maanantai 12. syyskuuta 2011

Tracon VI

Viimeisestä postauksesta on jälleen hieman aikaa ja olen erittäin pahoillani siitä. Viime viikolla alkoi jälleen koulu ja voin vain sanoa että edessä on kiireinen lukuvuosi! Yritän kuitenkin ehtiä päivittämään blogia mahdollisimman usein :)

Mutta sitten siihen mistä otsikossa on kyse, eli Tracon!
Tämä oli nyt kolmas Tracon jossa olen ollut ja täytyy kyllä sanoa että edistystä on tapahtunut joka vuosi! Ensimmäisellä kerralla Tracon pidettiin Tampereen sähkötalolla mikä ei ollut ollenkaan hyvä paikka. Liian kaukana keskustasta ja liian pienet tilat. Sain jäätävän migreenin ja oksensin ystäväni autossa palatessamme kotiin...
Toisella kerralla tilat oli vaihdettu Tampere-taloon mikä oli ja on loistava paikka conille. Ja tänä vuonna hommaa oli paranneltu vielä lisää.
Ehdotonta plussaa oli kuulutukset alkavista ohjelmista sekä  monitorit joista näki alkavat ohjelmat, peruuntuneet ohjelmat sekä muita hauskoja juttuja. Samoin aulassa ollut monitori josta näkyi lähtevät junat oli erittäin kätevä!
J:n Sister Finland look :D
Traconista näki heti että siihen oli panostettu kunnolla. Staff- porukalla oli siistit ja ennenkaikkea näkyvät vaatteet, jotka erottuivat hyvin joukosta. Kunniavieraana oli Hopeanuolen luoja, . Kävimme katsomassa hänen haastattelunsa lauantaina ja pitää nyt mainita että tulkki oli muuten hyvä mutta teki aika suuren virheen yhdessä kohtaa. Itseasiassa en itse olisi edes huomannut asiaa ( ja sentään opiskelen japanin kieltä! ), mutta M oli tarkkana ja kiinnitti huomiota kuinka Takahashi selitti kuinka mangakan työ on rankkaa ja hänen pitää piirtää joka viikko 24 sivua mangaa. Tulkki virheellisesti käänsi Takahashin piirtävän 24 sivua joka päivä.
Muuten haastattelu oli ihan kiva mutta kuten Himekan haastattelussa animeconissa, myös nyt puuttui jutulta johdonmukaisuus ja siitä syntyvä sulava haastattelu.
Takahashi oli niin vaikuttunut suomalaisista faneistaan että haastattelijan ehdotuksesta suostuu piirtämään mangaansa karjalankarhukoira Sisun! Yleisö repesi huutoihin ja taputuksiin kuullessaan tämän :) Sali olikin todella täynnä innokkaita faneja ja vaikka itse en ole mikään Hopeanuoli fani niin olihan tuo silti hienoa :)
M kävi muuten hakemassa nimikirjoituksen myös ja hullaannutti japanilaiset tatuoinnillaan...
Itse tyydyin J:n kanssa ryhmäkuvaan Takahashin kanssa.

Muuten ohjelma tarjonta olikin sitten mielestäni hieman köyhää. Pajoja olisi saanut olla paljon enemmän, sillä ohjelma oli hyvin asiapainotteinen tänä vuonna. Pelejä oli tuttuun tapaan toisessa kerroksessa mukavasti ja uskaltauduimme jopa kokeilemaan niitä. Ohjeet olisi saanut joihinkin peleihin olla ehkä hieman selvemmät mutta hyvin pärjättiin kun yhdistettiin viisaat päät yhteen ;)
Animekaraoke puolestaan ontui tänä vuonna pahasti. Mikki toimi aluksi huonosti ja lopulta ei ollenkaan. Laitteita yritettiin ilmeisesti korjata, tuloksetta. Huoneessa ei myöskään ollut yhtään työntekijää joten homma pyöri kokonaan omatoimisesti. Pakko oli silti käydä lurauttamassa yksi biisi joka oli Clannad- after storyn alkumusa. M tuli mukaan tueksi ja biisin edetessä en voinut olla nauramatta kuinka huonosti vedimme biisin. :D Minä ja M pahoittelemme tuhoutuneiden tärykalvojenne takia!
Ai niin, miinuksena penkkien ja roskiksien puute! Niitä ei voi koskaan olla liikaa :)

Matsukaze ramen
Sitten on pakko mainita ravintola Hanabi! Olin jo pitkään halunnut käydä tässä ramen- ravintolassa ja vihdoin pääsimme sinne. Tilat olivat melko pienet ja tungosta tuntui hieman olevan kun pääsimme sisään mutta saimme kuin saimmekin pöydän heti. Paikka oli siisti ja hyvin sisustettu. Menu oli taivaallisen näköinen. Tilasimme J:n kanssa Hideyoshi ramenin ja M tilasi... Matsukaze ramenin! :D
Hideyoshi ramen
Ruoka oli taivaallista. Söisin sitä vaikka joka päivä jos voisin. Hintaa annoksella oli 9 euroa ja pienempi annos 8 euroa. M otti L kokoisen ja hintaa tuli 10,5 euroa plus juomat. Ja L oli ISO! Osa rameneista oli hieman kalliimpia ja oli siellä myös suurempia kattauksia missä olisi ollut vaikka mitä. Suosittelen kyllä lämpimästi ja juna-asemalta on tosi lyhyt matka tänne :)

Ja sitten muutama sana hostelli Sofiasta jossa yövyimme yhden yön. Hostelli oli aivan tuomiokirkon vieressä eli myöskin lähellä juna-asemaa ja Tampere-taloa. Huoneen piti vapautua jo 11 mutta jostain syystä saimme sen käyttöömme vasta 16:00. Eipä tuo haitannut sillä saimme yllätykseksi opiskelija-alennusta huoneesta 2,5 euroa per nenä! :) hintaa tuli lopulta jokaiselle 25,5 euroa, mikä on mielestäni melko edullista! Itse hostelli oli kerrostalossa ja huoneemme oli kuudennessa, eli ylimmässä kerroksessa. Heillä ei ollut käytössä avaimia vaan ovikoodit joilla pääsi ulko-ovesta sisään kellon ympäri, samoin sisällä kerroksiin ja omaan huoneeseen. Yleiset vessat ja suihkut löytyi ilmeisesti joka kerroksesta ja ne olivat ihan perus siistit. Haju oli kyllä hieman häiritsevä.

Meillä oli kolmen hengen huone josta oli suora näkymä näsinneulaan :) Huone oli myös ihan perussettiä vaatekaappeineen ja yöpöytineen. Hostellissa oli myös mahdollisuus aamupalaan pienestä lisähinnasta ja ilmeisesti alakerroksessa olisi ollut yleinen keittiö käytettävissä. Löytyi sieltä myös tv-huone ja tietokoneita :) ilmainen WLAN oli myös tarjolla.



Ryhmäkuva Takahashin kanssa :)
Btw, meidän piti pukeutua Futuraman Fryksi, Benderiksi ja Zoidbergiksi mutta ei ollut aikaa ja varaa valmistaa pukuja... Ehkä sitten joskus ;)
Nyt taekwondo-harjoituksiin ja sen jälkeen opiskelemaan. Mata ne!

2 kommenttia:

  1. Painotan vielä, että Matsukaze(L) oli... ISO! Hieman haittasi tuolla Sofia hostellin vessassa se (kuudennen kerroksen), että siellä oli todennäköisesti joku hieman osunut heikosti maalitauluun ja tämän seurauksena ihmisvirtsaa oli hieman väärässä paikkaa. Tää tietty vaatisi hieman siivoustöitä, jota en sitten viittinyt alkaa hostellin puolesta suorittamaan (motivaation puute). Mutta muuten siis hostellin väelle mammuttimaiset terveiset. Hyvä hostelli ja jos joskus yövyn tampereella hostellissa, niin suurella todennäköisyydellä valitsen juuri Sofian!!

    VastaaPoista