vaunuilta :D Muutama hassu snapchat-kuvakin tuli otettua tällä reissulla...

Perillä olimme illan jo pimettyä ja siitä suunnistimmekin suoraan hotellille, mikä oli pienen raitiovaunumatkan päässä Hiroshiman pääjuna-asemalta. Iltaa lähdettiin tietenkin heti viettämään Izakayaan, missä joimme ihania drinkkejä ja söimme loistavaa ruokaa. Kirsikkana kakun päällä oli hottis tarjoilija... Meinasin kysyä sitä meidän seuraksi karaokeen, mutta tytöt kielsivät niin kovasti etten sitten viitsinyt ;) Ihan siis tyttöjä ajattelin, en itseäni!

結婚式 - Häät

Hyvät naiset ja herrat, olen virallisesti palannut takaisin tähän maailmaan. Halusin heti palattuani Suomeen toukokuun lopussa kirjoittaa blogiin vaikka mitä, mutta eihän siitä oikein mitään tullut kun aluksi aika meni totutteluun ja sukuloimiseen, sitten alkoikin jo työt ja sitten piti suunnitella häät.

Ja hääthän siis olivat viime viikonloppuna 16.7, samana päivänä kun Pokemon Go julkaistiin virallisesti Suomessa. Miettikää sitä! :D

Päätimme jo viime kesänä ennen kuin lähdin vaihtoon, että Japanista palattuani menisimme naimisiin. Ja niinpä varasimme kirkon ja hääpaikan. Kutsut jouduin suunnittelemaan ja toteuttamaan Japanista käsin, mikä oli super stressaavaa. Samoin hankin erilaisia koristeita ja muita juttuja häihin Japanista käsin, sillä (yllätys, yllätys) teemana tietysti Japani, ainakin jollakin kaukaisella tasolla. Japanilaista ruokaa ei valitettavasti ollut tarjolla, sillä sellainen olisi ylittänyt budjettimme hävyttömästi, mutta koristeluissa ja muissa pienissä yksityiskohdissa toimme mielestämme japanilaisuutta hyvin esiin.

Hääkarkkirasiat teimme itse. Kuva: Marika Sungren

Koristepalluroita ja veljentytön tekemä origami-perhonen. Kuva: Maria Morri

Kaason ja morsiustyttöjen puvut tilasimme suoraan Japanista. Kuva: Teijo Ketonen

Kirsikankukat kuuluivat myös teemaan. Kuva: Maria Morri

Hääkakku
Kuva: Maria Morri

Asahia oli varattu jokaiselle maistiaisiksi. Kuva: Teijo Ketonen

Kevät, kirsikankukkia ja surullisia hetkiä

Mun asunnon vieressä on puu ja siinä puussa asuu hulluja lintuja. Niillä on ollut kevättä rinnassa viimeiset 7 kuukautta, ainakin äänen ja lentoratojen perusteella. Nythän täällä oikeasti vasta kunnolla on kevät alkanut, ja se alkoikin melkoisella rysäyksellä. Ensin nukuin talvivaatteet päällä ja heti seuraavaksi ilman peittoa. Ihan hullua.

Ja tietysti ne kirsikankukat. Voi pojat.
Kävin viettämässä hanamia Osakan linnalla ja vielä toisena päivänä Banpaku-puistossa. Kiotossa käytiin yhtenä päivänä keisarin palatsin puistossa bongailemassa kevään ensimmäisiä kirsikankukkia. Niistä shidarezakura oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 Löytyi lähistöltä myös söpö pieni pyhäkkö kirsikkapuineen. Kissojakin oli vaikka kuinka paljon, mutta niistä en saanut julkaisukelpoista materiaalia.

Osakan linnalla oli älyttömästi porukkaa, mutta kyseessä olikin viikonloppu, sekä yksi parhaimmista päivistä viettää hanamia, eli kirsikankukkienkatselu"juhlaa". Porukka istuskeli grillaamassa ja juomassa kirsikkapuiden katveessa ja mekin kavereiden kanssa tutustuttiin muutamiin japanilaisiin, jotka spontaanisti tuli meidän luokse juttelemaan.

Puoli vuotta Japanissa

Saapuessani Japaniin puoli vuotta sitten oli kuumaa kuin pätsissä ja nyt puoli vuotta myöhemmin hytisen pienessä kämpässäni lämpöpeiton alla. Millaisilla fiiliksillä täällä ollaan ja mitä kaikkea onkaan tullut opittua?

Ensinnäkin pitää mainita, että puoli vuotta on mennyt silmän räpäyksessä, mutta jännästi samalla tuntuu että siitä on ikuisuus kun tulin tänne. Arki on laskeutunut elämääni ja tavallinen päiväni menee suunnilleen näin: herään ja laitan lämmityksen päälle, odotan että lämpenee, nousen, syön ja puen, kiirehdin töihin. Töitä, töitä, töitä, aivokuolema. Töistä salille, konbinin kautta kotiin, syön, teen kuolemaa, nukahdan. Ja sama homma uudestaan seuraavana päivänä.

Edit. Ystävänpäiväsuklaata

Nautin silti joka hetkestä ja näin setsubunin jälkeen sitä voi oikein aistia kuinka kevät tekee tuloaan! Kuulin, että luumupuut kukkivat jo mukavasti, mutta en ole niitä ennättänyt katsomaan. Ajattelin yrittää tänä viikonloppuna Banpaku- puistoon, missä niitä voi kuulemma ihastella. Yhtenä päivänä käytiin jo 20 asteessa, mikä on tosi epätavallista tähän aikaan vuodesta. Nyt aletaan pikkuhiljaa päivälämmöissä pyörimään 10 asteen yläpuolella.

Edit. Luumupuu Horyuji-temppelillä.

Töitä olen tehnyt nyt kuukauden ja jokainen päivä on minulle 8 tuntinen oppitunti. Voitte kuvitella millaisia jysäreitä minulla välillä on töiden jälkeen, kun asioita pitää käsitellä kahdella eri kielellä, eikä kumpikaan niistä satu valitettavasti olemaan äidinkieleni. Työkaverit ovat kuitenkin mukavia, ja auttavat minua aina tarpeen vaatiessa. Virheitäkin olen tehnyt, mutta niistä on opittu ja menty eteenpäin. Tänään pidettiin pieni feedback-palaveri ja kaikki olivat tyytyväisiä tähän astiseen suoritukseeni. Sanoivat, että kaikki suomalaiset tuntuu olevan hirveän まじめ/majime (vakavia, ottaa tosissaan, huolellisia, ahkeria, u name it...) mitä töihin tulee, mene ja tiedä. Kyllä mä sanoisin, että japanilaiset on vielä hullumpia työstään!

Joka aamu istahdan työtuolilleni ja kuuntelen koulun virallisen laulun, minkä jälkeen kachou toivottaa hyvät huomenet ja alkaa käydä läpi päivän ohjelmaa kaikkien kanssa. Lähiaikoina hän on alkanut kysyä myös minulta onko jotain ilmoitusluontoista asiaa, ja eilen sain ensimmäistä kertaa sanoa kyllä sen ainaisen 特にないです/toku ni nai desu (ei mitään erityistä) sijaan! Puhelimeenkin olen alkanut pikkuhiljaa vastailemaan, mutta eilen meni sormi suuhun. Puhelu meni suurinpiirtein näin:

Minä: Hai, kokusaisentaa de gozaimasu/ Halloota, kansainvälinen toimisto
Nainen: uudfhugefgbuoerhogfuohgegvf? (keskuksen nainen, ei hajuakaan mitä sanoi muuta kun että joltain tyypiltä olis puhelu, otetaanko vastaan.)
Minä: Onegaishimasu / antaa tulla vaan

(Paniikki!!!! Eka kerta kun joku koulun ulkopuolelta soittaa)

Minä: Kokusaisentaa de gozaimasu / Kansainvälinen toimisto
Mies: xxx xxx desu / Täällä se-ja-se
Minä: Itsumo o-sewa ni natte orimasu / muodollisuuksia vaan
Mies: xxx-san ga irassaimasu ka? / onko xxx-san paikalla
Minä: Ima seki wo hazushiteimasu ga... / valitettavasti hän ei ole juuri nyt paikalla...
Mies: (Jotain tosi kohteliasta, että koska mahtaa xxx palailla)

(Tuplapaniikki, yleensä ne sanoo et ne soittaa uudestaan!!!)

Minä: Ano... ... ... Shou shou o-machi kudasai! / Tota... Odottakaa pieni hetki!

(PITOOON!!!)

Minä toimiston väelle: xxx-san wa itsu koraremasu ka? / Koska xxx tulee takaisin?
: Johanna... xxx-san kyou o-yasumi desu! / Johanna... xxx on vapaalla tänään!
Minä:  Oh shit! wasuremashita!!!! / Ei helkutti, unohdin ihan tyystin!!!

(FUCCCCCKKKKKKK!!!!!! Unohdin kokonaan! Oh god, mitä mä nyt sanon?!?!)

Ja sitten Daniel tuli ja hoiti ystävällisesti puhelun loppuun. Sen pituinen se. Eeppinen eka puhelu yhdeltä meidän vuokranantajilta. Hu-hups. Ei kuulemma huomannut mitään et harjoittelija vähän sössi. Hauskintahan tässä on se, että kaikki tietysti kuulee ja seuraa mun puheluita haukkana... Onneks kachou ei ollut paikalla.

Ja siitä puheenollen, meidän kachou on aika hauska tyyppi. Hän ei koskaan katso meitä, ainakaan naispuolisia silmiin. Ei koskaan. Unohtaa mun nimen koko ajan ja heittää mitä oudoimpia vitsejä. On kuulemma tosi ujo, eikä oo paljon ollut naisten, varsinkaan nuorten naisten kanssa tekemisissä. Raukka.

Suomea tulee ajoittain ikävä, mutta ei sen kummallisemmin. Välillä ikävöin jotain ruokaa, välillä autolla ajamista. Simppeleitä asioita. Täällä on paljon vaihtareita, jotka ei malta pääsevänsä kotiin, mutta sellaista fiilistä minulle ei ole tullut kertaakaan. Toki en silti ole erityisen surullinen ajatuksesta, että joudun muutaman kuukauden päästä lähtemään. Lähinnä oon sellaisessa mielentilassa, että kummassakin maassa on ihan kiva olla ja pääsen Japaniin aina takaisin.

Edit. Täti teki lohikeittoa ♥

Monet sanoo (täälläkin), että vaihdossa ollessa oppii arvostamaan omaa maataan eri tavalla, ja voin yhtyä tuohon ajatukseen jollakin tasolla. Kyllä, olen tajunnut että meillä Suomessa jotkut asiat toimii yksinkertaisesti ihan älyttömän hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Kyllä, kotimaa on kullan kallis. Täällä silti jotkut ovat ikään kuin heittäneet unilaput silmiltään ja tajunneet, että se paikka mistä haluttiin paeta onkin se ainoa paikka missä haluaa loppujen lopuksi olla.

*Kirjoitin tämän postauksen jo helmikuussa, mutta jostain syystä en sitä blogiin asti saanut. Edelleen odotellaan lämpimiä kelejä ja siinä lomassa mun tekee älyttömästi mieli kebabia. Ei muuta, moi.

Edit. Sekoilua japanilaisten jätkien kaa... :>

Rakkautta Umeda Sky Buildingin katolla

Tämän postauksen kirjoittaminen on saanut hieman odottaa, sillä tuntuu kuin ajattelinkin asiaa niin kyynelkanavat aukeavat eikä tulvalle tule loppua. Tänään ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin yrittää ja kertoa uusista paikoista, missä kävin Villen tullessa kyläilemään, sekä joistakin yhteisistä kivoista hetkistä.

Odotin tietysti kuin kuuta nousevaa Villen saapumista. Menin häntä vastaan ja istuin jännittyneenä saapuvien lentojen penkeillä. Kun vihdoin näin hänet, en voi kuvailla sitä suunnatonta iloa minkä tunsin. Näin, että hän oli väsynyt, mutta muistan ikuisesti miten hänen ilmeensä kirkastui kun hän näki minut. Yksi parhaista hetkistä moneen aikaan.

Seuraavina päivinä tuli näytettyä Umedaa ja Kiotoa ja pakollinen animehetki maailmanpyörässä tuli myös kokeiltua. Kiotossa puolestaan kävimme Eiga-murassa, mistä olen kirjoittanut aikaisemmin postauksen. Pakollinen animehetki #2 kummitustalossa, mikä meni suunnilleen niin että roikuin Villen kainalossa ja hän vain nauroi koko ajan. Hmph.

Uudenvuoden aatto meni leppoisasti, illalla menimme Ibarakissa pieneen temppeliin yhdessä ystävien kanssa seuraamaan uudenvuoden vastaanottoa. Siinä sivussa hörpittiin hieman alkomahoolia ja tutkittiin mielenkiintoisia kojuja. Animehetki #3 kun pääsimme kalisuttamaan temppelin kelloja ja rukoilemaan rinnakkain onnea tulevalle vuodelle.

Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti meille myös pienen kimonohetken ja Ville pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa perinteisiä japanilaisia vaatteita. Ulkona oli kylmä, mutta meillä oli silti hauskaa.

Yksi päivä meni Tennojin tutkimiseen. Kävimme ensin Shinsekaissa syömässä (tehtiin itse takoyakeja ja se oli tosi vaikeeta!!!), minkä jälkeen pyörittiin vähän ottamassa kuvia ja siirryttiin Tennojin eläintarhaan. Shinsekain sanotaan olevan iltaisin yksi Osakan vaarallisimpia alueita, mutta päivällä se oli ainakin tosi värikäs ja mielenkiintoinen paikka lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. Eläintarha nyt oli ihan perus, ei mikään huippuerikoinen. Lopuksi mentiin vielä käymään Japanin korkeimpaan pilvenpiirtäjään, Abeno Harukasiin, mistä oli kyllä melkoiset näkymät joka puolelle. Vähän tyyriimmän puoleinen kylläkin, eli toista kertaa tuskin tulee mentyä.

Ville pitää kovasti japanilaisista autoista, joten yhtenä aamuna menimme Shin-Osakaan, hyppäsimme luotijunaan ja suhahdimme Nagoyaan, missä sijaitsee Toyotan automuseo. Oli kiva nähdä toinen innoissaan ottamassa kuvan JOKA IKISESTÄ autosta mitä museosta löytyi. Museo sijaitsi vähän syrjemmässä Nagoyan keskustasta, mutta sinne pääsi helposti junalla. matkan viimeinen osuus mentiin itseasiassa täysin automatisoidulla junalla, mikä oli mielenkiintoinen kokemus.