tiistai 26. tammikuuta 2016

Turhamaisuutta Japanin malliin

Japanissa ollessani olen ihastunut geelikynsiin totaalisesti, sillä täällä niiden ottaminen liikkeessä on paljon halvempaa kuin Suomessa ja japanilaiset kynsimallit on vaan niin ihania. Itse käyn pienessä kynsisalongissa Umedassa, missä henkilökunta on tosi mukava ja kaikki ovat todella taitavia tekemään mitä hienompia kynsiä.

Ensimmäisellä kerralla kyseisessä paikassa oletin heillä olevan joitakin malleja mistä voisin valita minkälaiset kynnet haluan, mutta eihän heillä sitten hirveästi mitään ollutkaan. Niinpä päädyimme sitten suunnittelemaan yhdessä manikyristin kanssa söpöt kynnet ja tällaiset niistä sitten tuli:


Seuraavalla kerralla osattiin tietenkin kaverin kanssa varautua ja etsimme netistä etukäteen mallit, jotka sitten vain näytettiin manikyristille. Tuolla kynsi paikassa on myös Osakan paras sitruunatee, mitä odottelen joka kerta innolla. Japanissa tykätään enemmän tollasesta pyöreästä kynnen mallista, sillä se on heidän mielestään jotenkin naisellinen. Olen itsekin tykästynyt siihen, vaikka aluksi ne tuntuikin vähän oudolta, sillä en yleensä pyöristä kynsiäni lainkaan. Tässä siis tokan kerran kynnet:


Flashy much? Innostuin vähän kasvattamaan kynsiä ja niistä tulikin aika monsterit. Nämä kynnet on jo vähän terävimmiksi viilatut, mutta väri sopi hyvin joulun aikaan. Tämän jälkeen otin vähän hillitymmät, joista en kuitenkaan muistanut ottaa kuvaa. Nyt piti työharjoittelun takia ottaa extra-hillityt (nyyh) ja niistä tuli tällaiset:


Niin lyhkäset! Tykkään näistä silti kovin ja toimistossa on kiva näpytellä konettakin kun on kynnet nättinä. Hintaa kynsille tulee joka kerta n. 4800 jeniä eli 38 euroa. Ei hinta eikä mikään verrattuna Suomen hintoihin. Kuolen Suomessa kun ei oo enää varaa laittaa kynsiä :(

Mitä tulee kampaajiin niin niitäkin piisaa eikä hinta ole todellakaan paha. Itse kävin Umedassa melko suositussa paikassa ja otin värin koko päähän sekä latvojen tasoituksen, ja hinta oli noin 6500 jeniä, 50 euroa. Tähän kuului myös hiusten kuivaaminen ja laittaminen lopuksi (trust me, ei oo itsestään selvyys kaikissa maissa), ja hiusten pesun aikana tuli kaupanpäälle taivaallinen päähieronta.

Näin parturi-kampaajaksi aikoinaan lukeneena oli mielenkiintoista seurata miten monia asioita tehtiin niin eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi hiusrajan värjääminen oli tosi varovaista puuhaa verrattuna Suomeen ja pesun aikana hieronta tapahtui shampoon levitysvaiheessa eikä hoitoaineen aikana. Hieronta tyyli oli myös erilainen, mutta silti jees. Tämän lisäksi hiuksia kuivatessa kampaaja käytti kahta fööniä samaan aikaan ja samassa kädessä! Se oli aika hurjaa. Jossakin välissä kampaaja myös vaihtui hetkeksi, sillä toisen piti mennä levittämään väriä toisen asiakkaan päähän.

Uusi tukka, mutta eipä tuo värin muuttuminen juurikaan näy tässä.
Lopputulos oli tosi kiva ja juuri sitä mitä toivoin. En halunnut vaalentaa hiuksia vaan hiukan vaihtaa sävyä ja piristää ilmettä. Itseasiassa kampaaja sanoi, että minun oma väri on juuri sellainen millaisen monet japanilaiset naiset haluaa, joten ei tarvi turhaan hirveesti väriä muuttaa. Se tuli aikamoisena yllätyksenä.

Tällaista tänään kauneudenhoidosta, itseasiassa kosmetologi ja hieroja on vielä kokeilematta, mutta onhan tässä aikaa vielä. Tosiaan Suomeen verrattuna tällaiset asiat täällä on paljon edullisempia ja naiset kyllä ihan oikeesti satsaa aika hyvin aikaa ulkonäköönsä. Meikkejäkin myydään joka puolella ihan hirveästi ja kaikenlaisia hilavitkuttimia, millä naamaa pystyis muka muokkaamaan ja kiinteyttämään sun muuta. Tosi tunnetut ja kalliit merkit on täällä itseasiassa aavistuksen verran kalliimpia kun Suomessa ja luulen sen johtuvan osittain siitä, että japanilaiset naiset ovat oikeasti valmiita maksamaan laatutuotteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti