perjantai 25. huhtikuuta 2014

Nypläystä japanilaisten kanssa

Palattuani Suomeen Japanin reissulta helmikuussa koulu oli jo jatkunut, sillä hiihtolomahan oli vain viikon. Olin saanut jo etukäteen tietää, että kouluumme saapuisi pieni ryhmä opiskelijoita Osakasta hiihtoloman jälkeen ja odotin innolla, että pääsisin tapaamaan heidät. Heillä oli ohjelmassa kuulemma vaikka mitä kivaa ja toivoin, että pääsisin osallistumaan edes johonkin.

Valitettavasti tytöt eivät olleet enää kuin vajaan viikon Suomessa palattuani ja totesin, että mahdollisuudet tutustua heihin oli melko olemattomat. Kunnes sitten yhtäkkiä minulle tuli puhelu opettajaltani. Hän kysyi joko olin palannut Suomeen ja kiinnostaisiko minua auttaa heitä hieman japanilaisten tyttöjen kanssa. Olin tietysti iloinen tilaisuudesta, mutta minun oli pakko kysyä ensin mistä on kyse. Ja olisittepa nähneet ilmeeni kun opettaja selitti minulle tilannetta! :D

Tytöt olivat siis menossa tutustumaan pitsinnypläykseen ja opettaja toivoi, että voisin mennä mukaan tulkkaamaan. Luitte oikein. Tulkkaamaan. Nämä pitsinnyplääjä rouvat kun eivät kuulemma englantia kauheesti puhuneet, eikä näiden japanilaistenkaan englannin kielen taito ilmeisesti ollut mikään kummoinen, joten olisi hyvä että paikalla olisi joku joka pystyisi selittämään tytöille mitä naiset kertoivat.

...


O__O


Sanoin heti opettajalle, etten tiennyt mitään pitsinnypläyksestä saatika pitsinnypläys-sanastosta, mutta ei kuulemma väliä ollut. Niinpä löysin siis itseni yhtenä aamuna esittelemässä itseäni japaniksi naama punaisena joukolle viehättäviä nuoria japanilaisneitoja. Tämäkin siitä syystä, että opettaja oli lähestulkoon pakottanut minut paikalle ja heti luokkaan tultuani hän oli kova äänisesti kuuluttanut kuinka Johanna osaa puhua japania. Kiitosta vaan rakas opettaja, ei mitään paineita, ei paineita ollenkaan.

Ja sitten olikohan se seuraavana päivänä suuntasimme porukalla nypläämään pitsiä. Opettaja jäi hetkeksi katsomaan, että asiat lähtevät sujumaan, ja kaduin mukaan tuloani heti siinä vaiheessa kun kokenut pitsinnyplääjä rouva avasi suunsa ja alkoi selittää suomeksi pitsinnypläyksen historiaa Raumalla vahvalla rauman murteella. No, parhaani yritin selittää japanilaisille jotain ja opettaja vaan hymyili ihan innoissaan taustalla. En ole varmaan koskaan näytellyt yhtä hyvin että olen todella hyvä jossain. :D (Toivottavasti tytöt eivät myöhemmin paljastaneet todellista kielitaitoani)

No, eipä tytöt paljon opastusta sitten tarvinneet kun aloittivat nypläämisen. En ole itseasiassa koskaan nähnyt miten nyplätään, joten se oli muutenkin todella mielenkiintoinen reissua. Jännityksessäni unohdin tietenkin kameran, mutta voin kertoa että tytöt olivat todella taitavia käsistään. :)

Ja btw, mulla oli paita väärinpäin koko tuon nypläyksen ajan! :D Opettaja huomas sen ja lohdutti että hänelläkin oli kuulemma ollut ensimmäisenä työpäivänä eriväriset kengät jalassa. Että sellasta.

Joka tapauksessa tämä oli kyllä loistava tilaisuus päästä puhumaan japania ja tytöt olivat todella mukavia. Heidän opettajansa oli myös mukana ja hän on itseasiassa syntynyt Hawaijilla ja muuttanut 11 vuotta sitten Japaniin. Nypläyksen jälkeen lounastimme yhdessä ja opettaja kertoi kuinka tyttöjen tulo Suomeen oli osa projektia, mitä johti yksi toisen vuoden oppilaista. Hän ehdotti, että minun pitäisi hakea ensi vuonna samaan tehtävään ja japanilaisten opettaja innostui siitä valtavasti. Hän antoi myös käyntikorttinsa ja kehotti minua ottamaan yhteyttä mikäli sattuisin tulemaan Osakaan. Voitaisiin kuulemma tehdä tyttöjen kanssa jotain kivaa. Valitettavasti tämä kuitenkin taitaa jäädä väliin, mutta toivotaan että pääsen vetämään projektia! Palkkiona on mm. vaihto Osakassa, mikä houkuttelee kovasti!

Aion joka tapauksessa hakea Osakaan vaihtoon syksyllä, mikä tarkoittaisi hyvässä tapauksessa sitä, että viettäisin Japanissa ainakin syksyn 2015 ja mahdollisesti kevään 2016, mikäli suoritan harjoitteluni siellä myös. Se on tietenkin tavoitteena, mutta kaikki on vielä auki. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sitä odotellessa pitää vaan opiskella, tehdä töitä, ja kirjoitella tietenkin blogia ;)

Täältä voitte käydä kurkkaamassa videon meidän japanilaisista vieraista.

Hyvää kesän odotusta kaikille! ♥

♫♪ Johanna ♫♪

4 kommenttia:

  1. Vau, kylläpäs vieraat ehtivät paljon kaikkea tekemään, käydä häissäkin nypläyksen ohella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne oli kyllä koko ajan menossa! :) Oli ihan hyvin toteutettu toi projekti vaikka budjetti kuulemma ihan mukavasti venyikin... :D

      Poista
  2. Apua, kuulostaa haastavalta työ nypläyksen tulkkaus! Hyvä kun englanniksikaan tiedän jotain nypläystermejä... :) Toivottavasti pääset Osakaan vaihtoon, olisi kivaa lukea juttuja Japanissa opiskelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta onneksi ei tarvinnut hirveästi tulkata mitään nypläystermejä. Lähinnä vaan jos ne mummelit halus jotain vähän paremmin selittää :D Ja toivotaan parasta! Haluaisin itsekin kovasti kirjoitella opiskelusta siellä ^_^

      Poista