Juttelin pari päivää sitten meidän koulun kv-vastaavan kanssa ja hän kysyi minulta mielenkiintoisen kysymyksen:
"Niin jokos sä oot päättänyt et ootko siellä Japanissa puolen vuotta vai vuoden?"
 |
Jaa että mitä? Eikös se ollutkaan vaan puolen vuoden juttu niin kuin minulle oli aikaisemmin jo monesti sanottu? No ei tietenkään, jos aletaan puhua porsaan rei'istä.
Ilmeisesti minun olisi kuitenkin mahdollista jäädä myös kevät lukukaudeksi opiskelemaan OGU:n mikäli heillä on jotain peruutuspaikkoja tai muita vapaita paikkoja joihin voisin iskeä itseni. Asia vaan pitää ottaa kuulemma heti puheeksi kun pääsen paikan päälle. Kyseessä on kuitenkin iso EHKÄ, sillä voi olla että paikat ovatkin täynnä.
Vähän kyllä kismittää, että asia tulee vasta nyt kunnolla ilmi. Olen monta kertaa kysellyt voiko siellä olla kauemmin kuin sen puolen vuotta ja aina vastaus on ollut ei. Elinakin oli kyllä huomauttanut minulle, että koulun sivuilla lukee kokonaisen vuoden olevan mahdollinen, mutta uskoin opettajia. Senkin petturit!
No mutta kuitenkin. Siinä ei ollut vielä kaikki. Kv-vastaava kertoi myös, että joku oli aikaisempana vuonna tehnyt ilmeisesti harjoittelunsa kyseisen koulun toimistossa. Vois olla aika jees meikäläisellekin. Olen vähän murehtinut nimittäin mistä löytäisin itselleni harjoittelupaikan, mutta tuo olisi juuri passeli.
Ei siinä siis mitään. Parhaimmillaan siellä Japanissa voisikin sitten vierähtää sellaiset vajaa puolitoista vuotta puolen vuoden sijaan. Siistiä. Mikäs siinä sitten. Ohhoh. Sepäs oliskin jo jotain. Mutta mutta...
Parempi puolisko nyt ei tietenkään ole oikein innostunut tästä vaihtoehdosta ja ihmekkös tuo. Eipä itseäkään nyt huvittaisi jäädä odottelemaan toista, mutta tulevaisuuden kannalta (ja siis molempien tulevaisuuden) toi olisi kyllä ihan älyttömän hyvä tilaisuus. Puhumattakaan nyt siitä miltä se tulisi näyttämään CV:ssä.
Tästä tullaan pitämään varmasti vielä monta neuvottelua ja toivon todella, että jokin ratkaisu löydetään. Sitä tuntee itsensä hirveen itsekkääksi kun on lähdössä niin kauas joka tapauksessa ja sitten toivoo, että voisi olla siellä vielä kauemmin. Kyllä on myönnettävä, että ajatus niin pitkästä ajasta pois kotoa on aika hurja minullekin, mutta minkäs teet, joskus on vain rohkeasti mentävä sinne minne elämä kuljettaa.
Onneksi on ystävät ja perhe, jotka auttavat ja tukevat kaikessa. :)
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti