perjantai 12. elokuuta 2011

Keikkaraportti: Gackt

Raportti Gacktin keikasta, jota olimme katsomassa Tukholmassa 9.8.2011.

Saavuimme keikkapaikalle Fryshuset:lle noin 2 tuntia ennen ovien avaamista. Olisimme voineet olla paikalla aikaisemminkin mutta eksyimme matkalla pariin otteseen ennen kuin edes löysimme paikalle. On se kumma kun ei Tukholmasta löydy kunnollisia karttoja tai edes infosta henkilöä joka osaisi neuvoa kunnolla perille! No onneksi sitten tavalliset kansalaiset olivat avuliaampia ja opastivat meidät ystävällisesti paikalle, joka oli loppujen lopuksi niin helpossa paikassa että rupesi hieman jopa hävettämään. Jonoa oli jo kertynyt mukavasti. Olen huono arvioimaan matkoja mutta sanoisin että ainakin pari sataa metriä. Sinne sitten jonon jatkoksi mentiin ja tuli siihen sitten peräämme muitakin suomalaisia. Oli oikein kotoinen olo. Vettä satoi välillä vähän enemmänkin mutta olin jo aikaisemmin ostanut sateenvarjon jonka suojissa luin mangaa ja kuuntelin ystävieni keskustelua. Olo oli hieman väsynyt huonojen, tai oikeastaan olemattomien yöunien vuoksi mutta kummasti sitä sitten vain jaksoi odottaa. Noin puolta tuntia ennen ovien avaamista jono alkoi tiivistyä ja aloimme kuulla kiljumista nurkan takaa. Lopulta sinne päästyämme huomasimme pari japanilaista miestä kauempana kuvaavan jonoa videokameralla, saaden jotkut tyypit kiljumaan ja huutamaan kuin syötävät. Jätkät tulivat sitten lähemmin kuvaamaan joten pääsimme myös kuvaan hienojen Suomen lippujen kanssa jotka olimme ostaneet Helsinki-Vantaan lentokentältä. Oli pakko vielä huutaa: "Team Finland! We are here for YOU!"

Ovet aukesivat aikalailla siihen aikaan kuin pitikin eli 18.30 ja jono alkoi hitaasti lipua sisälle. Kaikki syötävä ja juotava oli kiellettyä, kuvaamisesta puhumattakaan. Sattui paikalla olemaan suomeakin puhuva vartija joka kertoi oikeasti pitävänsä suomalaisista, vaikka vittuilikin meille hienovaraisesti. Kun meitä kehotettiin laittamaan kaikki juomat roskikseen, kehotti yksi työntekijöistä tunkemaan myös Suomen lippumme sinne :D
Päästyämme sisälle suuntasimme ostoksille. Olin päättänyt ostavani edes jotain muistoksi ja matkaani päätyikin yksi toppi :) J osti topin lisäksi myös julisteen mutta M tyytyi Slipknotin paitaan jonka löysi aikaisemmin torilta...
Sitten suuntasimme saliin odottelemaan. Ja sitä jouduimmekin tekemään melkein kahden tunnin ajan!!!!

Se oli aivan käsittämätöntä. Jalkoihini alkoi sattua jo puolen tunnin seisoskelun jälkeen sillä olimme kuitenkin kävelleet Tukholmassa koko päivän. J luovutti jossain välissä ja meni istumaan lattialle. M haki kaljaa ja minä vain seisoin ja toivoin että keikka alkaisi, pian. Toiveet nousivat korkealle kun jonkinsortin intro alkoi pyöriä kajareista, jossa joku helvetin Oz kertasi keikan säännöt ja käski tupakoitsijoita lopettamaan tupakoinnin, kaikki tämä höystettynä jatkuavalla kiroamisella. Sekä yleisön huudattamisella. No, tässä vaiheessa fiilikset olivat vielä korkealla mutta kun jouduit odottamaan yli puoli tuntia että samainen Oz ilmoitaa keikan alkavan viidessä minuutissa, oli tunnelma jo aika latistunut. Jalat huusivat hoosiannaa ennen kuin keikka oli edes alkanut. Ainut kiva asia odottelussa oli että Suomen lippumme herättivät mukavasti huomiota, tuli siihen joku ruotsalainen tyttökin kyselemään että olemmeko tulleet Suomesta asti katsomaan keikkaa ja kertoi äitinsä olevan suomalainen. Ihan hyvin neiti veisti suomea vaikka ei muistanutkaan mikä lippu on suomeksi :)

Kun vihdoin ja viimein keikka alkoi ja lavalle alkoi ilmestyä porukkaa, huokaisin helpotuksesta. Vihdoinkin odotus palkittaisiin ja päästäisiin asiaan. Valot välähtävät lavalla ja siellä Gackt seisoi, ilmi elävänä, valkoinen kauluspaita päällä ja kravatti kaulassa. Ainoa kysymys kuului: Kuka helvetti oli tuo ei-japanilainen ruma mies joka seisoi Gacktin vieressä, mikki kädessä???
Musiikki pärähti soimaan ja olin kiitollinen korvatulpista jotka olin tajunnut ottaa mukaan. Gackt ja tämä toinen mies alkoivat sitten vetää showtaan enkä voinut olla kummastelemmat tyyppien ihmeellistä nykimistä joka oli jotain moshauksen ja kyykkäämisen välimuotoa. Eka biisi loppuu, tai ainakin niin kuvittelin. Musiikki jatkuu taustalla koko ajan, Gackt vain liikkui kuin hidastetusti lavalla ja alkoi puhumaan ärsyttävästi veljistä ja sisaruksista, yrittäen nostattaa ihmisiä ylikauan, ja tuloksetta. Olimme tulleet kuuntelemaan Gacktin musaa, emme tyhmiä välijuttuja jotka kestivät ihan mielettömän kauan. Ne olivat tyhmiä ja turhia, huonosti tehtyjä ja erittäin, erittäin ärsyttäviä. Kun sitten vihdoin päästiin taas biiseihin olin lähes sanaton kun Gackt vatkuttaa ruman jätkän kanssa kuin yaoissa konsanaan. Oli hinkkausta ja hytkytystä, paljasta ihoa ja silmäniskuja. Tulinko nyt varmasti Tukholmaan Gacktin keikalle vai jouduinko vahingossa Turun seksimessuille?

Odotetusti, Gacktin ja toisen hepun paidat lensivät yleisöön jossain välissä ja minulta pääsi melkein oksennus, tosin naurun säestyksellä. Älkää käsittäkö väärin. Gackt oli jumalaisen näköinen ellei hiuksia otettu lukuun. Ne olivat nimittäin leikattu siiliksi ja värjätty blondiksi. Kyse olikin tästä toisesta tyypitä joka näytti kuin kuolleista heränneeltä. Kalpea iho, rumasti treenattu vartalo yhdistettynä rumaan pärstään; mitä helvettiä sellainen tyyppi teki lavalla Gacktin kanssa? Ja tyyppi oli niin itserakkaan näköinen että ei rajaa. Tottakai lavalla kuuluukin olla mutta rajansa kaikella.
Eikä tässä vielä kaikki. Edessäni seissyt miespuolinen henkilö päätti heittää myös paitansa pois ja alkoi vetkuttaa kuin mikäkin edessäni. Ei muuten mutta hänen vartalonsa ei ollut verrattavissa lavalla olleisiin. Pisteitä itsetunnosta tälle tyypille.

Nostauksia tuli miltei joka biisin välissä eikä Gackt pitänyt ollenkaan kunnollisia välispiikkejä. Kun sitten oli Vanilla:n aika saimme nähdä erikoisen esityksen joka oli kuin suoraan jostain parapara- esityksestä, mutta loppujen lopuksi se oli ihan hauska ja huomattavasti parempi kuin aiemmat nytkytykset.
Kun puhutaan sitten musiikista niin vaikka se ei ollut minun tyylistä niin bändi soitti mielestäni hyvin ja Gacktin ääni oli hyvä lukuunottamatta niitä kohtia joissa hänen äänensä petti. Niitä oli useammassakin kohtaa. Tässä vaiheessa ei voinut olla miettimättä oliko toinen tyyppi esityksessä mukana juuri sitä varten. Lavaesiintyminen ei ollut Gacktin parhaimmasta päästä sillä netistä voi nähdä yberisti parempia suorituksia. Loppua kohden Gackt oli selkeästi uupunut ja encoren jälkeen pysyi miltein pystyssä.
Lavalta lensi kamaa yleisöön kohtuullisesti; paidat, plektroja, rumpukapuloita, pyyhe ja tietysti vesipulloja.

Gackt veti esityksen täysillä loppuun asti mutta se ei silti riittänyt. Monet ihmiset pyörittelivät päätään loppuvaiheessa ja puolet ihmisistä ei innostunut keikan aikana ollenkaan. Suurimmat huudot sai aikaan Gacktin kysymys: Do you really wanna fuck me?? Pakko myöntää huutaneeni myöntävästi.
Kaiken kaikkiaan Gacktin keikka oli jotain mitä en olisi ikinä osannut odottaa ja nyt harmittaa vietävästi. Olen iloinen että näin Gacktin mutta olisihan se ollut kivaa että keikasta olisi jäänyt hyvä maku suuhun, ei tälläinen katkeran karvas ja jopa huolestunut fiilis.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan uutisia Gacktista ja toivon että minulle suotaisiin vielä joskus tilaisuus nähdä Gacktilta parempi show. Täytyy vain sanoa rehellisesti että tällä menolla pelottaa mahtaako sellaista tilaisuutta oikeasti enää tulla.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea, miten erilainen keikkakomemus jollakulla muulla on ollut Gacktista.
    Itse lensin viime kesänä Lontooseen herran keikalle ja meno oli kyllä ainakin lukemastani päätellen huomattavasti parempi. Välispiikkejä ei ollut, koska yleisö itse huusi joka biisin jälkeen varmaankin 10minuuttia putkeen (mikä aiheutti syvää äimistystä Gacktissa ja miussa harmistusta, musaa täällä piti kuunnella eikä huutoa). :'D Miehen tukkatyylikin oli enemmän Next Decade-tyyliä kuin jotain hirveää siiliviritelmää eikä mainittua yaoi-miestä ollut paikalla. Vanilla jäi tosin muistaakseni meillä kuulematta, mutta muut tutut kappaleet paikkasivat ihan mukavasti puutetta.

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla että jollakin on hyvä kokemus Gacktista :)
    Harmittaa kyllä hirveästi koska keikkaa odotti niin kovasti ja sitten joutui katsomaan sellaista showta mitä ei olisi ikinä Gacktilta uskonut näkevänsä.
    Eikä tuo nyt vielä mitään, tottakai olin iloinen saadessani mahdollisuuden olla tuolla, mutta ne per**leen nostatukset!! Puolet keikasta oli sitä, valehtelematta.

    VastaaPoista