keskiviikko 26. elokuuta 2015

Taifuuni Gonin laitamilla

Eilen oli melko mielenkiintoista herätä kun tuuli kolisteli talon nurkissa äänekkäästi. Gonihan se siellä vähän kolkutteli, tuo trooppinen myrsky jonka liikehdintää olin seurannut jo useamman päivän ajan sääkartoilla. Goni ylitti eilen Japanin Kyûshûn kohdilta Etelä-Japanissa aiheuttaen loukkaantumisia ja jättäen monta sataa tuhatta ihmistä ilman sähköä.

Täällä Osakassa päin oli lähinnä varoituksia puuskittaisista tuulista ja korkeista aalloista sekä myöhemmin ukkosmyrskystä. Ukkosen jyrinää kuuluikin jossain vaiheessa illemmalla, mutta onneksi säästyimme pahimmalta. Sääkartoissa olimme aivan Gonin laitamilla ja illalla rankat sateet ylsivät meillekin asti.

Kaikesta huolimatta olimme päättäneet suunnata Universal Studiosiin, joten sinne me suuntasimme aamupäivällä ja saimmekin nauttia miellyttävästä alle 30 asteen ilmasta iltaan asti. Pieniä sadekuuroja tuli päivän mittaan, mutta viiden kuuden aikaan taivas repesi sellaisellä voimalla että päätimme evakuoida itsemme kotiin. Ehdimme kuitenkin nähdä koko puiston ja saada kivoja kuvia ja muistoja, joten ei jäänyt paha mieli päivän keskeytymisestä aikaisemmin kuin piti. Eniten harmitti kaverin puolesta, joka kuitenkin lähtee takaisin Suomeen eikä hänellä ole tilaisuutta tulla paremmalla ilmalla takaisin. Itse ostin vuosilipun, millä pääsee vuoden aikana niin monta kertaa puistoon kuin huvittaa.

Kaikki hyvin siis täällä puolen maapalloa! Lopuksi kuvia reissultamme:











P.s The Wizarding World of Harry Potter on näkemisen arvoinen! Porukkaa on kuin pipoa ja hinnat taivaissa, mutta on se vaan hienosti toteutettu! Tänne menen ehdottomasti uudestaan ja teen paremman postauksen jossakin välissä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti