sunnuntai 8. syyskuuta 2013

♫ Blippo-tuotearvostelu ♪

Saapuihan se viimeinkin, nimittäin Blippon paketti. Muuton takia paketti on varmaankin harhaillut pitkin Suomea jonkin aikaa vielä sen jälkeen, kun se on ensin harhaillut toiselta puolelta maapalloa tänne Suomen kamaralle.

Anyway, lupasin Blippolle kirjoitella tuotearvosteluja heidän tuotteistaan ja tosiaan ensimmäiset tavarat pärähtivät pari päivää sitten postiin. Mistään isosta ei toki ole kyse, katsokaa vaikka itse:


Moni varmasti tietää, ja moni varmasti ei tiedä, että Blippo on nettikauppa, mikä myy kaikenlaisia enemmän tai vähemmän söpöjä tavaroita. Tavaraa löytyy makeisista muotilehtiin ja paperitavarasta vaatteisiin. Oma pakettini sisälsi yllä olevat tavarat, ja nuo saapuivat perille reilussa kahdessa viikossa; tulevat kuitenkin Hongkongista asti.



Ensimmäisenä otin tarkasteluun ihanan jäätelö- kaulakorun! Tämä kaunokainen on melko massiivinen, mutta sitäkin herkullisemman näköinen koristus kaulaan. Ketju on melko pitkä palloketju, mustaksi maalattu eikä mikään kauhean laadukas, mutta itse koru on mielestäni todella kaunis. Jäätelöosa on maalattu hieman hohtavalla valkoisella, mikä luo aidon jäätelön vaikutelmaa. "Rasitustestissä" (kaikenlainen kolhiminen joka paikkaan) ketjusta lähti mustaa väriä, ja ruskeista osista myöskin. Normaalikäytössä sanoisin, että maali pysyy varmasti hyvänä pitkään. Timantit ovat liimalla kiinni omissa koloissaan, enkä saanut niitä paljain käsi revittyä irti, joten kestävältä vaikuttavat. Kannattaa aina välillä tarkistaa korun ja ketjun välissä oleva pieni metallirengas. Se voi venyä auki niin, että ketju solahtaa irti ja sitten voikin sanoa bye bye korulle.  (Voi Blippo mihin rääkkiin tuotteet lähetittekään).


Sattumoisin tämä kaulakoru on nyt tarjouksella Blippon sivuilla hintaan 3,43€ (aiemmin 4,90€), joten jos mielit samanlaista korua niin sellaisen löydät täältä: Jäätelö-kaulakoru/malli 2
Tuolta Blippon sivuilta löytyy tosi paljon muitakin erilaisia kaulakoruja, joten kannattaa käydä katsomassa. Tämä malli kiinnosti mua erityisesti sen takia, että se on tuollainen tyylikäs, arkeen ja juhlaan sopiva :)


Seuraavana tarkastelussa oli Kokeshi-säilytysrasia. Kokeshit ovat perinteisiä japanilaisia puusta veistettyjä nukkeja, ja niitä on viime aikoina näkynyt vaikka missä. Minulla on aikoinaan syntymäpäivälahjaksi saadut kokeshi- lakanat ja kirjakaupassakin olen nähnyt jotain kokeshi-aiheista paperitavaraa. Tämä kokeshi pitää selkeästi Asakusasta ja Roppongista, ainakin maamerkkien perusteella.



Avatessani rasian huokaisin ihastuksesta, sillä pohja oli niin hienon värinen. Kansi-systeemi ei kuitenkaan pelittänyt täysillä heti kättelyssä, sillä minulle kävi näin:



Ohops! Onneksi tuo oli helppo korjata työntämällä tuo metallitikku takaisin paikoilleen. Sen jälkeen kansi on pysynyt paikoillaan kiltisti. Avasin toistuvasti kannen yli 50 kertaa putkeen ja maalia lähti kyllä kohtuullisesti tietyistä kohdista. Kansi pysyy mielestäni hyvin kiinni, eikä se auennut tiputtaessa.

Näitä rasioita löytyy kolmea eri kokoa ja tämä rasia on keskikokoinen mitoilla 12cm x 8cm x 4,5cm, eli melkoisen pieni rasia on kyseessä. Vähän elättelin toivoa, että rasia päätyisi keittiöön, mutta luultavasti siitä tuleekin korurasia :) Teepusseja rasiaan saa kyllä mahtumaan, mikäli joku tälläisen keittiöön haluaa. Hintaa tällä keskikokoisella Kokeshi-rasialla on 4,90€ ja sellaisen voit käydä tilaamassa täältä: Kokeshi- säilytysrasia / I ♥ Tokyo

Näitä löytyy myös eri kuvilla, joten jokaiselle löytyy varmasti mieleinen. Rasian valitsin arvosteluun sen käytännöllisyyden sekä Japani-teeman takia.




Viimeisin, mutta ei toki vähäisin on Doraemon- suklaapallot! Nämä otin mukaan arvosteluun ihan vain sen takia, että Doraemon on niin japanilainen juttu kuin mikään vain voi olla! Jos pidät vähääkään enemmän Japanista niin Doraemon on ihan must tietää! Käykää vaikka katsomassa eka jakso Doraemonia täältä.

Heti ensiksi on mainittava, että nämä namut joutuivat olemaan kuumassa autossa pari tuntia. Pelkäsin vähän miten näiden kävi, mutta huoli oli turha. Avatessani purkin, sisältä paljastui ihan tavallisia suklaapalleroita, sulaneen suklaaläjän sijaan :D Eipä silti, nämä pallerot ovat suklaalla kuorrutettuja maissipalloja, joten sitä suklaata ei loppujen lopuksi ole edes paljoa. Maku oli ihan ok, suklaassa oli ehkä hieman kitkerä sivumaku. Ulkonäköltään pallerot olivat vähän rujoja :D



Purkin sisältä paljastui myös yksi Doraemon- tarra, missä oli aiheena aikakone. Purkeista voi löytää 20 erilaista tarraa, joiden aiheina ovat erilaiset Doraemonin käyttämät välineet. Tarran taidan suosiolla lahjoittaa jollekin nuorelle Japani-fanille, sisältö puolestaan on jo kauan sitten syöty! :D

Kilohinta on melko komea, sillä yhden purkin hinta on 3,90€. Purkki on toki söpö, ja pallerot ihan hyviä, mutta näillä ei viitsi joka viikko herkutella. Suklaapallot pääset ostamaan täältä: Doraemon-suklaapallot.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein tuotearvostelua ja voin kyllä todeta, että tämä käy kyllä ihan työstä! Päivän hyvä työ tehty, 4 tunnin puurtamisen jälkeen. ^_^



***

Today I did a review about Blippos products. First one was the cool necklace that I liked alot! It's now on sale, so you can get it with only 3,43€. Blippos website is also in english so go and have a look. :)
Second product was the cute kokeshi- storage box, which can be used to storage small things like jewelry or something. Kokeshi is a traditional japanese wooden doll, so I though this product would suite my blog very well. Price is 4,90€. 
Third one was the Doraemon Chocolate Balls. These were pretty good, not so sweet as I though they would be.


♥ Johanna ♥

3 kommenttia:

  1. Hieno blogi. En tienny mihin väliin pistäisin tän mut nii. Oon kans lukenu ja kattonu Inuyashaa, Death notii ja Karnevalii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arigatou, Kaisu-san!

      Mä katson tosiaan tällä hetkellä uudestaan Inuyashaa (tällä kertaa ilman tekstityksiä) ja sitä kautta on tullut jälleen paljon uusia sanoja sanavarastoon. Animen katselu kannattaa siis ehdottomasti! :)

      Poista