sunnuntai 16. helmikuuta 2014

♥ 大阪 ♥

Wow. Täällä sitä taas ollaan Nipponin ihmeellisessä maailmassa. Pitkä oli matka, mutta kyllä kannatti. Istuin kotimaassa neljä tuntia bussissa päästäkseni Helsinki-Vantaan lentoasemalle, mikä oli tungokseen asti täynnä. En ehtinyt levähtää kuin 20 minuuttia kun jo piti nousta koneeseen ja kestää yli 10 tunnin lento. Pohjois-Korean lentotila oli ilmeisesti suljettu ja sielläpäin jotain muutakin häslinkiä, joten kone joutui kiertämään suunniteltua pidempää reittiä. Uu jea. Ihan kuin paikat ei olisi huutanut hoosiannaa jo siitä normaalista 9 tunnista.

Nyt olen kuitenkin turvallisesti perillä jo toista päivää ja voin sanoa, että näihin kahteen päivään onkin sitten mahtunut vaikka mitä. Lauantai meni jetlagista toipumiseen ja kaikenlaiseen muuhun häslinkiin. Syötiin karee raisua (om nom) ja pääsin oikein japanilaiseen kylpyyn rentoutumaan. Mia ja Marko ovat olleet älyttömän ystävällisiä ja ihania, kuten Mian sisko Katja, joka on täällä samaan aikaan lomailemassa. On ollut ihana rupatella ja katsella siinä sivussa vähän olympialaisia + tietenkin herkutella kaikkea hyvää! ♥

Naapurustoa Kuzuhassa :)
Täällä Osakassa on tällä hetkellä aika samanlaisia lämpötiloja mitä Suomessa, vaikkakin tänään oli vähän lämpimämpi päivä. Aurinkokin paistoi niin ihanasti ja pari päivää sitten satanut lumi suli vauhdilla katoilta pois. Sisällä onkin sitten hieman viileämpää kuin Suomessa, sillä ikkunoissa on vain yhdet lasit, toisin kuin Suomessa missä taitaa olla kolminkertaiset. Täällä ei ole myöskään minkäänlaista keskuslämmitystä, mikä lämmittäisi koko taloa, vaan lämpöä tulee seinään asennetuista lämmittimistä, tai muista erillisistä liikutettavista pattereista. Täällä on myös alakerrassa lattialämmitys, mikä tekee gutaa kohmeisille varpaille. :D

Koska sisällä on niin viileää niin vaatetta pitää olla sisälläkin ihan kunnolla, ja petivaatteetkin on ihan oma juttunsa. Minun sängyssä on erillinen paksumpi lakana ja kaksi peittoa, joista toinen on tavallinen paksu peitto ja toinen aivan ihana pehmopeitto. Rakastuin siihen ensikosketuksella! ♥ Pakko ostaa niitä pari kotiin. Niin lämmin ja pehmeä, että melkein odotan pääseväni nukkumaan :D

Aivan upeeta on ollut myös se, miten voin kysellä ihan hassuja ja tyhmiä juttuja vapaasti ja oppia niistä. Olen tänään oppinut jo buddhalaisuudesta, historiasta, kanjeista, kielestä ja hedelmistä ja monesta muusta asiasta vaikka mitä. Jos haluatte esimerkiksi tietää miten hassaku, 八朔 (sitrushedelmä) kuoritaan ja syödään oikeaoppisesti niin voin auttaa ilomielin! :D

Mutta ihaninta on se, että oloni on kuin olisin kotona.

♥Johanna♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti