Miltä tuntuisi kasvaa pienessä kaupungissa yhdessä ystävien kanssa, kunnes yksi heistä kuolisi? Miten selviäisitte ystävän menetyksestä? Pysyisittekö yhdessä, vai kasvaisitteko erillenne?
Huhtikuussa 2011 julkaistu Ano hi mita hana no namae wo bokutachi wa mada shiranai (あの日見た花の名前を僕達はまだ知らない), lyhyesti AnoHana, paneutuu aiheeseen tehokkaasti.
Anime News Network on luokitellut sarjan genreiksi mm. draama, romanssi ja yliluonnollinen, ja nämä kuvaavatkin sarjaa todella hyvin. Yliluonnollinen osuus täyttyy sillä tosi asialla, että kuollut ystävätär (Menma) ilmestyy Jinta Yadomille; yhdelle vanhoista ystävistään, ja pyytää Jintaa auttamaan täyttämään toiveensa, jonka oli tehnyt lapsena. Avukseen Yadomi tarvitsisi neljä ystäväänsä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty; ystävykset kun kasvoivat erilleen Menman kuoleman jälkeen.
AnoHana kertoo upeasti tarinan ystävyksistä, jotka kasvaessaan ovat muuttuneet enemmän tai vähemmän. Anime tunkeutuu syvälle jokaisen hahmon sisimpään, eikä yllätyksiltä säästytä. Onko kukaan ystävyksistä oikeasti päässyt yli Menman kuolemasta? Vaikeuksien kautta voittoon, ja lopulta tarina saa loistavan lopun, enkä välttynyt kyyneltulvalta. Tämän kaltaiset sarjat pitäisi kieltää minulta!
AnoHana sisältää 11 jaksoa, joka on juuri sopiva pituus tämänkaltaisille animeille. Tarina ehditään kertomaan hyvin, mutta silti ei ole turhia tylsiä kohtia. Actionia ei ole, vaan sitäkin enemmän asiaa ihmissuhteista. Olen aikaisemmin katsonut sarjan Myself, yourself, sekä Higurashi no naku koro ni kai, jotka olivat hyvin samantyylisiä, ja pidin molemmista myös hyvin paljon. AnoHana ei kuitenkaan ole aivan niin traaginen, eikä läheskään niin trillerimäinen kuin Higurashi oli. Menman kuolemaa AnoHanassa ei esimerkiksi näytetä missään vaiheessa kunnolla.
AnoHana oli yksi parhaimmista sarjoista mitä olen hetkeen nähnyt, ja suosittelen katsomaan sen mikäli et vielä ole sitä tehnyt. Lopuksi vielä video missä pääsette hieman ihailemaan sarjan visuaalista puolta:
Huhtikuussa 2011 julkaistu Ano hi mita hana no namae wo bokutachi wa mada shiranai (あの日見た花の名前を僕達はまだ知らない), lyhyesti AnoHana, paneutuu aiheeseen tehokkaasti.
AnoHana kertoo upeasti tarinan ystävyksistä, jotka kasvaessaan ovat muuttuneet enemmän tai vähemmän. Anime tunkeutuu syvälle jokaisen hahmon sisimpään, eikä yllätyksiltä säästytä. Onko kukaan ystävyksistä oikeasti päässyt yli Menman kuolemasta? Vaikeuksien kautta voittoon, ja lopulta tarina saa loistavan lopun, enkä välttynyt kyyneltulvalta. Tämän kaltaiset sarjat pitäisi kieltää minulta!
AnoHana sisältää 11 jaksoa, joka on juuri sopiva pituus tämänkaltaisille animeille. Tarina ehditään kertomaan hyvin, mutta silti ei ole turhia tylsiä kohtia. Actionia ei ole, vaan sitäkin enemmän asiaa ihmissuhteista. Olen aikaisemmin katsonut sarjan Myself, yourself, sekä Higurashi no naku koro ni kai, jotka olivat hyvin samantyylisiä, ja pidin molemmista myös hyvin paljon. AnoHana ei kuitenkaan ole aivan niin traaginen, eikä läheskään niin trillerimäinen kuin Higurashi oli. Menman kuolemaa AnoHanassa ei esimerkiksi näytetä missään vaiheessa kunnolla.
AnoHana oli yksi parhaimmista sarjoista mitä olen hetkeen nähnyt, ja suosittelen katsomaan sen mikäli et vielä ole sitä tehnyt. Lopuksi vielä video missä pääsette hieman ihailemaan sarjan visuaalista puolta:
Katsoin itsekin kyseisen animen kuukausi, pari sitten ja tykkäsin ihan hirveästi. En saisi katsoa tuon kaltaisia animeita, parun kuin pieni lapsi. Tuon lyhykäisen esittelyvideon katsominenkin riitti avaamaan kyynelkanavat. On ehdottomasti toisen katselukerran arvoinen anime.
VastaaPoista