perjantai 8. elokuuta 2014

Japanilainen kesä

Siis apua, mihin tää kesä oikein menee? Nyt on jo elokuu ja kalenteri pursuaa kaikkea tekemistä tälle kuulle. En tajua mistä löydän energiaa selvitä tästä kuusta. Blogin kirjoittelu on tuntunut hirveän ylivoimaiselta jälleen kerran; lieneekö syynä kuumat ilmat vai yksinkertaisesti laiskuus. Viime kuussa ei tullut siis lainkaan prefektuuri-postausta, mutta yritän saada aikaiseksi kirjoittaa tässä kuussa. Tänään sen sijaan ajattelin kertoa hieman paremmin japanilaisesta kesästä.

Ennen ensimmäistä reissuani Japaniin, saatoin vain kuvitella millainen Japanin kesä on. Tiesin sen olevan kuuma ja kostea. Kaikkialla sanottiin vain että "Älä vain mene Japaniin kesällä!". Tasan kaksi vuotta sitten päätin uhmata tuota kieltoa ja suuntasin Japaniin intoa täynnä. Ja mitä mieltä olen nyt tuosta kuuluisasta kiellosta? Joo, jos nämä Suomen "helteet" on tässä muutaman viikon aikana ottanut koville niin en suosittele tutustumaan japanilaiseen kesään. Se on helvettiä tähän verrattuna!

(Itse rakastan kuumuutta ja kosteuskaan ei yleensä ole haitannut minua, mutta Japani vei minut äärirajoille.)

Silti, japanilainen kesäni oli mahtava. Ja koin paljon kaikkea kivaa, mitä muina vuodenaikoina ei yleensä pääse kokemaan.

Jätskimaatti! Tuo imettävä Coolish-jäätelö oli hyvää, mutta ehdoton lemppari on matcha-jätski ♥

Koska Japanissa sitten on kesä? Siinä missä meillä (varsinkin tänä vuonna) kuljetaan talvivaatteet päällä vielä juhannuksenakin, niin Japanissa kesäkuussa on jo hyvinkin lämmin; tosin kesäkuussa on yleensä "sadekausi", jota voidaan pitää viidentenä vuodenaikana Japanissa. Oikeastaan Japanissa päästään yleisesti Suomen kesälämpötiloihin jo toukokuussa. Heinä-elokuu onkin sitten tukahduttavan kuumaa ja kosteaa. Joskus lämpöä riittää vielä pitkälle syksyyn, ja loppukesästä ja alkusyksystä muodostuu trooppisista matalapaineista usein myös taifuuneita, jotka tuovat mukanaan rankkasateita.

Eli Japanissa kesä kestää sellaiset 4 kuukautta suunnilleen. Ihan kiva.

Mitä japanilaiseen kesään sitten kuuluu? Kesällä voidaan mennä uimaan paikallisen koulun uima-altaille tai meren rannalle. Kesällä juhlitaan matsureita (festivaaleja) ja siellä sitten herkutellaan kaikenlaisilla herkuilla kuten takoyakilla, yakisoballa ja kakigoorilla. Kesään kuuluvat ilotulitukset, viuhkat ja yukatat sekä pienet pyyhkeet, joilla voi pyyhkiä hikeä otsalta. Syödään vesimelonia ja unagidonia (ankeriasta riisipedillä), ja juodaan tajuttomasti vettä. Juhlitaan Tanabataa ja Obonia. Japanilainen kesä on täynnä kaikkea kivaa kuumuudesta huolimatta!

Vesimelonin murskausta. Keppi oli vähän onneton, mutta kyllä se lopulta viipaleiksi saatiin ;)
Tuosta unagidonista sen verran, että se on perinteinen kesäruoka, koska ankeriaan sanotaan lisäävän kestävyyttä. Syömällä siis unagia jaksaa paremmin läpi kuuman kesän. :)

Toinen kesäruoka on curry, ja mielellään tulisena. Minkä ihmeen takia pitäisi kesäkuumalla syödä tulista ruokaa? Samasta syystä kuin kesällä kannattaa täällä Suomessa käydä saunassa; hikoileminen viilentää ihoa.

Ärsyttäviä asioitakin tietysti löytyy. Niitä ovat mm. semit ja hyttyset. Olen ehkä mahdollisesti aikaisemmin maininnut semit, eli laulukaskaat, jotka pitävät kesäisin aivan mahdotonta meteliä joka puolella. Ne ovat todella isokokoisia hyönteisiä, jotka viettävät suurimman osan elämästään maan alla (n. 7 vuotta jos oikein muistan). Sitten ne nousevat maanpinalle ja kiipeävät puihin kutsumaan parittelukaveria. Tämä vaihe kestää vain noin pari viikkoa, jonka jälkeen kaskaat ovat täyttäneet tehtävänsä (jatkaneet sukua) ja kuolevat pois. Mahottomia kavereita nuo semit! :O

Hyttyset ovat Japanissa myös ärsyttäviä. Ne ovat hiljaisia petoja verrattuna suomalaisiin sukulaisiinsa. Ne jättävät jälkeensä muhkean punaisen patin ja järkyttävän syyhyn. Näitä vastaan japanilaisilla onkin suitsukkeita, joita pidetään usein possun näköisessä astiassa nimeltä kayaributa. Tämä on perinteinen tapa hoidella nuo veitikat, mutta toki modernimpiakin vaihtoehtoja löytyy.

Kayaributa
Päätin kysyä muutamilta henkilöiltä mitä mieltä he ovat Japanin kesästä.

Niko - vieraillut Japanissa jo useamman kerran.


"Japanin kesässä upeaa on hanabi taikait, eli ilotulitusfestivaalit. Pari tuntia täyttä räiskettä taivaan täydeltä. Japanin meri on myös mahtava; lämpötilat keikkuvat yli 30 asteessa ja viilentymään pääsee Tyyneen valtamereen. Rannalta voi ostaa myös autenttista yakisobaa. Semien äänet ovat kesällä myös omaa luokkaansa. Takayamassa eräällä metsäpolulla niiden konsertti oli aivan mahtavaa. Joillekin tosin Japanin kuumuus ja kosteus voi olla liikaa. Näin turistina tuli itse harrastettua Tokiossa ilmastoidusta tilasta toiseen kulkemista."


Maiju - elokuu Tokiossa 2012.

"Japanin kesästä jäi ensimmäisenä mieleen tulee kuumuus joka ylsi joka päivä lähes 30-35 asteen lukemiin. Lämpötilat olivat koko kuukauden sitä luokkaa että kun ovesta astui ulos niin läkähtyminen iski, mikä oli sateisiin kesiiin tottuneelle suomalaiselle aikamoinen shokki. Hyvänä puolena on se että kaikkeen tottuu ja lähes kaikkialla sisätiloissa on ilmastointi, sekä japanilaiset jaksavat lämmöstä huolimatta olla iloisia ja auttavaisia tarpeen vaatiessa. Toisena mieleen jäi laulukaskaiden kova siritys, mikä jatkui voimakkaana koko elokuun siellä ollessamme, ne pitävät yllättävän voimakasta ääntä. Ainakin silloin elokuussa japanilaiset tuntuivat paljon pitävän vähän pienempia ja isompia juhlia, joten jos menee silloin niin ainakin on paljon tekemistä, ja yleisesti ottaen kaikkiin muihinkin nähtävyyksiin pääsi aika vaivattomasti kunhan muistaa vain juoda paljon, Tokion kaduilla on paljon juoma-automaatteja niin luulisi että juominen ei unohdu."

Mia - asunut Japanissa yli 30 vuotta.


"Ensimmäiset kesät Japanissa olivat aivan mahdottomia Suomen kesään tottuneelle. Näin vuosien jälkeen tuntuu, että kesät ovat vuosi vuodelta kuumempia. Nuoret tuntuvat jaksavan paljon paremmin kuumuudessa. Liinavaatteet kostuvat ja muuttuvat nihkeiksi kosteassa ilmassa, eikä pyykitkään kuivu kunnolla. Sisällä tulee vietettyä paljon aikaa ilmastoiduissa huoneissa, eikä ulkona tee paljon mieli olla. Semien äänet häiritsevät unta välillä jo aamuyöllä, eikä suljetut ikkunat auta juuri lainkaan."

Aikalailla siis samat asiat pyörivät muidenkin mielissä.

Olisi hauska kuulla myös lukijoiden ajatuksia Japanin kesästä! Rohkeasti siis vaan kommentoimaan :)

♫♪ Johanna ♫♪

2 kommenttia:

  1. Moikka :) Omat ajatukseni Japanin kesästä, jotka koin viime viikolla, etten ihan oikeasti uskonut, että siellä kuumuus on todella hiostavaa! :) Mutta tästä oppineena yritän mennä Japaniin uudelleen hiukan viileämpään aikaan, jotta voisi nauttia ruuasta paremmin. Jopa Suomen helteillä(kun niitä joskus on ollut) ruokahalu on tipo tiessään. Mutta parasta Japanissa on nämä juoma-automaatit, joita tuli koko ajan nenän eteen.
    Vaikka oli lämmintä ja siihen tavallaan tottui, mutta parasta kun joskus tuuli mukavasti. Ekalla kerralla oli jotenkin outoa, että jotain 7 aikaa illalla alkaa hämärtää, kun Suomessa valo pysyy "päällä" kauemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Huomasin vasta tänään viestisi kun nämä ilmoitukset menee minun vanhaan sähköpostiini :(

      Niinhän sitä sanotaan, että on vaikea uskoa ennen kun jotain itse näkee ja kokee! Niin se taitaa siis olla myös tuon Japanin kuumuuden ja hiostavuuden suhteen. Toivottavasti reissu oli kuitenkin muuten onnistunut :) Itse nautin ehkä eniten syksystä Japanissa, joten ehkä seuraavalla kerralla silloin? Keväällä on tietysti kirsikankukkia, mutta lennot ovat silloin todella kalliita!

      Poista