TOEI Kyoto Studio Park / 東映太秦映画村

Tällä viikolla Japanissa on Silver Week eli hopeinen viikko, toisin sanoen lomaa! Eilen oli Keiro no Hi eli vanhojen ihmisten kunnioittamisen päivä ja huomenna on syyspäiväntasaus mistä lähtien täällä alkaa virallisesti syksy :) Aluksi ajatuksenamme oli lähteä pidemmällekin reissulle loman aikana, mutta valitettavasti hinnat ovat taivaissa julkisten lomapäivien aikana, joten olemme tyytyneet matkaamaan lähiympäristössä. Eilen tiemme veikin meidät jälleen Kiotoon, tällä kertaa tosin Edo-kauden maisemiin.

TOEI Kyoto Studio Park on Kiotossa sijaitseva teemapuisto, missä on mahdollista tutustua Edo-kauden meininkiin kävelemällä pitkin Edo-kylän katuja ja ihastelemalla näyttelijöitä, jotka ovat pukeutuneet ajan mukaisiin asuihin. Kylä on myös ainoa paikka Japanissa, missä vierailijat voivat vapaasti seurata elokuvien ja tv-ohjelmien kuvauksia lavasteissa. Meillä kävikin tuuri, sillä kuvaukset olivat käynnissä vierailumme aikana ja näimme mm. kyläläisiä, joita kuvattiin kävelemässä kaduilla.

Studio Parkiin saapuminen käy kätevästi bussilla, joskin Kioton keskustasta se ottaa hieman aikaa ja ainakin me jouduimme odottamaan jostain syystä bussia todella kauan. Sanjo-Keihanilta puistoon vie Kioto bussit nro 63, 64, 65 ja kaupunkibussi 11, Kioton asemalta Kioto bussit nro 72, 73, 75 ja kaupunkibussi nro 75, Kawaramachilta pääsee Kioto bussilla nro 61 pelipaikalle. Sisäänpääsy puistoon oli aikuisilta 2200 yeniä eli noin 16,5€, mikä ei mielestäni ole paha hinta ollenkaan.

Paikka ei itsessään ole mikään hirveän laaja, mutta tekemistä riittää koko päiväksi. Kylässä on mahdollista nähdä paljon erilaisia esityksiä samuraitaisteluista Oiran-kulkueeseen, mutta harmiksemme saavuimme paikalle melko myöhään, joten missasimme suurimman osan esityksistä. Ehdimme kuitenkin Location Studionin esitykseen, missä näytettiin kuinka elokuvia pystytään kuvaamaan lavasteissa. Menee ihan kylmät väreet kun muistelen kuinka huikea esitys oli! Yleisö pystyi katsomaan kuinka näyttelijät näyttelivät lavasteissa ja samalla näkemään monitoreista miltä sama näyttää televisiossa. Näyttelijät kävivät "ohjaajan" kanssa läpi kohtausta kohta kerrallaan, samalla demonstroiden kuinka nuolet saadaan vaijerien avulla osumaan tiettyihin paikkoihin ja miten elokuvaveitsillä pystytään huijaamaan silmää sorminäppäryydellä ja ajoituksella. Eikä siinä vielä kaikki, vaan lopuksi näyttelijät (ninja ja Shinsengumi-tyyppi) näyttelivät kohtauksen keskeytyksettä! Silmät oli suorastaan pullahtaa irti päästä kun ninja heittäytyi oikeasti katolta alas köyden kanssa ja aloitti hurjan näköisen taistelun samurain kanssa. Niin siistiä, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan!

Kiertelimme kylän läpi melko nopeasti, mutta jätimme käymättä monet pienet kohteet kuten 3D teatterin, Ninja mysteeritalon ja muita vastaavanlaisia kohteita. Sen sijaan jonotimme n. 45 minuuttia kummitustaloon ja voi jumantsuikka kun se oli pelottava! Jonoon mennessämme kukaan ei ajatellut, että paikka olisi oikeasti pelottava, sillä jonossa oli myös pieniä lapsia ja ikäraja taisi olla 3-vuotta. Jonon edetessä huomasin kuitenkin japanin kielisen varoituksen, missä luki mm. ettei paikasta pääse pois muuta kuin menemällä se rohkeasti läpi vaikka kuinka pelottaisi. Toisessa lapussa luki, ettei paikka sovi sydänongelmaisille ym. vastaaville joille pelko voi käydä kohtaloksi. Siinä vaiheessa aloimme miettiä tilannetta uudelleen, mutta itse pysyin rauhallisena sillä tykkään kauhuelokuvista enkä pelästy kovinkaan pienestä. Mutta auta armias kun päästiin sinne sisälle! En paljasta sen enempää paikan sisällöstä, jotta jännitys säilyy muillekin, mutta voin kertoa että sisällä oli niin groteskia juttua ja oikeita näyttelijöitä, että tulimme ulos vapisten kuin haavan lehdet. Kuljimme kaverin kanssa koko matkan tiukasti toisesta kiinni pitäen ja kirkuen puolet matkasta. Alku oli vielä ihan ok, mutta sitten meni sellaseksi touhuksi, etten edes muista kaikkia kohtia kunnolla koko paikasta kun rukoilin vaan että päästään elossa pois koko paikasta. Tuli paikasta ulos myös hysteerisiä lapsia, joten ei ihme että Japanista tulee ne hyytävimmät kauhuleffat ku muksut karaistaan jo nuoresta pitäen moiseen meininkiin :D

Juttelimme jonossa myös kuinka haluaisimme mennä Fuji-Q Highlandiin, sillä siellä on maailman pelottavin kummitustalo. Saa nähdä miten siitä selvitään kun täälläkin meinasi pissa lirahtaa pöksyyn.

Kummitustalon jälkeen hotkaistiin pehmikset naamaan ja suunnattiin Ninja-esitykseen, mikä oli huikea akrobaattinen esitys, missä näyttelijät pomppivat kuin aropuput paikasta toiseen höyhenen kevyesti upeiden erikoisefektien höystämänä. Suosittelen showta kaikille! Muuten päivä meni lähinnä kuvien ottamiseen ja - henkilökohtaisesti - samurainäyttelijöiden kuolailuun sekä Shinsengumi-kaupan koluamiseen. Paikka oli kyllä jidaigeki-fanin unelma mesta ♥

Fiiliksistä

Toinen viikko koulua ohi ja fiilikset on laskenut melkoisesti. Kuvittelin turhaan, että säästyisin kulttuurishokilta, mutta tämä mitä käyn juuri nyt läpi ei voi olla mitään muuta. Älkää nyt käsittäkö kuitenkaan väärin; olen edelleen iloinen, että tulin Japaniin ja muutenkin elämäni on kohdillaan, mutta tänään kerron myös asioista, mitkä häiritsevät minua eniten.

Muutettuani uuteen kämppääni ja aloittaessani "normaalin" elämän huomasin, että aikaero Suomeen aiheuttaa minulle ahdistuksen tunteen ajoittain. Se tunne kun herään ja haluisin olla yhteydessä Suomen päähän, mutta kaikki on nukkumassa tuntuu tosi pahalta. Ville on lisäksi päivät töissä eikä ehdi viestitellä, joten yleensä olemme yhteydessä vasta kellon ollessa täällä jo kymmenen illalla. Se tarkoittaa sitä, että yleensä olen jo lopen uupunut enkä jaksa jutella kunnolla. Ja kun taas aamulla herään virkeänä ja haluisin jutella jollekin, se on mahdotonta. Ahdistaa ja kunnolla. Sitä tuntee elävänsä niin erillään ihmisestä, joka normaalisti on aina tavoitettavissa.

Koulu on rankkaa omalla tavallaan ja kurssien valinta on osoittautunut raastavaksi. Opettajien taso vaihtelee hurjasti, eikä täällä ole loppujen lopuksi yhtään kurssia minkä voisin hyväksilukea Suomessa. Kauhea stressi koko ajan päällä, että tulee varmasti tarpeeksi opintopisteitä, ettei tukia sun muita viedä. Testejä on harvasen päivä, läksyjä joka päivälle. Pitää opetella samanaikaisesti sanastoa, kielioppia ja kanjeja tahdilla, mikä on jotain aivan uskomatonta. Lisäksi pitää opetella kanjeja normaalia enemmän, sillä aion tehdä joulukuussa N2 tason JLPT-kokeen Osakassa. Olen hakemassa OGU:n kansainväliseen toimistoon työharjoitteluun ja he toivovat, että teen kokeen, sillä en ole aikaisemmin suorittanut mitään tasoa JLPT:ssä.

Lisäksi koulussamme paljastui enterorokko-epidemia, mikä on lapsilla yleinen, erittäin herkästi tarttuva virusperäinen tauti. Useita vaihtareita on kuumeessa kotona, monille on tullut kipeitä näppylöitä käsiin tai jalkoihin. Koulussa kaikki pelkäävät saaneensa tartunnan, sillä joidenkin tyyppien oli pakko tulla kipeänä kouluun ja tartuttaa ihmisiä ennen kuin paljastui mistä on kyse. Taudin itämisaika on 2-7 päivää, joten viikon sisällä meikäläinen on mitä luultavammin vuoteenomana. En tule yleensä herkästi kipeäksi, joten sormet ristissä toivon säilyväni terveenä.

Kaiken tämän stressin lisäksi on aamulla kiva nousta ja laittaa televiosio päälle vain huomatakseen, että koko länsirannikolle on iskenyt tai iskemässä tsunami, olkoonkin hyvin pieni sellainen. Kiva heti ensimmäiseksi unen pöppörössä mennä nettiin tarkastamaan mistä todella on kyse. Ilmeisesti Etelä-Amerikassa oli ollut voimakas maanjäristys, mikä aiheutti hyökyaallon Tyynellämerellä. Korkeimmat aallot mitkä Japanissa mitattiin olivat hurjat 40 cm, joten mistään vakavasta ei ollut kyse. Kuitenkin se, että heräät aamulla ja heti ensimmäiseksi saat tarkistaa onko taifuuni tulossa kohti tai tsunami iskemässä rannikolle on niin jotain sellaista mihin rauhallisessa Suomessa ei ole tottunut. Itse osaan suhtautua asioihin rauhallisesti, mutta jollakin tasolla huomaan, että ainainen varuilla olo on lisääntynyt Japanissa huomattavasti.

Koko ajan kuuluu ääniä ja tälläkin hetkellä kuuntelen varoituskellojen kilkatusta, autojen hurinaa ja junan puksutusta samaan aikaan. Tähän vielä lisäksi yleinen hälinä ja älämölö, ja desibelit ovat mukavasti kaakossa. Junan mennessä lähimmältä raiteelta saa kaupan päälle hyvät värinät.

Loppujen lopuksi, kaiken tämän kaaoksen keskellä, olen kuitenkin iloinen ja tyytyväinen valintaani. Jokainen päivä on mielenkiintoinen ja arvokas, vaikka vaikeuksia kohtaakin ajoittain. Olen nykyään joka päivä todella väsynyt, mikä on taatusti yksi tapani reagoida ympäristön muutokseen; tapahtuu niin paljon uutta, ettei keho yksinkertaisesti vain jaksa. Otan helposti parin tunnin päiväunet, enkä menetä yöuniani, mutta toivon pääseväni väsymyksestä pian eroon. Käymme onneksi paljon ulkona kavereiden kanssa, mikä auttaa pääsemään väsymyksestä.

Arashiyama Monkey Park

Arashiyama

So... many... Pokemons!

Attack on Titan-leffa!

Tekken 7 Arcade-peli. Cool!

Kaverit auttaa kyllä jaksamaan älyttömästi, joten kaikille jotka harkitsevat vaihtoa: älkää oikeasti jääkö kotiin istumaan vaan menkää niin paljon kuin mahdollista. Lepääminen on toki tärkeää, mutta itse olen huomannut, että muutamakin päivä tekemättä erityisemmin mitään erityistä on puuduttavaa ja väsyttävää.

Mutta se tästä mutinasta tällä erää, raportointia Japanista luvassa jälleen myöhemmin.

Ensimmäinen kouluviikko

Ensimmäinen virallinen kouluviikko on nyt pulkassa ja aikamoisella haipakalla se vilahtikin jos totta puhutaan. Maanantaina jännitin ensimmäistä oppituntia aika paljon, mutta suurempaa jännittämisen aihetta ei oikeastaan ollut, sillä opettaja on tosi mukava samoin kuin muut luokkani opiskelijat. Tunneilla lähinnä hiomme tämän hetkistä kielitaitoamme ja olenkin oppinut jo yhden viikon aikana hurjasti kaikkea uutta mitä aikaisemmin ei oikeastaan ole tullut edes ajatelleeksi.

Yksi suurimmista murheistani oli se etten löytäisi kavereita täällä, mutta ilokseni voin todeta tutustuneeni nyt suomalaisten lisäksi kahteen hyvään tyyppiin, joista toinen on kotoisin Kanadasta ja toinen Islannista. Andrea ja Ester ovat hengailleet meidän muutaman suomalaisen kanssa nyt aktiivisesti ja tulemme erittäin hyvin juttuun. Yksi ilta viettettiinkin karaokessa ja izakayassa, mutta kyseinen ilta oli niin pitkä, että se on jo melkein toinen tarina. Hauskaa oli joka tapauksessa.

Eilen meillä oli myös koulun järjestämä tabe ja nomihoudai Umedassa, eli syö ja juo niin paljon kuin haluat meininkiä vaihtareiden ja opettajien kanssa. No niinhän siinä kävi, että korealaiset juomapelit olivat monille liikaa ja ranskalainen vaihtari jouduttiin lähes kirjaimellisesti kantamaan kotiin, yksi suomalainen oli niin pellit seis, että pääsi nipin napin kotiin ja hukkasi silmälasinsa mystisesti matkalla, ja vaikka itse olin täysin selvänä niin onnistuin kadottamaan vasta ostamani kameran.  Onneksi myöhemmin selvisi, että yksi opettajista oli löytänyt kameran ja ottanut sen talteen :)

Samaisena iltana päätimme jatkaa iltaa pelihallilla arcade-pelejä pelaillen ja tanssipelejä tanssien. Aika suorastaan hurahti ja yhtäkkiä tajusimme, että kello oli jo yli kaksitoista eikä meillä ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä viimeiseen junaan. Tulipahan siis napattua ensimmäistä kertaa taksi Umedasta ja paahdettua sillä suoraan kotiovelle asti. 7 kilometrin matkalle tuli hintaa alle 4000 jeniä (n. 29€) yhteensä ja hinta jaettiin vielä neljän hengen kesken. Ei siis paniikkia jos viimeinen juna ehtii toistekin lähteä.

Tänään käväistiin Arashiyamalla tutkimassa bambumetsää sekä apinatarhaa minne piti kävellä varmaan kilometri vuoren rinnettä pitkin. Päätimme vuokrata pyörät, sillä pyörän kanssa kulkien emme rasittaisi niin paljon jalkojamme ja välimatkat menisivät hieman joutuisammin. Pääkadulla polkeminen on kyllä oma taiteen lajinsa, mutta oli se sen arvoista. Maksoimme pyöristä 900 jeniä (n. 6,50€) ja saimme pyöräillä monta tuntia kyseisellä hinnalla. Ensiksi suuntasimmekin bambumetsään, missä kävimmekin ystäväni kanssa puolitoista viikkoa sitten, mutta tällä kertaa oli aikaa tutkia paikkoja paremmin ja löysimmekin paljon hienoja paikkoja. Nähtiin myös hieman erilaista eläimistöä kuin tavallisina päivinä...

Myöhemmin kiipesimme katsomaan apinoita vuoren päälle ja voin todeta, että kiipeäminen kävi totaalisesti kunnon päälle. Sisäänpääsymaksu oli 550 jeniä (4,8€), minkä jälkeen piti kiivetä n. 20 minuuttia ylöspäin melko kuumassa ilmassa ja itselläni oli kaikenlisäksi äärimmäisen huonot kengät. En suosittele paikkaa huonokuntoisille, mutta jos haasteen haluaa ottaa vastaan niin kannattaa varata mukaan vettä, aikaa ja pikkupyyhkeen. Itselläni oli vain vettä, joten tilanne kävi vähän hermoille. Huipulla oli kuitenkin mahtavat näköalat ja apinat olivat supersuloisia.

Että sellainen viikko. Arashiyamalla harmitti tosi paljon, että kamerani on tällä hetkellä senseillä, sillä vuorelta olisi saanut kunnon kameralla mahtavia kuvia. Anyways, huomenna pitää mennä kertomaan japanilaisille lukiolaisille hieman vaihto-opiskelun ihmeistä, joten yöpuu odottaa jo meikäläistä. Mata ne :)

Orientaatioviikon päätös

Orientaatioviikko oli ohjelmantäytteinen, eikä aikaa jäänyt paljonkaan muuhun kuin uuden informaation imemiseen ja uusiin ihmisiin tutustumiseen. Buddyjä on vaikka muille jakaa ja minulla on ainakin älyttömiä vaikeuksia muistaa kaikkien heidän nimiä, saatika sitten vaihtareitten nimiä, joista iso osa on Aasiasta... Pikkuhiljaa hyvä tulee. Lähes kaikki tyypit ovat olleet mukana, mutta toki näin isoon porukkaan mahtuu myös tyyppejä joista ei oikein ota selvää :D

Mitä tulee testeihin niin itkin verta kanjikokeessa ja tärisin lievästi haastattelussa, mutta pääsin Upper-Intermediate ryhmään (toiseksi ylin ryhmä) ja siihen tähtäsinkin, joten ei ne testit sitten niin huonosti ilmeisesti menneetkään! Meillä on eri ryhmät kieliopille ja kanjeille ja vaikka luulin etteivät ne vaikuta toisiinsa niin myöhemmin kuulin, että jos ero on huomattava kielellisen osaamisen ja kirjoittamisen välillä niin se on huonompi homma. Kielioppiryhmissä kuitenkin oletetaan opiskelijan osaavan tietyn määrän merkkejä ja jos merkkien kanssa on ongelmia niin ei pääse välttämättä "oman tason" kielioppiryhmään. Näin kävi yhdelle suomalaiselle, joka osaa puhua mielettömän hyvin japania, mutta ei ole juurikaan opiskellut kanjeja. 

Eilen oli koululla tervetulojuhlat ja meidän piti esitellä omaa maatamme erilaisten esitysten muodossa. Monilla oli perinteinen PowerPoint höystettynä esimerkiksi maistiaisilla, mutta me suomalaiset repäisimme ja esittelimme kuinka hullua kansaa olemme pienimuotoisen "näytelmän" muodossa. Esittelimme mm. saappaanheittoa, eukonkantoa ja ilmakitaran soittoa, sekä tietysti kuinka intohimoista lätkäkansaa olemme ;) Myöhemmin juhlassa saikin vetää napansa täyteen erilaisia pieniä ruokalajeja ja ihastella buddyjen tekemää videota orientaatioviikostamme. Toivotaan, että video julkaistaan jossain niin voin linkitellä sen myöhemmin tänne blogiin.

Illalla olikin sitten luvassa ilotulituksia japanilaisessa hengessä ja ihania pikku sädetikkuja sun muita tuli polteltua iloisissa tunnelmissa läheisen joen rannalla. Myöhemmin suunnattiin myös izakayaan nomihoudaihin, eli baari-ravintolaan juomaan yhdellä summalla niin paljon kuin ehtii. Meillä taisi olla 120 minuutin setti ja itse maistelin mm. umeshua, erilaisia sawaa (makulonkero tyylinen)- juomia, ja jotain ihmeen appelsiini-viina sekoitusta, mutta aloin epäilemään juomien prosenttimääriä jossakin vaiheessa kun ei noussut päähän mikään :D Kyllä niissä prosentteja taisi silti olla, sillä yksi suomalainen kaveri oli nomihoudain jälkeen sen verran tuitelissa, ettei siihen kuntoon ihan vedellä päästä... Umeshu oli kyllä tajuttoman hyvää ja suosittelen kaikkia maistamaan sitä! Umeshu on japanilaista likööriä, mikä valmistetaan uuttamalla ja sisältää japaninaprikoosia. Todella makeaa, mutta lasillinen menee ihan mukavasti huiviin.

Onneksi päätin ottaa oman asunnon host perheen sijaan, sillä nyt ei tarvi murehtia mihin aikaan tulee kotiin tälläisten iltojen päätteeksi. Todella monet host perhe-tyypit lähtevät aikaisin kotiin, sillä eivät halua olla häriöksi tulemalla myöhään takaisin. Itse en enää osaisi elää lainkaan "kotiintuloaikojen" alla.

Tänään onkin sitten ensimmäinen kokonainen vapaapäivä ja suunnitelmissa oli lähteä shoppailemaan, mutta sää näyttää taas olevan pahenemaan päin. Tuskinpa se silti estää meitä lähtemästä, sillä näissä pienissä kämpissä ei kauaa jaksa istuskella lähtemättä jonnekin.

Until next time,

Johanna