tiistai 26. heinäkuuta 2011

Animecon

Olen palannut.
Animecon-viikonlopun jälkeen netti ei ole toiminut kunnolla joten en ole päässyt kirjoittamaan tänne! Kamalaa. Pitemmittä puheitta itse asiaan.
Pääsin töistä torstaina klo 16:00 ja suuntasin kotiin pakkaamaan loput tavaroista jonka jälkeen suuntasin bussiasemalle. Kaverini J saapui toisella bussilla ja jatkoimme yhdessä kohti Turkua. Turussa meitä vastassa oli ystävämme M joka ystävällisesti suostui majoittamaan meidät viikonlopun ajaksi. Kävimme nopeasti ostamassa piilarit Cybershopista ja suuntasimme M:n kämpille. Siellä sain nähdä piiiiiitkästä aikaa kissani isoveljen!

Shiranui
Ei mikään paras kuva mutta kuitenkin. :)
Siinä se loppu ilta meni sitten jutellessa niitä näitä ja katsellessa telkkaria. Oli kyllä tosi piristävää päästä välillä muualle! (Treenasimme myös piilareiden laittoa....)
Perjantaiaamuna heräsimme yhdeksän aikoihin ja laitoin J:n hiukset kuntoon ja sitten lähdimme viimeisille ostoksille Punanaamioon ja KappAhliin.
Punanaamiosta mukaani lähti: ihoväri, puuteri ja vippa, kaksi sormusta, kaulakoru, vampyyrin hampaat ja tekokynnet. KappAhlista nappasin mukaan ensimmäiset rintaliivit mihin sai vaihdettua läpinäkyvät olkaimet :D 
Tuli vähän kiire sillä con alkoi 12 ja sain itseni kuntoon vasta kahden aikoihin... Pettymykseni oli suuri kun en saanutkaan hienoja kulmahampaita pysymään kiinni ja jouduin luopumaan niistä :/
Saapuessamme Animeconiin paikka kuhisi jo porukkaa. Kiersimme siellä täällä ja metsästimme myyntipöytiä. Olin todella pettynyt niihin! Myyntipöydät oli siroteltu sikin sokin ympäri con-aluetta eikä myyjiä edes ollut paljoa. Kaiken lisäksi saimme lauantai-iltana tietää yhdestä myyntipaikasta jota emme olleet edes huomanneet!! 
Ohjelmaa oli paljon ja se oli monipuolista, tosin ainakin "Kuinka piirretään silmiä", "Värittämisen alkeet" ja Kuinka piirretään ilmeitä" oli peruttu.
Perjantaina emme siis käyneet muuta kuin vilkaisemassa hieman paikkaa. Muutaman kuvan sain tosin itsestäni ^_^





Lauantai olikin sitten siunattu valokuvaamiselle ja Himekalle! En kyllä kauheesti jaksanut ottaa kuvia ja nyt hieman kaduttaa. Ei voi mitään. 
Kävimme tosiaan kuuntelemassa Himekan haastattelun mutta pitää kyllä sanoa että hävetti kaikkien puolesta. Haastattelija ei tuntunut pysyvän ollenkaan tilanteen tasalla, ja välillä ei saanut mitään selvää mitä hän selitti. Himeka puolestaan oli todella symppis tyyppi ja ehkä juuri sen takia harmitti niin pirusti kun haastattelija ei osannut edes kunnolla englantia :/ Lähinnä tuntui siltä ettei hän ollut valmistautunut tarpeeksi. No, haastattelun jälkeen Himeka jakoi nimikirjoituksia ja minä sitten menin jonon jatkoksi ja mietin kuumeisesti mitä sanoisin hänelle. Tyypit edelläni kehuivat hänen konserttiaan (jota minä en vielä ollut nähnyt) ja kyselivät kaikkea mahdollista joita en sitten halunnut kuitenkaan toistaa. Ilmeeni oli kuitenkin näkemisen arvoinen kun ojentaessani ohjelmaesitettä, Himeka alkaa kehua pukuani hienoksi! "I'm sorry but I got to say this. Your dress is SO beautifull! Can I ask what anime it's from or is it original?" Sain söperrettyä huonolla englannillani että olen itse tehnyt sen, ainakin osittain ja Himeka vain hymyilee ja kirjoittaa nimikirjoitustaan esitteeseen. Lucky day!
Sen jälkeen suuntasimme syömään ja sain napattua kuvat kahdesta erittäin hienosta cossista.


Lulu FF-X

Yuna FF-X
Final Fantasy fanina juoksin ja lujaa näiden neitien perään. Ei kukaan varmaan pitänyt minua hulluna kun juoksin keskellä heseä ja jotain toista ravintolaa huutaen Lulua :D
Ruokailun jälkeen oli ohjelmassa Himekan konsertti. Valitsimme paikat lavan vasemmalta puolelta sillä halusin hyvät näkymät, viis sitten siitä kuinka hyvin musiikki kuuluisi! Konsertti viivästyi hieman sillä rumpujen kanssa oli jotain ongelmia mutta porukka hoiti tilanteen mielestäni ihan asiallisesti. Kun sitten ne saatiin kuntoon asteli lavalle Yukihiro Notsu joka otti ohjat käteensä ja päräytti orkesteriin eloa. Orkesteri oli melko pieni mutta sitäkin mukavampi. Olin näkeväni yhden sellon, basson, kolme viulistia, pianisti ja taisipa siellä olla joku poikkihuilun ja oboen kanssa. Ja tietysti se rumpali joka soitti myös vähän kaikkea muutakin. Siinä sitten vetivät melodiat ilmoille ja ensimmäisen kipaleen jälkeen Himeka asteli lavalle punaisessa unelmamekossaan esitellen itsensä yleisölle. Ensimmäisen laulun aikana mietin kuinka hänellä on todella kaunis ääni. Toisen laulun aikana, (joka oli muuten tämä):




en voinut olla huomaamatta kuinka hän todella nautti laulamisesta! Sitä oli mukava katsella :)
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Himeka lauloi laulun jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa.




Melkein tippa tuli linssiin kun sai kuunnella tämän kipaleen livenä. Viimeistään se tippa tuli linssiin siinä vaiheessa kun Himeka, ääni väristen kiittää kaikkia ja rohkaisee kaikkia toteuttamaan omat unelmansa. Himeka lipuu pois lavalta äänekkäiden aplodien saattamana jotka jatkuvat ja jatkuvat, jalkojen rummutuksen jylyssä, niin että hänen on lopulta pakko palata lavalle vielä kerran kiittämään kaikkia. 

Konsertin jälkeen kiertelimme hieman con-alueella ja suuntasimme sitten keskustaan vain huomataksemme että Alko oli jo kiinni... Emmehän me mitään sieltä tietenkään olisi tarvinneet ;)
Menimme sitten suosiolla Kåreniin jossa oli K-18 "iltabileet". Bileistä ei ollut tietoakaan. Ylihinnoiteltuja juomia ja ei yhtään ohjelmaa, ellei pöytäjääkiekkoa laskettu. Ei edes musiikkia. Toivon todella että meininki Caribialla oli parempi!! 
No siinä se ilta kuitenkin meni juodessa ja rupatellessa niitä näitä, ja vähän enemmänkin... Kunnes tajuan että vieressäni istuu japanilaisia. No, minä tyttö sitten pienessä hiprakassa alan alkeellisella japaninkielelläni selittämään että opiskelen japania Vaasassa jne. ja huomaan heidän jopa ymmärtävän minua. Huraa! Siinä sitten keskustelimme hetken koulustani ja sain tietää että he tuntevat opettajani ja muutaman senpain myös. Vasta tässä vaiheessa tuli mieleen kysyä heidän nimiään. Toinen jätkistä alkaa kaivaa laukkuaan ja ojentaa kaksin käsin minulle käyntikorttia jonka minä otan vastaan kuin naantalin aurinko, kaksin käsin tietysti. Huomaan hänellä olevan sama sukunimi kuin puhetuntien opettajallani mutta silmäni kiinnittyivät kohtaan: first secretary, Embassy of Japan.
...
...
Embassy of Japan??  
Voi pojat.  
Nyt hävettää. En enää ikinä puhu japania kenellekään. Olen häpäissyt koulumme. Snif.

Loppuilta menikin sitten melko vauhdikkaasti, enkä viitsi selittää siitä täällä sen enempää. Voin vain kertoa pikakelauksella että olin kännissä. Aiheutin tappelun. Minua pussasi tyttö. Oksensin. Kävelin piiiitkän matkaa ystävieni avustuksella päästäkseni nukkumaan. Oksensin jälleen. Sammuin. 
Seuraavana aamuna heräsin jomottavaan päänsärkyyn. Jalkani olivat verillä, sillä kenkäni olivat hiertäneet ne auki. Minähän siis juon aniharvoin, ja voin sanoa että näin tuhdissa kunnossa en ole ollut muutamaan vuoteen. Älkää ottako mallia minusta millään tavoin, pyydän. Se ei ollut kaunista katsottavaa. 
Selvisin kuitenkin sunnuntai aamusta hengisä ihmeen kaupalla ja saimme väännettyä itsemme coniin jälleen vain todetaksemme ettemme ehtineet nähdä kendo-esitystä jonka M olisi halunnut nähdä... ANTEEKSI!!
Totesimme myös että myyntipöytiä oltiin tyhjentämässä jo hurjaa vauhtia mikä oli hieman tyhmää sillä alueella oli vielä paljon porukkaa joka olisi taatusti halunnut käydä tekemässä vimeiset ostokset. Tietysti on myös ymmärrettävää että paikat pitää saada kuntoon ajoissa.
Loppujen lopuksi minulla oli loistava viikonloppu!
Kiitokset siitä kuuluvat ihanille ystäville joiden kanssa vietin aikaani sekä tietysti MS:lle myös!! Oli ihanaa nähdä sinua pitkästä aikaa!!! Kiitokset myös animeconin järjestäjille jotka tekivät varmasti hurjasti työtä jotta saisimme kivat conit :) Vaikka miinuspuolia oli niin kyllä minä ainakin viihdyin ja nautin ajastani. Ainkin sain olla kaltaisteni seurassa ilman huolen häivää :) 

Lopuksi vielä muutama kuva lisää mutta harmi kyllä kuvia tuli otettua tosi vähän :/

J näyttää vähän mallia Hwoarangille ;)


M saa turpaansa Hwoarangilta.

 




Ps. Kannattaa käydä laittamassa palautetta tästä jotta saadaan ensi vuonna entistä parempi animecon Kuopioon! Palautetta voi antaa heinäkuun loppuun asti joten hopi hopi vastailemaan!
 

1 kommentti:

  1. J ja M kuulostaa ihan joltain salapoliisi hommailulta xDD ja laitoit sitten ne kuvat musta jossa mun fleda törröttää tosta sivulta :DD Ja muuten Rinoa proppi pian valmis tarvii se kiinnitys homma keksii ja meen pitöis alkaa varmaan sitä perukkia tilailee pikku hiljaa :P

    VastaaPoista