Kaikki kiva loppuu aikanaan. Vai loppuuko?

Niin loppui myös Desucon, ja aivan liian lyhyeen.
Näin jälkikäteen harmittaa ettemme päässeet paikalle jo perjantaina, mutta minkäs teet, valintakokeet olivat kuitenkin etusijalla. Valintakokeesta en mainitse muuta kuin sen, että istuin kokeessa 3,5h ja väänsin niska limassa, ja sormet kipeänä sinne paperille edes jotain. Lopputulos nähdään sitten viimeistään 6.7, joten nyt ei muuta kuin odotellaan.

Desucon reissu oli kyllä aika eeppinen, sillä yövyimme yhdessä J:n ja M:n kanssa teltassa, joka oli melko pieni. No, oikeastaan tosi pieni. Ihmettelen miten mahduimme edes sinne. Lauantain ja sunnuntain välisen yön kruunasi tuuli ja sade, jotka valvottivat meitä kaikkia aikas lailla. Sain kuitenkin sellaisen vaikutelman että J sai parhaiten unta, sillä aina kun itse heräsin kylmyyteen, kosteuteen tai tuulen puhinaan niin J vain tuhisi tyytyväisesti makuupussissaan.

No, onneksi leirintäalueella oli käytössä suihku, lämpimällä vedellä, joten kukaan meistä ei saanut kuoleman tautia. Eikä tarvinnut lähteä coniin sen näköisenä, että oli juuri nukkunut yöllä tasan kolme tuntia kohtuullista unta.

Itse con puolestaan oli aivan mahtava, ja pelkästään sen takia yksi yö teltassa ei tuntunut missään.
Kaikkialla näkyi hienoja pukuja, ohjelmat (ne vähäiset missä olin) olivat kivoja, ja tavaraa lähti mukaan kiitettävästi. Perustelin itselleni ostoksiani sillä, että kesän aikana ei sitten enää missään muualla rahoja kulukaan. Ennen reissuani siis. :D

Sen enempää Desuconista en ala selittämään, sillä A) en ole oikea ihminen sitä tekemään ja B) en jaksa, joten seuraavaksi hieman kuvia ja yleistä löpinää viikonlopun tapahtumista.

Tässä kaikkea mitä mukaan tarttui:

Taidekujalta en yleensä ole hankkinut mitään, mutta tällä kertaa mukaan tarttui tälläinen söpöliini.

Mangakirppiksen saalis.

Mario-paita! Ostin kaksin kappalein, toinen on samanlainen, mutta mustalla pohjalla, ja sen toin tuliasena V:lle.

Pinssejä, joista alin on myös tuliainen V:lle. Jostain syystä olen kadottanut jo yhden pinssin...

Lisäksi ostin Desuconin t-paidan, mutta se on juuri nyt päälläni enkä jaksa vaivautua, ja ottaa siitä kuvaa. Sitäpaitsi, suurinosa on varmasti tietoinen millaisesta paidasta on kyse :)

Tästä kuvasta ei ota selvää varmasti Eino eikä Pentti, mutta vasemmalla pinkit ja keltaiset säärystimet, ja oikealla kahdet raidalliset sukkaparit :)

Sää oli onneksi melko miellyttävä, vaikka lauantaina hieman vettä satoikin. Senpä takia istuimme aika paljon ulkosalla ja siellä bongasin pari cossia, joista oli pakko saada kuva. Ensimmäisen kohdalla kävi niin, että siemailin jaffaa tyytyväisesti, kunnes yhtäkkiä näin jossain sadan metrin päässä punaisen vilahduksen. Huudahdin vain: "Yukimura Sanada!", ja syöksyin saman tien kyseisen henkilön luokse :D

Yukimura Sanada cossi. Tykkään.

No, olin sitten onneni kukkuloilla huomatessani, että Yukimura ei ollut yksin!

Masamune Date cossi, kypärä oli ilmeisesti säpäleinä tässä vaiheessa. :D Ottivatkohan arkkiviholliset yhteen turhankin kiivaasti? Ja vielä hälyyttävämpää: hävisikö Date??

Myöhemmin sitten huomasin, että Date oli saanut kypäränsäkin kuntoon, mutta en sitten enää kehdannut mennä pyytämään uutta kuvaa...

Vielä yhden kuvan haluan laittaa, koska tämä oli vain yksinkertaisesti hieno! :)

Skip Beat!:in Kyoko. Nyt tekisi mieli lukea pitkästä aikaa kyseistä mangaa!

Jepajep. Loppujen lopuksi en ottanut paljon kuvia, vaikka aina yritän parhaani. Osaksi tähän on syynä se, että luulin ladanneeni kameran akun täyteen, mutta kauhukseni kamera ei käynnistynytkään Desuconiin saavuttaessa. Otin sitten kaikki kuvat kännykälläni, joten kuvanlaatu ei ole parasta mahdollista, pahoittelut siitä. Tästä kuitenkin päästään siihen, kuinka tyhmä ihminen voikaan olla.

Olin nimittäin asettanut akun kameraan väärinpäin. (Tämän totesi V kun palasin kotiin.)

Niin. Jostain syystä en ole yhtään yllättynyt. Minusta kun ilmeisesti on aivan luonnollista, että akun navat ovat ylöspäin, vaikka niitten luonnollisesti pitäisi olla alaspäin. Ketuttaako? Lievästi joo.

Sitten vielä viimeinen juttu. 

Osallistuin nimittäin AMV: kisaan V:n kanssa, ja suureksi yllätykseksemme pääsimme finaaliin. Meistä kumpikaan ei ole aikaisemmin tehnyt vastaavaa, mitä nyt joskus nuorempana pari kamalaa videota väsäsin kasaan. Jännitin kisaa hirveästi, vaikka tiesimme heti muut videot nähdessämme, ettei meillä ollut mitään mahdollisuuksia palkintoihin. Kisaan osallistuminen oli kuitenkin todella kivaa, ja oman videon näkeminen isolta kankaalta oli aika mieletön fiilis.Toivon, että jatkossakin jaksaisimme tehdä vastaavaa, mutta vielä parempana.

Videomme voit katsoa täältä.

Yaoin synkkä puoli

Olen lähipäivinä lukenut muutaman yaoi-mangan Chitose Piyokolta. Rakastan hänen tyyliään piirtää, mutta juonet eivät ole mitään verrattuna esimerkiksi Akizuki Kou:n Ouchou haru no yoi no romanse:en tai Fusanosuke Inariya:n Hyakujitsu no bara:an. Chitosen mangoista suurin osa sijoittuu kouluelämään muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ja pokkarit myös koostuvat useammista pikkutarinoista.

Akizuki Kou:n Ouchou haru no yoi no romanse

Chitose:n Zenryousei ginseigakuen monogatari

Chitose:n teoksia lukiessa aloin väistämättä miettiä aihetta, jota olen myös pohtinut koulussa esseen muodossa. Miten yaoi eroaa todellisuudesta ja käyttääkö se hyväksi homoseksuaaleja?
Olen useassakin yaoi-mangassa törmännyt tarinoihin, joissa kerrotaan kaveriporukasta jotka lopulta kaikki paljastuvat homoseksuaaleiksi. Anteeksi, korjaan. Ei homoseksuaaleiksi vaan "henkilöiksi jotka rakastavat jotain tiettyä miestä".

Joka tapauksessa, todellisuus on paljon yaoita karumpaa. Tälläkin hetkellä Japanissa on arviolta pari miljoonaa homoseksuaalia, joilla ei ole ketään kenen kanssa jutella avoimesti omasta itsestään. Kaiken kukkuraksi mangakat piirtävät yaoi-hahmot lähestulkoon aina naisellisen suloisiksi ja seksikkäiksi, mikä saa yksinäisen, tavallisen näköisen japanilaismiehen itsetunnon tippumaan alas kuin lehmän häntä.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä tämä japanilaismies saattaa olla töissä ja totuus mitä luultavammin veisi häneltä työpaikan, ystävät ja jopa perheen. Japanilainen yhteiskunta kun ei ole mikään ymmärtäväisin näissä asioissa, mikä on sinänsä typerää ottaen huomioon Japanin värikkään historian. Ennen muinoin ei ollut ollenkaan epätavallista, että miehellä oli nuori poika rakastajana, mutta saamme kiittää länsimaita japanilaisten aivopesusta Meiji-kauden jälkeen.

Myönnän avoimesti lukevani yaoita, ja tiedän etten todellakaan ole ainoa. Joskus on silti hyvä miettimällä miettiä, ettei kaikki välttämättä olekaan niin mustavalkoista kuin mangoissa. Olen jopa lukenut, että osa yaoin lukijoista ovat kuvitelleet japanilaisten suhtautuvan hyvin homoseksuaaleihin, koska yaoi antaa sellaisen käsityksen heille. Onneksi japanissa kuitenkin otetaan edistysaskeleita, ja homoseksuaalien asemaa yritetään parantaa. Se on kuitenkin iso urakka, eikä muutos tapahdu hetkessä. Japanilaiset kun saavat käsityksensä homoista enemmän tai vähemmän medista, mangasta ym. ja media sorsii tehokkaasti homoja antamalla katsojille turhan värikkään kuvan heistä. On vaikea arvioida auttaako, vai pahentaako, yaoi asiaa.

Fusanosuke:n Hyakujitsu no bara

Tämän kaiken takia en varsinaisesti pidä Chiyoko:n mangoista, sillä ne vääristävät todellisuutta turhankin paljon. Tälläiset yaoit ovat puhtaasti viihdettä, eikä niitä haluta tehdä turhan realistiseksi, ja vaikka maailmasta löytyy realististakin yaoita, niin suuren suosion saavuttaminen on epätodennäköistä. Yaoi on kuitenkin suunnattu naispuolisille lukijoille, jotka ilmeisesti nauttivat enemmän fiktiosta kuin realismista.

Itse odotan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yaoin suosio tulee tuskin laskemaan hetkessä, mutta olen toiveikas Japanin homoseksuaalien suhteen. Vaikka tilanne ei vielä ole lähelläkään hyvää niin edistystä tapahtuu. Kaapista on tullut julkisesti ulos mm. naispoliitikko, joka ajaa nyt homoseksuaalien etuja eteenpäin. Nostan peukkua kyseisen naisen rohkeudelle, ja toivon todella että hänen työnsä tulee tuottamaan tulosta.

Lost Boys - yaoita ilman... yaoita.

Pikapäivitys mangasta:

Kaname Itsukin Lost Boys vaikutti kivalta kun nappasin sen käteeni animeconin mangakirppikseltä. Piirrustustyyli vaikutti mukavalta ja juoni kohtalaiselta. Olin kuitenkin pahasti väärässä. Tämä teos sopii korkeintaan kevyeksi iltalukemiseksi jos siksikään.
Teosta mainostetaan kannessa kovasti yaoi-mangaksi mutta teos ei ole yaoita nähnytkään. Kun haluan yaoita, haluan alastomia miehiä ja actionia mutta tästä sitä ei tasan löytynyt. Korkeintaan viimeiset kuusi sivua täyttää kyseisen kriteerin, nipin napin.
Tarina perustuu selkeästi Peter Paniin sillä tarinasta löytyy kadonneet lapset, merirosvot kuin myös intiaanit. Tarinan päähenkilönä toimii nuori mies Mizuki jonka Air, tarinan toinen päähenkilö, vie mikä-mikä-maahan tavoitteenaan saada Mizukista isä kadonneille lapsille. Mizuki ei vain ole kovin halukas ja yrittää keplotella itsensä kotiin, tässä huonosti onnistumatta. Helinä-keijun tilalla on ruotsalaisen hevarin näköinen mieskeiju joka holhoaa Airin perään kuin kotiäiti konsanaan. Airin ja Mizukin välejä selvitellään viiden chapterin verran, edistymättä yhtään minnekään. Lopuksi saadaan suudelma ja pari merirosvoa tositoimissa. Että kiitosta vaan. Kirjoittaja kyllä itsekin on kirjoittanut loppuun: "What's yaoi about this?! ... is the angry shout I can almost hear from you out there."
No aijaa! Juonesta ei ole mitään hyvää sanottavaa, samaa vanhaa: haluan lähteä pois - en halua lähteä pois koska rakastan sinua - minun pitää lähteä pois vaikka en halua - the end.