Viikko jatkui vauhdikkaana japanilaisten seurassa. Keskiviikkona 25.2 oli luvassa kokkaamista Winnovassa, paikallisessa ammattikoulussa. Siellä he saivat päälleen ihanat kokin vaatteet ja pääsivät tekemään mm. karjalanpiirakoita ja laskiaispullia. Radiostakin käytiin heitä moikkaamassa ja jutun voitte käydä kuuntelemassa täällä. Itse en jäänyt kuitenkaan paikan päälle vaan pidin ansaitun vapaapäivän! Opettaja oli ystävällisesti luvannut mennä hakemaan heidät ja päivän muu ohjelma olikin vain oppitunteja. Illalla he menivät vielä katsomaan läheiselle farmille poroja! Siitä he olivat kuulemma olleet innoissaan ja minua harmitti kovasti etten päässyt mukaan niitä katsomaan. Minulla oli kuitenkin keskiviikko illalla tunnit Huittisissa, enkä halunnut niitä perua.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Luistelua ja jääkiekkoa ♥
Japanilaisten vieraidemme ensimmäinen koulupäivä koitti maanantaina 23.2. Esittelimme heille vähän koulua ja söimme (japanilaisten mielestä) hyvää kouluruokaa. Ei niin yllättävästi heitä ihmetytti suomalaisten tapa juoda maitoa ruoan kanssa, minkä olen huomannut aiheuttavan yllätystä melkeinpä kaikissa ulkomaalaisissa.
Myöhemmin kävimme myös näyttämässä heille vähän Raumaa. Kiersimme tietysti vanhan Rauman, minkä pikkuiset putiikit kiehtoivat kaikkia todella paljon. Myös koristeelliset puutalot tuntuivat kiinnostavan heitä paljon sekä kapeat kujat joita vanha Rauma on pullollaan. Kävimme näyttämässä heille myös majakan, mistä Ryota ainakin innostui kovasti. Lumiukkojakin ehdittiin tehdä lyhyen kaupunkikierroksen aikana.
![]() |
![]() |
tiistai 3. maaliskuuta 2015
☆ Muumimaailman taikatalvi ☆
Projektin vaikein osuus on nyt ohi, sillä japanilaiset viettivät viime viikon Raumalla ja siirtyivät sunnuntaina Helsinkiin. Viikko oli kaikin puolin uuvuttava, mutta erittäin antoisa.
Sain veljeltäni ison 8 hengen auton lainaan 21.2 lauantaiksi ja niinpä suuntasin yhdessä V:n ja J:n kanssa (J oli meillä koko viikonlopun, oli ihana nähdä pitkästä aikaa ♥) Turkuun poimimaan vieraamme Turun bussiasemalta, minne heidän bussinsa oli määrä saapua ennen kuutta. Heidät ohjasi Helsinki-Vantaalta bussiin yhteistyökumppanimme HAAGA-HELIAn oppilaat ja kaikenlaisista sählingeistä huolimatta vieraamme saapuivat jopa etuajassa Turkuun.
Matka Raumalle taittui joutuisasti; V piti seuraa ryhmän opettajalle edessä ja me puolestaan J:n kanssa vietimme aikaa oppilaiden kanssa takana. Yksi ryhmän oppilaista on selkeästi muita paremmalla tasolla englannissa ja hän hoitikin puhumisen pitkälti. Kävi ilmi, että hän on asunut jonkin aikaa Singaporessa isänsä töiden takia ja siellä hän oli ymmärtänyt englannin kielen tärkeyden. Raukat olivat aika uuvuksissa pitkästä lentomatkasta ja pari heistä taisi hetkeksi torkahtaakin autoon.
Perillä Raumalla meitä odottivat jo oppilaiden isäntäperheet innoissaan ja lyhyiden esittelyiden jälkeen päästimme kaikki lepäämään rankan päivän jäljiltä. Itse olin aivan poikki vaikka en ollut edes tehnyt mitään erikoista.
Seuraavana päivänä meitä odottikin aikamoinen näky kun heräsimme; yön aikana oli satanut tajuttomasti lunta ja tupruttihan sitä vieläkin alas. Täällä Raumalla asuessani olen todennut että teiden huoltaminen ei toimi ihan niin kuin pitäisi, joten varasimme paljon ylimärräistä aikaa että pääsemme koululle. Ja hyvä niin. Auton putsaaminen vei aikaa, rahan nostaminen vei aikaa, ja ylipäätänsä auraamattomilla teillä ajaminen vei aikaa. Saavuimme juuri parahiksi koululle missä bussi jo odottikin. Pieniä kommelluksia huolimatta ja hieman aikataulusta myöhässä pääsimme kuitenkin matkaan.
Olin positiivisesti yllättynyt kuinka monta meitä loppujen lopuksi oli reissussa. Kävely bussilta itse Muumimaailman kesti melkoisen kauan kun japanilaisten piti saada kuvia joka puolelta ja muutenkin heidän tahtinsa on melko rauhallinen. Itse Muumimaailmassa kuvia tietysti räpsittiin tajuttomasti :D Ensimmäisinä hahmoina vastaan tuli Aliisa ja Mymmeli, heti niiden perään Pikku Myy.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)