lauantai 11. helmikuuta 2012

建国記念日 - Kansakunnan perustamisen päivä

Tänään on Japanissa kansallinen vapaapäivä (kenkoku kinenbi), jota vietetään vuosittain 11. päivä helmikuuta.

Keisari Jimmu sotilaineen.
Aiemmin japanilaiset käyttivät lunisolaarista kalenteria, ja silloin juhlaa vietettii ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta, koska silloin Nihonshokin mukaan, keisari Jimmu nousi valtaistuimelle ja perusti kansakunnan. Japani siirtyi kuitenkin gregoriaaniseen kalenteriin vuonna 1873, jonka seuraksena hallitus päätti erinäisten sekaannuksien myötä siirtää juhlapäivän nykyiseen päiväänsä.

Alunperin päivää kutsuttiin nimellä 紀元節 (kigen-setsu). Ennen toista maailmansotaa Japanissa oli tapana juhlistaa päivää monilla eri tavoilla kouluissa ja työpaikoilla, ja sitä pidettiin aikoinaan yhtenä tärkeimpänä juhlapäivänä. Käytäntö kuitenkin lakkautettiin sodan aikana, mm. koska siihen liittyy shintolaisuutta ja sillä vahvistettiin keisarin asemaa.



Juhlapäivä palautettiin vuonna 1966, ja päivä sai silloin nykyisen nimensä. Nykyinen juhla on paljon hillitympi kuin edeltäjänsä, ja tapana onkin heilutella Japanin lippuja, joilla kunnioitetaan omaa kansalaisuutta. Monet myös käyttävän päivän pienimuotoiseen matkusteluun tai rentoutuvat vain kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti