perjantai 27. heinäkuuta 2012

Vähemmistöt Japanissa: Ainut

(Kuvannut Tamoto Kenzo)
Japanin yksi suurimmista vähemmistöistä on Japanin pohjoisosissa elelevät Ainut (tarkoittaa ainun kielellä ihmistä). Ainut ovat Japanin alkuperäiskansa, ja heitä on maan virallisten raporttien mukaan n. 25 000 asustelemassa Hokkaidolla, Kurillien saarilla sekä Sakhalin saarella. Joidenkin lähteiden mukaan Ainuja olisi jopa 200 000, mutta määrää on hyvin vaikea laskea; Ainut ja tavalliset japanilaiset ovat ajan saatossa menneet paljon keskenään naimisiin, ja näiden jälkeläiset pitävät mielellään Ainu- taustansa salassa.

Ainuista on mainintoja jo 1200-luvulta, mutta japanilaisten kanssa he alkoivat olla yhteydessä vasta 1400-luvulla. Tokugawa- kaudella (1600-1868) japanilaiset alkoivat käydä ahkerasti kauppaa Ainujen kanssa, mikä mahdollisti kansojen tutustua toisiinsa paremmin. Kaikki ei kuitenkaan sujunut varsin mallikkaasti; japanilaiset toivat mukanaan tauteja, jotka levisivät Ainujen keskuuteen, ja toisinaan syntyi kiistoja kaupankäynnistä, joista merkittävimmäksi mainitaan Skakushain kapina vuosina 1669-1672.


Ainujen tilanne muuttui kuitenkin radikaalisti Meiji- restauraation jälkeen; Hokkaidon luonnonvaroja alettiin käyttää ahkerasti hyödyksi hallituksen kehotuksesta. On arvioitu, että Ainut menettivät tuolloin 1/3 viljelymaistaan. Samalla Ainuille myönnettiin Japanin kansalaisuus, mikä merkitsi Ainujen "itsenäisyyden" loppua. Ainujen perinteistä kulttuuria tuhoutui muutenkin tuohon aikaan merkittävästi, ja kehityksen mukanaan tuomat projektit syrjivät edelleen Ainuja. Yksi kiistanalaisin projekti oli padon rakentaminen paikkaan, jossa Ainut olivat perinteisesti kalastaneet lohta.

Ainut eroavat monella tavalla perinteisistä japanilaisista. Ainujen elämäntapana on ollut elää luonnon kanssa. He uskovat että kaikella on oma elämä/sielu, niin puilla, kivillä, vuorilla kuin linnuillakin. Nykyään vain vanhat ihmiset muistavat enää perinteisiä tarinoita ja lauluja Ainun kielellä, eikä kielestä ole kirjoitettua muotoa. Virallisten tietojen mukaan Ainun kieltä puhuvia on enää alle 100, ja kieli on katoamassa kovaa vauhtia. Monet Ainut saavat nykyään japanilaisen koulutuksen, minkä vuoksi heidän pääkielensä on japani. Ellei asialle tehdä mitään, Ainun kieli tulee lopulta katoamaan, ja sen mukana monet perinteiset tarinat ja laulut.

Perinteinen Ainu-mies.
Ulkonäöltään Ainut eroavat merkittävästi perus japanilaisista. Ainut muistuttavat monella tapaa kaukaasialaisia, mutta ovat todistetusti eri geeni-perimää. Karvoitus on voimakkaampaa, ja miehet lopettavatkin parranajamisen tietyssä vaiheessa elämäänsä, joten heillä on valtavat parrat ja viikset. Sekä miehet ja naiset leikkaavat hiuksensa melko tasaisiksi olkapään tasolle. Naiset tatuoivat suunsa, ja joskus kyynärvartensa, pikkuhiljaa iän karttuessa.

Perinteinen naisten huulitatuointi. Kuva 60-luvun paikkeilta. (Three Lions/Getty Images)
Ainuja verrataan joskus Amerikan intiaaneihin, mutta yksi merkittävä ero näissä kuitenkin mielestäni on. Amerikassa on oma sarjakuvakulttuurinsa, missä on mässäilty mielinmäärin villin lännen seikkailuilla intiaanien kera. En ole kuitenkaan kohdannut pienintäkään mainintaa Ainuista yhdessäkään mangassa tai animessa mitä olen lukenut/katsonut.

Ainut ovat todellakin olleet japanilaisten kaltoinkohtelemia jo vuosisatoja, ja he ovat edelleen melko vaiettu "asia" Japanissa. Japani tunnusti kyllä (paineen alla) Ainut alkuperäiskansaksi vuonna 2008, mutta muutosta parempaan ei kauheasti olla nähty. Ainut on ajettu vuosien saatossa yhä pohjoisemmaksi ja pohjoisemmaksi, ja populaatio on käynyt harvaksi. Lisäksi japanilaisia voisi hyvin syyttää kulttuurillisesta hyväksikäytöstä, mutta siitä jokaisella on varmasti omat eriävät mielipiteensä.Välillä onkin mukavaa huomata yksittäisiä japanilaisia, jotka arvostavat maansa alkuperäiskansaa aidosti.

Ainujen epävirallinen lippu.
On hyvä myös tietää, että Ainut eivät suhtaudu nykyään kovin myönteisesti sanaan Ainu, koska sille on vuosien saatossa syntynyt negatiivinen maine. Niinpä he kutsuvat itseään mieluummin nimityksellä utari, mikä tarkoittaa toveria. Virallisissa dokumenteissa heistä käytetään kumpaakin nimitystä.

Lähteinä Yoshio Sugimoton 'An Introduction to Japanese Society' kirja, sekä Wikipedia.

10 kommenttia:

  1. KIRJOTA JAPANIN HISTORIASTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kirjoitan jossakin vaiheessa! :)

      Poista
    2. kirjota tänään ku tarvitsen tiedon tänäiseksi!

      Poista
    3. Valitettavasti minulla ei ole aikaa tänään kirjoittaa blogia :(

      Poista
  2. Voitko kirjoittaa Japanin siirtomaa-ajasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanihan ei itse ole ollut koskaan siirtomaana, mutta sillä on ollut muutamiakin siirtomaita Aasiassa. Aihe on todella mielenkiintoinen ja ansaitsee takuulla postauksen jossakin välissä! Kiitos toiveestasi ^__^

      Poista
    2. kirjottaisitko tänään pliis!
      olen niin kiinostunut ja tarvitsen tiedon huomiseksi!
      pliiis!

      Poista
    3. En valitetavasti kiireiltäni ehdi kirjoittamaan tänään. Kirjastosta löydät varmasti paljon kirjoja joista löytyy tarkkaa tietoa Japanin historiasta. Mikäli tarvitset tietoja koulutyöhön, on hyvä muistaa käyttää lähteitä jotka ovat tieteellisesti mahdollisimman tarkkoja. Toisin sanoen kirjoja! ^_^

      Poista
  3. Käy vastaa Askisi kysymyksiin! :)

    VastaaPoista