sunnuntai 14. joulukuuta 2014

One Ok Rock Tukholmassa ♫♪♫

Oi voi. Mä oon ihan myyty. One Ok Rock vaan rulaa ja kovaa.

Kerroin jo blogin alkuaikoina etten ole mikään musiikin ylin ystävä. Välillä tuntuu, että jotkut eivät voi elää ilman musiikkia ja ollaan napit korvilla koko ajan samalla kun itse ajan jopa 3 tunnin automatkoja täydellisessä hiljaisuudessa. Olen kuitenkin tykästynyt hirmuisesti OOR:kiin ja vaikka en heitä kuuntelekaan 24/7 pidän itseäni ainakin jonkin tasoisena fanina.

Niinpä matkani suuntasi 10.12 kohti Tukholmaa yhdessä ystäväni J:n kanssa ja täytyy sanoa, että itse matka oli kuin suoraan Surkeiden sattumusten sarjasta!

Lähdimme matkaan Turusta Silja Galaxyllä ja eikös siinä matkalla ollut sitten kauhea myrsky. Tunnen oloni aina vähän heikoksi avomerellä, mutta tällä kertaa olo oli jo oikeasti todella huono kun laiva keikkui puolelta toiselle. Ei se keikunta nyt mitään hirveen hurjaa ollut, mutta tarpeeksi hurjaa laittaakseen minut pitkälleni sohvalle rukoilemaan, että saavuttaisiin pian Ruotsin saaristoihin.

Olo oli kuin Wolframilla konsanaan!
Loppujen lopuksi laiva sitten myöhästyikin 10 minuuttia (ainakin) ja meillä oli muutenkin jo vähän kiire... Eikä niin vähänkään, joten kiiruhdimme vauhdilla Gärdetin metroasemalle ja hyppäsimme metron kyytiin.

Vaan kuinka ollakaan... No se perhanan metro meni sitten rikki ja töksytti put-put vauhdilla eteenpäin. Päästiin jopa yksi asema eteenpäin ja matkaa hotellille ja keikka paikalle oli vielä vaikka kuinka paljon. Ei siinä auttanut muu kuin napata taksi, kun aikaa bussille ei ollut. Yksi ruotsalainen sanoi, että luultavasti maksaa n. 20€ hotellimme suuntaan, joten ajattelimme sen olevan ihan ok hinta kyseiselle matkalle.

Päästiin lopulta perille, mutta alkoi nousta kylmää hikeä otsalle sinä vaiheessa kun mittari alkoi raksuttaa yli 400 kruunussa mikä on jo yli 40€... Kun se taksi sitten viimein pysähtyi hotellin eteen ja vilkaisin sitä mittaria niin siitä oli jo leikki kaukana. Ensinnäkin hintaa matkalle tuli yli 70€ (taksimatka kesti 15 minuuttia) ja tarkka hinta kruunuissa oli 666.


...

Kyllä siinä vähän tuli sellainen olo, että alakerran herra ei ollut kauheen tyytyväinen meidän vierailuun Tukholmassa!

Ei siinä sitten auttanut kuin rynnätä hotellille, vaihtaa vaatteet, heittää meikit naamaan ja rynnätä keikkapaikalle. Jonoa oli jonkin verran vielä siinä vaiheessa kun me saavuimme ja jouduimme sitten hytisemään ulkona hetken aikaa. Eihän me sitten oltu ehditty nostaa rahaakaan ja jouduttiin taisteleen, että saatiin takit narikkaan. Kortilla pystyi maksamaan vaan baariin ja meinasin sinne sitten mennä niin eikös se portsari napannut mua kädestä kiinni ja kyseli papereita! Siinä vaiheessa naurahdin epäuskoisesti ja kysyin onko hän tosissaan, että mulla on ikää jo 25. Ei auttanut itku markkinoilla, piti sitten alkaa papereita kaiveleen esiin kauheessa kiireessä.

No mutta, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehdimme keikalle hyvin, mutta hyvän paikan saaminen oli tietenkin jo mahdotonta. Olin kuitenkin asian tiennyt jo aikoja sitten, sillä tiesin että ehtisimme muutenkin keikalle vain nipin napin.

Lämppäri Tonight Alive aloitti soittamaan lähes ajallaan 20:30. Ei mikään pöllö bändi sekään ja olivat tyypit sentään tulleet Australiasta asti ensimmäistä kertaa Ruotsiin soittamaan. Tässä vähän heidän musiikkiaan:


Bändi veti noin tunnin pituisen setin, jonka jälkeen itse illan pääesiintyjiä saatiin hetken aikaa odotella. Mutta se odotus oli sen arvoista! Valitettavasti kuvat eivät oikein onnistuneet, mutta videota löytyy jonkun verran. Hyviä biisejä soitettiin kuten Clock Strikes, Mighty Long Fall ja The Beginning. Hitaista kappaleista Wherever You Are kuultiin encoressa. Meininki oli jees, pojat älyttömän hyviä ja syötävän hyvännäköisiä. Taka on varmaan söpöin japanilainen jätkä minkä tiedän ♥

Tässä sitä materiaalia. Pätkät on aika lyhkäsiä, koska kädet puutu ja halus fiilistellä musaakin eikä vaan ottaa videota koko ajan :D



Keikan jälkeen selkä oli ihan muusina, jalat muusina, hiukset märkänä hiesta ja kurkku kuiva kuin Saharan autiomaa. En ostanut mitään muistoa edes koska A) ei ollut sitä käteistä B) nälkä ja jano. Suunnattiin vaan pihalle viileään ilmaan ja siitä sitten lähimpään McDonaldsiin syömään.

Pyysin isoa juomaa ja sain yhden ison ja normaalin!
Keikasta jäi tosi hyvä fiilis ja pojat ottivat vielä lopuksi vähän kuvia ja videota myös Instagramiin. Lupasivat myös tulla uudestaan Ruotsiin parin vuoden päästä mikä sai yleisön tietenkin villiksi. Itse myhäilin mielessäni ja pohdin jospa pääsisin katsomaan poikia uudestaan jo aikaisemmin Japanissa. Toivotaan että se onnistuisi! ♫

Seuraavana päivänä nukuttiin tietysti pitkään ja sitten lähdettiin shoppailemaan Tukholman suositulle ostoskadulle Drottninggatanille. Siitä poikettiin myös sitten tutulle Tegnergatanille ja Japanska Torgetille ostamaan pientä japanilaista evästä.



Kaikkea kivaa tuli shoppailtua ja muutenkin loppujen lopuksi matka onnistui mukavasti. Paitsi että meinattiin myöhästyä laivasta paluumatkalla kun torkuttiin aamulla terminaalissa. Hups!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti