Matkailun jälkeinen arki

みなさま、久しぶりですね～

Blogissani on jälleen vallinnut syvä hiljaisuus, mutta ei hätää; olin vain reissussa pitkin maailmaa, eikä kyseessä ollut pidempi aikainen katoaminen. Tarkemmin sanottuna kävin Thaimaassa ja Istanbulissa, ja niistä reissuista voitte lukea lisää Matsukaze Travel-blogista <3 Tällä hetkellä en ole vielä teknisistä syistä ehtinyt reissuista sinne hirveästi kirjoittamaan, mutta lisää tulee heti kun kuvat on saatu koneelle ja siihen kuntoon, että niitä voi teillekin esitellä :)

Thaimaan reissusta haluan täällä mainita sen verran, että olin positiivisesti yllättynyt kuinka paljon japanilaisia tuotteita Bangokissa oli myynnissä. MBK:ssa (iso kauppakeskus) oli jopa Yoshinoya-ravintola. Ah sitä ihanuutta, kun pääsin käymään siellä! Mukaan Bangkokista tarttui aimo kasa Pockyja ja muita herkkuja thaimaalaisten herkkujen lisäksi. Yhteensä testasimme kolme eri japanilaista ravintolaa (Yoshinoya, Kobune, Kobe Steak House) ja vaikka palvelu ei ollutkaan samaa tasoa kuin Japanissa, niin ruoka oli kuitenkin erinomaista. Tuli ihan kauhea hinku lähteä lentokentälle ja suunnata muutama tuhat kilometri kohti Japania :D

Hua Hinin maisemia katselemassa.

No, paluu Suomeen näin pidempi aikaisesti on ollut suorastaan tuskaa, mutta sinnittelen päivä kerrallaan. Koulussa riittää puuhaa ja helmikuinen projekti tuottaa välillä päänvaivaa, mutta eiköhän tämä tästä. Onneksi sen kanssa ei ole vielä kiire. Odottelen innolla, että pääsemme tarkemmin suunnittelemaan ohjelmaa japanilaisille vieraillemme ja muutama idea vaikuttaakin jo tosi mielenkiintoiselta.

Koulussamme alkoi nyt myös haku osiin vaihtopaikoista ja niihin lukeutuu myös tämä Osaka Gakuin Daigaku, jonne itsekin olen suuntaamassa syksyllä 2015. Onneksi otin asian puheeksi vastaavan opettajan kanssa joka kertoi, että minunkin pitää täyttää hakulomake, mutta kirjoittaa vain johonkin kohtaan, että minut on jo hyväksytty kyseiseen kouluun. Onneksi hakemuksen täyttäminen oli pikkujuttu ja nyt jäänkin odottelemaan mitä seuraavaksi. On niin outoa kun hommat ei mene niin kuin muilla, ja välillä tunnen pieniä omantunnon tuskia kun tiedän, että muut joutuvat vääntämään motivaatiokirjeitä ja todella panostamaan hakuun. Itse en periaatteessa tehnyt mitään muuta kun mainostin koko ensimmäisen vuoden mahdollisimman monelle tykkääväni Japanista jne. toivoen, että jotakin hyvää syntyisi siitä.

Tänään meillä oli shoppailupäivä paremman puoliskon kanssa ja suuntasimme Raision Ikeaan ja Myllyyn. Jossain vaiheessa eksyin Cubukseen ja löysin vihdoinkin sellaisen paidan, millaisesta olen haaveillut jo pidemmän aikaa <3

Lopuksi haluaisin kiinnittää huomionne sivun oikeaan laitaan, sillä sieltä löytyy nyt uusi nappula. Sain tarpeekseni Lumiastani ja hyppäsin suoraan vihollisleiriin hankkimalla iPhone 5s-puhelimen, joten pääsen vihdoin ja viimein käyttämään Instagramia (among other things...)!

Vaikka Suomen sää on tähän aikaa vuodesta mitä on, elättelen toivoa kivoista ilmoista. Eiköhän sitä luntakin jossain vaiheessa tule ja joulukin on jo pian ovella. Hymyä siis huuliin ja täysillä eteenpäin!

Johanna

Haikea paluu Suomeen.

30.8 emme enää lähteneet minnekään pitkälle, vaan kulutimme päivän siivoten ja pakaten tavaroita. Olin jo aikaisemmin suunnitellut, että lähetän osan tavaroista Suomeen, sillä mangaa varsinkin tuli ostettua niin paljon, ettei ollut toivoakaan, että saisin ne kaikki mahtumaan matkalaukkuun. Muutenkin laukku täyttyi uhkaavasti, mutta sain kuin sainkin sen vaivatta kiinni asti. Suomeen lähti paketissa kaikki mangat, ja hintaa paketin lähettämiselle tuli laivapostilla lähes kuusikymmentä euroa! >__<"

Päivä kului lähinnä suuren ketutuksen vallassa, sillä en ollut valmis palaamaan vielä Suomeen. Kuukausi meni aivan liian nopeasti, ja olisin vain halunnut jäädä vielä muutamaksi viikoksi. Se ei tietenkään ollut mahdollista, mutta olihan jäämisestä kiva unelmoida. Yritimme vielä illalla etsiä herkullista melonijäätelöä, mitä olimme maistaneet kuun alussa, mutta emme löytäneet sitä mistään. :/ Se olisi ehkä hieman lieventänyt ketutusta, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Mukaan lähti kuitenkin viimeiset tuliaiset, ja hyviä japanilaisia naposteltavia.

Emme saaneet yöllä kunnolla unta, ja aamulla oli aikainen herätys. 31.8 oli saapunut, ja lähdön hetki käsillä. Matkalaukut olivat huomattavasti painavammat kuin tullessa (mikä on tietenkin luonnollista), ja olimme jo muutaman metrin jälkeen tuskissamme. Lämpötila oli sitä samaa vanhaa, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lähestyimme asemaa, ja pahimmat pelkomme kävivät toteen. Olimme jo edellisiltana todenneet, että olisimme liikenteessä pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta se valkokaulus- työntekijöiden määrä, joka asemaa lähestyi samaan aikaan meidän kanssa... Voin kertoa, että seuraava tunti oli yhtä helvettiä. Saimme itsemme miten kuten juniin väännettyä, mutta siellä ollessa tuli seisottua mitä ihmeellisimmissä asennoissa, ja yhdessä vaiheessa olin aivan kiinni japanilaisessa jätkässä, ja yritin siinä sitten olla hengittelemättä liikaa tämän naamalle. Kiitin Luojaa, että muistin harjata hampaat aamulla :D

Shinjukussa erosimme Päivistä, jonka oli tarkoitus suunnata bussilla Osakan suuntaan. Oli jotenkin outoa jättää kaveri taakseen, ja suunnata itse lentoasemalle. Toivon kuitenkin, että pääsisin katsomaan häntä keväällä ^_^ Täytyy katsoa nyt, sillä aloitan keväällä toisessa työpaikassa, enkä tiedä saanko sieltä vapaaksi kahta viikkoa maalis-, huhtikuun vaihteessa. Toivotaan parasta.

Pääsimme lentokentälle, ja lentokin lähti ajallaan kohti Moskovaa. Tällä kerta selvisin lennosta voimatta kertaakaan huonosti. Jalkatilaa oli edelleen ahtaanpuoleisesti, mutta selvisin sen suuremmitta ongelmitta. Tällä kertaa jaksoin jopa katsoa elokuvan lennon aikana. Kyseessä oli japanilainen elokuva Princess Toyotomi, ja siinä oli venäjänkieliset dubbaukset ja englanninkieliset tekstitykset :D Itse elokuva oli lähinnä hassu, sillä siinä Osaka oli olevinaan itsenäinen valtio salassa muilta Japanin kansalaisilta. Ihan mielenkiintoinen se oli omalla tavallaan, ja sainpahan ainakin aikaa kulutettua mukavasti.

Moskovassa meitä odottikin sitten 24 tunnin odottelu, mikä meni kuitenkin paremmin kuin tulomatkalla. Olimme hommanneet puhallettavat uimapatjat, jotka toimivat kätevästi sänkyinä asemalla. Tuli uni paremmin, vaikka kylmä yöllä oli edelleen. Ruokakin oli tietenkin asemalla törkykallista, mutta minkäs teit. Ainakin suunta oli kotia kohti. Lentomme Suomeen lähti myös ajallaan, ja vannon, että sää muuttui heti sateiseksi kun saavuimme Suomen ilmatilaan :D Loppumatka olikin melko mielenkiintoinen, sillä kone teki ihme heilahduksia laskeutuessamme. Lopulta maahan asti päästiin, vaikka aika rajusti kone maahan ensin tömähtikin. Japanin matka oli virallisesti ohi, ja vuorossa oli sadetta, kylmää ilmaa, ja kolmen tunnin bussimatka kotiin. Väsymyskin painoi, mutta jouduimme vielä hetken metsästämään laukkujamme, jotka olivat jostain syystä tulleet päivää aikaisemmin kuin me. Lopulta laukut löytyivät, ja suuntasin sateessa bussipysäkille. En tietenkään ollut Japaniin lähtiessä ajatellut, että tullessa ilmat olisivat huomattavasti viilentyneet, joten minulla ei ollut pitkiä housuja matkassa mukana. Puin kuitenkin jo Moskovan lentokentällä päälleni kigurumini, jonka olin ostanut aikaisemmin :D Oli siinä ihmisillä ihmettelemistä, kun matkustin koko matkan kotiin kissapuku ylläni...

Nyt olen ollut Suomessa jo viikon, mutta välillä tulee edelleen sellainen outo fiilis... Aivan kuin ei vielä kuitenkaan täysin olisi Suomessa. Kävin eilen Otto- automaatilla, ja minut valtasi kauhean outo ja ontto tunne, sillä automaatti ei puhunut. Samanlaista hiljaisuuden tunnetta olen kokonut mm. rullaportaissa, jotka lähes aina puhuivat Japanissa. Olin kuitenkin suhteessa hyvin lyhyen ajan Japanissa, joten mitään suurempia "shokkeja" ei ole tullut. Lähinnä juuri tuollaisia mainitsemiani pieniä asioita, joista tulee sellainen hassu fiilis :)

Näin loppuun on myönnettävä, että ennen reissua minulla oli pieni pelko. Pelkäsin, että Japani ei täyttäisi niitä odotuksia mitä minulla oli. Mikä olisikaan kauheampaa kuin todeta, että rakastamani maa ei olisikaan sitä mitä odotin? Se, että minulla oli niin paljon odotuksia stressasi minua mielettömästi. Päästessäni Japaniin tajusin kuitenkin, että pelkoni oli turhaa. Japani oli juuri sellainen kuin odotin. Se oli jopa enemmän. Koin, että se kaikki mitä rakastan Japanissa, sen kulttuurissa, kielessä ja ihmisissä oli juuri sitä mihin olin alunperinkin ihastunut. Se oli niin erilaista, ja jotenkin niin kaunista. Olkoon sitten kyse Tokion betonimaisemasta, Nikkôn vuoristosta tai Kamakuran hiekkarannoista niin rakastan sitä isolla ärrällä. Niin hyviä, kuin huonojakin puolia. Japani ei pettänyt minua, vaan sai minut vakuuttuneeksi, että olen valinnut oikean suunnan elämässäni.

Yksi parhaimmista matkakuvistani; maisemakuva vuoristosta :)

♥ 日本 ♥

「お忘れ物でござる」

29.8. päivät Japanissa olivat vähissä, ja mieli sen takia hieman painuksissa. Kuukausi meni tajutonta vauhtia, mutta olimme ehtineet hyvin kiertää haluamme paikat. Tarkoituksenamme oli jo pidemmän aikaa ollut mennä Harajukuun uudelleen, sillä meillä oli muutamia tavaroita, jotka halusimme ostaa. Niinpä siis suuntima Harajukuun Takeshitadoorille. Sitä ennen minä ja Päivi suuntasimme kuitenkin Shibuyaan. Tarkoituksenamme oli ostaa elokuvaliput 25.8 ilmestyneeseen Rurouni Kenshin- elokuvaan, ja saimmekin liput helposti. Varasimme liput kello neljän näytökseen, jonka jälkeen lähdimme etsimään Maijua Harajukusta.

Päästyämme Harajukuun, ja löydettyämme Maijun kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa, ja voi jestas sitä tuijotuksen määrää mitä sain siellä kestää! Tarjoilija ja kokki tuijottelivat vuorotellen minua, ja tunsin oloni hieman epämukavaksi. Joo, en ole mikään suosittu japanilaisten keskuudessa, mutta intialaiset eivät tuntuneet tarpeekseen saavan :D Sääli sinänsä, ettei minuun iske oikein intilaismiehet >__< Mitä tulee ruokaan, niin se oli oikein hyvää, vaikkakin tulista. Curryannokseen sai valita riisin tai nan- leivän, ja me kaikki valitsimme leivän, mikä oli vasta paistettu ja todella herkullista. Maha tuli täyteen, ja saatoimme jatkaa matkaa. Tällä kertaa tiemme erkanivat, sillä kaikilla oli hieman erilaiset mieltymykset, ja totesimme, että on helpomaa kiertää paikkoja omassa rauhassa. Sovin tapaavani Päivin kanssa Takeshitadoorin alkupäässä kolmen jälkeen, josta sitten lähtisimme Shibuyaan elokuviin.

Kiertelin paljon koruliikkeitä, sillä halusin paljon erikoisia korvakoruja mukaani. Löysinkin muutamat ihan kivat, ja lopuksi löytyi myös uusi kukkaro, jota olin toivonut :) Kolmen jälkeen lähdimme Shibuyaan, ja saavuimme elokuvateatterille melko ajoissa. Ostimme hieman melonisoodaa ja karamellipopcornia, ja menimme valitsemillemme paikoille. Paikat osottautuivat ihan hyviksi, mutta ensimmäinen asia mikä salissa pisti silmään oli sen tasaisuus. Suomessa elokuvateattereissa penkit nousevat tasaisesti ylöspäin, niin että seläntakana istuvat olevat henkilöt istuvat hieman korkeammalla. Ainakaan tässä elokuvateatterissa niin ei ollut, vaan sali oli todella tasainen. Tämä oli siinä mielessä harmillista, että salin täyttyessä eteemme tulleista pojista toinen peitti screeniä niin, ettei Päivi nähnyt kunnolla. Onneksi kuitenkin vain vähän, eikä tuo ilmeisesti katselunautintoa paljon pilannut.

Sali oli myös yllättävän pieni, eikä porukkaa ollut paljon. Naisia oli melko paljon, mikä tosin johtui siitä, että keskiviikko on Japanissa naistenpäivä elokuvateattereissa. Tämä tarkoittaa sitä, että liput maksavat vain 1000 jeniä naisille, vaikka ne normaalisti maksavat 1500-1800 jeniä. Miehille ei ole vastaavaa päivää ollenkaan, joten kerrankin voi oikeasti iloita olevansa ♀.

En ollut katsonut Rurouni Kenshiniä animena ennen elokuvaan menoa, mutta tiesin kyllä mitä sarjassa suunninpiirtein tapahtuu. Mielestäni oli hauskaa mennä kerrankin katsomaan elokuva ensin. Odotellessamme elokuvan alkua salissa soi rokahtava musiikki, jonka oletimme olevan elokuvan loppumusiikki tms. Musiikissa oli mielestäni hyvä meininki, vaikka sanoja ei ollutkaan. Sitten alkoivatkin jo pyöriä trailerit (ja huomasin, että Dragon Ballista on tulossa uusi animaatioelokuva! :O) Lopulta elokuva alkoi, ja loppu onkin sitten historiaa.

Olin aivan myyty. Alkuperäistä sarjaa kunnolla tuntematta pystyin silti nauttimaan elokuvasta täysin rinnoin. Asia erikseen oli se, ettei elokuvassa ollut tekstityksiä. Pysyin kuitenkin kärryillä koko elokuvan ajan, mitä nyt jotkut pitkät puhekohdat menivät hieman ohi. Se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, sillä suurinosa keskusteluista oli helposti ymmärrettävissä, ja onhan elokuvaa katsellessa melko helppo päätellä mitä oikein tapahtuu.

Kenshiniä näytteli Takeru Satou, joka on näytellyt useammassakin doramassa ja elokuvassa, ja hän veti roolinsa kyllä aivan loistavasti. En ole aikaisemmin hänen roolisuorituksiaan nähnyt, mutta Kenshininä hän oli kyllä ihastuttava. Muutkin näyttelijät olivat kyllä hyviä, ja elokuva oli ohjaukseltaankin mahtava. Taistelukohtaukset olivat mukaansa tempaavia, ja rauhalliset kohtaukset lumoavan kauniita. Erityisen paljon kiinnitin huomiota musiikkiin. Lopun taistelukohtauksissa soinut musiikki oli jotain aivan käsittämätöntä. Se oli niin hyvä, ja yhdistettynä taisteluun... Sanoin kuvaamatonta. Elokuvaa ajatellessa tuntuu positiiviset adjektiivit loppuvan kesken. :D

Elokuvasta näki selkeästi, että se oli tehty animesta, mutta ylilyötyjä tehosteita ei kuitenkaan näkynyt. Tietyt yksityiskohdat, ja kuvakulmat korostivat animesta tuttuja asioita, joita oli mm. Kenshinin miekan käyttö, ja itse miekka, sekä tietyt hiustyylit. Näin myöhemmin hieman animea katsottuani en koe, että elokuva olisi ollenkaan huonompi, vaan pikemminkin hieno esimerkki, kuinka animesarjoista voidaan tehdä myös hyviä elokuvasovituksia. Erikseen pitää vielä mainita Kenshinin puhetyyli, mikä oli tyypillistä samuraiden käyttämää japania. Näin japanin kielen opiskelijana tälläisiin kiinnitti paljon huomiota. Kenshinin puheesta mieleen jäi erityisesti degozaru- pääte, sekä kiitoksena käytetty katajikenai.

Elokuva loppui, ja elokuvanautintoni sai mahtavan päätöksen; lopputekstien lipuessa kankaalle yksikään ei tehnyt elettäkään poistuakseen salista. Ällistyneenä istuin nauliintuneena penkissä, ja katselin lopputekstejä. Ovet aukaistiin vasta tekstien mentyä, eikä valoja laitettu päälle missään vaiheessa. Suomessa suurinosa olisi lähtenyt aikoja sitten jo kotiin, mikä on aina todella ärsyttävää. Lopputekstit on mielestäni kiva katsoa, ja mielestäni jonkinlainen kohtelias ele myös elokuvan tekijöitä kohtaan. Ei niitä tekstejä sinne huvinvuoksi loppuun tungeta. Joissakin paikoissa olen Suomessa törmännyt myös siihen, että lopputekstejä ei edes näytetä! Joten kyllä, olin todella iloinen voidessani huoletta istua ja nauttia elokuvasta loppuun asti.

Lopuksi elokuvan traileri, missä soi ONE OK ROCK "The Beginning" (kyseessä on siis se biisi, mikä soi mm. elokuvaa odotellessa, sekä lopputekstien ajan), ja tuo ylistämäni taistelukohtauksissa esiintyvä musiikki.

P.S
Otsikon lausahdus viittaa yhteen hienoon kohtaukseen, missä Kenshin palauttaa erään esineen Kaorulle sanoen: "owasuremono degozaru", eli karkeasti käännettynä "unohtamasi esine/asia".

♪ Where the dreams come true... or not.

28.8 ja Tokyo Disneyland. Erinäisten junakokeilujen jälkeen saavuimme viimeinkin Maihaman asemalle, ja kuljimme ihmismassan mukana Disneylandin porteille. Jonoa ei ollut lähes ollenkaan, ja saimme ylikalliit lippumme (6200 jeniä!!!) ostettua helposti. Pieni kuvaussessio, ja astuimme sisään Disneyn ihmemaahan.

Heti ensimmäiseksi pääsimme hämmästelemään kuvausporukkaa, joka kuvasi jotain draamaa/elokuvaa tms. heti sisäänkäynnillä. Olihan se melko mielenkiintoista nähdä kuinka kolme tyttöä muuttuivat silmänräpäyksessä pirteiksi koulutytöiksi, jotka osoittelivat kaikkea innostuneena. Tytöt tosin tuntuivat todellisuudessa olevan todella tylsistyneitä, mikä ei kyllä näkynyt heidän näytellessään :)

Olimme varautuneet pitkiin jonoihin, ja niitä todellakin riitti. Kävimme kuitenkin upeassa 3D- showssa, missä Aku sekoili hieman Mikin taikahatun kanssa... 3D oli loistavasti toteutettu, ja välillä päälle tuli vettä, tai yllättäviä tuulenpuuskahduksia. Erityisen hauskaa oli kuulla Disney- hahmojen japanilaiset äänet, jotka olivat mielestäni erittäin hyvät. Ei tuntunut ollenkaan väärältä kuunnella japanilaista Aku Ankkaa tai Arielia.

Tokyo Disneyland on jaettu erilaisiin alueisiin, ja niitä lähdimme kiertelemään järjestyksessä. Ensimmäisten joukossa oli Toontown, mikä oli kokonaisuudessaan tosi vekkuli, täynnä hassuja taloja ja tienviittoja. Fantasylandissa päädyimme johonkin kamalaan sisätiloissa olevaan venejuttuun, jonka aikana joka puolella tanssi nukkeja, jotka lauloivat yhtä ja samaa laulua kaiken maailman kielillä. Älkää vain menkö siihen. Näen edelleen painajaisia kyseisestä laulusta.

Karuselli piti tietenkin testata, ja sen jälkeen olisimme menneet kummituskartanoon, mutta kuinkas kävikään? Paikka oli remontissa, joten jäi sitten kummitukset näkemättä. Pettymys oli valtava. Muutenkin paikka oli ollut vähän kuivahko, joten ketutuskäyrä alkoi nousta vaarallisiin lukemiin. Löysimme kuitenkin Westernlandistä hassun höyryjuna- laitteen, mikä kierteli pitkin maita ja mantuja esitellen viidakkoa, jossa asui amerikkalaisia intiaaneja... Mielenkiintoista. Loppuhuipennukseksi päädyimme miljoonia vuosia menneisyyteen, dinosaurusten keskelle. Kävimme tämän jälkeen syömässä kallista ruokaa, jonka jälkeen suuntasimme Adventurelandin Pirates of the Caribbean- veneilylle. Jono oli pitkä, mutta siedettävä. Ja venereissukin osoittautui hienoksi upeine aidon näköisine hahmoineen. Esimerkiksi Jack Sparrow ja Barbossa olivat ulkonäöltään ja eleiltään niin aitoja, ettei mitään rajaa. Reitti oli melko pitkä, jonka aikana nähtiin mm. Black Pearl, ja Barbossan johtama tulitus. Tulituksen aikana kuvitteelliset tykinkuulat jysähtelivät veteen ja saivat veden pärskymään ympärillämme uhkaavasti. Hienosti toteutettu koko kokonaisuus, täytyy myöntää.

Kiertelimme monessa paikkaa, enkä rupea tässä yksityiskohtaisesti kaikkea selittämään. Jossain vaiheessa kuitenkin pääsyimme jonottamaan Tomorrowlandissa Space Mountain- nimiseen sisävuoristorataan. Jonottaa jouduimme kauhistuttavat 1,5 tuntia, ja kun sitten viimein pääsimme kyseiseen laitteeseen... No ensinnäkin, koko jonotuksen ajan oli varoiteltu, että vuoristoradan aikana on pimeää ym. mutta meidän kyydin aikana oli täysin kirkasta, ja näimme koko rakennelman talon sisällä. Ja sitten vaunumme pysähtyi keskelle rataa. Hetken ihmeteltyämme kuului kuulutus, jossa sanottiin jotain mitä emme kunnolla ymmärtäneet. Ymmärsimme kuitenkin, että joutuisimme odottamaan n. 20 minuuttia. Vaunu oli erittäin ahdas, ja olin jo muutenkin joutunut sullomaan itseni istuimelle, eikä asentoni täten ollut mikään paras. 15 minuutin kuluttua paikalle saapui vihdoin kaksi työntekijää, jotka varmistivat että kaikki olivat kunnossa, ja käynnistivät laitteen uudestaan. Korvaukseksi tästä kaikesta saimme yhden lipun, jolla pääsi minne tahansa laitteeseen jonon ohi. Lyhyesti: Jonotimme 1,5 tuntia laitteeseen, joka ei toiminut, ja saimme yhden lipun korvaukseksi siitä. Maksoimme yli 60€, että pääsimme Disneylandiin, ja iltamme oli kulunut jonottaessamme kyseiseen laitteseen. Ketutuskäyrä kilahti maksimiin, ja suuntasimme samantien vaatimaan parempaa hyvitystä, turhaan.

Pettyneinä suuntasimme sitten suosituinpaan laitteeseen, ja kävelimme polleasti kolmen tunnin jonon ohi. Ketutus helpotti hieman, sillä laite osoittautui ihan hauskaksi. Kyseisen laitteen jälkeen istuimme katselemaan Electric Parade- paraatia, jonka olin pienestä pitäen halunnut nähdä. Paraatin muodosti siis kaikenlaiset erilaiset Disneyhahmoiset vekottimet, jotka oli valaistu upeilla valoilla. Valitettavasti kamerastani loppui jo alkumetreillä akku (joka osakseen lisäsi ketutusta), mutta onneksi kaverit saivat paljon kuvia :)

Paraatin jälkeen suuntasimme kotiin satojen muiden ihmisten tavoin, ja pääsimme kotiin hyvissä ajoin. Hieman harmitti kyllä päivän tapahtumat, mutta toisaalta olin myös tyytyväinen. Olin halunnut nähdä ja kokea Disneylandin, eikä päivä täysin katastrofi kuitenkaan ollut. Törkeän kallis hinta paikalla kuitenkin oli, joten en lämpimästi voi sitä suositella kenellekään. Minulle Disneyland oli jonkinlainen "Once in a lifetime"-kokemus, ja jos joku haluaa tulevaisuudessa sinne mennä, niin minä skippaan paikan suosiolla. Eri asia on sitten DisneySea, jota voin ehkä harkita.

Oli muuten yllättävää, kuinka jotkut japanilaiset näyttivät siltä kuin he kävisivät Disneylandissä joka päivä. Osan kassit olivat täynnä erilaisia Disney- pehmoleluja, ja muutenkin monet ostivat erilaisia Minni/Mikki- korvia ym. oheistavaraa. Niin tytöt, kuin pojatkin. Paraatin aikana kävi myös ilmi, että Minni ja Mikki ovat muutenkin japanilaisten lempihahmoja, sillä desibelit nousivat hurjiin lukemiin heidän ilmestyessä näkyviin. Itse olen vannoutunut Aku- fani, joten päästin sisäisen lapseni esiin huiskuttaessani ja huudellessani Akulle paraatin aikana :D

Koreatown ja Akiba

24.8 suuntasimme Shin-Ôkubon asemalle, ja sen lähettyvillä olevaan Koreatowniin. Kuten jo arvata saatoimmekin, paikka oli täynnä, ja siis aivan täynnä nuoria naisia, jotka raahasivat kassikaupalla fanitavaraa mukanaan. Ensimmäinen liike mihin pysähdyimme, oli tupaten täynnä, mutta löysin sieltä mukaani pari tuliaista, joten ei se ollut ollenkaan huono paikka. Paikasta löytyi lisäksi JYJ- pelikortit, mutta en raaskinut ostaa niitä, vaikka mieli kovasti teki.

Ensimmäinen liike mikä tuli vastaan.

Siirryimme liikkestä toiseen, ja löysimme mitä ihmeellisimpiä asioita, joista suurinosa oli jotain aivan turhaa krääsää. Kaikkea oli kuitenkin hauska hipelöidä ja katsella, joten aika kului ihan mukavasti liikkeitä tutkiessa. Maiju tosin tylsistyi kuoliaaksi, mutta sille ei oikein voinut mitään :) Olimme kuitenkin sopineet jo aikaisemmin käyvämme kyseisessä paikassa.

Liikkeitä oli kyllä tosi paljon, ja jos vain ikinä eksytte Tokioon, ja satutte pitämään korealaisesta musiikista ym. vastaavasta, niin Koreatown on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Siellä oli myös ravintoloita, ja ruokakauppoja, joista sai paljon kaikenlaista korealaista ruokaa. Emme kuitenkaan käyneet missään syömässä, mikä oli hieman harmi. Pysähdyimme kuitenkin erään liikkeen yläkerrassa olevaan kahvilaan, ja maistoin ensimmäistä kertaa korelaista vastinetta kakigoorille. Bingsu oli hyvin samanlaista kuin japanilainen kaimansa, mutta se sisälsi punapapua, ja mochipalloja, sekä jäätelöä. Valitsin mauksi vihreän teen, sillä olen korviani myöten rakastunut kyseiseen jäätelömakuun! ♥ Onneksi saan machajäätelöä Suomessa Magokoro- ravintolassa :)
Kahvilassa soi tietenkin k-pop, ja näytöillä pyöri samaan aikaan keikkavideo, jota tuijotin kuola valuen. Kyseisen keikkavideon olisi voinut ostaa kahvilasta n. 5€ hintaan, mutta jätin suosiolla ostamatta, toisin kuin eräs muu henkilö... :D

Om nom.

Meidän oli aluperin tarkoitus mennä Koreatownin jälkeen yhteen puutarhaan, mutta viivyimme Koreatownissa niin kauan, että ehti tulla pimeä. Päätimme siis jättää puutarhan jollekin toiselle päivälle, jos vain aikaa riittäisi.

25.8 puolestaan suuntasimme jälleen Akihabaraan. Kiertelimme vain kauppoja, ja eksyimme lopulta Don Quijoteen (kauppa, josta löytää lähes mitä vain), ja mukaan lähti aivan loistavat kigurumit! Kigurumi on siis puku, joka esittää jotain hahmoa, eläintä tms. Oma pukuni on Nyanpire- sarjasta tuttu musta kissa :) Näkyi kyseisessä liikkeessä myös mm. ilmalla täytettävä sohva, ja nauroimme Maijun kanssa, kuinka luksusta moinen olisi paluumatkalla Moskovan lentokentällä :D

Akihabara on kyllä aivan loistava paikka. Löysin valtavasta pelikaupasta mukaani lisää pelejäkin, joten olin enemmän kuin tyytyväinen kotimatkalla. Yhdessä liikkeessä oli poika pukeutuneena maid-asuun, ja toisessa liikkeessä mangahyllyillä oli pelkkiä poikia lukemassa ties minkälaista mangaa. Tällä kertaa emme kylläkään törmänneet liikkeissä keneenkään suomalaiseen, niin kuin viimekerralla.

Akihabarassa oli tie suljettuna, ja kaikki kävelivät tyytyväisesti keskellä tietä :D

Mukaan tarttuneet pelit :)

Tornia tornin perään.

Viimeinen viikko Japanissa on ollut pitkälti juoksemista paikasta toiseen, joten blogin päivittely on jäänyt vähäiselle. Tänään on viimeinen päiväni Tokiossa, joten aion käyttää sen lähinnä pakkaillen ja siivoillen, sekä tietysti blogia kirjoittaen :) Huomenna pitääkin sitten suunnata jo aikaisin aamulla kohti lentokenttää. Niin se aika vain menee.

23.8 päätimme vihdoinkin lähteä käymään Tokyo Skytreessä. Sitä ennen kuitenkin otimme suuntiman Asakusaan, jossa ostimme mm. viimeiset tuliaiset. Asakusa on aivan Skytreen lähellä, joten päätimme kävellä lyhyen matkan tornille. Oli se vain hullua miten Skytree vain kasvoi ja kasvoi korkeutta mitä lähemmäksi menimme! :D Sain myös vihdoinkin kuva kuuluisasta Kultaisesta kakasta xD (jonka ilmeisesti pitäisi olla jonkinlainen oluttuopista nouseva kupla, sillä kyseinen rakennus kuuluu olutfirmalle).

Siellä se on, ja Skytreekin kurkistaa hiukan rakennuksen takaa :)

Lopulta pääsimme perille, ja vuorossa oli jonottaminen. Onneksi jonottaminen oli hoidettu siinä mielessä hyvin, että aluksi ei pitänyt seistä jonossa ollenkaan. Kävimme vain hakemassa jonotuslipukkeet, mihin oli merkattu aika, jolloin meidän piti ilmestyä tietylle portille. Siinä välissä olisi sitten tunnin ajan voinut tehdä vaikka mitä, mutta me istuimme lepuuttelemassa jalkojamme. Siinä istuskellessamme alkoi vieressämme istunut vanhempi rouva kysellä meiltä Japaniksi kaikennäköistä, eikä rouva ollut moksiskaan kun vastasin hänelle japaniksi. Hän kertoi olevansa miehensä kanssa myös ensimmäistä kertaa Skytreellä, ja menevänsä puolta tuntia aikaisemmin portille kuin me. Hän suositteli meille ystävällisesti myös Tokyo Toweria, mutta sen katsastaminen olikin jo valmiiksi suunnitelmissamme.

Odottelimme vajaan tunnin, ja menimme portille hieman aikaisemmin kuin lapussa oli merkattu. Pääsimme kuitenkin heti lippujonoon, mikä oli melko pitkä. Melko pitkällä tarkoitan sitä, että siirryimme ulkoa sisälle jonoon, joka kiersi ja kaarsi isossa tilassa satoja metrejä. Siinähän sitten jonottelimme, ja vilkuttelimme pariskunnalle, jonka rouvan kanssa olimme aikaisemmin jutelleet. He pääsivät puolta tuntia aikaisemmin jonoon kuin me, mutta jonossa he eivät olleet kuitenkaan hirveän kaukana meistä. Jonottamista riittikin sitten paljon, mutta saimme ainakin nauttia hypertarkoista näytöistä, joissa esiteltiin Tokion nähtävyyksiä. Oli se vaan nannaa silmille.

Jonotimme ja jonotimme, kunnes saimme liput, ja sen jälkeen jonotimme hisseihin. Hissit osoittautuivat todella hienoiksi, ja siellä oli näyttö, missä näkyi hissin nopeus. Parhaimmillaan nopeus oli 600 metriä minuutissa, joten ihan kiitettävän nopeasti kiidettiin ylöspäin. Ja sitten olimme ylhäällä 350 metrissä. Päästäkseen tähän kerrokseen pitää maksaa 2000 jeniä, mutta vielä ylemmäksi pääsee maksamalla 1000 jeniä lisää. Kallista lystiä kyllä, mutta kerrankos sitä maksaa kunnon maisemista. Kiersimme ympäri tornia ihastellen Tokiota, joka välkkyi kaiken värisissä valoissa. Aurinko oli juuri laskemaisillaan, ja saatoimme vielä nähdä kaukaisuudessa Fuji- vuoren tumman siluetin. Ihmisiä oli tolkuttomasti, ja päästäksemme vielä ylemmäs meidän piti jälleen jonottaa.

Ylemmäs mentäessä hissistä näki ulos, ja pakko myöntää, että mahasta otti hieman kun katselin kaukaisuuteen. Oli kyllä komea kokemus. Sitten pääsimme ylös, josta menee tornin sivustaa pitkin putkilo, josta näki panoraamamaisen näkymän Tokiosta. Aivan putkilon yläpäässä onkin sitten korkein kohta, mihin vieraat pääsevät tornissa eli 450 metriä :) Siitä sitten matka lähtikin alaspäin, mikä olikin hyvä, sillä jalat huusivat vaihteeksi armoa.

Alemmaksi mentäessä vastaan tuli lasilattia, jonka päällä olisi voinut kävellä. En pelkää korkeita paikkoja, mutta pelkään kävellä kaiken vähänkin läpikuultavan päällä, oli siellä alla tyhjää tai ei, joten mahani kieppui aika mukavasti lasilattian vieressä. Päätin kuitenkin voittaa edes osittain pelkoni, ja astuin osittain lattian päälle. Hysteerinenhän minusta melkein tuli, mutta tulipahan tehtyä. Eikä kaduta :D

Uskalsin mennä vain osittain lasin päälle xD

Loppujen lopuksi Skytree oli mielestäni ihan hieno kokemus. Jonottaa piti paljon, ja ylhäällä ihmisiä oli niin paljon, ettei päässyt kokeilemaan mitään juttuja, mitä sieltä löytyi. Itse kuitenkin olin tullut katselemaan maisemia, ja sainkin nauttia niistä täysin rinnoin. Toista kertaa en kuitenkaan alkaisi maksamaan moisia summia samasta kokemuksesta. 1000 jeniä siitä, että pääsee sata metriä ylemmäksi oli aivan liian paljon, joten rahojen ollessa vähissä, ei välttämättä kannata törsätä rahojaan päästäkseen ylemmäs. Parhaimmat kuvatkin sain 350 metristä :) Istumapaikkoja oli myös vähän, ja ylipäätänsä mitään tekemistä. Yksi kahvila paikassa oli, samoin yksi kauppa. Ja törkeän kallista kummassakin, tietenkin.

Päästyämme maankamaralle, saimme ihastella tornin yövalaistusta, ja sitten suuntasimme junalla kotiin. Tulipahan ainakin käytyä maailman korkeimmassa tornissa! ^_^

Seuraavana päivänä, 24.8, suuntasimme puolestaan Tokyo Towerille, mutta sitä ennen kävimme vilaisemassa Hard Rock Cafeeta Roppongissa. Ostin kuitenkin itselleni Hard Rock- paidan, vaikka aluksi vakuuttelin, etten sellaista tarvi... Käppäilimme siitä sitten ottamaan kuvia Tokyo Towerista, mutta ylös asti emme menneet tällä kertaa. Olimme kuitenkin juuri käyneet Skytreessä, joten emme kokeneet tarvetta siihen.

Eniten kirosin tällä reissulla kameraani, joka ottaa tajuttoman huonoja kuvia pimeällä. Täytyy varmaan hommata järjestelmäkamera seuraavaa reissua varten! :P

Ja voittaja on...

Arvonta on suoritettu, ja voittaja on selvillä!

Laput virallisen valvojan tarkastuksessa...

... ja valmiina arvontaan!

Arvontaan osallistui lähes neljäkymmentä henkeä, vaikka alla olevassa videossa väitänkin muuta... :D

Onnittelut voittajalle! Olen suoraan Facebookin kautta yhteydessä voittajaan, jotta saadaan palkinto lähtemään uudelle omistajalle. 

Vaan mitä paljastuikaan valkoisesta yllätyslaatikosta?!

Sehän on upea kangasjuliste!

Tämä ja muut palkinnot lähtevät pian matkalle Suomen maahan, joten ei muuta kuin kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, ja muistakaa jatkossakin seurailla Matsukazen sivuja Facebookissa ^_^

Kiva päivä muuten, mutta tavarat hukassa...

Tapasimme eilen Kaorin, ja hänen miespuolisen ystävänsä nimeltä Shin. Olimme sopineet tapaavamme lounaan merkeissä, joten lähdimme sitten etsimään jotain hyvää ravintolaa. Löysimme itsemme lopulta kaupunginosasta nimeltä Kagurazaka. Siellä oli ennen vanhaan paljon geisha-taloja, ja edelleenkin osa on niistä toiminnassa. Valitettavasti emme kuitenkaan nähneet yhtään geishaa, vaikka meitä kehotettiinkin pitämään silmiämme auki. Nykyään Kagurazaka on myös tunnettu ranskalaisen ruuan paikkana, ja alueella asuvista useista ulkomaalaisista.

Menimme syömään hieman perinteisempään, ja kalliimpaan paikkaan lounasta. Heti sisälle päästyäni tajusin, että tarjoilijat olivat pukeutuneet perinteisiin japanilaisiin kimonoihin, ja paikka näytti muutenkin yksinkertaisesti upealta. Menimme istumaan pöytään, ja ihastelin kohteliaita työntekijöitä ääneti. Kaikenlisäksi tajusimme Päivin kanssa ruokaa odotellessa, että meidät oli laitettu istumaan selkä vasten tokonoma-syvennystä. Kyseessä on perinteisissä japanilaisissa taloissa oleva eräänlainen alkovi, jossa saattaa olla esillä mm. kukka-asetelmia, kalligrafiaa tai seinällä roikkuva käärö. Kyllä siinä nousi hieman puna poskille!

Ruoka oli taivaallista. Japanissa syömäni ruuat ovat olleet kaikki hyviä, mutta tämä oli erityisen hyvä annos, vaikka misokeitossa en juurikaan eroa huomannut edellisiin, kuten kaksi kaveriani huomasivat :D Söimme kaikki oyakodonia, jonka kanssa tuli misokeitto, tofua, salaattia, bambua sekä jälkiruuaksi hyytelöä. Annoksen hinta oli 1500 jeniä, eli n. 15 euroa. Maha täyttyi repeämispisteeseen, ja lopuksi saimme kuunnella ystävällisen työntekijän uskomatonta keigoa. Muutenkin kyseinen nainen puhui niin täydellistä japania, että teki mieli vain heittää hanskat tiskiin ja vaihtaa japanin kielen opiskelu afrikkalaiseen naksutuskieleen!

Ruuan jälkeen suuntasimme Shibuyaan Meiji- pyhäkölle, jossa sitten kiertelimme katselemassa. Paikka oli todella upea, ja mielestäni paljon hienompi kuin esimerkiksi Sensôji- temppeli siinä mielessä, että ihmisiä ei ollut läheskään niin paljon, eikä ympärillä ollut kymmeniä turistitavaroita myyviä kauppoja. Valitettavasti unohdin kamerani kotiin kyseisellä reissulla, joten kaikki kuvat on otettu kännykällä >__<

Meiji- pyhäkkö, joka on rakennettu keisari Meijille ja hänen puolisolleen.

Pyhäkön jälkeen päätimme lähteä kokeilemaan Maid-cafeeta. Lähdimme pyhäköltä kävellen eteenpäin, ja matkan varrella oli mm. Yoyogi- puisto, missä näimme tuuttitukkia pistämässä jalalla koreaksi :D Lähellä oli myös joku hiphop- tapahtuma, minkä lähettyvillä oli paljon poikia tanssimassa, ja tekemässä ties mitä. Jatkoimme matkaa kunnes löysimme itsemme keskeltä Shibuyan keskustaa, kävelemässä alas rappusia Maid-cafeeseen. Nyt siis tiedoksi niille jotka eivät tiedä: Maid-cafe on siis kahvila, jonka työntekijät ovat pukeutuneet söpöiksi sisäköiksi.

Kahvila oli sisustettu pastelliväreillä, ja katossa roikkui Super Mariosta tuttuja palikoita, jotka vaihtoivat väriä kosketuksesta. Keskellä kahvilaa oli pikkuinen trampoliini, jossa hyppiessä kauttimista kuului söpöä "nyan nyan nyaa" ääntä xD Menimme pöytään, ja tilasimme törkeän kalliit melon soodat söpöltä sisäköltä, joka selitti kovasti kaikkea japaniksi. Tilauksen lopuksi kuului vain"okkei nyan nyan", ja me naureskelimme sydämen kyllyydestä. Saimme myös omat hassuttelujutut, nimittäin kaksi maid-hiuspantaa ja possunkorvat. Istuin sitten lopun ajasta tyytyväisesti possunkorvat päässä ^_^

Shin tilasi meille esityksen, ja niinpä koko kahvila sekosi kun yksi maid esitti meille pienen tanssin musiikin säestyksellä. Toinen maid avusti taustalla, ja sattuipa mukaan tupsahtamaan myös kokki keittiöstä. Meininki oli niin ratki riemukasta että olin kuolla yliannostukseen söpöyttä. Söpöydestä tosin nauttivat muutkin, sillä pöydissä istui myös vanhempia miehiä, jotka ottivat myös kuvia tyttöjen kanssa. Jokainen päättäköön itse mitä mieltä sellaisesta on. Meillä oli ainakin hauskaa, ja kerrankos sitä maksaa hieman enemmän, että pääsee tuollaista näkemään. Työntekijöistä ei saanut ottaa kuvia, mutta ravintolasta kylläkin :)

Kahvilan jälkeen teimme hieman ostoksia, ja löysin pari peliä, sekä yhden mangan, jota olin metsästänyt jo pidemmän aikaa ympäri Tokiota. Lucky! Tämän jälkeen menimme istumaan iltaa izakayaan (japanilaistyylinen ravintola/baari, missä on tapana viettää aikaa juoden ja syöden pieniä ruokia). Izakayan ohjelma oli, että Kaori ja Shin päättivät ruuan, ja me suomalaiset söisimme ne :D Ilta meni oikein mukavasti, ja erkanimme sitten japanilaisita ystävistämme asemalla. Päätin jäädä kotiasemalla läheiseen mangacafeeseen, missä sitten hetken aikaa taistelin, että sain itselleni klubikortin, ja mahdollisuuden päästä nettiin. Hetken aikaa ehdin netissä olla, ennen kuin huomasin jotakin kauhistuttavaa. Olin unohtanut pelini ja mangani jonnekin!

Lievästi kettuuntuneena (eikä niin lievästikään) aloin ratkoa ongelmaa. Tajusin, että olin 80% todennäköisyydellä unohtanut tavarat izakayaan. Päivi kaivoi paikan puhelinnumeron esiin, sillä minulla oli lieviä ongelmia japanilaisen näppäimistön kanssa... Ei muuten, mutta siinä vaiheessa ei paljon hymyilyttänyt kun yritin nopeasti kirjoittaa, eikä siitä tullut yhtikäs mitään. Sain kuitenkin izakayan numeron, ja ajattelin soittaa kyseiseen paikkaan ja tiedustella onko tavarani siellä. Lähdin kahvilasta, ja pääsin pihalle. Mietin miten esittäisin asiani japaniksi, ja sitten minulla välähti. Marssin lähimpään poliisiboxiin, joita on Japanissa lähes joka paikassa. Siellä sitten aloin selittämään tilannettani japaniksi, sillä kyseinen nuori poliisi ei osannut kuin numeroita englanniksi. Tilanne hoitui yllättävän mutkattomasti. Poliisi soitti puolestani izakayaan, jolloin säästin rahaa ja vaivaa. Izakayan väki pyysi minua tulemaan paikalle katsomaan ovatko heidän löytämänsä tavarat minun ja niinpä hyppäsin pikemmiten junaan, ja suuntasin takaisin kohti Shibuyaa. Kello oli lähtiessäni puoli kymmenen illalla, ja kun vihdoin saavuin takaisin, oli kello jo puoli yksi yöllä. Sain tavarani (luojan kiitos) eikä tarvinnut tulla edes illan viimeisellä junalla niin kuin pelkäsin.

Joten lopulta kaikki hyvin, loppu hyvin :) Tulipahan nähtyä Shibuyan yöelämää vilaukselta, ja siinä sivussa monta mielenkiintoisen näköistä ihmistä ^_^ Välillä tosin ihmettelen itsekin kuinka tohelo osaankaan olla...

Hyvää ruokaa, kuvakirjoja sekä random kohtaaminen :D

Elikkäs, kuten olen aiemmin kertonut, olen ollut yhteydessä muutamiin japanilaisiin henkilöihin, ja näimme eilen yhden heistä. Meidän oli tarkoitus tavata Miyuki vasta 22 päivä, mutta hänellä oli hieman tuliaisia Maijulle (Miyuki tuntee siis jotain kautta Maijun vanhemmat), joten tapasimme jo eilen. Sovimme tapaavamme Ikebukuron asemalla, josta menisimme sitten lounaalle. Meidän oli tarkoitus löytää "pienikokoinen nainen, jolla on olkapäille ulottuvat mustat hiukset" :D Onneksi Miyuki kertoi myös kantavansa Marimekon unikkokassia, sillä pienikokoisia ja mustahiuksisia naisiahan on Tokiossa tietysti aika vähän ;)

Ei meidän lopulta tarvinnut Miyukia edes etsiä. Saavuimme Ikebukuron asemalle Seibu- uloskäynnille, ja ehdin sanoa taikasanan "marimekon unikkokassi", kun Miyuki jo ilmestyi kuin tyhjästä eteemme unikkokasseineen. Tiesimme että Miyuki on opiskellut suomenkieltä, mutta itse ällistyin siitä kuinka hyvin Miyuki todella puhui suomea! Lähdimme sitten syömään läheiseen ravintolaan, mikä oli kuulemma suosittu (ja sitä se myös asiakasmäärän mukaan oli). Keskustelimme lähinnä englanniksi, sillä Miyuki puhui erittäin hyvää englantia; onhan hän kuitenkin englanninkielen opettaja. Miyuki oli erittäin ystävällinen, ja antoi meille paljon esitteitä eri paikoista Tokiossa ym. Hän jopa tarjosi ruokamme, mikä hieman hävetti meitä, sillä paikka ei ollut halvimmasta päästä.

Lounaan jälkeen lähdimme käymään taidemuseossa, jonne Miyukilla oli pari lippua valmiiksi. Taidemuseo sijaitsi Shinjukussa, Sompo Japan Head Office Buildingissä, kerroksessa 42. Taidemuseon nimi oli Seiji Togo Memorial Sompo Japan Museum of Art, ja museon näyttelyt vaihtelevat kuukausittain. Tällä kertaa näyttelyn aiheena oli kuvakirjat, ja oli näyttelyyn päässyt parin suomalaisenkin töitä. Taidetta oli paljon muistakin maista, ja jotkut olivat kyllä erittäin hienoja. En tunnustaudu taiteen ylimmäksi ystäväksi, mutta pidin silti näyttelystä.

Tuo alhaalta levenevä korkea rakennus on se missä kävimme museossa :)

Seuraavaksi menimme sitten jälleen Metropolitan Buildingille, sillä Päivi ei ollut vielä päässyt sieltä käymään. Ennen sitä meidän tosin piti ottaa kuvia tunnetusta maamerkistä, jonka olin bongannut matkalla museolle. Kyseessä oli siis LOVE- patsas, joka on näkynyt useissa japanilaisissa draamoissa ym. ohjelmissa. Kuvaussession jälkeen suuntasimme Metropolitan Buildingin etelätorniin, mikä oli hyvä idea. Sieltä oli jopa paremmat näkymät kuin pohjoistornista, mikä oli tietysti hieno juttu. Miyuki nappasi matkaamme mukaan myös vanhemman herran, joka toimi vapaaehtoisena oppaana turisteille. Herran englanti ei ollut mitään parasta, mutta tarpeeksi ymmärrettävää. Oikein mukava mies, joka oli iloisesti yllättynyt kuullessaan meidän olevan Suomesta. Hän selitti meille sitten muutamista rakennuksista kaikennäköistä, ja lopuksi kehotti meitä käymään läheisessä Meiji- pyhäkössä, joka on pyhitetty edesmenneelle Meiji keisarille ja keisaritar Shôkenille. Jalkamme olivat kuitenkin sen verran tohjona, että päätimme mennä toiste sinne. Pyhäköllä käynti veisi kuitenkin useamman tunnin.

Vasemmalla seisova rakennus on hotelli, jossa kuvattiin Lost in Translation :)

 Tämän jälkeen etsimme kahvilan, ja istuuduimme juomaan kylmää smoothieta. Päivä oli jälleen todella kuuma, ja hiki virtasi nopeampaa kuin ehti itseensä nestettä tankata. Miyuki tarjosi jälleen juomamme, vaikka yritimme sanoa ettei tarvitse... Kaikenlisäksi kävi ilmi, että Miyuki halusi edelleen tavata 22 päivä, ja sovimme sitten lähtevämme Kamakuraan katselemaan historiallisia maisemia. Olemme kyllä erittäin kiitollisia Miyukille, sillä emme tuskin olisi kyseiseen paikkaan lähteneet ilman Miyukin seuraa :)

Lopuksi suuntasimme toiselle puolelle Shinjukua vilkaisemaan isoa kirjakauppaa, ja matkalla sinne tapahtui jotain niin randomia, ettei sellaista vain tapahdu. Huomasin vastaankävelevän länkkärin näyttävän erittäin tutulta, ja lopulta tunnistin hänet senpaiksi! :D Siinä sitten pyörähdimme nopeasti ympäri, ja nauroimme vain hämmästyneinä yhteensattumalle. Tiesin, että kyseinen henkilö on Tokiossa, mutta että törmäisimme häneen keskellä Shinjukua... Uskomatonta! Emme kyllä ehtineet vaihtaa kuin muutaman sanan, sillä meidän piti juosta Miyuki ja Maiju kiinni, sillä he eivät olleet huomanneet meidän jääneen jälkeen. Huvittavinta koko jutussa oli kuitenkin se, että olimme juuri Päivin kanssa miettineet, kuinka randomia olisi törmätä Tokiossa johonkin tuttuun ihmiseen...

Päivä kului kyllä vauhdikkaasti, ja meillä oli todella kivaa! Nähtiin jälleen paljon mielenkiintoisia paikkoja, ja saatiin kokea japanilaisten ystävällisyyttä yllinkyllin. Jalat olivat kyllä vaihteeksi tohjona, mutta siihen on jo alkanut tottua... Tänään pidettiikin sitten siivouspäivä, eikä lähdetty kuin syömään ja käymään kaupassa. Ajattelin kyllä, että lähtisin mangakahvilaan hetkeksi istuskelemaan illalla, mutta katsotaan nyt. Aamulla hieman ukkosteli, samoin kuin viime yönä, ja vettä on tullut päivän mittaan vähän, joten saatan jäädä vain guest houselle löhöilemään. Sain ainakin pyykkejä pestyä, joten ei tässä ihan laiskoteltu olla :D

Keisarin ns. puutarhat vol 2.

Jahas, pari päivää on mennyt hiljaiselossa, sillä mitään kovin erikoista ja uutta ei ole tapahtunut. Edellispäivänä kävimme Keisarin itäisissä puutarhoissa tutkimassa paikkoja, kun viimeksi reissu meni hieman penkin alle. Tälläkään kertaa reissu ei ollut kyllä erityisen onnistunut; oli hirvittävän kuuma, eikä itse puutarhakaan ollut kummoinenkaan elämys. Sain sieltä kuitenkin muutaman ihan kivan kuvan :)

Sitten siirryimme Asakusaan, ja tarkoituksenamme oli hoitaa tuliaiset alta pois, mutta eihän siitäkään sitten mitään tullut. Jalat huusivat hoosiannaa, ja aikaa oli mennyt suunniteltua enemmän puutarhoilla. Kiirehdimme kuuluisalle Kappabashi- kadulle (tunnetaan mm. muovisista ruokajäljitelmistä ravintoloiden ikkunoilla, sekä keittiötarvikkeista), sillä Maijun oli tarkoitus ostaa tuliaiseksi kunnon keittiöveitsi. Löysimme onneksi kivan veitsiliikkeen, ja tuliainen saatiin matkaan mukaan. Itse odottelin ulkona, ja totesin että Kappabashilta oli kieltämättä ihan mukavat näkymät Tokion uusimmalle nähtävyydelle :D

Eilen puolestaan olin aivan kuollut, ja valmis jäämään guest houselle lepäämään, mutta jollakin tavalla minut onnistuttiin raahaamaan Ikebukuroon. Koska meillä kaikilla oli kauhea "pihvinälkä", ryntäsimme lähimpään paikkaan, jonka ulkomainoksissa oli pihvin kuva. Paikka ei ollut mikään superhalpa, mutta ei kalliskaan, ja annokset olivat erittäin isot ja maittavat. Maijun silmissä tosin paikan arvo laski, kun tarjoilija ilmoitti, ettei heiltä valitettavasti löydy haarukoita. Maiju ryntäsi sitten lähimpään sadan jenin kauppaan ostamaan itselleen haarukkaa xD

Tämän jälkeen kävimme vilkaisemassa isoa tavarataloa, ja lopuksi eksyimme yläkertaan, missä oli pelkkiä eläintarvikkeita ja eläimiä. Oli kaloja, rapuja ja koppakuoriaisia, mutta parasta oli kuitenkin: KISSAHUONE! Maksoimme 600 jeniä, ja pääsimme isoon huoneeseen, missä oli kissoja vapaana. Niitä sai sitten silitellä ja paijailla niin kauan kuin halusi, sääntöjä noudattaen tietysti. Kissoilla näytti olevan ihan mukavat oltavat, mutta väsyneitä ne tuntuivat olevan. Ehkä niitä kyllästytti olla ihmisten lääpittävinä? Toisaalta ilmat ovat täällä sen verran kuumia, että ilmastoinnista huolimatta en ihmettele yhtään vaikka velttoina olivatkin :P

Tämä oli oikein ihana kisu ♥

Sitten suuntasimme Sunshine Cityyn, mikä on Tokion vanhin kaupunki kaupungin sisällä. Siihen kuuluu neljä eri rakennusta, ja Sunshine 60 pilvenpiirtäjä, jossa sijaitsee myös observatorio. Me kuitenkin tyydyimme metsästämään jäätelöä, ja voi pojat sitä kyllä etsittiin kauan. Loppujen lopuksi lysähdimme lähimmän crepepaikan penkeille, ja kävimme tilaamassa juomat ja crepet. Koska olimme tutkineet paikkaa melko hyvin etsiessämme jäätelöä (jota emme edes saaneet...), poistuimme suorinta tietä ulos paikasta. Ja eikös heti ulkopuolella myyty jäätelöä? Mutustelin sitä sitten tyytyväisesti matkalla asemalle.

Kävelyllä Asakusassa :)

Eilen sitten vihdoin ja viimein tapasimme senpaimme Asakusassa. Tarkoituksena oli tavata Kaminarimon- portilla, mutta eikös me sitten kuitenkin kävelty ensin aivan väärään suuntaan. Lopulta totesimme, että jos olisimme hieman katsoneet taaksepäin, olisimme kyseisen portin nähneet samantien... Kaminarimon- portti on siis suomeksi ukkosportti, ja sen on moni varmasti nähnyt matkailuohjelmissa ym. tv-ohjelmissa useasti. Sen yksi näkyvimpiä osia on valtava punainen lyhty, jossa lukee portin nimi.

Otimme sitten hieman kuvia kyseisestä portista, mikä oli lievästi vaikeaa, sillä monella muullakin oli samainen idea. Sen jälkeen astelimme portin läpi Nakamise-doorille, joka on 250 metriä pitkä, Sensoji- temppelille johtava tie, jonka varrella on paljon pieniä puoteja. Puodit ovat täynnä kaikkea ylihinnoiteltua turistikamaa, mutta pakko niitä oli kuitenkin hieman hiplailla. Kävelimme siitä sitten itse temppelille, joka on itseasiassa Tokion vanhin temppeli. Temppelin edessä pystyi ostamaan itselleen 100 jenillä ennustuksen tälle vuodelle, ja pakkohan sitä oli kokeilla. Maksettuani sata jeniä lippaaseen, ravistelin hetken painavaa metallista astiaa, josta hetken ravistelun jälkeen putkahti ulos kapula, johon oli merkattu numero 四十 eli neljäkymmentä. Tämän jälkeen kapula laitettiin takaisin astiaan, ja sen jälkeen etsittiin pieni laatikko, jonka numero oli kapulan osoittama numero. Sieltä nappasin oman ennustukseni, joka ennusti viimeistä, ja pientä onnea. Parempi sekin kuin huono onni! Jos lappu olisi luvannut huonoa onnea, se olisi solmittu kiinni pihaissa olleisiin telineisiin, jotta paha onni lentäisi tuulen mukana pois. :)

Tarkoituksena on mennä käymään temppelillä vielä uudestaan, sillä en ehtinyt ottaa kuvia kunnolla :/ Tuliaisiakin paikasta löytyy enemmän kuin kylliksi.

Hozômon- portti Nakamise-doorin päässä.

Ihmisiä jonottamassa temppelille rukoilemaan :)

Päivään kuului myös ensimmäinen vierailu sentôssa, eli julkisessa kylpylässä, joka onkin aivan oma taiteenlajinsa Japanissa. Kengät piti riisua heti sisään tullessa pois, ja siitä sitten maksettuamme, ja pyyhkeet vuokrattuamme siirryimme pukuhuoneisiin. Siellä sitten vaatteet vaan rohkeasti pois, ja pesutilaan, joka oli täynnä vanhempia japanilaisnaisia. (Kylpylässä on siis erilliset osat miehille ja naisille :D) Japanilaisessa kylpylässä pitää peseytyä hyvin ennen siirtymistä kuumaan kylpyyn, ja niinhän me sitten kiltisti teimme. Tämäkään toimenpide ei mene täysin niin kuin Suomessa; Japanissa pesu tapahtuu istuaaltaan jakkaralla, ja henkilökohtaisesti koin sen hieman hankalaksi :D

Pesun jälkeen suuntasimme miellyttävään 42 asteiseen kylpyyn, joka oli kieltämättä kuumaa aluksi, mutta lopulta juuri mukavan lämmintä. Toinen kaveri oli kyllä sitä mieltä, että kylpy oli hieman liian kuuma. Koko ajan meitä tuijotettiin paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja kyllä siellä muutama naureskelikin meille. Näytettiin varmasti huvittavalta, kun ei oikein tiedetty miten päin olla kuumassa kylvyssä xD Kokeilimme myös hieman viileämpää allasta (40 astetta), joka oli myös kiva. Muut testasivat myös kylmää allasta, jonka vesi oli 15 asteista, mutta itse päätin jättää kyseisen altaan väliin; pidän paljon enemmän kuumasta kuin kylmästä.

Sentôn jälkeen olo oli kyllä todella mukava, eikä ulkoilmakaan tuntunut niin kuumalta enää. Vähän samanlainen fiilis kuin saunan jälkeen, mutta ei ihan. Vaikea selittää :) Sentôn jälkeen vuorossa oli Mister Donuts, japanilainen suosittu donitsi paikka, ja sen jälkeen suuntasimme kotiin. Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava päivä, ja jalat olivat taas aika poikki kun pääsimme kotiin. Kylpy helpotti kyllä jalkasärkyä mukavasti, mutta se sai olon myös aika raukeaksi. Nyt pitäisikin etsiä sentô tästä läheltä, että pääsee toistekin...

Ai niin!
Japanilaisissa kylpylöissä saattaa olla joskus näin suomalaiseen mieleen omituinen kielto, nimittäin tatuointikielto. Yhdellä seurueestamme näitä löytyy ihan mukavasti, mutta varmistimme ennen kylpylään menoa ovatko tatuoinnit siellä okei, ja olivathan ne :) Alueella on kuitenkin paljon ulkomaalaisia, joten epäilimmekin etteivät tatuoinnit ole ongelma, mutta aina on hyvä varmistaa.

Mahan täydeltä virtaavaa nuudelia ja vesimelonia.

Eilen pikkuisella guest housellamme järjestettiin "summer party", toisin sanoen pienimuotoinen iltama, missä oli talossa asuvia ulkomaalaisia, sekä paikan manageri tyttärensä, ja sisarenlastensa kanssa. Aloitimme illan kokeilemalla 流しそうめん eli nagashi soumen nimistä ruokailutapaa. Nagashi soumen tarkoittaa suomeksi 'virtaavia nuudeleita', ja siitä siinä on täsmälleen kyse. Nuudelit virtaavat bambukourussa kylmässä vedessä, josta sitten osalliset nappaavat syömäpuikoilla syömistä. Nuudelit dipataan tsuyu liemeen, johon sai lisätä kasviksia ym. mausteita etukäteen, ja syödään. Nuudeleita oli yllättävän hauska poimia kourusta, ja kyllä siinä mahakin täyttyi melko nopeasti!

Bambukouru, mitä pitkin nuudelit virtasivat :)

Kun kaikki nuudelit olivat kaikki menneet virran mukana, pelasimme bingoa :D Oma bingokuponkini osottautui kuitenkin pettymykseksi, vaikka kyllähän minäkin lopulta bingon sain. Kaikille oli tarjolla pieni palkinto, ja oma palkintoni oli kaksi mahdottoman söpöä muistikirjaa. Yksi hyvä puoli bingossa ainakin oli: tuli kerrattua numerot japaniksi aika tehokkaasti :D

Ei hyvin mene...

Bingon jälkeen oli vuorossa ilotulitteet! Vaikka olen nähnyt draamoissa ja animessa japanilaisten ilotulitustavat, ei sitä voinut silti olla ihmettelemättä. Menimme takapihalle, ja pari miestä kantoi sinne kaksi ämpärillistä vettä. Takapihalla tarkoitan parkkipaikkaa, jossa oli autoja ja taloja aika lähellä. Sitten alettiinkin jo pitämään hauskaa. Lapset saivat leikkiä itse ilotulitteilla, vaikka nuorimmalla oli ikää vain viisi vuotta. Lopuksi tulitteet laitettiin veteen, jotta ne sammuvat varmasti.

Meinasihan siinä kyllä käydäkin huonosti. Yksi tyyppi laittoi ihan kunnon raketin tulille, ja toinen ei huomannut tätä, vaan potkaisi tulitteen kumoon. Onneksi kuulin toisen huutavan japaniksi varo, sillä huomasin tulitteen osoittavan suoraan kohti meikäläistä. Ei ole suomityttö meinaan hetkeen sukeltanut niin nopeasti alta pois. Mitään en ehtinyt sanoa, juoksin vain alta pois, ja käännyin varoittaakseni kavereita, mutta liian myöhään. Valtava pamaus ja värikäs ilotulite sujahti aivan kavereideni vierestä naapurin ovelle ja räjähti siinä. Älkää huoliko. Kaikki ovat edelleen hengissä. Kipinät vain hieman sinkoilivat kavereiden jaloissa, mutta mitään jälkiä ei tullut. Mietimme vain hetken millaista jälkeä olisi tullut ellen olisi tajunnut juosta sivuun... Kaverini eivät olleet huomanneet ilotulitteen kaatumista, ja taisivat säikähtää aika hyvin.

Illan lopuksi sitten lapset saivat kokeilla melonin rikkomista kepin avulla, mutta kepit olivat aika huonoja, ja lapsetkin aika pieni vastus jättimäiselle melonille. Lopulta sitten raavas nuoriherra kampesi valtavan puukalikan avulla siististi melonin puoliksi, ja saimme kaikki osamme herkullisesta vesimelonista. Muutenkin pöytä notkui kaiken maailman herkuista, kuten itsetehdyistä onigireistä (riisipalloja), kasvistempurasta ja hassuista kekseistä, jotka näyttivät makeilta, mutta olivatkin suolasia!

Ihmeellinen keksi, mikä ei ole sitä miltä näyttää :D

Ilta oli todella mukava, ja oli hauska tavata muitakin ulkomaalaisia, vaikka kauheasti emme heidän kanssaan jutelleetkaan. Kolme naista olivat kotoisin USA:sta ja yksi mies kolumbiasta. Kaikki ulkomaalaiset lähtivät kyllä aika ajoissa pois, joten me olimme lopulta ainoat ulkomaalaiset jäljellä. Kanadalainen mies kävi kyllä katsomassa ilotulitusta, mutta vetäytyi sitten takaisin huoneeseensa. Mekin poistuimme lopulta hieman ennen kymmentä huoneeseemme, loistavan yhteiskuvan jälkeen :D

Tänään on vuorossa Asakusa, joten siitä tulossa juttua lähipäivinä. Pysykää kanavalla ;)

Tokyo Bay Fireworks: ilotulituksia, hikeä ja ihmismassoja.

Aina ei voi onnistua. Sen huomasimme vaihteeksi eilen, kun lähdimme kohti Odaibaa, tarkoituksena tavata minun ja Päivin senpai. Meidän piti sitten yhdessä katsella ilotulituksia, sillä eilen oli tämä kuuluisa Tokyo Bay Fireworks- tapahtuma. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Luin etukäteen internetistä, että tapahtuma alkaa 19:00 ja päättyy 20:20. Suunnitelmana oli lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä muita ihmisiä oli taatusti myös tulossa katsomaan ilotulituksia. Emme kuitenkaan kovin aikaisin päässeet lähtemään, koska emme löytäneet millään postitoimistoa, jonka olimme päättäneet löytää ennen lähtöä. Kun sitten vihdoin löysimme sen, kävimme nopeasti syömässä ja lähdimme kohti Odaibaa.

Odaiba on siis tälläinen teko/keinosaari aivan Tokion kyljessä, ja sinne pääsee Rainbow Bridgeä pitkin joko autolla, junalla tai kävellen. Minä halusin kävellä sillan ylitse, joten kävelimme sitten sillalle. Kuinkas ollakaan, silta oli kuitenkin suljettu. Internetissä oltiin mainittu, että silta suljetaan jalankulkijoilta esityksen ajaksi, mutta en osannut kuvitella, että paikka olisi aidoitettu jo paria tuntia ennen ilotulituksen alkua...

Siitä sitten lähimmälle asemalle, ja kalliilla junalla sillan yli Odaibaan. Kun vihdoin pääsimme perille, olikin aika metsästää senpaimme. Näpyteltyäni hetken viestiä hänen kanssaan totesin, että olimme aivan eri suunnissa. Tarkoituksena oli tavata sillan vieressä olevassa Odaiba Kaihin Koenissa, mutta syystä jos toisesta sitten olimme kuitenkin aivan eri paikoissa. Yritimme sitten hetken aikaa harhailla, ja löytää toisiamme, mutta lopulta oli pakko luovuttaa. Ihmisiä oli liikaa joka puolella, ja jalkoja särki monen tunnin kävelyn jälkeen. Lysähdimme väsyneinä istumaan tien viereen, ja katselimme siitä sitten nämä ilotulitukset.

Oli hieman harmaa sää, mutta onneksi säästyttiin vesisateelta.

Ilotulitukset olivat kyllä hienot, eikä mitään verrattuna mihinkään mitä olen Suomessa nähnyt. Ilotulitukset paukkuivat yli tunnin verran lähes tauotta, ja sai yleisön huokailemaan ihastuksesta. Kyllä siinä mieli sentään vähän piristyi, mutta harmittihan tuo silti, ettei senpaita sitten tavattukaan. Onneksi meillä on varasuunnitelma, joka toivottavasti onnistuu...

Kun sitten viimeisetkin paukut lähtivät taivaalle, me yritimme paeta mahdollisimman nopeasti paikalta pois... Turhaan. Ihmismassa oli valtava. Meillä ei ollut hajuakaan minne mennä, mutta menimme kuitenkin jonnekin. Sitten löysimme itsemme joltain asemalta, ja saatoimme vain toivoa, että sillä pääsisi jonnekin mistä pääsisi helposti Ikebukuron kautta kotiin. Ja pääsihän sillä, suoraan Yamanote linjan varrelle. Ensin tosin jouduimme seisomaan täyteen ahdetussa junassa monta hikistä minuuttia, sillä juna joutui jostakin syystä tekemään äkkipysähdyksen heti matkan aluksi. Kuumuus vain kohosi, ja olen varma etten ole eläessäni hikoillut samalla tavalla muualla kuin saunassa :D

Matka kotiin kesti kolme tuntia. Kolme tuntia. Itse olin niin väsynyt viimeisen tunnin ajan, että en jaksanut edes puhua. Onneksi tänään on luvassa vaihteeksi rauhallisempi päivä. Jalkani ovat sen verran kuolleet, että hyvä jos keittiöön jaksan kävellä. Nyt vain paljon lepoa, niin eiköhän nämä päivätkin tästä parane :)

Keisarin ns. puutarhat...

Laiska kun olen, en ole saanut mitään kirjoitetuksi pariin päivään. Toisaalta ihan hyvä, sillä tuntuu että olen viime aikoina työstänyt romaania joka ilta. Viime päivinä ei ole tapahtunut mitään kovin suurta, joten ajattelin tiivistää tähän bloggaukseen parin päivän tapahtumia.

Edellispäivänä pidimme jälleen vähän rauhallisemman päivän, ja päätimme lähteä tutkimaan vähän kotiasemamme toista puolta, joka on jäänyt vaille huomiota tähän asti. Ei siellä mitään kovin erikoista kyllä ollut; muutama ruokapaikka (joista yhdessä tilasin epähuomiossa jonkinlaisen maksasalaatin...), hyttysiä kuhiseva muistopuutarha ja paloasema. Paras löytö kuitenkin oli vähän isompi Life Supermarket, mistä sitten lopuksi kävimme ostamassa ruokaa, ja palasimme guest houselle. Paluumatkalla bongasimme vielä yhden ruokakaupan, joten ei täällä nälkään ainakaan kuolla.

Joku muistopuutarha, josta paettiin nopeesti hyttysiä karkuun :D

Samana iltana lähdin vielä yksin liikenteeseen tutkimaan Book Offin mangatarjontaa. Yksin sen takia, että saatan jumittua hyllyjen eteen pitkäksikin aikaa. Kyllä siellä aikaa sitten menikin kepeästi se pari tuntia... En ollut ainut, joka oli päättänyt kyseiseen liikkeeseen mennä. Hyllyjen edustat olivat täynnä ihmisiä, jotka lukivat seisten mangaa. Änkesin itseäni sinne sitten joukkoon, ja kyllä sieltä kummasti sitten tilaa tuntui minullekin löytyvän. Mielenkiintoista, joskin myös hieman hämäävää oli huomata vieressä seisovan tytön (enintään yläasteikäinen) lukevan melko... öh, K-18 juttua sisältävää mangaa muitten keskellä. Eikä nämä mangat siis olleet missään K-18 alueella, vaan siinä ihan kaikkien luettavana, sekasin muitten mangojen keskellä.

Lopulta mukaani tarttuikin aimo kasa mangaa, enkä maksanut kuin 1065 jeniä (vähän päälle 10€) kuudesta mangasta :) Löysimme aikaisemmin toisenkin kirjakaupan missä oli halvalla mangaa, mutta en jaksanut kyseiseen kauppaan enää lähteä Book Offin jälkeen. Suunnitteilla on mennä tutkimaan tämä toinen kauppa joku toinen päivä. Täällä muutenkin tuntuu olevan näitä käytettyjen kirjojen- kauppoja joka kulmalla, mikä on tietysti minun kannaltani hieno juttu. Kunhan löytäisin aikaa käydä kaikissa näissä kaupoissa.

Palattuani sitten guest houselle, avasimme television ja totesimme, että sieltähän tulee Inuyashaa! Emme tosin ehtineet katsella kuin ehkä viiden minuutin ajan, kun se sitten jo loppui, mutta sen jälkeen tulikin (ilmeisesti) Naruton uusin jakso. Katselin sitä siinä sitten hiukan, vaikka kyseistä sarjaa en koskaan ole seurannutkaan. 

Meidän ihana pikkutelkkari, ja Inuyasha ♥

Eilen puolestaan suuntasimme Tokioon (kaupunginosaan siis), tavoitteena nähdä Keisarin palatsin puutarhat. Kävelimme toooooodella kauan ja pitkän matkaa ennen kuin tajusimme, ettemme pääse puutarhaan, sillä se on suljettuna maanantaisin ja perjantaisin. Lievästi, eikä välttämättä niin lievästikään kettuuntuneina menimme lähimpään Starbucksiin istumaan ja juomaan kylmää juotavaa, sillä niin outoa kuin se olikin, emme nähneet koko päivän aikana missään juoma-automaatteja! Niitä kun on täälläpäin maailmaa joka kulmalla, mutta ei ilmeisesti Tokion kaupunginosassa. Muutenkin koko paikka, lukuunottamatta pilvenpiirtäjiä, oli aika mälsä paikka. Tarkoituksena olisi tehdä comeback ensi viikolla, koska haluamme todella nähdä nämä kuuluisat puutarhat.

Lähdimme sitten kotia kohti, mutta jäimme hetkeksi Shibuyaan kiertelemään ja katselemaan maailman menoa. Ensimmäiseksi suuntasimme siihen legendaariseen Starbucksiin Shibuya Crossingin vieressä, ja saimme jopa yhden penkin aivan ikkunan vierestä. Siitä sitten hämmästelimme Crossingissa virtaavan väen määrää, ja katselimme kun joistain malleista räpsittiin kuvia ihmisten seassa. Mielenkiintoiseksi tapahtumat menivät kuitenkin, kun huomasin tien toisella puolella jotain vähintäänkin outoa.

Kyllä vain, siellähän tönöttää joku mies, haarat levällään. Hetken sitten naureskelimme tälle tyypille, ja jatkoimme jutustelua juomien ohella. Kunnes!

There he is again!

 Mitä ihmettä? Nyt kyseinen mies oli aivan Starbucksin edessä, samaisessa asennossa. Ja siinä tuo mies myös nökötti vartin verran. Ihmisten reaktioita oli aivan hykerryttävän huvittavaa seurata. Aluksi ihmiset kulkivat vain ohi, katsellen hieman oudoksuvasti kyseistä miestä. Pikkuhiljaa ihmiset alkoivat kuitenkin pysähdellä, ja ottaa kuvia tästä oudosta miekkosesta. Mallipojat pääsivät lopulta vauhtiin kun he päättivät mennä herran taakse matkien tämän asentoa, ja lopulta tiellä olikin aikamoinen jono porukkaa, haarat levällään. :D

En tiedä mistä oli kyse, mutta lopulta mies vain käveli tiehensä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Saimme kyllä maittavat naurut, emmekä olleet ainoita. Jossakin vaiheessa olin varma, että koko Starbucksin ikkunapöydissä istuva porukka tutisi naurusta.

Kokeilimme muuten Shibuyassa myös ensimmäistä kertaa kaiten sushia! Kaiten sushissahan on siis kyse siitä, että sushit ovat erivärisillä lautasilla, ja nämä lautaset sitten ovat hihnalla, joka pyörii ympyrää. Ruokailijat istuvat pöydissä hihnan äärellä, ja ottavat sitten hihnalta mieleisensä annoksen sushia. Hinnoittelu tapahtuu lautasten värin mukaan, mikä vaihtelee ravintoloittain. Itse söin neljä annosta halvimmilta lautasilta, joiden hinta oli 105 jeniä/lautanen. Ensimmäinen sushi ei ollut erikoisen hyvää, mutta seuraavat maistuivat kyllä. Yhdessä annoksessa oli lohta, toisessa katkarapua... Kolmatta en valitettavasti muista :D Halpaa huviahan tuo ei missään tapauksessa ole, mutta pakkohan sitä oli testata. Paikka oli myös melko pieni, joten ajattelimme etsiä vähän isomman paikan vielä, ja testata millaista sushia sieltä sitten saa.

Eilen oli kyllä loppujenlopuksi ihan mielenkiintoinen päivä, mutta myös jokseenkin epäonnistunut siinä vaiheessa, kun onnistuin kaatamaan Maijun teet kahden uuden mangapokkarin, ja tatamimaton päälle >__<" Onneksi pokkarit ovat vielä lukukelpoisia, eikä tatamikaan pahasti kärsinyt. Muutenkin eilinen oli jotenkin epäonninen päivä. Toivotaan että tästä päivästä tulee parempi. Tarkoituksena olisi suunnata Odaibaan katselemaan ilotulituksia ^__^