keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Winter Adventure 2017: Seikkailu alkakoon!

Meidän koulu järjestää jälleen tänä vuonna Winter Adventure- talvikoulun Osaka Gakuinin yliopiston opiskelijoille ja niinpä viime lauantaina Suomeen saapui kuusi japanilaista opiskelijaa tutustumaan Suomeen ja opiskelemaan englantia. Tänä vuonna projektissa on ollut pari muuttujaa. rauman sijasta talvikoulu järjestetään tänä vuonna Kankaanpäässä taidekoululla, mikä on tuonut jos jonkinlaisia haasteita tapahtuman järjestämiseen. Tämän lisäksi vieraat saapuivat ensimmäistä kertaa ilman opettajaa, mikä aiheutti hieman kohinaa koululla.

Itse olen tänä vuonna projektissa mukana lähinnä ulkopuolisena kytistelijänä ja tulkkaajana, sillä teen opparini liittyen tapahtumien järjestelyyn ja japanilaisiin. Talvikoulu onkin minun case study- kohteeni, vaikka pyrinkin löytämään laajempia vastauksia, mitkä voisivat hyödyttää myös muita tahoja.

Menin Kankaanpäähän maanantaina opettajan kyydillä ja siellä tapasin vieraamme ensimmäisen kerran. Kaikki olivat todella kivoja ja innostuneen oloisia. Tänä vuonna heitä saapui yhteensä kuusi henkilöä; viisi tyttöä ja yksi poika. Päivä alkoi kampuskierroksella, missä tutustimme taidekoulun tiloihin sekä kulttuurien eroja tutkimalla ja englantia harjoitellen. Lounasta syötiin koulun ruokalassa. Hieman näytti tällä kertaa siltä, että vieraat epäröivät syödä suomalaista ruokaa, vaikka aikaisempina vuosina ruoka on kelvannut yllättävän hyvin.

Myöhemmin tutustuimme kävellen Kankaanpäähän kauheassa lumipyryssä. Olin itse ihan naatti kyseisen kävelyn jäljiltä, mutta vieraissa näytti virtaa riittävän ihan mukavasti.





Tiistaina päivä alkoi taidetta luoden, toisin sanoen piirtäen. Omasta mielestäni piirtämistä oli vähän liikaakin, mutta ainakin osa japanilaisista näytti tykkäävän. Sää oli tiistaina todella upea ja oli todella sääli, ettei ohjelmassa ollut mitään ulkoaktiviteetteja. Myöhemmin kävimme tutustumassa paikalliseen päiväkotiin, missä lapset esittivät lauluja ja veivät tutustumaan erilaisiin peleihin. Lapset olivat todella innoissaan vieraista ja niin uteliaita. Kunpa tuollainen avoimuus pysyisi aikuisuuteen saakka... Japanilaisetkin tuntuivat pitävän vierailusta kovin ja innostuivat lopuksi kokeilemaan keinuja pihalla.




Tämän jälkeen suuntasimme syömään paikalliseen ravintolaan, missä vieraat pääsivät ihmettelemään jättimäisiä 0,5L juomia ja isoja hampurilaisannoksia. Yksi tytöistä ihastui savuloheen ikihyviksi ja sanoi, ettei ole ikinä syönyt yhtä hyvää lohta. Se tuntui isolta kehulta, sillä Japanissakin tuore kala on kyllä mahdottoman hyvää.


Itse lähdin lepäämään Raumalle keskiviikoksi, mutta illalla vieraat pääsivät vielä tapaamaan Arabialle mukeja suunnittelutta Heini Riitahuhtaa, joka on itseasiassa saanut Japanissa keramiikkafestivaaleilla kunniamaininnan. Riitahuhta asuu nykyään helsingissä, mutta on kotoisin Kankaanpäästä. Hän on sattumalta juuri nyt lomalla perheensä kanssa Kankaanpäässä ja pienessä kylässä sitten tälläinen vierailu saatiin nopeasti järjestettyä. Olisi ollut kyllä mukava päästä tapaamaan hänet henkilökohtaisesti, mutta tämä päivä oli varattu opparin työstämiseen, joten näin tällä kertaa.

Tänään vieraat ovatkin olleet Jämillä saunomassa ja ulkoilemassa. Kuvia siitä saan ehkä myöhemmin tänne blogiin myös laitettua. Huomenna suuntaankin sitten jälleen Kankaanpäähän, missä olen perjantai iltaan asti. Loppuviikon tunnelmista kirjoittelenkin sitten myöhemmin.

5 kommenttia:

  1. Aahh, tykkään lukea tämmösiä postauksia! Tosi mielenkiintoista ja kivaa luettavaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät! ^_^ Itse kyllä välillä pohdin, että harvempaa tälläiset varmaan kiinnostaa... Mutta on näitä ainakin itsekseen kiva lueskella myöhemmin. :)

      Poista
  2. Heippa! Kiva blogi, tutustuin tähän blogiin ennen kuin itse nyt viime perjantaina muutin opiskelemaan Kwansei Gakuin yliopistoon tänne Japaniin :) Ei liity varsinaisesti tähän postaukseen, mutta muistan kerran nähneeni jonkun jutun miten sait netflixin toimimaan Japanissa... Kun mulla on nyt vain Japanilaiset sarjat täällä ja en tiedä miten saisin Suomen sisällön takaisin. Jos sulla joku niksi tilanteeseen niin saa kertoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys! Kiva, että olet eksynyt tänne lukemaan juttujani :) Mä itse turvauduin sellaiseen kuin ohjelmaan kuin Freedome, mikä makso joku 40€ vuodeksi. Siinä samassa suojaat kivasti koneen pöpöiltä ja voit itse valita minkä maan servereitä käytät. Mulla tää toimi vajaa 9kk ennen kuin Netflix tajusi, että käytän vippaskonsteja. Sillonkin auttoi se, että aloin käyttää eri selainta Netflixiä katsoessa. En voi siis luvata, että tää keino toimii 100%. :)

      Poista
    2. Okei! Mahtavaa kiitos :) voisihan tuota koittaa. Ainakin saisi kolme konetta suojattua vuodeksi.

      Poista