torstai 28. syyskuuta 2017

Syksyisiä kuulumisia

Tulin tänään koulusta kotiin ja tuli sellainen olo, että nyt on hyvä aika purkaa tuntoja pitkästä aikaa blogiin. Täällä sitä siis taas ollaan - väsyneenä, mutta enemmän tai vähemmän elossa.

Väsymys johtuu luonnollisesti opiskelusta, mutta myös kuluttavista 3 tunnin päivittäisistä bussimatkoista sekä kello 5 aamuista. Tuon kaiken lisäksi siis pitäisi pitää vielä yllä edes jonkinlaista sosiaalista kontaktia ystäviin, sukulaisiin ja omaan perheeseen, mikä on osoittautunut melko vaikeaksi. Tällä hetkellä kotona minusta saa irti vain kiukkuista ärinää ja sosiaalisessa mediassa ei-oota.

Ennen koulujen alkua sain kyllä pienen irtioton arjesta (koko kesä siis myös töissä klo 5 aamuilla) kun lähdimme vaihtariporukalla Nykiin tuulettumaan. Oli kyllä ikimuistoinen reissu aivan parhaassa seurassa ♥. Hiukan japanilaista vivahdetta reissu sai Chinatownissa ramenin muodossa yhdessä erittäin hyvä arvostelut saaneessa ravintolassa, mihin törmäsimme shoppaillessamme japanilaista kosmetiikkaa.






Opinnot ovat nyt tosiaan alkaneet aikamoisella rytinällä ja mielenkiintoisilla kursseilla. Otin nyt syksylle aika monta kurssia, sillä yritän saada kursseja pois alta mahdollisimman nopeasti... Juttelin muutaman opettajan kanssa ja he kyllä sanoivat, ettei pitäisi olla mahdoton urakka mulla edessä mutta katsotaan nyt. Yksi kursseista on nimeltään Understanding East-Asia, missä käydään läpi Itä-Aasiaa monelta kantilta. Kurssista tekee mielenkiintoisen tietysti hyvät aiheet, mutta myös väittelyt joita pidämme lähes joka viikko liittyen kurssilla käytyihin asioihin. Viimeisin aihe liittyi länsimaalaisten Itä-Aasian kolonisaatioon ja siihen oliko se hyvä vai huono asia. Pitää myöntää, että faktoja etsiessäni oli henkilökohtaisella tasolla todella vaikea päättää mitä mieltä asiasta on, vaikka sillä ei sinänsä ollut mitään väliä väittelyn kannalta. Tähän liittyen opettajamme jakoi mielestäni hyvän videon, mikä mielestäni melko hyvin alleviivaa sen, ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista.

Tämän lisäksi on vielä pakolliset Transformations of Korean Society ja Contemporary Japanese Politics and Society kurssit, mitkä yritän hoitaa tässä syksyllä pois ja Academic Writing in English- kurssi minkä toivoin voivani jättää pois, mutta ajattelin sitten saavani siitä melko kevyet kaksi pojoa. Kaiken tämän lisäksi joka viikko on myös japanin tunteja ja yritän myös tenttiä ennen joulua kirjallisuustentin, mihin pitää lukea kolme melkoisen paksua kirjaa Kiinan, Koreoiden ja Japanin modernista historiasta.

Näihin kursseihin liittyy paljon erilaisten artikkeleiden lukemista ja oppimispäiväkirjojen sun muiden kirjoittamista, että illat saa kyllä mukavasti kulumaan niiden parissa. Nyt kun tätä kirjoittelen niin tuo kurssien määrä yms. ei tunnu lainkaan niin pahalta, mutta sitten kun ihan oikeasti alan tekemään noita juttuja niin tuntuu kahta kauheammalta... Koitan myös keksiä aiheen graduuni, sillä siihenkin liittyen pitää olla jouluksi jo tehtynä kaikenlaista.

Kaiken kaikkiaan syksy on siis lähtenyt ihan mukavasti rullaamaan, vaikka ensimmäisen viikon jälkeen olinkin jo heittämässä pyyhettä kehään. Tässä on sattunut vähän kaikenlaista, mikä pisti miettimään tän koulutuksen merkitystä mun elämässä. Lähinnä sitä, että kannattaako mun "haaskata" aikaani tällaiseen vai ottaa ihan eri suunta elämässä. En ole vieläkään ihan varma mikä on kaikkein järkevintä, mutta sydän nyt toistaiseksi ohjaa tähän suuntaan. Olenkin nyt päättänyt mennä viikko kerrallaan ja katsoa miten kaikki lähtee pyörimään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti