Pikkuserkkuni Marie ja hänen perheensä rakennuttavat Osakassa itselleen oman talon ja taloprojekti on nyt edennyt niin pitkälle, että rakentaminen on alkanut. Olen hirmu iloinen heidän puolestaan, sillä he odottavat jo kovasti pääsevänsä uuteen kotiin. Näillä näkymin talo valmistuu kesäkuun lopulla, joten enää ei tarvitse odottaa kauaa.
Kuten meillä täällä Suomessa, niin Japanissakin on talonrakentamiseen liittyviä juhlallisuuksia. Meillä on harjannostajaiset ja Japanissa mm. jichinsai ja joushoushiki.
Jichinsai on tilaisuus mikä pidetään kun rakennusta aletaan rakentamaan. Japanissa uskotaan/uskottiin, että maan jumala suuttuu mikäli häneltä ei kysytä lupaa rakennuksen rakentamiselle. Sen vuoksi yleensä rakennusfirma kutsuu paikalle shinto-papin, joka kutsuu ensin maan jumalan paikalle pyytääkseen tältä lupaa rakentamiselle. Nykyään tilaisuudella toivotaan myös, että rakennustyöt sujuvat ilman henkilövahinkoja. Vaikka paikalle kutsutaan pappi, on kyseessä enemmänkin kulttuurillinen ja sosiaalinen tapa kuin uskonnollinen tilaisuus.
Rakennusalueen jokaiseen kulmaan laitetaan bambun oksia, koristeltuna valkoisilla papereilla (niitä mitä näkee Shinto- pyhäköissä mm. puiden ympärillä ja muualle ripustettuina). Joissakin tapauksissa näkee myös pienemmälle alueelle kyhättyjä alttareita. Kulmat yhdistetään pyhällä köydellä ja tadaa, kaikki on valmista itse tilaisuuteen.
Tilaisuuteen kuuluu jumalan kutsuminen, luvan pyytäminen ja jumalan pois lähettäminen, sekä rituaalinen kasvin leikkaaminen sirpillä, maan kuokkiminen ja lapioiminen. Lopuksi hörpitään vielä vähän sakea ja rakennustyöt ovat valmiita aloitettavaksi.
Joskus voi käydä niin, että jichinsai pidetään vasta kun rakennustyöt ovat jo alkaneet. Tämä voi tuntua tietysti hämäävältä, mutta Japanissa jumalat ovat ymmärtäväisiä. Kunhan jossakin vaiheessa muistetaan lupa pyytää niin kaiken pitäisi sujua hyvin ;)
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Japanipäivä Raumalla: kendoa ja origameja
Viime lauantaina Raumalla järjestettiin Japanipäivät, minne minun oli tietenkin pakko päästä! En olisi koko tapahtumasta edes tiennyt mitään, ellen olisi bongannut iltalenkillä A4-kokoisen lapun yhden kaupan ilmoitustaululla. Japani-supernäkö ei taaskaan pettänyt! Siispä suuntasin lauantaina askeleni Poselliin ja totesinpa siinä matkan varrella, ettei Rauman katuja suunniteltu korkokengille...
Tapahtuma alkoi jo kello 12, mutta minä päätin mennä paikalle vasta yhdeltä, sillä silloin luvassa oli ohjelman mukaan kendo-näytös. (Kendo = miekkailuun pohjautuva kamppailulaji) Paikalla oli oikeastaan vain muutama hassu ihminen, ja niistäkin suurinosa näytti judon tai kendon harrastajilta. Kendo-näytöksen oli tullut pitämään muutama Porin kendoseuran jäsentä, jotka jo saapuessani odottelivat vuoroaan. Siinä sitten odotellessa tutkin japanilaisia esineitä, mitä oli aseteltu esille muutamalle pöydälle.
Näytös alkoi esittäytymisillä, minkä jälkeen valaistiin vähän kendon historiaa ja harrastamista. Katsojille näytettiin kendon peruslyöntejä ja lyöntipaikkoja, joita muistaakseni oli vain neljä. (Itsehän en siis lajista tiedä oikeesti yhtään mitään). Äänekäs harrastus tässä on kyseessä, sillä huudot (kiai) ovat tärkeä osa kendoa. Huudon tarkoitukset ovat moninaiset, mm. tsempin lisääminen ja vastustajan "pelotteleminen".
Oli todella kiva seurata ja nähdä miten kendo toimii, sillä olen vain kerran aikaisemmin nähnyt kendoa käytännössä: Japanissa vuoristoisessa Nikkôssa, missä yhtäkkiä havahduin huutoihin dojon sisällä. Siellähän niitä tyyppejä oli huitomassa bambumiekkojen kanssa kuin viimeistä päivää.(Ja en valitettavasti löydä mistään niitä valokuvia todisteeksi >__<")
Jokatapauksessa näytöksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus jutella harrastajien kanssa ja minä sitten ujuttauduin sopivaan väliin vakoilemaan uhriani; Hello Kitty-vihko valmiina ja kynä teroitettuna.
Uhrini nimeksi osottautui Jani Leppäniemi ja kendosta hänellä oli kokemusta jo kolmen vuoden ajan. Sitä ennen hän oli harrastanut aikidoa viiden vuoden ajan, mutta päätynyt sitten kendon pariin. Kendossa ei ole ulkoisia arvomerkkejä, mutta Jani kertoi olevansa 1 kyuu, eli perusteet oppinut kendoka. Kyselin hieman minkä takia hän on päätynyt kendon pariin ja miksi hän pitää juuri siitä, mutta tämä taitaa aina olla niitä pahimpia kysymyksiä mitä harrastajalta voi kysyä. Syitä on tietysti monia, mutta Jani mainitsi pitäneensä aina Japanista, japanin kulttuurista ja historiasta, mitkä vaikuttivat sitten hänen päätökseensä aloittaa kendon harrastaminen. Enkä ihmettele, sillä vaikka kendoa harrastetaankin nykyään erityisellä bambumiekalla kunnon puumiekan sijaan, on siinä jotain niin historiallista japania nähtävissä. Vaatteet ovat kuulemma hyvin samankaltaiset kuin ennen vanhaan, vaikka toki materiaalit muuttuvat ja harjoitukset ovat samoja kuin jo vuosisatoja sitten.
Kiinnostuneita varten oli pakko vähän kysellä mitä kaikki varusteet oikein maksavat. Kaikista varusteista voi kuulemma pulittaa vaikka kuinka paljon, mutta esimerkiksi harjoittelumiekkoja saa jo 30-50€ ja vaatteet pyörivät satasen tienoilla. Suojat on tietysti myös hyvä hommata ja niihin saa menemään myös muutaman satasen. Mutta suojat ovat kuulemma kestäviä eikä niitä tarvitse uusia kuin harvoin.
Tälläisessä harrastuksessa luulisi haavereita sattuvan, mutta Janille ei kuulemma ollut sattunut pahempaa kuin venähdyksiä ja mustelmia. Mustelmia tietysti voi tulla jos kaveri päättää hutkaista vähän väärään kohtaan, tai itse unohtaakin vahingossa kätensä sivulle kun toinen päättää iskeä kylkeen. Kendossa on kuitenkin tarkoituksena oppia hallitut ja kontrolloidut liikkeet, joten tuskinpa niitä suurempia haavereita on muillekaan sattunut. :)
Pyysin Jania vielä lähettää terveisiä niille, jotka ovat harkinneet lajiin tutustumista. Hän kertoi, että lajiin kannattaa ehdottomasti tutustua lisää, sillä kyseessä on kuulemma laji joka antaa aina enemmän. Sitä oppii jonkun asian ja ajattelee tietävänsä ja osaavansa asian kunnolla, mutta sitten paljastuukin että onkin vielä jotain mitä voi oppia ja kehittää itseään paremmaksi. Ja jos peruskurssin on päättänyt aloittaa, niin kannattaa ihmeessä jatkaa loppuun asti ja pidemmälle, koska siitä kuulemma vasta kaikki alkaa. ^_^
Kiinnostuneet voivat tutustua kahteen blogiin, joihin sain vinkin Janilta:
Fudô myôô
Karhun kertomaa
Jälkimmäinen on Porin Kendoseuran ylläpitämä.
Vietin vielä aikaa paikalla taiteillen kurki-origamin erään oppilaani ja hänen ystävättärensä seurassa (ja tämän ystävättären opastuksella sain aikaiseksi sen yhden ainoan kurjen ^_^ ) ja misokeittoa maistellen. Oli ihan hyvää ja tehty vielä Kansain tyylillä, eli shiromiso oli kyseessä. Om nom. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta viihdytän teitä vähän muotopuolella kurjellani.
Lopuksi vielä kuuntelin luennon japanilaisista juhlapäivistä, mikä oli todella mielenkiintoinen ja todisti että aina voi oppia jotakin uutta. Luennon oli saapunut pitämään Takako Servo, joka on asunut jo useamman vuoden Suomessa ja Porissa. Valitettavasti en ennättänyt hänen kanssaan sitten sen paremmin jutella, mutta ehkä vielä joskus. Viime vuonna oli kuulemma järjestetty vastaavanlainen tapahtuma missä tämä samainen Takako-san oli luennoinut Hinamatsurista (tyttöjen juhla) ja mikäli oikein ymmärsin niin Ikebanasta (kukkien asettelu). Ehkä saamme siis ensi vuonna Raumalle jälleen samantyylisen päivän :)
Kiitos vielä kerran Janille "haastattelusta" ja onnea kendoharjoituksiin! Itse vielä arvon kendon ja iaidon välillä...
Tapahtuma alkoi jo kello 12, mutta minä päätin mennä paikalle vasta yhdeltä, sillä silloin luvassa oli ohjelman mukaan kendo-näytös. (Kendo = miekkailuun pohjautuva kamppailulaji) Paikalla oli oikeastaan vain muutama hassu ihminen, ja niistäkin suurinosa näytti judon tai kendon harrastajilta. Kendo-näytöksen oli tullut pitämään muutama Porin kendoseuran jäsentä, jotka jo saapuessani odottelivat vuoroaan. Siinä sitten odotellessa tutkin japanilaisia esineitä, mitä oli aseteltu esille muutamalle pöydälle.
Näytös alkoi esittäytymisillä, minkä jälkeen valaistiin vähän kendon historiaa ja harrastamista. Katsojille näytettiin kendon peruslyöntejä ja lyöntipaikkoja, joita muistaakseni oli vain neljä. (Itsehän en siis lajista tiedä oikeesti yhtään mitään). Äänekäs harrastus tässä on kyseessä, sillä huudot (kiai) ovat tärkeä osa kendoa. Huudon tarkoitukset ovat moninaiset, mm. tsempin lisääminen ja vastustajan "pelotteleminen".
Oli todella kiva seurata ja nähdä miten kendo toimii, sillä olen vain kerran aikaisemmin nähnyt kendoa käytännössä: Japanissa vuoristoisessa Nikkôssa, missä yhtäkkiä havahduin huutoihin dojon sisällä. Siellähän niitä tyyppejä oli huitomassa bambumiekkojen kanssa kuin viimeistä päivää.(Ja en valitettavasti löydä mistään niitä valokuvia todisteeksi >__<")
Jokatapauksessa näytöksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus jutella harrastajien kanssa ja minä sitten ujuttauduin sopivaan väliin vakoilemaan uhriani; Hello Kitty-vihko valmiina ja kynä teroitettuna.
Uhrini nimeksi osottautui Jani Leppäniemi ja kendosta hänellä oli kokemusta jo kolmen vuoden ajan. Sitä ennen hän oli harrastanut aikidoa viiden vuoden ajan, mutta päätynyt sitten kendon pariin. Kendossa ei ole ulkoisia arvomerkkejä, mutta Jani kertoi olevansa 1 kyuu, eli perusteet oppinut kendoka. Kyselin hieman minkä takia hän on päätynyt kendon pariin ja miksi hän pitää juuri siitä, mutta tämä taitaa aina olla niitä pahimpia kysymyksiä mitä harrastajalta voi kysyä. Syitä on tietysti monia, mutta Jani mainitsi pitäneensä aina Japanista, japanin kulttuurista ja historiasta, mitkä vaikuttivat sitten hänen päätökseensä aloittaa kendon harrastaminen. Enkä ihmettele, sillä vaikka kendoa harrastetaankin nykyään erityisellä bambumiekalla kunnon puumiekan sijaan, on siinä jotain niin historiallista japania nähtävissä. Vaatteet ovat kuulemma hyvin samankaltaiset kuin ennen vanhaan, vaikka toki materiaalit muuttuvat ja harjoitukset ovat samoja kuin jo vuosisatoja sitten.
Kiinnostuneita varten oli pakko vähän kysellä mitä kaikki varusteet oikein maksavat. Kaikista varusteista voi kuulemma pulittaa vaikka kuinka paljon, mutta esimerkiksi harjoittelumiekkoja saa jo 30-50€ ja vaatteet pyörivät satasen tienoilla. Suojat on tietysti myös hyvä hommata ja niihin saa menemään myös muutaman satasen. Mutta suojat ovat kuulemma kestäviä eikä niitä tarvitse uusia kuin harvoin.
Tälläisessä harrastuksessa luulisi haavereita sattuvan, mutta Janille ei kuulemma ollut sattunut pahempaa kuin venähdyksiä ja mustelmia. Mustelmia tietysti voi tulla jos kaveri päättää hutkaista vähän väärään kohtaan, tai itse unohtaakin vahingossa kätensä sivulle kun toinen päättää iskeä kylkeen. Kendossa on kuitenkin tarkoituksena oppia hallitut ja kontrolloidut liikkeet, joten tuskinpa niitä suurempia haavereita on muillekaan sattunut. :)
 |
| Itse haastateltava koko komeudessaan :) |
Kiinnostuneet voivat tutustua kahteen blogiin, joihin sain vinkin Janilta:
Fudô myôô
Karhun kertomaa
Jälkimmäinen on Porin Kendoseuran ylläpitämä.
Vietin vielä aikaa paikalla taiteillen kurki-origamin erään oppilaani ja hänen ystävättärensä seurassa (ja tämän ystävättären opastuksella sain aikaiseksi sen yhden ainoan kurjen ^_^ ) ja misokeittoa maistellen. Oli ihan hyvää ja tehty vielä Kansain tyylillä, eli shiromiso oli kyseessä. Om nom. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta viihdytän teitä vähän muotopuolella kurjellani.
Lopuksi vielä kuuntelin luennon japanilaisista juhlapäivistä, mikä oli todella mielenkiintoinen ja todisti että aina voi oppia jotakin uutta. Luennon oli saapunut pitämään Takako Servo, joka on asunut jo useamman vuoden Suomessa ja Porissa. Valitettavasti en ennättänyt hänen kanssaan sitten sen paremmin jutella, mutta ehkä vielä joskus. Viime vuonna oli kuulemma järjestetty vastaavanlainen tapahtuma missä tämä samainen Takako-san oli luennoinut Hinamatsurista (tyttöjen juhla) ja mikäli oikein ymmärsin niin Ikebanasta (kukkien asettelu). Ehkä saamme siis ensi vuonna Raumalle jälleen samantyylisen päivän :)
Kiitos vielä kerran Janille "haastattelusta" ja onnea kendoharjoituksiin! Itse vielä arvon kendon ja iaidon välillä...
♫ Johanna ♪
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Muistoja Japanista: kotatsun lämmössä
Visiitti Japanissa oli monella tapaa aivan mahtava reissu. Nähtävyyksien ym. historiallisten paikkojen lisäksi minulla oli mahdollisuus kurkistaa tavallisten ihmisten elämään ja asuinympäristöön. Yhtenä päivänä matkasimme Mian ystävän Morita-sanin luo, missä saimme herkutella mm. tempuraa ja chirashisushia.
Tempura on japanilainen perinteinen ruokalaji, missä suupaloiksi leikatut kasvikset, äyriäiset tai kala kastetaan friteeraustaikinaan ja paistetaan öljyssä. Näitä sitten dippaillaan soijakastikkeeseen ja syödään nautinnolla! Chirashisushi puolestaan on yleensä vähän juhlavampaa ruokaa, mitä valmistetaan esim. syntymäpäivinä tai festivaalien aikaan. Se valmistetaan yleensä isossa puisessa vadissa, mistä se myös Morita-sanin luona tarjoiltiin, ja sisältää sushiriisiä värikkäällä päällisellä. Tässä värikkäässä päällisessä on yleensä japanilaista omelettia leikattuna ohueksi, punaista inkivääriä, mahdollisesti mätiä tms. Melkein mikä vaan käy. Ja ei muuta kuin ääntä kohti!
Morita-sanin asunto oli oikein kiva ja viihtyisä. Yhdessä nurkassa oli myös buddhalainen alttari, missä sai rukoilla mm. hänen edesmenneen miehensä puolesta. Marko oli ystävällinen ja näytti miten alttarilla kuuluu toimia. Minun ei oletettu rukoilevan, koska olen ulkomaalainen, mutta sallittua se toki on. Tyydyin vain kuvaamaan kuinka Marko sytytti ensin suitsukkeen ja sen jälkeen kilautti puisella kapulalla metallista kulhoa ja laittoi kämmenet vastakkain rukoukseen. Rukoillessa voi myös käyttää rukousnauhaa, mikä on asetettuna pienellä pöydälle, missä suitsukkeet ja muut tarvikkeet ovat.
Kävimme myös tutustumassa lähiympäristöön, missä ei mitään sen kummallisempaa oikein ollut, mutta oli mukava kierrellä ja katsella erilaisia taloja ja niiden pihoja. Pysähdyimme myös yhdellä temppelillä ja nappasimme siinä sitten muutaman kuvankin muistoksi. Kyseinen temppeli liittyi ilmeisesti joten kuuluisaan tanabatan tarinaan eli Orihimeen ja Hikoboshiin, mutta valitettavasti Morita-san ei osannut asiasta sen paremmin kertoa. Ilmeisesti temppelin pihassa on tapana kesällä (jos oikein muistan) polttaa kokon tapaan puita, mutta tarkempaa merkitystä en osaa kertoa.
Matkalla näimme myös valtavan valtatien minkä ali kuljimme. Ei muuten, mutta kun se oli kokonaan kuvun sisällä pitkän pitkän matkaa, ja ilmeisesti siellä kulkivat niin junat kuin autot. Mielenkiintoista!
Palattuamme Morita-sanin asunnolle palasin lempipaikkaani, eli kotatsun alle. Itseasiassa yksi syy miksi ylipäätänsä menimme kylään Morita-sanin luo oli, että pääsisin kokemaan tämän kyseisen ihanuuden. Kotatsu on siis japanilainen matala pöytä, missä on lämmitin ja paksu peitto mukana; näin jalat eivät palele talvella. Japanissa onkin sellainen vitsi, että talvella koko elämä alkaa pyöriä kotatsun ympärillä, koska sen alta ei halua lähteä pois. Ja jos talosta sattuu löytymään kissa, niin ei ole vaikea arvata mistä sen löytää!
Itseasiassa minulle iski kova päänsärky tällä reissulla ja sain Mialta siihen sellasta lääkettä, että nukahdin tyytyväisesti lattialle kotatsun lämpöön. Siinä sitten tuhisin Morita-sanin olohuoneessa tyytyväisenä lähes tunnin verran kunnes heräsin tukka pystyssä, naama tatamikuviossa ja jalat lähestulkoon tulessa kotatsun alla. Kyllä vähän nolotti, mutta ainakin päänsärky katosi. Katselimme siinä sitten ajan kuluksi vähän vielä vanhoja valokuvia ennen kuin oli aika lähteä kotiin.
Kaikin puolin oikein ihana ja rauhallinen päivä, mikä teki hyvää kaiken sen ravaamisen keskellä. Oli ihanaa vain istuskella kotatsun lämmössä ja nauttia ihanaa kunnon vihreää teetä hyvässä seurassa. Morita-sania on tosi kova ikävä, koska hän oli aivan älyttömän ihana persoona. ♥ Kiitos!
Tempura on japanilainen perinteinen ruokalaji, missä suupaloiksi leikatut kasvikset, äyriäiset tai kala kastetaan friteeraustaikinaan ja paistetaan öljyssä. Näitä sitten dippaillaan soijakastikkeeseen ja syödään nautinnolla! Chirashisushi puolestaan on yleensä vähän juhlavampaa ruokaa, mitä valmistetaan esim. syntymäpäivinä tai festivaalien aikaan. Se valmistetaan yleensä isossa puisessa vadissa, mistä se myös Morita-sanin luona tarjoiltiin, ja sisältää sushiriisiä värikkäällä päällisellä. Tässä värikkäässä päällisessä on yleensä japanilaista omelettia leikattuna ohueksi, punaista inkivääriä, mahdollisesti mätiä tms. Melkein mikä vaan käy. Ja ei muuta kuin ääntä kohti!
 |
| Taustalla vasemmalla kasvistempuraa, taustalla oikealla chirashisushia, edessä parsakaalia ja munahyytelöä ♥ |
Kävimme myös tutustumassa lähiympäristöön, missä ei mitään sen kummallisempaa oikein ollut, mutta oli mukava kierrellä ja katsella erilaisia taloja ja niiden pihoja. Pysähdyimme myös yhdellä temppelillä ja nappasimme siinä sitten muutaman kuvankin muistoksi. Kyseinen temppeli liittyi ilmeisesti joten kuuluisaan tanabatan tarinaan eli Orihimeen ja Hikoboshiin, mutta valitettavasti Morita-san ei osannut asiasta sen paremmin kertoa. Ilmeisesti temppelin pihassa on tapana kesällä (jos oikein muistan) polttaa kokon tapaan puita, mutta tarkempaa merkitystä en osaa kertoa.
Matkalla näimme myös valtavan valtatien minkä ali kuljimme. Ei muuten, mutta kun se oli kokonaan kuvun sisällä pitkän pitkän matkaa, ja ilmeisesti siellä kulkivat niin junat kuin autot. Mielenkiintoista!
Palattuamme Morita-sanin asunnolle palasin lempipaikkaani, eli kotatsun alle. Itseasiassa yksi syy miksi ylipäätänsä menimme kylään Morita-sanin luo oli, että pääsisin kokemaan tämän kyseisen ihanuuden. Kotatsu on siis japanilainen matala pöytä, missä on lämmitin ja paksu peitto mukana; näin jalat eivät palele talvella. Japanissa onkin sellainen vitsi, että talvella koko elämä alkaa pyöriä kotatsun ympärillä, koska sen alta ei halua lähteä pois. Ja jos talosta sattuu löytymään kissa, niin ei ole vaikea arvata mistä sen löytää!
Itseasiassa minulle iski kova päänsärky tällä reissulla ja sain Mialta siihen sellasta lääkettä, että nukahdin tyytyväisesti lattialle kotatsun lämpöön. Siinä sitten tuhisin Morita-sanin olohuoneessa tyytyväisenä lähes tunnin verran kunnes heräsin tukka pystyssä, naama tatamikuviossa ja jalat lähestulkoon tulessa kotatsun alla. Kyllä vähän nolotti, mutta ainakin päänsärky katosi. Katselimme siinä sitten ajan kuluksi vähän vielä vanhoja valokuvia ennen kuin oli aika lähteä kotiin.
Kaikin puolin oikein ihana ja rauhallinen päivä, mikä teki hyvää kaiken sen ravaamisen keskellä. Oli ihanaa vain istuskella kotatsun lämmössä ja nauttia ihanaa kunnon vihreää teetä hyvässä seurassa. Morita-sania on tosi kova ikävä, koska hän oli aivan älyttömän ihana persoona. ♥ Kiitos!
Johanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)