Kevät, kirsikankukkia ja surullisia hetkiä

Mun asunnon vieressä on puu ja siinä puussa asuu hulluja lintuja. Niillä on ollut kevättä rinnassa viimeiset 7 kuukautta, ainakin äänen ja lentoratojen perusteella. Nythän täällä oikeasti vasta kunnolla on kevät alkanut, ja se alkoikin melkoisella rysäyksellä. Ensin nukuin talvivaatteet päällä ja heti seuraavaksi ilman peittoa. Ihan hullua.

Ja tietysti ne kirsikankukat. Voi pojat.
Kävin viettämässä hanamia Osakan linnalla ja vielä toisena päivänä Banpaku-puistossa. Kiotossa käytiin yhtenä päivänä keisarin palatsin puistossa bongailemassa kevään ensimmäisiä kirsikankukkia. Niistä shidarezakura oli ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 Löytyi lähistöltä myös söpö pieni pyhäkkö kirsikkapuineen. Kissojakin oli vaikka kuinka paljon, mutta niistä en saanut julkaisukelpoista materiaalia.

Osakan linnalla oli älyttömästi porukkaa, mutta kyseessä olikin viikonloppu, sekä yksi parhaimmista päivistä viettää hanamia, eli kirsikankukkienkatselu"juhlaa". Porukka istuskeli grillaamassa ja juomassa kirsikkapuiden katveessa ja mekin kavereiden kanssa tutustuttiin muutamiin japanilaisiin, jotka spontaanisti tuli meidän luokse juttelemaan.

Puoli vuotta Japanissa

Saapuessani Japaniin puoli vuotta sitten oli kuumaa kuin pätsissä ja nyt puoli vuotta myöhemmin hytisen pienessä kämpässäni lämpöpeiton alla. Millaisilla fiiliksillä täällä ollaan ja mitä kaikkea onkaan tullut opittua?

Ensinnäkin pitää mainita, että puoli vuotta on mennyt silmän räpäyksessä, mutta jännästi samalla tuntuu että siitä on ikuisuus kun tulin tänne. Arki on laskeutunut elämääni ja tavallinen päiväni menee suunnilleen näin: herään ja laitan lämmityksen päälle, odotan että lämpenee, nousen, syön ja puen, kiirehdin töihin. Töitä, töitä, töitä, aivokuolema. Töistä salille, konbinin kautta kotiin, syön, teen kuolemaa, nukahdan. Ja sama homma uudestaan seuraavana päivänä.

Edit. Ystävänpäiväsuklaata

Nautin silti joka hetkestä ja näin setsubunin jälkeen sitä voi oikein aistia kuinka kevät tekee tuloaan! Kuulin, että luumupuut kukkivat jo mukavasti, mutta en ole niitä ennättänyt katsomaan. Ajattelin yrittää tänä viikonloppuna Banpaku- puistoon, missä niitä voi kuulemma ihastella. Yhtenä päivänä käytiin jo 20 asteessa, mikä on tosi epätavallista tähän aikaan vuodesta. Nyt aletaan pikkuhiljaa päivälämmöissä pyörimään 10 asteen yläpuolella.

Edit. Luumupuu Horyuji-temppelillä.

Töitä olen tehnyt nyt kuukauden ja jokainen päivä on minulle 8 tuntinen oppitunti. Voitte kuvitella millaisia jysäreitä minulla välillä on töiden jälkeen, kun asioita pitää käsitellä kahdella eri kielellä, eikä kumpikaan niistä satu valitettavasti olemaan äidinkieleni. Työkaverit ovat kuitenkin mukavia, ja auttavat minua aina tarpeen vaatiessa. Virheitäkin olen tehnyt, mutta niistä on opittu ja menty eteenpäin. Tänään pidettiin pieni feedback-palaveri ja kaikki olivat tyytyväisiä tähän astiseen suoritukseeni. Sanoivat, että kaikki suomalaiset tuntuu olevan hirveän まじめ/majime (vakavia, ottaa tosissaan, huolellisia, ahkeria, u name it...) mitä töihin tulee, mene ja tiedä. Kyllä mä sanoisin, että japanilaiset on vielä hullumpia työstään!

Joka aamu istahdan työtuolilleni ja kuuntelen koulun virallisen laulun, minkä jälkeen kachou toivottaa hyvät huomenet ja alkaa käydä läpi päivän ohjelmaa kaikkien kanssa. Lähiaikoina hän on alkanut kysyä myös minulta onko jotain ilmoitusluontoista asiaa, ja eilen sain ensimmäistä kertaa sanoa kyllä sen ainaisen 特にないです/toku ni nai desu (ei mitään erityistä) sijaan! Puhelimeenkin olen alkanut pikkuhiljaa vastailemaan, mutta eilen meni sormi suuhun. Puhelu meni suurinpiirtein näin:

Minä: Hai, kokusaisentaa de gozaimasu/ Halloota, kansainvälinen toimisto
Nainen: uudfhugefgbuoerhogfuohgegvf? (keskuksen nainen, ei hajuakaan mitä sanoi muuta kun että joltain tyypiltä olis puhelu, otetaanko vastaan.)
Minä: Onegaishimasu / antaa tulla vaan

(Paniikki!!!! Eka kerta kun joku koulun ulkopuolelta soittaa)

Minä: Kokusaisentaa de gozaimasu / Kansainvälinen toimisto
Mies: xxx xxx desu / Täällä se-ja-se
Minä: Itsumo o-sewa ni natte orimasu / muodollisuuksia vaan
Mies: xxx-san ga irassaimasu ka? / onko xxx-san paikalla
Minä: Ima seki wo hazushiteimasu ga... / valitettavasti hän ei ole juuri nyt paikalla...
Mies: (Jotain tosi kohteliasta, että koska mahtaa xxx palailla)

(Tuplapaniikki, yleensä ne sanoo et ne soittaa uudestaan!!!)

Minä: Ano... ... ... Shou shou o-machi kudasai! / Tota... Odottakaa pieni hetki!

(PITOOON!!!)

Minä toimiston väelle: xxx-san wa itsu koraremasu ka? / Koska xxx tulee takaisin?
: Johanna... xxx-san kyou o-yasumi desu! / Johanna... xxx on vapaalla tänään!
Minä:  Oh shit! wasuremashita!!!! / Ei helkutti, unohdin ihan tyystin!!!

(FUCCCCCKKKKKKK!!!!!! Unohdin kokonaan! Oh god, mitä mä nyt sanon?!?!)

Ja sitten Daniel tuli ja hoiti ystävällisesti puhelun loppuun. Sen pituinen se. Eeppinen eka puhelu yhdeltä meidän vuokranantajilta. Hu-hups. Ei kuulemma huomannut mitään et harjoittelija vähän sössi. Hauskintahan tässä on se, että kaikki tietysti kuulee ja seuraa mun puheluita haukkana... Onneks kachou ei ollut paikalla.

Ja siitä puheenollen, meidän kachou on aika hauska tyyppi. Hän ei koskaan katso meitä, ainakaan naispuolisia silmiin. Ei koskaan. Unohtaa mun nimen koko ajan ja heittää mitä oudoimpia vitsejä. On kuulemma tosi ujo, eikä oo paljon ollut naisten, varsinkaan nuorten naisten kanssa tekemisissä. Raukka.

Suomea tulee ajoittain ikävä, mutta ei sen kummallisemmin. Välillä ikävöin jotain ruokaa, välillä autolla ajamista. Simppeleitä asioita. Täällä on paljon vaihtareita, jotka ei malta pääsevänsä kotiin, mutta sellaista fiilistä minulle ei ole tullut kertaakaan. Toki en silti ole erityisen surullinen ajatuksesta, että joudun muutaman kuukauden päästä lähtemään. Lähinnä oon sellaisessa mielentilassa, että kummassakin maassa on ihan kiva olla ja pääsen Japaniin aina takaisin.

Edit. Täti teki lohikeittoa ♥

Monet sanoo (täälläkin), että vaihdossa ollessa oppii arvostamaan omaa maataan eri tavalla, ja voin yhtyä tuohon ajatukseen jollakin tasolla. Kyllä, olen tajunnut että meillä Suomessa jotkut asiat toimii yksinkertaisesti ihan älyttömän hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Kyllä, kotimaa on kullan kallis. Täällä silti jotkut ovat ikään kuin heittäneet unilaput silmiltään ja tajunneet, että se paikka mistä haluttiin paeta onkin se ainoa paikka missä haluaa loppujen lopuksi olla.

*Kirjoitin tämän postauksen jo helmikuussa, mutta jostain syystä en sitä blogiin asti saanut. Edelleen odotellaan lämpimiä kelejä ja siinä lomassa mun tekee älyttömästi mieli kebabia. Ei muuta, moi.

Edit. Sekoilua japanilaisten jätkien kaa... :>

Rakkautta Umeda Sky Buildingin katolla

Tämän postauksen kirjoittaminen on saanut hieman odottaa, sillä tuntuu kuin ajattelinkin asiaa niin kyynelkanavat aukeavat eikä tulvalle tule loppua. Tänään ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin yrittää ja kertoa uusista paikoista, missä kävin Villen tullessa kyläilemään, sekä joistakin yhteisistä kivoista hetkistä.

Odotin tietysti kuin kuuta nousevaa Villen saapumista. Menin häntä vastaan ja istuin jännittyneenä saapuvien lentojen penkeillä. Kun vihdoin näin hänet, en voi kuvailla sitä suunnatonta iloa minkä tunsin. Näin, että hän oli väsynyt, mutta muistan ikuisesti miten hänen ilmeensä kirkastui kun hän näki minut. Yksi parhaista hetkistä moneen aikaan.

Seuraavina päivinä tuli näytettyä Umedaa ja Kiotoa ja pakollinen animehetki maailmanpyörässä tuli myös kokeiltua. Kiotossa puolestaan kävimme Eiga-murassa, mistä olen kirjoittanut aikaisemmin postauksen. Pakollinen animehetki #2 kummitustalossa, mikä meni suunnilleen niin että roikuin Villen kainalossa ja hän vain nauroi koko ajan. Hmph.

Uudenvuoden aatto meni leppoisasti, illalla menimme Ibarakissa pieneen temppeliin yhdessä ystävien kanssa seuraamaan uudenvuoden vastaanottoa. Siinä sivussa hörpittiin hieman alkomahoolia ja tutkittiin mielenkiintoisia kojuja. Animehetki #3 kun pääsimme kalisuttamaan temppelin kelloja ja rukoilemaan rinnakkain onnea tulevalle vuodelle.

Yhtenä päivänä vuokranantajamme järjesti meille myös pienen kimonohetken ja Ville pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa perinteisiä japanilaisia vaatteita. Ulkona oli kylmä, mutta meillä oli silti hauskaa.

Yksi päivä meni Tennojin tutkimiseen. Kävimme ensin Shinsekaissa syömässä (tehtiin itse takoyakeja ja se oli tosi vaikeeta!!!), minkä jälkeen pyörittiin vähän ottamassa kuvia ja siirryttiin Tennojin eläintarhaan. Shinsekain sanotaan olevan iltaisin yksi Osakan vaarallisimpia alueita, mutta päivällä se oli ainakin tosi värikäs ja mielenkiintoinen paikka lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen. Eläintarha nyt oli ihan perus, ei mikään huippuerikoinen. Lopuksi mentiin vielä käymään Japanin korkeimpaan pilvenpiirtäjään, Abeno Harukasiin, mistä oli kyllä melkoiset näkymät joka puolelle. Vähän tyyriimmän puoleinen kylläkin, eli toista kertaa tuskin tulee mentyä.

Ville pitää kovasti japanilaisista autoista, joten yhtenä aamuna menimme Shin-Osakaan, hyppäsimme luotijunaan ja suhahdimme Nagoyaan, missä sijaitsee Toyotan automuseo. Oli kiva nähdä toinen innoissaan ottamassa kuvan JOKA IKISESTÄ autosta mitä museosta löytyi. Museo sijaitsi vähän syrjemmässä Nagoyan keskustasta, mutta sinne pääsi helposti junalla. matkan viimeinen osuus mentiin itseasiassa täysin automatisoidulla junalla, mikä oli mielenkiintoinen kokemus.