Kaverini teki todella hienon kuvakollaasin omaan blogiinsa viime vuodesta, ja olen tässä harkinnut pitäisikö minunkin kokeilla jotakin vastaavaa. Ongelmana on vain luultavasti se, ettei minulla ole hirveästi mitään kivoja kuvia jakaa kanssanne. Mutta saa nähdä, jos vaikka intoudunkin joku ilta tekemään sellaisen. Mitä mieltä te olette? Kuvakollaasi viime vuodesta vai ei? Äänestää voit jälleen blogin oikeassa laidassa tai laittamalla kommenttia postauksen jälkeen ^_^
Alkava vuosi on lähtenyt käyntiin mukavasti. Japanin opetukset ovat jatkuneet kansalaisopistoissa ja uusia oppilaitakin on tullut, mikä on tietysti aina mahtavaa. Vaikka välillä väsyttääkin ja olo olisi tosi kärttyinen, niin opettaminen ja nimenomaan oppilaat saavat minut aina hyvälle tuulelle. Parasta on huomata kuinka jokainen kehittyy omaa tahtiaan ja saa japaninkielestä aina vain enemmän irti. Yritän itse kehittyä myös opettaja, sillä parantamisen varaa on aina.
Raumalla koulussa on nyt TODELLA rauhallista verrattuna ennen joulua vallinneeseen kaaokseen! Välillä on sellainen olo, että onko edes tehnyt kaikkea kun on niin vähän puuhaa kotona. Tätä tekemisenpuutetta tasoittaa silti mukavasti japanologian opinnot.
Olin nimittäin keskiviikkona ensimmäisellä kandikurssin tunnilla. Ja voi rähmä sen aikataulutuksen kanssa! Toukokuun puolessavälissä pitäisi olla valmista tekstiä kokonaisen kandin verran O_O. Jösses. Kaikenlisäksi Tukholma on jälleen ystävällisesti päättänyt muuttaa systeemejä, ja lisätä kontaktituntien määrää which is not nice. Juuri kun luulin saaneeni aikataulut sopimaan niin pyh. Kaikki uusiksi. Tai ei ihan kaikki, mutta melkein. Positiivista on se, että selvisin kokeista ja saan sentään osallistua kyseiselle kurssille.
Anyway, olen nyt päättänyt, että kandin aiheena tulee olemaan Shinsengumi (ylläri!), mutta tarkempi kysymyksen asettelu on vielä harkinnan alla. Päivittelen asiasta tännekin jahka asiat selkeytyvät tuolla aivosolujeni seassa. Mikäli ne selkeytyvät.
Japanin matka lähestyy!! Ja mitä minä huomaankaan: passi vanhenee heinäkuussa, joten se ei ole voimassa 6kk matkan jälkeen.
...
Voi...
Ei muuta kun varaamaan aikaa poliisilaitokselle ja hakemaan passikuvia jostain. Hyvä minä :D
Muuten en ole ehtinyt vielä yhtään suunnittelemaan reissua. Sain Markolta limuniisibussin aikataulun sähköpostiin, jotta osaan sitten hypätä oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan lähtevään bussiin. Tarkoituksena on siis mennä ensin Moriguchiin bussilla, sillä Mian ja Markon kotiasemalle ei lähde sopivaan aikaan suoraa bussia. Mia tuleekin minua sitten Moriguchiin vastaan, mistä matkamme jatkuu yhdessä. Muuten tuo kaksi viikkoa on melko auki, mutta eipä tuo haittaa. Kirjastot pitää ainakin koluta kaikista shinsengumi kirjoista, ellei muuta. :)
(Vähän vilposemmat kelit luvassa kuin viime kerralla... Kuva Napsu.fi- sivustolta) |