I can do it!

Hyvää uutta vuotta 2016! Näin vähän jälkikäteen tosin.

En oikein tiedä mistä edes aloittaa kirjoittaamaan, sillä loppuvuodesta minulla ei ollut lainkaan aikaa päivitellä blogia. Hengissä täällä silti ollaan ja joten kuten voimissaankin, vaikka flunssa onkin minusta otteen saanut. Paljon on tapahtunut ja tänne blogiinkin asti on tarkoitus saada materiaalia jossakin välissä. Tässä välissä kuitenkin se perinteinen eli vuoden kanji ja vähän juttua mitä itseasiassa elämässäni juuri nyt on meneillään.

Vuoden 2015 kanjiksi valittiin 安, millä on melkoisesti merkityksiä kuten rauha, turvallisuus ja halpa. Perusteluita löytyy tälle merkille monenlaisia, mutta täytyy myöntää että olin yllättynyt tästä valinnasta ottaen huomioon mitä maailmalla ja Japanissakin tapahtuu. Netin keskustelupalstoilla voikin nähdä paljon kärkkäitä kommetteja, joissa spekuloidaan merkin perimmäistä merkitystä. Virallinen selitys on viime kesäiset muutokset turvallisuuslakeihin, mutta keskustelupalstoilla monet uskovat merkin kertovan siitä kuinka jenin arvo on matalalla ja kuinka"Japania pannaan halvalla" verojen nostamalla ja käynnistämällä ydinreaktoreita. Mene ja tiedä, politiikka on aina politiikkaa.

Minun vuoden kanjiksi valikoitui 夢 (yume), eli uni, unelma, illuusio. Kanji on monestakin syystä osuva: näin paljon outoja unia viime vuonna, moni unelmani kävi toteen ja välillä tuntuu, että elän jonkinlaisessa illuusiossa. Johtuu luultavasti siitä, että nuo unelmat kävi toteen sellaisella rytinällä, että pelkään joku päivä havahtuvani siihen kun märkä rätti lävähtää naamalle ja herään Suomessa kivan ja todentuntuisen unen jälkeen. Eihän toki elämä täälläkään aina ole ruusuilla tanssimista, mutta olen silti täällä se outo lintu joka ei hirveästi kaipaa kotiin. Siihen on toki erinäisiä syistä, mistä saisi varmasti oikein syvällisen postauksen joskus aikaiseksi.

Ja nyt kun syvällisestä oli puhe niin pakko sukeltaa sen verran, että olen huomannut täällä jonkinlaista muutosta ajattelumaailmassani. Ylipäätänsä kaikki mitä tuolla pääkopan sisällä tapahtuu tuntuu kääntyneen ihan ylösalaisin. Sitä on vaikea kuvailla sanoin, mutta tässä on ollut aikaa miettiä monenlaisia asioita. Lähinnä nyt on ehkä mielessä ollut, että mitä tapahtuu kaiken tämän seikkailun jälkeen. Sen verran tunnen itseäni, että vaikka pidän Suomesta niin luultavasti Suomeen palattuani olen täysin paskana. Enkä sen takia et Japani olisi "ihqdaa", vaan sen takia etten näe itseäni rakentamassa taloa Suomeen ja eläväni elämääni siellä niin kuin kunnon aikuiset tekevät; työtä tehden ja lapsia kasvattaen. Oikeastaan en näe tulevaisuudessa tällä hetkellä mitään ja se on pelottavaa. Ennen kaikki oli jotenkin niin selvää, mutta täällä olo on laittanut kaiken ihan hösseliks ja tuntuu etten tiedä miten päin tässä nyt oikein pitäisi olla.

Mistä päästäänkin sitten tuoreimpiin uutisiin eli ensimmäiseen työpäivääni kansainvälisessä toimistossa. Aamulla halusin hirttää itseni sen takia, että onnistun aina tunkemaan itteni mukavuusalueen ulkopuolelle. Oikeastaan toivoin, että tätä päivää ei koskaan tulisikaan ja havahtuisin siellä Suomessa siitä niin ah ihanasta illuusiosta. Niin ei tietenkään käynyt, joten löysin itseni myöhemmin kävelemässä toimistolle sateessa miettien läpi kaikki mahdolliset kauhu-skenaariot tulevasta päivästä. Loppujen lopuksi kaikkein suurimmat skenaariot eivät toteutuneet, mutta jouduin esittäytymään jossakin pukumiesten kokouksessa ja pitämään esityksen pomoni pomon seuratessa minua kuin haukkaa. Tosin tämä herra on sellainen namu, että minun puolesta saa tuijotella niin paljon kuin haluaa.

Eka päivä siis kunnialla purkissa, toivotaan että seuraavat viikot sujuvat mallikkaasti. Yritän tässä myös päivitellä vähän mitä marraskuussa ja joulukuussa tuli puuhasteltua pikku hiljaa; tässä työn ohessa tuskin mitään mielenkiintoista tulee tehtyä niin ehtii laittaa bloginkin ajan tasalle.

Kesennuma vol 2.

Lauantai 7.11

Tiukan aikataulun vuoksi jouduimme heräämään aikaisin seuraavaan päivään ja kävelimme hotellilta läheisille kalamarkkinoille jo aamu seitsemältä. Seurasimme silmät ristissä huutokauppaa, mutta onneksi suuntasimme pian maittavalle aamupalalle läheiseen ravintolaan. Söimme perinteisen aamupalan mihin kuului mm. kalaa ja misokeittoa. Kaikki oli hyvää, mutta misokeiton joukossa olleet kalapullat olivat hitusen omituisia.

Seuraavaksi suuntasimme bussilla hyvin lähelle merta, pienen mäen nyppylän päälle, missä seisoi pieni muistomerkki. Mukanamme ollut opas selitti, että kyseinen alue oli täyteen rakennettu ennen tsunamia, eikä merta nähnyt kyseiseltä paikalta ollenkaan. Paikka oli tsunamin aikaan virallinen evakuointipaikka, minne monet ihmiset pakenivat tsunamia. Kukaan ei kuitenkaan aavistanut, eikä kyennyt näkemään, että tsunami oli niin valtava että se pyyhkäisi evakuointialueen ihmiset mennessään. Muistomerkkiin on kaiverrettuna heidän nimensä ja ikänsä; nuorin menehtynyt oli vain viisivuotias. Paikka veti hiljaiseksi. Tsunamin uhreja oli niin paljon, ettei kaikkia pystytty tuhkaamaan kuten Japanissa on tapana ja sivussa näkyikin muutamia hautoja.

Kesennuma vol 1.

Perjantai 6.11

Kokoonnuimme Shin-Osakan asemalla puoliltapäivin ja ahtauduimme suurena laumana luotijunaan. Pitkä matkamme oli alkanut. Monet ulkomaalaisista olivat ensimmäistä kertaa luotijunan kyydissä ja suorastaan tutisivat innosta. Itse tyydyin nauttimaan miellyttävän tasaisesta kyydistä ja kännykkäni pelivalikoimasta. Fuji-vuori näkyi tällä osuudella ja siitä yritti useampikin saada hyvää otosta.

Tokiossa vaihdoimme luotijunaa ja matkamme jatkui kohti Sendaita. Meille oli varattu bentot mitkä söimme hyvällä ruokahalulla heti päästyämme niihin käsiksi. Oli vinhaa samalla seurata kuinka Tokion betoniviidakko vaihtui pikkuhiljaa maaseuduksi ja maisemat henkeä salpaaviksi. Ruska oli jo täydessä loistossaan ja vuoret olivat kauttaaltaan oranssinpunaiset, mikä sai maisemannäyttämään kuin maalaukselta. Tuli vähän Suomeakin ikävä kun näkyi peltoja ja metsää ja siellä täällä maalaistaloja. Sendaihin saavuttuamme vaihdoimme bussiin, missä istuimme seuraavat pari tuntia. Tässä vaiheessa alkoi jo hitusen väsyttää ja taisin torkahtaakin hetkeksi. Maisemat olivat täysin erilaisia kuin täällä Osakassa; luontoa ja raikasta ilmaa joka puolella.

Saavuimme Kesennumaan vasta illalla pimeän tultua ja asetuimme väsyineinä huoneisiimme. Meille oli varattu isot, hienot japanilaistyyliset huoneet, joissa kelpasi viettää yönsä. Tosin kauaa emme ehtineet levähtää kun luvassa oli jo illallista. Leukahan siinä suorastaan loksahti auki kun pääsimme isoon saliin, missä ruoka oli jo katettuna; jokaisella oli oma pieni pöytä täynnä herkullista ruokaa. Ruoka oli suurimmaksi osaksi merenelävää, tuoretta ja herkullista sellaista. Oudoin asia mitä maistoin oli luultavasti hain rusto, ja jos olisin tiennyt mitä se on niin en olisi sitä luultavasti edes maistanut. Ei sillä että olisin nirso, mutta hait ei ole minun mielestäni syötäväksi tarkoitettu.

Ruoan jälkeen tapasimme muutamia paikallisia henkilöitä, jotka juttelivat kanssamme Kesennumasta samalla alkomahoolia lipitellen. Mistä onkin pitänyt muuten mainita, että melkein absolutistista on tullut täällä ihan kauhea juoppo. Hu-hups! Sitä se Japani teettää! Paikalliset olivat mukavia ja heidän oli tarkoituksena viedä meidät syömään seuraavana päivänä illallista eri paikkoihin (neljä ryhmää ja neljä eri ravintolaa, arvonnalla päätetty).

Sitten koittikin illan kohokohta: onsen! Sellasella kiireellä vipatin sinne, että unohdin pikkupyyhkeeni, mutta onneksi huonekaverini pystyi tuomaan sen minulle. Näin suomalaisena onsenhan on ihan mahtava juttu, mutta samaa ei voi sanoa joistakin muista vaihtaresta. Yksi puolalaistyttö oli lähes tulematta ja tsekkiläinen jäi suosiolla huoneeseen, amerikkalaisisista molemmat tytöt tulivat. Kainostelua oli ilmassa, mutta kyllä kaikki vaihtaritkin lopulta rentoutuivat kun pääsivät lämpimään veteen lillumaan.

Sitten päästäänkin siihen mikä löi minut ällikällä; japanilaiset tytöt ihan oikeasti vertailivat rintavarustuksiaan ja kiusoittelivat yhtä tyttöä jolla oli joukon "muhkein" varustelu. Excuse me, luulin että se oli vain animejuttu? Ja pyh! Kourimaan eivät sentään alkanut, mikä ei olisi niitten puheiden perusteella ollut enää oikeastaan edes yllätys. Onsenista mainittakoon myös sauna, mikä oli parasta mitä olen kokonut sitten Japaniin saavuttuani. Lämmin vesi on ihanaa, mutta kuuma sauna on  parasta. Opetin muille vähän suomalaista saunakulttuuria, mutta toinen amerikkalaisista pakeni heti kättelyssä... Muut kävivät välillä nauttimassa jääkylpyä, mutta itse en siihen touhuun lähtenyt.

Ja lopuksi fun fact number two: palattuani huoneeseeni ja yrittäessäni nukkua kaksi japanilaista tyttöä alkoivat puhua kuinka he uskoivat, että yksi taiwanilaistyttö on kiinnostunut yhdestä pojasta ja kikattelivat kuin teini-ikäiset konsanaan. Kyseessä oli kuitenkin kaksi täysi-ikäistä ihmistä, ja vielä Japanin mittapuulla, mutta käytös oli kyllä jotain ihan muuta. Lopulta kaikki kolme aasialaista tyttöä nukkuivat söpösti kahdella futonilla ja itse yritin itkeä itseni uneen.

Vol. 2 tulossa mahdollisimman pian! Tähän postaukseen tuli harmillisen vähän kuvia, mutta seuraavassa pitäisi olla jo vähän enemmän.