keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Ranma½ live-action special ja muuta hömpötystä :)

Eilen se tuli. Nimittäin tieto miten kokeet meni. Menihän ne... Ja toisaalta ei mennyt, sillä kanjeja täytyy nyt opetella uusintakokeeseen. Hieman ihmettelin että pääsin läpi kaksi muuta kohtaa mutta hyvähän se vain on. Olen semisti ylpeä itsestäni.

Sitten siihen aiheeseen mistä lupasin aikaisemmin kirjoittaa. Kuten jotkut saattavat muistaa aikaisemmista kirjoituksistani niin minulla on jonkinlainen kammo live-actioniä kohtaan. Tuntuu kuitenkin että alan päästä tästä pikkuhiljaa eroon ja pystyin katsomaan viimeisimmän live-actionin hyvillä mielin. Kyseessä oli Ranma½ jonka olen mangana lukenut kokonaan.


Ranma½ live-action special pärähti käyntiin joulukuun 9. päivä Japanissa NTV:llä ja on kestoltaan pari tuntinen. Halusin innoissani nähdä specialin mahdollisimman nopeasti ja niinpä 13. päivä istahdin alas, hörppäsin kuumaa glögiä ja rentouduin hyvän ohjelman parissa.
Juoni oli perusajatukseltaan sama kuin mangassa kun Ranma saapuu Kiinasta Japaniin halutessaan muuttua takaisin täysiveriseksi pojaksi. Eroakin löytyi (ja aika mielenkiintoisiakin sellaisia) mutta ei mitään dramaattista. Ranman näyttelijöinä nähtiin Kento Kaku (poika) ja Natsuna (tyttö), ja ihan hyvinhän he suorituksensa vetivät. Pidin kyllä enemmän Kentosta, näytteli hyvin ja ei ollut ollenkaan huonon näköinenkään! :)


Parhaimmat hahmot silti olivat Akanen isä Soun Tendo ja Ranman isä Genma Saotome, jotka näyttivät todella samalta alkuperäiseen verrattuna ja välittivät juuri niin hölmön fiiliksen hahmoista kuin pitikin.
Taistelukohtaukset... No niin. Jos tälläisen osaa ottaa kevyenä viihteenä niin ne olivat kyllä erittäin viihdyttäviä mutta teknisesti ei mitenkään mahtisuorituksia. Huumoriakin löytyi sillä mitalla että nauraa sai kyllä useamminkin kuin kerran!

Akanen (Yui Aragaki) hiukset olivat alussa aivan kamalat joten hihkuin riemusta kun hänen hiuksensa lyhenivät. Hiuspidennykset olivat todella huonon näköiset ja kaiken lisäksi Akanen on tottunut ajattelemaan lyhyillä hiuksilla.



Tämä oli kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä paketti ja tälläisiä katselisin mielelläni useamminkin. Tuli sellainen olo että pitäisi kyllä jossain vaiheessa tuo animekin katsastaa. Alkua olenkin joskus katsonut mutta siihen se on sitten jäänyt. Ehkä sitten jossain vaiheessa jos tulee sellainen sopiva väli.
Nyt suuntaan tekemään pientä joulusiivoa ja paketoimaan paketteja.

 Oikein hyvää joulun odotusta kaikille ihanille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti